Mitä nämä nepsylasten vanhemmat oikein haluavat?

Ei ole sairaus, mutta vaikuttaa pahimmillaan merkittävästi esimerkiksi toimintakykyyn. Sanotko masentuneellekin, että ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin?

Millähän pätevyydellä sä ap täällä julistat tällaista? Oletko kenties asiaan erikoistunut neurologi? Psykiatri? 

en ole halunnut mitään, enkä ole tehnyt asiasta numeroa. Tiedän kyllä vanhempia, jotka jatkuvasti korostavat lapsen olevan erityinen. 

Oma nepsylapsi hankaloittaa arkea niin, ettei 4.lk voi vieläkään jättää hetkeksikään yksin kotiin. Töissä käynti hankalampaa kuin "normaalin" lapsen kanssa. Siitä normaalistikin kun on kokemusta.

Nimenomaan haluan lapselleni mahdollisuuden käydä koulua, hankkia ammatin, mennä töihin ja elää normaalia elämää. Ilman kiusaamista.

Että yhteiskunta huolehtisi sekä heidän lastensa hoidosta ja kadvatuksesta että heistä itsestäänkin ja vielä säälusi Mutta silti lapsia ei saa ottaa pois, vaikka parempi olisi kaikille.

Ei koske kaikkia. Oon itsekin nepsy. Mutta tiedän niitä joilla on elämä todella holtitonta eikä aikomustakaan luoda mitään järjestystä, ja silti pitää hankkia lapsia. Nepsyily on hyvä selitys sille, miksi lapset oirehtivat, ja kääntää kateen vanhempien ongelmista lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan haluan lapselleni mahdollisuuden käydä koulua, hankkia ammatin, mennä töihin ja elää normaalia elämää. Ilman kiusaamista.

Nimenomaan, sitähän kaikki vanhemmat lapsilleen haluavat, mahdollisuuden hyvään elämään. Nepsy-lapsen perheessä tämän tavoitteen saavuttamiseen saatetaan tarvita yhteiskunnalta hiukan tukitoimia. Jos johonkin niin lapsiin kannattaa yhteiskunnassa panostaa erityisen paljon, ettei kukaan putoa turhaan kelkasta. Otetaan lapset lapsina, oli heillä sitten millaisia ominaisuuksia tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sairaus, mutta vaikuttaa pahimmillaan merkittävästi esimerkiksi toimintakykyyn. Sanotko masentuneellekin, että ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin?

Aika paha sitten että näihin koko Suomen tulevaisuus rakennetaan, ei hyvä.

Mieheni 56v on ollut nepsy aina, kävi erityiskoulua, kun ei pärjännyt tavallisessa koulussa, on opiskellut kyllä kaksikin ammattia, työsuhteita on ollut tosi monta, missään ei ole pärjännyt niin, että ois saanut olla pitkään.

Tapaturma-altis ollut aina, noin kaksikymmentä vuotta sitten sattui työtapaturma, eikä ole sen jälkeen ollut normityössä, palkkatukityö tai kuntouttava työ. Eikä ole tuon tapaturman jälkeen nähnyt tervettä päivää. Noin kymmenen vuotta sitten sai adhd diagnoosin, johon lääkitys ja terapiaa, on ollut muutamia vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä.

Jos mieheni olis saanut tuon dg:n 25-30 v ja avun siihen, millainen olis hänen elämä ollut?

Lapsillamme on myös tätä samaa, eskarilaisina osa, saanut dg, lääkkeen, terapiaa, pystynyt käymään normikoulua, mitä tulee olemaan heidän elämä, kun nuin nuorina ovat saaneet jo tarvitsemaansa apua.

Jos lapsi ei pysty olemaan tavallisessa luokassa, niin laittakaan ihmeessä hänet pienluokkaan! Ei siellä oleminen ole mikään häpeä tai rangaistus, vaan siellä lapsi saa enemmän yksilöllistä tukea ja ohjausta ja hänen erityispiirteensä pystytään ottamaan paremmin huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei pysty olemaan tavallisessa luokassa, niin laittakaan ihmeessä hänet pienluokkaan! Ei siellä oleminen ole mikään häpeä tai rangaistus, vaan siellä lapsi saa enemmän yksilöllistä tukea ja ohjausta ja hänen erityispiirteensä pystytään ottamaan paremmin huomioon.

Inkluusio on päivän sana. Ei pienluokkia noin vain ole tarjolla. Varmasti moni ottaisi riemusta kiljuen lapselleen paikan luokassa, jossa olisi vähemmän oppilaita.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei pysty olemaan tavallisessa luokassa, niin laittakaan ihmeessä hänet pienluokkaan! Ei siellä oleminen ole mikään häpeä tai rangaistus, vaan siellä lapsi saa enemmän yksilöllistä tukea ja ohjausta ja hänen erityispiirteensä pystytään ottamaan paremmin huomioon.

Laittakaa? Harva sinne pääsee. Me suunnilleen kiljuttiin ilosta, kun lapsi pääsi sellaiselle. Sattui aivan järjetön tuuri, että kuntaan perustettiin uusi erityisluokka ja meidän lapsemme pääsi sinne. Ilman sitä tuskin olisi päässyt tai pitänyt jonottaa vuosia.

Nyt menee hyvin, pysyy mukana normaalissa opetussuunnitelmassa ja numerot nousseet todella paljon. (Eikä siksi, että arviointi olisi helpompaa, tekee samat kokeet kuin muutkin. vaan siksi, että oikeasti pystyy oppimaan, kun saa tarvitsemansa tuen.)

Perheen perustaminen on kyllä ihan vapaaehtoista, oli nepsy tai normo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan haluan lapselleni mahdollisuuden käydä koulua, hankkia ammatin, mennä töihin ja elää normaalia elämää. Ilman kiusaamista.

Nimenomaan, sitähän kaikki vanhemmat lapsilleen haluavat, mahdollisuuden hyvään elämään. Nepsy-lapsen perheessä tämän tavoitteen saavuttamiseen saatetaan tarvita yhteiskunnalta hiukan tukitoimia. Jos johonkin niin lapsiin kannattaa yhteiskunnassa panostaa erityisen paljon, ettei kukaan putoa turhaan kelkasta. Otetaan lapset lapsina, oli heillä sitten millaisia ominaisuuksia tahansa.

Ei niitä tukitoimia riitä tuhansille nepsyille koulussa! Eikö se mene jakeluun? Siellä on tuhansiamuita pikkkeavia kuten masentuneet, ahdistuneet, syömishäiriöiset, autistit jne.jne.jotka tarvisivat apua myös. Ei kunnilla ole rahaa eikä halua panostaa. Kunnat vastaavat peruskoulusta ja valtio antaa valtionosuuden niiden ylläpitoon. Jos kunta haluaa rakenta rahoilla jäähallin, se voi sen tehdä. 

Nepaylasten vanhemmat haluaisivat lapselleen myöhemmin tavallisen kumppanin. 

Sen kumppanin kannalta huono juttu, kun nepsyys on periytyvää. Eli on hankala lapsi hoidettavana sitten ja vaadittava sen tukitoimet ym. 

2 kaveria lisääntyi nepsyn kanssa.

Toisen mies on hyvin tienaava erikoislääkäri, mutta nepsyys on aikamoinen rasite parisuhteessa. Molemmat lapset on nepsyjä. Toinen oireili voimakkaammin ja toinen oli helpompi. 10 herätystä yössä monta vuotta, ei soveltuneet tarhaan ym hankalaa. Mut älykkäitä ne on. Huipputodistukset, kun sentään kouluikään mennessä kykenivät menemään ryhmään. 

Toinen sai nepsymiehensä kanssa 1 lapsen ja sekin on nepsy. Kiusattiin koulussa. Tuttuni erosi nepsymiehestään 10 vuoden jälkeen, kun se oli niin omissa maailmoissaan, vaikka kävi töissäkin. Heidän nepsylapsensa teki lapsen nuorena. Lapsen isä häipyi kuvioista ennen kastetilaisuutta. Tuo nepsyäiti ei kykene hoitamaan lastaan ilman valtavia tukitoimia. Lapsen isoäiti ym auttavat valtavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sairaus, mutta vaikuttaa pahimmillaan merkittävästi esimerkiksi toimintakykyyn. Sanotko masentuneellekin, että ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin?

Sanon

- eri

Lapsista yli kolmasosa on nepsydiagnoosilla. Ei voi olla, että heidän kaikkien odotetaan aikuisina elävän jotain "erityiselämää" johon eivät kuulu normaalit asiat kuten perheen perustaminen ja työ.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei pysty olemaan tavallisessa luokassa, niin laittakaan ihmeessä hänet pienluokkaan! Ei siellä oleminen ole mikään häpeä tai rangaistus, vaan siellä lapsi saa enemmän yksilöllistä tukea ja ohjausta ja hänen erityispiirteensä pystytään ottamaan paremmin huomioon.

Oliskin niin helppoa! Itse tappelin puoli vuotta asiasta ja sain lapsen sinne. 



En ole tavannut elämässäni yhtään nepsyn vanhempaa, joka olisi vastustanut asiaa. Totuus on se, että kunnat säästävät ja pienluokkia ei ole. Kaikki kärsivät, kun kunta säästää. 

Itse sain diagnoosin vasta aikuisena, kun tuo koulujen käyminen ja työn hankkiminen ei oikein luonnistunut; perhettä en tietenkään ole perustamassa, kun en osaa edes juuri puhua ihmisille. Kai sitä saa yhteiskunta minulta odottaa ihan loppuun asti, että olisin hyödyllinen, mutta en tiedä olisiko nyt helpompaa jos olisi joskus saanut jotain tukea.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sairaus, mutta vaikuttaa pahimmillaan merkittävästi esimerkiksi toimintakykyyn. Sanotko masentuneellekin, että ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin?

Masennus tosin on sairaus

Vierailija kirjoitti:

Itse sain diagnoosin vasta aikuisena, kun tuo koulujen käyminen ja työn hankkiminen ei oikein luonnistunut; perhettä en tietenkään ole perustamassa, kun en osaa edes juuri puhua ihmisille. Kai sitä saa yhteiskunta minulta odottaa ihan loppuun asti, että olisin hyödyllinen, mutta en tiedä olisiko nyt helpompaa jos olisi joskus saanut jotain tukea.

Tarkennan vielä että diagnoosi oli siis aspergerin syndrooma.