Opettajan vuodatus koulujen avautumisesta

Yläkoulun opettajana katselin meidän vajaan viidensadan oppilaan toimintaa. Luokan istumapaikat olin harventanut, koska osa oppilaista on jäänyt kotiin. Päivän alussa selitin turvakäytänteet. Ajanhukkaa.
Kun oppilaat pääsevät ulos luokan valvotusta tilanteesta, kaikki sekoittuvat heti massoiksi. Ahtailla käytävillä omaa luokkaansa ei voi olla paimentamassa kuin lampaita; nämä ovat teini-ikäisiä. Ei niille auta rähjätä väkijoukossa. Yksi käsienpesupiste pitää jakaa viiden perusopetusryhmän kanssa. Vaikka välitunnit ja ruokailut on porrastettu, niin pelkästään käsienpesujonossa voi olla sata lasta yhtäaikaa tönimässä ja painimassa ilman turvavälejä - toiset ovat menossa ruokailuun ja toiset tulossa sieltä. Tila ei riitä pidempien jonojen rakentamiseen. 20 minuuttia kestävä ruokailu venyy tuntiseksi ja suurin osa ajasta kuluu siinä käsienpesujonossa.
Tuntuu siltä, että kaikki suunnittelu, mitä on tehty, on valunut hukkaan. Tilat ja aika eivät veny. Kaikki ylhäältä tulleet ohjeet ovat olleet turhia. Retoriikka ei suojaa.
Joudun miettimään, mitä kerron tilanteesta, jos vanhemmat kysyvät. Totuutta en voi sanoa, koska työntekijällä ei käytännössä ole oikeutta kertoa työnantajaansa vahingoittavia asioita julkisesti, paitsi tällaisilla palstoilla nimettömänä ja yksilöimättä työpaikkaansa. Valehdella en haluaisi. Mitä sanoa niille vanhemmille, jotka soittavat kysyäkseen, onko lasta turvallista tuoda sinne, kun perheessä on riskiryhmäläinen?
Urani epätoivoisin päivä tähän saakka. Olin valmistautunut ja järjestellyt ja haluan oppilailleni turvallisen ympäristön ja suojata heidän läheisiään.
Oppilaiden kunniaksi sanon sen, että minuun ikäihmisenä he pitivät välimatkaa, eivätkä esim. tulleet kysymään neuvoa opepöydän ääreltä.