Sinulle pahaa tahtova ihminen
Onko lähipiirissäsi sinulle pahaa tahtova ihminen? Joka suoraan sanoo vihaavansa ja toivovansa kaiken pahan tapahtuvaksi sinulle? Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Hän ikäänkuin kiroaa sinut.
Kommentit (4)
Olen joutunut viime vuosina vastaavan kohtelun "uhriksi" ja kuunnellut värikästä kiroamista pääni menoksi. Näen sen asian kuitenkin niin, että he puhuvat omaa totuuttaan omista periaatteistaan. Totuus on heille aivan muuta kuin minulle, mitä välillämme todellisuudessa tapahtuu. Olen kaiken lisäksi jäänyt heikompaan asemaan, jolloin en voi kuin nostaa käteni pystyyn.
Vaikka se alkuun oli kamalaa ja ahdistavaa, valvoin yöni ja juoksin terapiassa, niin loppujen lopuksi elämäni ja asiani ovat sen kaiken jälkeen kuitenkin ihan hyvin. Tiedän minulle pahaa tahtovien elämäkerrat ja millaista heillä on ollut siitä asti kuin me tutustuimme. En koeta ymmärtää heitä, mutta otan huomioon sen mistä heidän käytöksensä minua kohtaan syvimmillään kumpuaa. Minä olen vain vihan kohde, kanava sen purkamiseen, mutta en se varsinainen syy, josta he ovat vihaisia. Tilanne pysyy siis heillä aina samanlaisena ja löytyy uusi ihminen, johon purkaa taas pahaa oloaan ja vihaansa.
Joten suosittelen kärsivällisyyttä ja jättää toinen toivomaan vaikka kuuta taivaalta. Kun ihminen on hankala sille ei vaan voi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:

Miten jäit heikompaan asemaan?

Kyse oli omaisuusriidasta, josta suurin osa ihmisistä saa muutenkin hirveän metelin aikaiseksi. Riita lähti vastapuolen tahdosta ja jossa käytettiin kaikki mahdollinen arsenaali minua vastaan, mitä vain mielikuvituksella voi keksiä. Suurin osa siis puppua ja keksittyä, mutta koin oloni heikommaksi sillä olin yksin kahta vihaista vastaan. Juristini neuvoi olemaan hiljaa ja sietämään sen kaiken. Kuitenkin takana oli jo jokunen kymmenen vuotta sukulaisuutta takana.. Jotenkin järki ymmärsi, mistä haluavat kinata, mutta tunnetasolla en käsittänyt miksi pitää toivotella minulle pahaa ja sairauksia ja mitä nyt keksiikään. Silloin koin, että katson pahaa silmästä silmään ja minun oli pakko miettiä pahuutta globaalimpana käsitteenä miten se ylipäätään määritellään. Onko sitä oikeasti olemassa vai onko pahuus sitä, miten sen itse haluaa määritellä ja toinen toisella tavalla.
Up