Lue keskustelun säännöt.
IL:n juttu kotikoululaisista jäi mietityttämään. Nuo lapset jää paitsi normaaleista sukupolvikokemuksista
14.05.2020 |
Itse olen jo nelikymppinen mutta vieläkin kun tapaan lapsuusystäviä muistellaan erityisesti koulukokemuksia. Joulujuhlanäytelmät, luokkaretket, kouludiscot, koulumatkojen seikkailut, opettajien kommellukset, ihastumiset luokkakavereihin, toki riidat ja murheetkin.
Ja vaikka oltaisiin aivan eri kouluissakin oltu, pystytään jakamaan sukupolvimuistoja kevätjuhlatunnelmista, ruokalasäännöistä, aamunavauksista, pesäpallo-otteluiden tai hiihtokilpailujen kurjuudesta yms.
Kotikoululaisilla on toki omat kokemuksensa perheen kanssa mutta tietyllä tapaa jää puuttumaan paljon elämänkokemuksia vertaisryhmän kanssa. Harrastuksissa harvoin vietetään kovin paljon aikaa ja kuitenkin kaikilla harrastuskavereillakin on ne omat koulunsa ja koulukaverinsa.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttyy myös kiusaamisen traumoilta....
Eihän esim. monet huippumuusikot (klassisessa musiikissa) ole koskaan käyneet normaalia koulua.
Toki, mutta enemmistöllä ei niitä kiusaamistraumoja ole muutenkaan.
Ja jos viittaat aasialaisiin lapsimuusikoihin niin heilläkin on ne omat koulunsa. Suomessahan ei juuri harrastuksen vuoksi kukaan jää pois koulusta.Pianisti Olli Mustonen ei ainakaan ole koskaan käynyt tietääkseni normaalia koulua. Heti pikkulapsesta ollut jossain erityisopetuksessa. .
Kyllä kävi normaalisti koulua kunnes pari viimeistä peruskouluvuotta suoritti tenttimällä. Musiikkiluokat on ihan normaalia koulunkäyntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista lapsista kasvaa fiksuja ihmisiä, hieno juttu oli.
Mä olen samanikäinen, enkä kertaakaan muistellut peruskouluaikoja kenenkään kanssa. Lukiosta pääsystäkin on jo yli 20 vuotta ja sen jälkeen on itse kullekin ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Yhteinen sukupolvikokemus meillä oli ysärilama, sitä muistellaan kyllä, kun ei saatukaan leviksiä vanhempien maksellessa asuntolainan korkoja.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni kaikki kaverit jäivät pois koulusta. Muistelevat sitä turvallisuudentunnetta yhdessä aikuisina sitten.
Häh? Miten tää liittyy aiheeseen? Nyt oli kyse kotikoululaisista jotka ei ole koskaan päivääkään olleet koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Noista lapsista kasvaa fiksuja ihmisiä, hieno juttu oli.
Ei sitä voi tietää. Nuoria vielä ja sosiaalistuminen pahasti kesken. Voi toki olla että aikanaan toisen asteen kouluun menevät, niissä kun ei oiken voi kotikouluttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä väliä? Tärkeintä on että lapsi on elossa, hengittää, kakkaa, virtsaa, syö ja viihdyttää vanhempiaan. Ei millään muulla ole mitään väliä, niin että jos lapsi masentuu kun joutuu elämään pimeässä kopperossa eristyksessä kaikesta muusta, niin varmasti hän on silti kiitollinen kun tietää, että ei ainakaan ole vaarassa kuolla koronaan! (paitsi ehkä sitten jos hänet on joskus pakko päästää vapaaksi siitä kopperosta ja koronaa on edelleen liikkeellä, eikä rokotetta..).
Ei mua kiusattu. En silti ole tekemisissä kouluaikaisten kavereiden kanssa. En myöskään muistele kouluaikoja kenenkään kanssa.
2 kaveria koulusta oli sellaisia, joihin pidin myöhemmin yhteyttä. Toinen sekosi skitsofreniaan ja meni omaan maailmaansa eikä halunnut enää pitää yhteyttä. Toisen kanssa soittelen noin kerran 5 vuodessa. Mukava ihminen hän on. Voisin kyllä pitää enemmänkin yhteyttä. Emme puhu yleensä mitään koulusta. Viimeksi kun juttelimme, kertoi altistuneensa koronalle töissä vanhainkodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Esa-Pekka Salonen käynyt joskus normaalia koulua? Tai Jukka-Pekka Saraste? Tai tämä nuori kapellimestari joka parhaillaan valloittaa maailmaa (pitkät hiukset)?
On ne käyneet vähintään alaluokat. Miksei olisi? Harvemmin musiikkioppilaitoksissa päivätunteja edes on ennen ammattiopintoja.
Ei niillä oppitunteja ole montaa päivässä ainakaan koska esim. pianon tai viulun harjoitteluun menee jo pelkästään monta tuntia päivässä ja siihen päälle omat soittotunnit + musiikin teorian opiskelu.
Siis jos puhutaan huippulahjakkuuksista.
Mun molemmat lapset on konservatoriossa eikä siellä todellakaan vielä 7-vuotiaita mitenkään intensiivisesti prepata, normaaliin koulunkäyntiin kannustetaan lahjakkaimmatkin.
Minusta tuo oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvä juttu. Olen itsekin harkinnut kotikoulua omille lapsille ja etenkin tämä kevät on lisännyt paitsi intoa, myös luottamusta siihen, että se voisi olla oikea ratkaisu meille. Kaikille se ei tietenkään sovi, mutta meidän perheellemme tuo voisi olla hieno kokemus ja parantaa lasten opintotaivalta.
Meillä lapset ovat tällä hetkellä isossa koulussa ja kaikenlaiset ongelmat näkyvät arjessa. Vaikka ne eivät meidän elämäämme sinällään kosketa, ne vaikuttavat silti omien lasten kasvamiseen, enkä ainakaan minä näe jotain sukupolvikokemuksia niin tärkeänä ja positiivisen asiana, että sen takia olisin valmis uhraamaan kaiken muun. Täällä koulussa mm:
- päihteitä käytetään avoimesti, koulussa jatkuva ongelma kun maa täyttyy nuuskaklimpeistä ja huumeiden käyttö on lisääntynyt valtavasti nuorisolla
- kiusaamista, sekä väkivaltana, omaisuuden tuhoamisena, haukkumisena, somekiusaamisena että hyljeksimisenä. Käytännössä lähes jokaisella luokalla on ainakin yksi kiusattu. Meidän koulumme on KiVa-koulu, mikä tarkoittaa, että kaikki kiusaaminen lakaistaan maton alle ja kiusattuja ei suojella mitenkään.
- opettajilla satoja lapsikontakteja, syyslukukausi menee siihen, että opettaja ylipäätään muistaa lapsen nimen
- kaikenlaiset käytöshäiriöt ja oppimisongelmat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja avustajia ei saa ilmeisesti millään. 45min oppitunnista menee 30min heikoimpien ja villimpien oppilaiden kannatteluun ja ohjaamiseen. Käytännössä olen opettanut lähes kaikki asiat jo nyt kotona, kun tunneilla lapsi on joutunut istumaan pulpetissa hiljaa koko päivän ja odottamaan, että opettaja ehtisi antamaan pari minuuttia huomiota hänellekin.
- kaikki ylöspäin eriyttäminen on loppunut, en ole varma johtuuko tämä koulusta, laista vai ajanpuutteesta. Esikoisen aikana hän sai vielä eriytettyä (vaikeutettua) opetusta, mutta muille ei samaa ole ollut tarjolla vaikka tarve olisi ilmeinen. Koulussa lapset saavat ehkä max 10% virikkeitä ja oppia, kaikki muu on ihan puhdasta ajanhukkaa ja tyhjänpanttina istumista.
Siinä sitä sukupolvikokemusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kotikoulu sovi kaikkiin tilanteisiin. Eikä niin mielestäni väitetty jutussakaan.
Miksi kaikkien pitäisi arvostaa sukupolvikokemuksia?
Sukupolvikokemukset on kyllä ihan mahdollisia ilman lähiopetusta koulussa. Etenkin aikaisemmissa sukupolvissa oli paljon myös niitä joiden sukupolvikokemukset liittyy enemmän muualle kuin kouluun. Koulu oli esim. pieni kyläkoulu jossa saman ikäisiä oppilaita oli hyvin vähän, suku iso ja yhteydet tiiviitä. Sukupolvikokemus saattaa ja saattoi muodostua esim. serkkujen kanssa leikkiessä tms.
Aiemmin juu, nykyisin tiivis kyläyhteisö tai sukuyhteisö on harvinainen.
Mun lapsen kurssikaverina yliopistossa on kotikoulun käynyt. Kyllähän sitä vähän friikkinä ja reppanana pidetään, ei oikein hallitse tavallisia sosiaalisia normeja. Tosin osin johtuu siitä että kotikouluttavat vanhemmat ovat monesti hieman poikkeavia.
Kotikoulutetut on usein puhuneet juuri siitä irrallisuuden tunteesta, on tärkeä kokea kuuluvansa johonkin. Etenkin jos perhe muuttaa usein, ei oikein koe kuuluvansa mihinkään yhteisöön, harrastuskaveritkin vaihtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoisuuden tavoittelua lähinnä, niin kuin siinä Licciardo-mikälie-suurperheessä.
Olisipa jo 1970-luvulla ollut etäopetusta! Olisin siirtynyt heti etäkouluun ja moneksi vuodeksi! En pidä juurikaan yhteyttä entisiin koulukavereihini. Enkä kaipaa ainuttakaan peruskoulun aikaista kiulukiusaajaani! Alaluokilla kyläkoulussa ei ollut kiusaamista. Koulukiusaaminen alkoi vasta suuremmassa koulussa. Lukiossa ei ollut koulukiusaamista.
En ole käynyt luokkakokouksissa. Minulla ei ole pienintäkään halua osallistua näihin teennäisiin ja väkinäisiin pakkotapaamisiin. Luokkakokouksessa kohtaisin ne ilkeimmät ja inhottavimmat luokkakaverit, jotka tekivät muutamasta kouluvuodestani silkkaa helvettiä! Kiusaajat ovat surkeita raukkoja ja narsisteja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä kyseisestä jutusta sai mielikuvan, että kotikoulua käyvän lapsen täytyisi olla keskivertoa fiksumpi ja oma-aloitteisempi. Kaikki lapset eivät tosiaankaan ole kiinnostuneita fysiikasta, luonnontieteistä ja historiasta ja lue näitä "ihan huvin vuoksi" iltasaduksi.
Ja onko kotikoululaisilla vähintään toinen vanhemmista oltava sellainen että pystyy olemaan kotona 9 vuotta, opettamaan ja keskittymään lasten koulunkäyntiin? Lisäksi nämä yhdistetyt ulkomaanmatkat/opintomatkat, todella realistisen kuuloista.... Kyllä tasokas kotikoulun toteuttaminen vaatii aivan valtavasti resursseja vanhemmilta, myös tieto-taitoa, esim. lukutaidon ja kielten opetus ja tähän ei kyllä varmasti suurimmalla osalla ole mahdollisuutta. Todellä kiitollinen olen (varsinkin tämän 2kk etäkoulun jälkeen) meidän asiansa osaavista opettajista sekä näistä paljon parjatuista "laitoksista" joissa lapsemme päivänsä viettävät!
Vierailija kirjoitti:
Hirveä vastuuhan siinä jää vanhemmalle. Pitäisi pystyä opettamaan laadukkaasti kaikkia erilaisia aineita yleensä ilman koulutusta opettamiseen ja vielä järjestää lapselle muuta kautta erilaisia sosiaalisia kontakteja. Luulen että moni kotikoulua vetävä vanhempi yliarvioi tuossa omat kykynsä. Itsestäni tuo vaikuttaa ihan järjettömän isolta työltä ja vastuulta.
Oletko perehtynyt tämänhetkiseen opetukseen peruskouluissa? Ei siis vain jossain yhdessä huippukoulussa, jossa on sattumalta varaa ja resursseja, vaan ihan näissä tavallisten pulliaisten kouluissa, joissa valtaosa lapsista käy?
Kuinka suuri osuus oppitunnista on varsinaisesti opettamista? Kuinka paljon luokalla on erityistä tukea tarvitsevia (käytöshäiriöt, kielivaikeudet, oppimisvaikeudet, kehitysviivästymät jne.) ja kuinka paljon opettajan ajasta menee näiden oppilaiden opastamiseen? Jos oppitunti on 45 minuuttia, kuinka paljon tästä on varattu sinun lapsellesi?
Entä kuinka paljon tarkistat lapsesi tehtäviä ja opiskelumateriaaleja kotona?
Minä aloin tutkimaan tätä asiaa jo aikoja sitten, kun koulusta alkoi kuulua huolestuttavia uutisia. Kävin mm. läpi opettajan tekemiä opiskelumateriaaleja, monisteita, viestejä jne. Lisäksi annoin lapselle vihkon, ja pyysin häntä tekemään rastin aina, kun opettaja opettaa hänelle jotain uutta ja aina, kun opettaja ottaa kontaktin lapseen (puhuu henkilökohtaisesti, kehuu tai toruu, opastaa, tarkistaa tehtäviä tms.). Viikkotunteja lapsella oli 24, joten pidin realistisena, että rasteja olisi tullut noin 35-40/viikko, eli jokaisella tunnilla olisi opittu ainakin yksi asia poislukien kuvis, liikunta jne. ja että opettaja olisi jollakin tavalla huomioinut lapsen edes kerran tunnissa.
Tulos oli melko pysäyttävä.
Opettajan opetusmateriaalissa on vähintään viikoittain selkeitä asiavirheitä. Kirjoitusvirheet ovat lähes päivittäisiä. Opetus laahaa jäljessä ja niille muutamalle hyvälle oppilaalle opettaja yksinkertaisesti käskee tehdä tehtäviä itsenäisesti eteenpäin, tarkistamatta tai muuten lapsia huomioimatta. Esim. matematiikassa (normaalisti 2 aukeamaa/tunti ja mökki kotitehtäväksi) opettaja ehtii nippa-nappa käymään läpi ekan aukeaman, toinen jää kokonaan tekemättä tai sen saa tehdä jos huvittaa. Kukaan ei näitä tarkasta jälkikäteen.
Ja vihkoon tuli viikossa 7 rastia. Oli viikkoja, jolloin lapselle ei oltu opetettu mitään uutta tai edes puhuttu moneen päivään. Luulin aluksi itsekin, että lapsi on vain unohtanut merkitä, mutta kun kävimme päivät keskustellen läpi, kävi ilmi että rasteja oli ihan oikea määrä.
Eli ei, en todellakaan koe minkäänlaista stressiä laadukkaan opetuksen järjestämisestä, jos joskun kotiköuluun päädymme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kotikoulu sovi kaikkiin tilanteisiin. Eikä niin mielestäni väitetty jutussakaan.
Miksi kaikkien pitäisi arvostaa sukupolvikokemuksia?
Sukupolvikokemukset on kyllä ihan mahdollisia ilman lähiopetusta koulussa. Etenkin aikaisemmissa sukupolvissa oli paljon myös niitä joiden sukupolvikokemukset liittyy enemmän muualle kuin kouluun. Koulu oli esim. pieni kyläkoulu jossa saman ikäisiä oppilaita oli hyvin vähän, suku iso ja yhteydet tiiviitä. Sukupolvikokemus saattaa ja saattoi muodostua esim. serkkujen kanssa leikkiessä tms.Aiemmin juu, nykyisin tiivis kyläyhteisö tai sukuyhteisö on harvinainen.
Mun lapsen kurssikaverina yliopistossa on kotikoulun käynyt. Kyllähän sitä vähän friikkinä ja reppanana pidetään, ei oikein hallitse tavallisia sosiaalisia normeja. Tosin osin johtuu siitä että kotikouluttavat vanhemmat ovat monesti hieman poikkeavia.
Niin kumpi on enemmin muna vai kana. Päätyykö friikki lapsi helpommin kotikoululaiseksi vai tekeekö kotikoulu lapsesta friikin. Itse kallistuisin ekaan vaihtoehtoon. Mutta mitä sitten?
Koulujärjestelmämme on mielestäni liian tasapäistävä. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Erityttäminen on kaunis tavoite mutta sitä ei juurikaan tapahdu. Koulujärjestelmämme ei myöskään kaikissa tilanteissa edistä erilaisuuden hyväksymistä. Miksi se ei ole hyväksyttävää että joku on vähän kummajainen ja käy koulua eritavalla kuin joku toinen?
Vierailija kirjoitti:
Kotikoulu voi olla laadukas, mutta aivan yhtä hyvin se voi olla täysin ala-arvoista hihhulointia. Joka tapauksessa siinä jää pois iso osa normaalia sosiaalistumista ja ryhmän jäsenenä toimimisen opettelua.
Ei siinä muusta jää paitsi kuin tasapäistävästä laumasieluisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä vastuuhan siinä jää vanhemmalle. Pitäisi pystyä opettamaan laadukkaasti kaikkia erilaisia aineita yleensä ilman koulutusta opettamiseen ja vielä järjestää lapselle muuta kautta erilaisia sosiaalisia kontakteja. Luulen että moni kotikoulua vetävä vanhempi yliarvioi tuossa omat kykynsä. Itsestäni tuo vaikuttaa ihan järjettömän isolta työltä ja vastuulta.
Sinusta voi vaikuttaa työläältä eikä sinun tarvitse kotikouluttaa.
Olihan tuollakin äidillä ylempi korkeakoulututkinto kasvatustieteistä ja toinen tekeillä.
Tunnen muutamia kotikouluperheitä ja monet kotiopettajista ovat itsekin joko päteviä opettajia tai pidemmällekin kouluttautuneita.
Sosiaalista elämää on muuallakin kuin siinä omassa koulussa tai kotinurkilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä vastuuhan siinä jää vanhemmalle. Pitäisi pystyä opettamaan laadukkaasti kaikkia erilaisia aineita yleensä ilman koulutusta opettamiseen ja vielä järjestää lapselle muuta kautta erilaisia sosiaalisia kontakteja. Luulen että moni kotikoulua vetävä vanhempi yliarvioi tuossa omat kykynsä. Itsestäni tuo vaikuttaa ihan järjettömän isolta työltä ja vastuulta.
Oletko perehtynyt tämänhetkiseen opetukseen peruskouluissa? Ei siis vain jossain yhdessä huippukoulussa, jossa on sattumalta varaa ja resursseja, vaan ihan näissä tavallisten pulliaisten kouluissa, joissa valtaosa lapsista käy?
Kuinka suuri osuus oppitunnista on varsinaisesti opettamista? Kuinka paljon luokalla on erityistä tukea tarvitsevia (käytöshäiriöt, kielivaikeudet, oppimisvaikeudet, kehitysviivästymät jne.) ja kuinka paljon opettajan ajasta menee näiden oppilaiden opastamiseen? Jos oppitunti on 45 minuuttia, kuinka paljon tästä on varattu sinun lapsellesi?
Entä kuinka paljon tarkistat lapsesi tehtäviä ja opiskelumateriaaleja kotona?
Minä aloin tutkimaan tätä asiaa jo aikoja sitten, kun koulusta alkoi kuulua huolestuttavia uutisia. Kävin mm. läpi opettajan tekemiä opiskelumateriaaleja, monisteita, viestejä jne. Lisäksi annoin lapselle vihkon, ja pyysin häntä tekemään rastin aina, kun opettaja opettaa hänelle jotain uutta ja aina, kun opettaja ottaa kontaktin lapseen (puhuu henkilökohtaisesti, kehuu tai toruu, opastaa, tarkistaa tehtäviä tms.). Viikkotunteja lapsella oli 24, joten pidin realistisena, että rasteja olisi tullut noin 35-40/viikko, eli jokaisella tunnilla olisi opittu ainakin yksi asia poislukien kuvis, liikunta jne. ja että opettaja olisi jollakin tavalla huomioinut lapsen edes kerran tunnissa.
Tulos oli melko pysäyttävä.
Opettajan opetusmateriaalissa on vähintään viikoittain selkeitä asiavirheitä. Kirjoitusvirheet ovat lähes päivittäisiä. Opetus laahaa jäljessä ja niille muutamalle hyvälle oppilaalle opettaja yksinkertaisesti käskee tehdä tehtäviä itsenäisesti eteenpäin, tarkistamatta tai muuten lapsia huomioimatta. Esim. matematiikassa (normaalisti 2 aukeamaa/tunti ja mökki kotitehtäväksi) opettaja ehtii nippa-nappa käymään läpi ekan aukeaman, toinen jää kokonaan tekemättä tai sen saa tehdä jos huvittaa. Kukaan ei näitä tarkasta jälkikäteen.
Ja vihkoon tuli viikossa 7 rastia. Oli viikkoja, jolloin lapselle ei oltu opetettu mitään uutta tai edes puhuttu moneen päivään. Luulin aluksi itsekin, että lapsi on vain unohtanut merkitä, mutta kun kävimme päivät keskustellen läpi, kävi ilmi että rasteja oli ihan oikea määrä.
Eli ei, en todellakaan koe minkäänlaista stressiä laadukkaan opetuksen järjestämisestä, jos joskun kotiköuluun päädymme.
Niin totta! Koulu on nykyään lähinnä säilö. Näiden jo mainittujen seikkojen ohella opetuksen laatu on muutoinkin heikentynyt. Rima on tosi alhaalla.
Lapseni kaikki kaverit jäivät pois koulusta. Muistelevat sitä turvallisuudentunnetta yhdessä aikuisina sitten.