Lue keskustelun säännöt.
IL:n juttu kotikoululaisista jäi mietityttämään. Nuo lapset jää paitsi normaaleista sukupolvikokemuksista
14.05.2020 |
Itse olen jo nelikymppinen mutta vieläkin kun tapaan lapsuusystäviä muistellaan erityisesti koulukokemuksia. Joulujuhlanäytelmät, luokkaretket, kouludiscot, koulumatkojen seikkailut, opettajien kommellukset, ihastumiset luokkakavereihin, toki riidat ja murheetkin.
Ja vaikka oltaisiin aivan eri kouluissakin oltu, pystytään jakamaan sukupolvimuistoja kevätjuhlatunnelmista, ruokalasäännöistä, aamunavauksista, pesäpallo-otteluiden tai hiihtokilpailujen kurjuudesta yms.
Kotikoululaisilla on toki omat kokemuksensa perheen kanssa mutta tietyllä tapaa jää puuttumaan paljon elämänkokemuksia vertaisryhmän kanssa. Harrastuksissa harvoin vietetään kovin paljon aikaa ja kuitenkin kaikilla harrastuskavereillakin on ne omat koulunsa ja koulukaverinsa.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Onko Esa-Pekka Salonen käynyt joskus normaalia koulua? Tai Jukka-Pekka Saraste? Tai tämä nuori kapellimestari joka parhaillaan valloittaa maailmaa (pitkät hiukset)?
On ne käyneet vähintään alaluokat. Miksei olisi? Harvemmin musiikkioppilaitoksissa päivätunteja edes on ennen ammattiopintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksista harvoin saa pitkäikäisiä ystäviä, ja usein ne parhaat harrastuskaverit on tuttuja myös koulusta.
Ehkä toisista kotikoululaisista voisi saada paremmin sydänystäviä.
Jaa... no, mun paras ystävä on tullut harrastuksen kautta. Aikuisena. Lisäksi muutama muu ystävä. Peruskouluaikaisten ystävien kanssa ei ole mitään yhteyttä. Yhden lukioaikaisen kaverin kanssa laitetaan toisillemme tekstarit syntymäpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Sibelius akatemiassa on erillinen nuorisokoulutus klassisen musiikin lahjakkuuksia varten. Ei kai niillä ole edes aikaa siinä rinnalla käydä normaalia peruskoulua?
Ihan normaalia peruskoulua käyvät, yleensä musiikkiluokilla.
Nuo kaikki on tärkeitä ehkä sillä hetkellä, kun ne tapahtuu, mutta en tiedä ketään, joka muistelisi jotain luokkaretkiä ym. jotenkin kaiholla :D Mistään ei jäänyt elämässä paitsi, jos ei sille Ahvenanmaan sipsitehdas-reissulle lähtenyt :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksista harvoin saa pitkäikäisiä ystäviä, ja usein ne parhaat harrastuskaverit on tuttuja myös koulusta.
Ehkä toisista kotikoululaisista voisi saada paremmin sydänystäviä.
Jaa... no, mun paras ystävä on tullut harrastuksen kautta. Aikuisena. Lisäksi muutama muu ystävä. Peruskouluaikaisten ystävien kanssa ei ole mitään yhteyttä. Yhden lukioaikaisen kaverin kanssa laitetaan toisillemme tekstarit syntymäpäivänä.
Tässä puhutaan lapsista. Suurimmalla osalla parhaat kaverit on samassa koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttyy myös kiusaamisen traumoilta....
Ei se kiusaaminen nyt niin yleistä ole että sen riskin vuoksi ei kannata päästää lasta edes ekaluokalle. Syrjäytyä voi juuri sen seurauksenakin ettei saa normaaleja kontakteja muihin samanikäisiin.
Ei koulu ole ainoa mahdollisuus saada kontakteja muihin samanikäisiin.
Ja kiusaaminen ON ihan älyttömän yleistä.Traumatisoiva pitkäaikainen kiusaaminen ei erityisen yleistä ole, vaikka hirveää toki jos kohdalle osuu.
Lähes joka luokassa kiusataan vähintään yhtä oppilasta koko kouluaika. Joissakin useampaa.
Kyllä se on yleistä, vaikka kaikki eivät sitä myönnä. Ei varsinkaan entiset kiusaajat ja kiusaajien vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikki on tärkeitä ehkä sillä hetkellä, kun ne tapahtuu, mutta en tiedä ketään, joka muistelisi jotain luokkaretkiä ym. jotenkin kaiholla :D Mistään ei jäänyt elämässä paitsi, jos ei sille Ahvenanmaan sipsitehdas-reissulle lähtenyt :D
Ei kai yksi yksittäinen kokemus niin tärkeä olekaan mutta kun ne aivan jokainen jää pois, voi joskus olla vaikea samaistua muiden lapsuuskokemuksiin. Näin käy usein esim. toisesta maasta vieraaseen kulttuuriin muuttaneilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni yhteisöllinen ala-aste ja yläaste ovat ihan ok, mutta nuo isot koulut on kaameita laitoksia, joissa kaikki kiusaamisongelmat kärjistyy.
Jos ainoa vaihtoehto on tuollainen iso laitos, niin jos mahdollista järjestää, niin kotikoulu voi kyllä olla parempi.
Hirveä vastuuhan siinä jää vanhemmalle. Pitäisi pystyä opettamaan laadukkaasti kaikkia erilaisia aineita yleensä ilman koulutusta opettamiseen ja vielä järjestää lapselle muuta kautta erilaisia sosiaalisia kontakteja. Luulen että moni kotikoulua vetävä vanhempi yliarvioi tuossa omat kykynsä. Itsestäni tuo vaikuttaa ihan järjettömän isolta työltä ja vastuulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksista harvoin saa pitkäikäisiä ystäviä, ja usein ne parhaat harrastuskaverit on tuttuja myös koulusta.
Ehkä toisista kotikoululaisista voisi saada paremmin sydänystäviä.
Jaa... no, mun paras ystävä on tullut harrastuksen kautta. Aikuisena. Lisäksi muutama muu ystävä. Peruskouluaikaisten ystävien kanssa ei ole mitään yhteyttä. Yhden lukioaikaisen kaverin kanssa laitetaan toisillemme tekstarit syntymäpäivänä.
Tässä puhutaan lapsista. Suurimmalla osalla parhaat kaverit on samassa koulussa.
Tietysti suurimmalla osalla on, jos he ovat koulussa. Sitten on niitä, jotka eivät koskaan saa koulusta hyviä kavereita. Ne jotka seisovat ekaluokasta ysiluokan loppuun asti yksin välitunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Esa-Pekka Salonen käynyt joskus normaalia koulua? Tai Jukka-Pekka Saraste? Tai tämä nuori kapellimestari joka parhaillaan valloittaa maailmaa (pitkät hiukset)?
On ne käyneet vähintään alaluokat. Miksei olisi? Harvemmin musiikkioppilaitoksissa päivätunteja edes on ennen ammattiopintoja.
Ei niillä oppitunteja ole montaa päivässä ainakaan koska esim. pianon tai viulun harjoitteluun menee jo pelkästään monta tuntia päivässä ja siihen päälle omat soittotunnit + musiikin teorian opiskelu.
Siis jos puhutaan huippulahjakkuuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapset eivät kotikoulun lisäksi käy missään joukkueharrastuksissa, he ovat käytännössä syrjäytyneitä.
Ei kotikoulu sovi kaikkiin tilanteisiin. Eikä niin mielestäni väitetty jutussakaan.
Miksi kaikkien pitäisi arvostaa sukupolvikokemuksia?
Sukupolvikokemukset on kyllä ihan mahdollisia ilman lähiopetusta koulussa. Etenkin aikaisemmissa sukupolvissa oli paljon myös niitä joiden sukupolvikokemukset liittyy enemmän muualle kuin kouluun. Koulu oli esim. pieni kyläkoulu jossa saman ikäisiä oppilaita oli hyvin vähän, suku iso ja yhteydet tiiviitä. Sukupolvikokemus saattaa ja saattoi muodostua esim. serkkujen kanssa leikkiessä tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieni yhteisöllinen ala-aste ja yläaste ovat ihan ok, mutta nuo isot koulut on kaameita laitoksia, joissa kaikki kiusaamisongelmat kärjistyy.
Jos ainoa vaihtoehto on tuollainen iso laitos, niin jos mahdollista järjestää, niin kotikoulu voi kyllä olla parempi.
Kannatan kyllä pieniä kouluja, mutta eivät ne automaattisesti mitään onneloita ole. Siellä jos alkaa kiusaaminen, sille voi olla jopa vaikeampi tehdä mitään. Ei ole mitään rinnakkaisluokkaa, jolle oppilaan voi siirtää, on vahvat kuppikunnat kuka on kenenkin kaveri, valinnanvaraa tässä on aika vähän. Ja jos kiusatulla oppilaalla ei synkkaa opettajan kanssa, se oli siinä. Isossa koulussa voi olla mahdollista saada apua useammalta taholta. Ei ole mustavalkoista.
Vierailija kirjoitti:
Pieni yhteisöllinen ala-aste ja yläaste ovat ihan ok, mutta nuo isot koulut on kaameita laitoksia, joissa kaikki kiusaamisongelmat kärjistyy.
Jos ainoa vaihtoehto on tuollainen iso laitos, niin jos mahdollista järjestää, niin kotikoulu voi kyllä olla parempi.
Tämä on vain yleistämistä. Omalla ala-asteellani oli n. 500 oppilasta mutta ihan hyvä henki oli. Sitä tunsi ne oman luokkalaiset ja sen luokan jonka kanssa oli yhteiset liikunta, käsityö ym. tunnit ja muista luokista ei tarvinnut välittää mitään. Sen sijaan jotkut kyläkoululaiset kaverit on kertoneet että ovat joutuneet sen koulun yhden ja ainoan opettajan epäsuosioon, niin siinäpä sitä sitten on ollut. Tai että niistä 15 kyläkoululaisesta ei löytynytkään itselle kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Pieni yhteisöllinen ala-aste ja yläaste ovat ihan ok, mutta nuo isot koulut on kaameita laitoksia, joissa kaikki kiusaamisongelmat kärjistyy.
Jos ainoa vaihtoehto on tuollainen iso laitos, niin jos mahdollista järjestää, niin kotikoulu voi kyllä olla parempi.
Miksi aina kuvitellaan, että pienessä koulussa ketään ei kiusata? Kiusatulle voi olla hyvin ahdistavaa olla kyläkoulussa koko yhteisön silmätikkuna. Isommasta koulusta sentään voi löytyä muita kavereita ja kiusaamisongelmaa voidaan ratkoa esim. ryhmäjärjestelyillä (erotetaan kiusaaja ja uhri eri luokille).
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole nähnyt yhtäkään koulu- tai lukiokaveria 20 vuoteen. Tiet ovat eronneet käytännössä heti koulun jälkeen ja menneisyyttä lukuunottamatta ei ole mitään yhteistä. Tuntuisi teennäiseltä kysellä kuulumisia ihmisiltä, joita ei enää edes tunne.
Minä en ole nähnyt peruskoulun kavereita 40 vuoteen, enkä lukion 37 vuoteen. Muualla tutustumiini kavereihin olen vieläkin yhteydessä jopa 50 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksista harvoin saa pitkäikäisiä ystäviä, ja usein ne parhaat harrastuskaverit on tuttuja myös koulusta.
Ehkä toisista kotikoululaisista voisi saada paremmin sydänystäviä.
Jaa... no, mun paras ystävä on tullut harrastuksen kautta. Aikuisena. Lisäksi muutama muu ystävä. Peruskouluaikaisten ystävien kanssa ei ole mitään yhteyttä. Yhden lukioaikaisen kaverin kanssa laitetaan toisillemme tekstarit syntymäpäivänä.
Tässä puhutaan lapsista. Suurimmalla osalla parhaat kaverit on samassa koulussa.
Onkohan näin? Poikani on kuudennella luokalla, hänellä on hyvät sosiaaliset taidot ja koulussa on kavereita. Silti hän sanoo, että hänen ystävänsä ovat netissä tavattavat pelikaverit, jotka ovat samanhenkisiä. Ei se, että pärjää luokkakavereiden kanssa tarkoita välttämättä mitään ystävyyttä.
Mulla ei ole ala-asteelta mitään erityisen positiivisia kokemuksia (poikkeuksena ehkä pari hyvää silloista kaveria). Yläasteelta kokemukset painottuvat jo sitten suorastaan negatiivisen puolelle. Toki koulu antoi elämänkokemusta ja varmaan sosiaaliset taidot parani. Toisaalta koen että sosiaaliset taidot ovat parantuneet paljon enemmän vasta ihan aikuisiällä kyllä.
Sibelius akatemiassa on erillinen nuorisokoulutus klassisen musiikin lahjakkuuksia varten. Ei kai niillä ole edes aikaa siinä rinnalla käydä normaalia peruskoulua?