Te joiden puoliso alkoholisoitui vähitellen

Tässä on sivusto, josta voi olla apua sen tunnistamisessa, missä kohti olette menossa. Ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa asiaan puututaan. Muista kuitenkin, että sinulla on oma elämä. Jos mies ei alkoa jätä, se ahdistus, joka siitä puolisolle tulee, ei ole jatkamisen arvoista. Kemppinen jakaa Mannin kirjan mukaisesti alkoholismin kolmeen eri kehitysvaiheeseen, varhais-, keskivaiheen ja myähäisvaiheeseen.

https://juhakemppinen.fi/alkoholismin_varhaisvaiheet

Olin jo suhteemme alussa sinisilmäinen miehen juomiselle ja opettelin juomaan siinä mukana, sillä ajattelin että hienostelen liikaa juomalla niin vähän. Muutenkin tuntui, että kun toinen on kännissä niin  miksen sitten minäkin.Join siis likimain samassa tahdissa ja määriä kuin mieheni ja minkä nuorempana kesti töissä seuraavana päivänä. 

Havahduin mieheni käyttämän alkoholin määrään yhtenä syksynä hänen tuttavaperheensä luona, jossa hän ja tuttavat olivat aivan totaalisessa kännissä koko viikonlopun. Seurasin melskaamista ja sanoin itselleni ääneen, että aika lailla alkoholia porukalla kuluu. Mitä järkeä? 

Huomasin siis miehen käyttämän alkoholin ja tapajuoppouden ottamalla itse siitä tavasta irti. Vähensin käyttöä hitaasti ja lopulta meillä oli elämä sellaista, että mies sammui sohvalle joka perjantai. Minulla oli hienoja viinipulloja jääkaapissa juomatta ja joita mies toi Alkon reissuilta tuliaisina. Hän antoi niin luvan itselleen juoda, kun vaimollakin juomaa on saatavilla.

Miehelläni oli varaa juoda kalliita viinejä, konjakkeja, viskiä jne. Kalja oli vain janojuoma, ettei sitä kuulema lasketa alkoholiksi niin mietona kolmosoluena. Siinä hämäsi pitkään se, ettei Kossun korkki kirahtanut vaan kallis shampanja poksahti miehen sitä avatessa. Söimme hyvin ja viinit olivat maukkaan makuisia. Mikäpäs siinä oli jäädä juttelemaan viinilasin äärelle? Harmi vain, ettei jäänyt yhteen pulloon vaan pian pöytään lävähti halvemman tason viinilekkeri ja jonka mies joi yhden illan aikana sekä konjakkia väliin. Joka perjantai, joka lauantai ja lopulta viime vuodet näyttivät siltä, ettei ruuallakaan ole enää väliä. 

Mieheni suvussa on alkoholisteja, joten ei mikään ihme hänenkään kohdalla tapajuoppous. Levätköön kuitenkin rauhassa nyt hautuumaalla. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juonut kymmenisen vuotta. Se juo viitenä päivänä viikossa 1-2 litraa olutta. Kännissä on kerran kuussa.

Äsken lähti kaupassa käymään saatesanoilla: "Mä lähden kauppaan ostamaan muutaman ison oluen, kun eilen en juonut kuin yhden pienen". (ei se sitä pientäkään juonut kokonaan. Se oli olkkarissa puoliksi juotuna)

Mä olen huolissani. Onhan tuo harmitonta tissuttelua nyt, mutta kuinka kauan. Handlaa hommansa ja seuraavia päiviä ei mene krapuloissaan. Edes kännättyään, ei jää makaamaan yms. Se hoitaa sovitut ja ns. oman tonttinsa.

Asiasta on puhuttu, silläpä tuo nyt sitten huomautteleekin, että milloin joi ja milloin ei. Kilttiä poikaa muka.

Suurin mörkö tässä on tulevaisuus, että mihin suuntaan tuo juominen menee ja toisekseen raha. Ihan turhaa rahanmenoa.

Kuulostaa tutulta, koska valitettavasti Mörkö asuu jo teillä. Meilläkin mies alkuun otti "muutaman" töiden jälkeen, viikonloppuisin vähän enemmän. Kävi säännöllisellisesti töissä ja hoiti hommansa. Pikkuhiljaa käyttö lisääntyi, tuli sairauslomia ja ylityövapaita ja "kaikki" parhaat kaverit olivat kantabaarissa, muut harrastukset jäivät....sitten tuli viimeiset vappubileet...

Kiinnostuksesta kysyn minkälaista elämä oikeasti on ilman alkoholin säväyttämää elämäntapaa? 

Siis oikeasti, en tiedä, en todellakaan tiedä! 

Tässä se joka kertoi molempien vanhempien + puolisoiden sekä nykyisen alkoholismissa elävä sekä itsekin olen runsaasti juova kai. 

Minkälaista elämä voi olla ilman tuota myrkkyä? Järkyttävää sinänsä, olen nyt reilu parikymppinen enkä osaa sanoa miten arki tai elämä toimii ilman tuota. En ole ihmisten kanssa läsnä, vain lähellä ja elän sen mukaan mitä mikäkin päivä tuo mutta alkoholi hallitsee elämää monin tavoin monessa suhteessa.

En tiedä oikeastaan muusta. Mitä se muu oikeastaan on? 

Mietiskelen omaa suhtautumista mieheni juomiseen. Mukavaa että ketjuun on tullut vastauksia. Meillä on tällä hetkellä meneillään nenävalkaisu, satunnaisilla lipsumisilla kylläkin, mutta silti.

Miehelläni meni juhlat pitkäksi syksyllä, kestikin vahingossa kolme päivää ja siinä vaiheessa keräsin lapset autoon ja lähdin sukuloimaan. Tämän jälkeen on ottanut koko talvena todella vähän. Tilanne on siis kai hallinnassa. Kai.

Olen herkkä aistimaan epänormaaliutta alkoholin käytössä koska vanhempani ovat alkoholisteja ja itsellänikin oli teini-iässä alkoholiongelma. Sitten vain päätin että sellaista elämää en elä ja lopetin sen. Juon jonkin verran edelleen itsekkin, mutta en oikeastaan tykkää humaltua enää. Parista lasillisesta tulee myös jo krapula, joten juon mielummin alkoholitonta.

Sittemmin elämämme on ollut tuollaista kuin tuossa jollakin toisellakin, että hyvän ruoan kanssa viiniä jne. Mutta jokin tässä ei miehellä täsmää. Se on se innostus ja vauhti juomisessa. Kun sitä viiniä meneekin sen yhden pihvin kanssa kolme lasia ja sen jälkeen vielä vähän lisää sohvalla. Ja aamulla on voinut olla kolmen litran pönttö tyhjä. Ja nyt tämän vähäalkoholisen talven jälkeen näen että hän kaipaa sitä. Hän juoksee hakemaan alkoholitonta olutta heti uuden kun entinen loppuu. Eihän kukaan juo noin esim. Kokista? Se vaikuttaa melkein hassulta kun sitä seuraa vierestä, ja silti nousee niskakarvat pystyyn kun tiedän mitä tuo merkitsee. Homma on hallinnassa, vielä, hän pystyy pitäytymään siinä alkoholittomassa, mutta toiminta on jotenkin pakonomaista. Pakko on jotakin tissuttaa. Eihän tämä nyt mitään ole niihin ihan oikeisiin juoppoihin verrattuna, ja tiedän että olen hirveä kyylä, mutta kuvio on minulle ihan tuttu.

Ap

alkoholi, tupakka ja heroiini aiheuttavat yhtä voimakkaan riippuvuuden, vaikka se ehkä on joidenkin vaikea uskoa.

vain riippuuden syntyajassa on eroja.

Puoliso alkoi naukkailla Pommaccia ja kombuchaa...turmion alku.

Meillä oli myös tuota alkoholitonta. Sitten taas välillä prosenttien kanssa. Alkoholistille juomisen syy on se, että on alkoholisti. Se on juuri se riippuvuus, siihen ei auta muu kuin aa, terapia tai ns, myllyhoito. Tuota pakonomaista, hermostunutta häseltämistä kutsutaan siis kuivakänniksi. Ihminen ei osaa olla omissa nahoissaan.

Kuten muillakin, meilläkin se alkoi saunakaljoista, sitten sauna oli joka ilta ja lopulta juotiin ilman saunaakin. Tällaista oli ehkä pari-kolme vuotta, siis joka ilta kaljaa ja vähän kännissä. Pahapäinen ei ole ollut koskaan, eikä minua tai lapsia ole kohdellut huonosti. n. seitsemän vuotta sen jälkeen, kun hän oli itsekin myöntänyt että on alkoholisti, jatkui niin että mies joi kerran vuodessa perseet, hävisi siis ilmoittamatta viikonlopuksi ja tuli takaisin katuvana. Tiesin jo keskiviikkona, että nyt lähdetään, koska kuivakänni.

Kauan se kesti, minun näkökulmastani ikuisuuden. Viimeisellä reissulla hukkasi passin ja heräsi aamulla putkasta. Silloin ilmeisesti tajusi oikeasti, että ei ole vaihtoehtoa. Nyt on ollut kolme vuotta täysin ilman. Toipuminen ja raitistuminen on joskus todella pitkä prosessi. Läheiseltä se vaatii paljon, joskus liikaa. Itse koen päässeeni aika helpolla, hän ymmärsi riippuvuutensa melkein heti, eikä alkanut kieltää sitä. Ja oli monta vuotta 362 päivää vuodesta selvinpäin. Nuo reissut vain söi sitä luottamuksen rakentumista aika huolella.

Nyt olen onnellinen siitä, että meidän suhde kesti tuon sukuvian akuutin vaiheen. Mutta monta ryyppyreissupäivää kyllä vaihtaisin pois.

up

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostuksesta kysyn minkälaista elämä oikeasti on ilman alkoholin säväyttämää elämäntapaa? 

Siis oikeasti, en tiedä, en todellakaan tiedä! 

Tässä se joka kertoi molempien vanhempien + puolisoiden sekä nykyisen alkoholismissa elävä sekä itsekin olen runsaasti juova kai. 

Minkälaista elämä voi olla ilman tuota myrkkyä? Järkyttävää sinänsä, olen nyt reilu parikymppinen enkä osaa sanoa miten arki tai elämä toimii ilman tuota. En ole ihmisten kanssa läsnä, vain lähellä ja elän sen mukaan mitä mikäkin päivä tuo mutta alkoholi hallitsee elämää monin tavoin monessa suhteessa.

En tiedä oikeastaan muusta. Mitä se muu oikeastaan on? 

Hyvää on. Raitis on vapaa. Toki jos siellä alkon alla on traumoja sun muuta ne tulevat ensiksi käsittelyyn. Toisaalta kun tunneelämä elpyy, voit myös surra ja itkeä. Moni entinen alkkis tekee pitkän surutyön eikä se jakso ole ihan helppo. Toisaalta selvin päin arvostaa eloaan eri lailla. Alkoholismiin kuuluu nihilismi, itsepetos, ympäristölle valehtelu. On aikamoinen urotyö päästä kokonaisesta elämäntavasta aivan uusiin maisemiin. Moni alkkis raitistuu kuitenkin pysyvästi ja viettää hyvän loppuelämän. 226

Vierailija kirjoitti:

alkoholi, tupakka ja heroiini aiheuttavat yhtä voimakkaan riippuvuuden, vaikka se ehkä on joidenkin vaikea uskoa.

vain riippuuden syntyajassa on eroja.

tupakka aiheuttaa riippuvuuden nopeimmin, sen jälkeen tulee heroiini ja sitten alkoholi.

kaikki ns. kovia huumeita riippuvuuden osalta.

Saunaoluista se alkoi. Ensin sikspäkki kerran viikossa, sitten vähän useammin, joka ilta yksi olut, tai useampia ...  Sitten ei riittänyt enää riittänyt 24 tölkin salkku viikossa.

Väkeviä otti harvemmin, nyt yhä useammin.

Varsinaiseksi ongelmaksi totesin sen silloin, kun juominen meni muiden asioiden edelle. Esimerkiksi piti päästää baariin, vaikka olisi ollut jotain tarpeellisempaa tekemistä. Yksinkertaisesti siis piti jättää jotain muuta tekemättä, jotta sai juoda. Tämä aiheutti monta pettymystä ja mielipahaa, kun oli lapsillekin sovittu jotain, joka piti perua kun isä oli umpihumalassa.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juonut kymmenisen vuotta. Se juo viitenä päivänä viikossa 1-2 litraa olutta. Kännissä on kerran kuussa.

Äsken lähti kaupassa käymään saatesanoilla: "Mä lähden kauppaan ostamaan muutaman ison oluen, kun eilen en juonut kuin yhden pienen". (ei se sitä pientäkään juonut kokonaan. Se oli olkkarissa puoliksi juotuna)

Mä olen huolissani. Onhan tuo harmitonta tissuttelua nyt, mutta kuinka kauan. Handlaa hommansa ja seuraavia päiviä ei mene krapuloissaan. Edes kännättyään, ei jää makaamaan yms. Se hoitaa sovitut ja ns. oman tonttinsa.

Asiasta on puhuttu, silläpä tuo nyt sitten huomautteleekin, että milloin joi ja milloin ei. Kilttiä poikaa muka.

Suurin mörkö tässä on tulevaisuus, että mihin suuntaan tuo juominen menee ja toisekseen raha. Ihan turhaa rahanmenoa.

Meillä sama, mies 45v ja 1-2 litraa vahvempaa olutta (5,2%) menee noin 5 iltana viikossa. Mennyt jo varmaan 5 vuotta. Nyt muutaman vuoden ottanut siihen päälle iltanapsut eli 1-2 paukkua konjakkia tai kossua. Käy normaalisti töissä. Ei kuulemma ole ongelmaa. Kaljamaha on kasvanut isoksi ja kärsii ummetuksesta.

On jo muutaman vuoden piilotellut tölkkejä vanhemmiltaan eli juuri ennen kuin appivanhemmat tulee kylään niin vie tyhjät tölkit ja pullot autotalliin.

Juominen vaikuttaa se k siin, ei tule enää kun on juonut, sanoo että tunto menee kännissä vehkeestä.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostuksesta kysyn minkälaista elämä oikeasti on ilman alkoholin säväyttämää elämäntapaa? 

Siis oikeasti, en tiedä, en todellakaan tiedä! 

Tässä se joka kertoi molempien vanhempien + puolisoiden sekä nykyisen alkoholismissa elävä sekä itsekin olen runsaasti juova kai. 

Minkälaista elämä voi olla ilman tuota myrkkyä? Järkyttävää sinänsä, olen nyt reilu parikymppinen enkä osaa sanoa miten arki tai elämä toimii ilman tuota. En ole ihmisten kanssa läsnä, vain lähellä ja elän sen mukaan mitä mikäkin päivä tuo mutta alkoholi hallitsee elämää monin tavoin monessa suhteessa.

En tiedä oikeastaan muusta. Mitä se muu oikeastaan on? 

Nuorena sitä ajattelee, että ei ole mitään ongelmaa, kun on nuori ja kaikkihan nyt juhlii tai ainakin melkein kaikki. Ja että eihän nuorella ole alkoholiongelmaa. Itselläni se humalan hankkiminen oli kuitenkin aivan pakkomielteistä 15-20 -vuotiaana. Ei se ollut mitään juhlimista. Se oli ihan puhtaasti vain itsensä turruttamista, ettei tarvitse ajatella mitään niitä ongelmia mitä oli ja oli ollut.

Muutin pois niiden juomakavereiden luota ja siitä se pikku hiljaa alkoi muuttumaan. Tuli muita ihmisiä, ja ihmeekseni kaikkien nuorten elämänsisältö ei ollutkaan olla kännissä. Oli se vaikeaa aluksi. Ja se oli tylsää. Mutta pikkuhiljaa sitä alkoi keksimään muitakin kiinnostuksen kohteita. Harrastuksia, sellaisia normaalin ihmisen juttuja. Lapsuuden traumoja tuli kelailtua enemmän useampi vuosi siinä. Kaikki turrutetut tunteet tuli vastaan. Olin masentunut ehkä pari vuotta.

Osa niistä kavereista joiden kanssa juhlin, ei koskaan lopettanut. Ne opiskeli, osa pitkällekkin, mutta löysivät yliopistostakin sopivaa seuraa. Ollaan nyt nelikymppisiä (niin, se tuntuu niin kaukaiselta, mutta valitettavasti aika menee oikeasti nopeasti). He ovat nyt ehkä 5-10 vuotta olleet sellaisessa nopeammassa persemäkiluisussa, että ei meinaa enää pysyä paketti kasassa kun olisi töitä, perhettä. Ei kuulemma ole ongelmaa kun käy töissä, mutta sivusta katsottuna alkaa olla aika kiikkerää senkin kanssa. Kyllä tuo oli nähtävissä jo parikymppisenä, mutta toisaalta minunkin pitäisi olla tuossa sakissa, että eihän se varmaa ole miten käy.

Se vaan pitäisi sinunkin jossain kohtaa ihan oikeasti lopettaa, koska vaikka sanoo itselleen että ei ole oikeasti riippuvainen, niin siinä on se fyysinen puoli, että kroppa tottuu saamaan sitä ainetta. Eikä se ole yhtään kiinni siitä miten ajattelee, kun se on fyysistä. Voi olla vaikka miten fiksu, mutta kroppa tottuu siihen silti. Helpompi varmasti lopettaa kaksikymppisenä kuin nelikymppisenä.

Ap

Tyttöystävä tykkäsi käydä tyttökavereiden kanssa ostarin terassilla. Kun terassi meni syksyllä kiinni, ilmestyi hanaviinipakkaus keittiön tiskipöydälle. Luulin et se oli se sama pakkaus, aina sama punkkumerkki, mutta kerran ravistelin sitä perättäisinä päivinä ja ensin se oli tyhjä ja seuraavana päivänä täysi.

Jouluna tyttöystävän sisko aloitti keskustelun tämän juomisesta: “No ootsä vähentänyt niinkuin lupasit? Ai et?”

Usein tyttöystävä oli saikulla. Kuulemma PMS.

Kun vuosi tuli täyteen jotenkin vaan tajusin että hän oli alkoholisti enkä varmaan koskaan ollut nähnyt häntä selvänä.

Erosin.

Nosto

Ei helvetti minkälaisia retkuja teillä puolisoina. Mulla tulee morkkis jos juon muutaman lonkeron vaikkapa parina iltana kuukaudessa. 

M37

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostuksesta kysyn minkälaista elämä oikeasti on ilman alkoholin säväyttämää elämäntapaa? 

Siis oikeasti, en tiedä, en todellakaan tiedä! 

Tässä se joka kertoi molempien vanhempien + puolisoiden sekä nykyisen alkoholismissa elävä sekä itsekin olen runsaasti juova kai. 

Minkälaista elämä voi olla ilman tuota myrkkyä? Järkyttävää sinänsä, olen nyt reilu parikymppinen enkä osaa sanoa miten arki tai elämä toimii ilman tuota. En ole ihmisten kanssa läsnä, vain lähellä ja elän sen mukaan mitä mikäkin päivä tuo mutta alkoholi hallitsee elämää monin tavoin monessa suhteessa.

En tiedä oikeastaan muusta. Mitä se muu oikeastaan on? 

No meillä äiti oli absolutisti ja isä kohtuukäyttäjä (eli ehkä kahdesti elämäni aikana näin isäni pienessä humalassa).

Alkoholiongelmaa ei ollut, mutta ei se silti tehnyt elämästä helppoa. Oli väkivaltaa, uskottomuutta ja muutenkin ankea tunnelma kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti minkälaisia retkuja teillä puolisoina. Mulla tulee morkkis jos juon muutaman lonkeron vaikkapa parina iltana kuukaudessa. 

M37

No ei tuokaan ihan normaalia ole. Mistä tuollainen morkkis kumpuaa?

Mun kotona oli tosi luonnoton suhtautuminen alkoholiin. Paheksuttiin kaikkea alkoholinkäyttöä,myös sitä, joka ihan aidosti oli kohtuullista (tyyliin kerran puolessa vuodessa lasillinen punaviiniä).

"Vähitellen" tässä nyt varmaan tarkoittaa ongelmaa, joka hiipi vuosikausien yhdessäolon aikana kuvioihin, mutta vastaan silti omasta puolestani.

Minun suhteeni alkoholistiin ehti kestää pari vuotta. Tavatessamme hän oli saanut korkin kiinni. Kahden vuoden aikajännettä ei ehkä voi kuvata vähitellen tapahtuvaksi, mutta mielestäni se pätee kaikissa tapauksissa, että silloin on kyllä viimeistään syytä huolestua, kun alkoholismille ominaiset piirteet tulevat esiin.

Eli:

- Juominen alkaa muuttua pakonomaiseksi (edes johonkin tiettyyn viikonpäivään/pyhään sidottuna). Tulee siis ilmiriita, jos ehdotat, että lähdetäänkö sittenkin perjantai-iltana autolla kaupungille eikä juoda.

- Juomisesta salailu ja valehtelu. Määrien vähättely, ja jopa nämä "en oo mitään ottanut" -tilanteet, joissa ihan selvästi oma intuitio ja havainnot osoittavat, että ei puhuta totta

- Ajankäyttö. Liittyy vähän ensimmäiseen kohtaan, mutta siis, jos vaihtoehtona on yhteinen ilta tai sitten vaikka mökille yksin juomaan lähteminen/baari-ilta kavereiden kanssa (= tilanteet, joissa saa tintata vapaasti), valitaan jälkimmäinen. Toistuvasti. Jopa niin, että sinusta alkaa tuntua, että olet toiselle omine kivoine ehdotuksinesi lähinnä riesa.

- Kuvahumalainen käytös silloin kun ei saa juoda. Esim. että arkisin on aina pinna kireällä. Tai viikonlopun sukujuhlissa, jotka "pilaavat" viikonlopun juomaharrastuksen. Kuivahumalaisesta näkee selvästi, että hänen mielestään hänen oma kurja olonsa ja juomattomuutensa on muiden (puolison, työn, pakollisten menojen) syytä. Hänen kokemuksensa siis on, että "pitää kärsiä" muiden takia.

- Ilo katoaa vähitellen kaikesta muusta. Sinä et ole tärkeä. Yhteiset lapset, juomattomat  ystävät, suku eivät ole tärkeitä, elleivät sitten mahdollista juomista tai ole omaa "juomaporukkaa".

- Selvinpäin ei voi muka olla hauskaa, loma ei ole loma jos ei saa juoda jne

- Sitten tietysti nämä ihan perusjutut, kuten juomisen puolustelu, "ei mulla mitään ongelmaa ole, mutta en kyllä ala olemaan juomatta vaikka olisi oman lapsen ristiäiset kyseessä" jnejne.