Te joiden puoliso alkoholisoitui vähitellen

Nosto

Itse eräässä suhteessa avopuoliso muuttui kuin salamaniskusta tietyssä humalamäärässä aivan hervottomaksi, jalattomaksi, se oli suht. Rasittavaa.

Mulla ei oo puoliso alkoholisti, vaan mun äiti, mut varmaan ei haittaa, jos kerron oman kokemuksen?

Määristä en osaa vieläkään sanoa paljonko juo tai kuinka usein. On ns. erittäin siisti ihminen, työssäkäyvä ja asiansa tip top hoitava. Kuitenkin alkoholi on hänelle varmasti ongelma. Vasta reippaasti aikuisiällä päälle kolmikymppisenä tajusin, että hänen suhteensa alkoholin kanssa ei ole normaali. Lausahdukset, jotka pisti korvaan oli mm.:

"kyllä mun elämässä edes joku ilo pitää olla!"

"voisin olla ilman ihan koska vain haluaisin, ei olisi mulle mikään ongelma -mut en vaan haluu olla ilman, kun ei mun tarvi!"

Edelleen välillä syyllistän itseäni, että olinko liian ankara hänelle, kun ei olla enää tekemisissä, että jos minulla onkin se ongelman (hänen käyttämänsä) alkoholin kanssa, mut kyllä hänellä se silti oikeasti varmasti on. Veljensä jo aiemmin kuoli maksakirroosiin ja kun koitin puhua huolestani hänelle, että en halua, että omalle äidillenikin käy niin, niin kuulemma hänen maksa-arvonsa on loistavat! Ja kuulemma absolutistikin voi kuolla maksasairauteen kuten eräs hänen tuttunsa. Tämä osui myös itseäni aika pahasti vyön alle, koska minäkään en juo ollenkaan ja mulla raskausaikana oli hepatogestoosi (perinnöllinen raskaudenaikainen maksantoimintahäiriö tuntemattomasta syystä). Maksa-arvojen pitäisi normalisoitua synnytyksen jälkeen yleensä, mutta mulla jostain syystä se vei pidempään; muutaman vuoden. Gynekologi ja sisätautilääkäri epäili, että mulla olisi jotain muutakin maksasairautta taustalla. Kun tästäkin puhuin äidilleni, että mulla nyt vaan on muutenkin kova lapseni menetyksen pelko mm. aiempien keskenmenojen takia ja jos tää maksajuttu on jotenkin perinnöllinen, että esim. mun tai lapseni maksa ei niin hyvin kestä kuin muiden. Eikä ehkä hänen ja veljensäkään, joka meni oudon äkkiä ja oudon "vähällä" juomisella moneen muuhun verrattuna. En halua, että hän esim. antaisi lapsenlapselleen, mun lapselle, huonoa esimerkkiä alkoholin käytöstä. Niin ei, käänsi kaiken vaan niin, että mun olisi pitänyt keskittyä raskausaikana vähemmän työjuttuihin ja enemmän odotukseen, niin ei olisi mitään hepatogestoosia tullut vissiin hänen mielestään...

Liitypä facessa alkoholistien läheiset ryhmään

Mun veli alkoholisoitui vähitellen. Hänen juomisensa oli nelikymppiseksi asti kai aika kohtuullista. Oli kyllä joitakin putkareissuja, hammas katkesi joskus kun oli humalassa kaatunut jne, mutta kävi töissä, opiskeli, perusti perheen. Hän oli muusikko ja sillä alalla venähtäneet bileet ovat enemmän normi kuin poikkeus. 

Noin kahdeksan vuotta sitten läheiset tajusivat, että juominen oli ongelma. Ryyppyputket jatkuivat useita päiviä ja mies saattoi olla muutaman päivän kadoksissa. Sitten taas oltiin kuukausia selvin päin. Ja taas sama uudestaan. Läheisenä huomasin aina lähestyvän ryyppyputken, sillä veljen hermot olivat todella kireällä aina ennen ratkeamista.

Vuosien varrella ryyppyputket pitenivät ja hän oli yhä huonommassa kunnossa. Juomat vaihtuivat kirkkaisiin. Veli veti leijonaviinaa, vodkaa ja viskiä, ei mitään keskiolutta. Vähitellen, ehkä parina viime vuotena hän ei enää pystynyt peittelemään juomistaan, vaan tuli tilanteita jolloin oli esimerkiksi umpihumalassa hoitaessaan lapsiaan. Töissä hän kuitenkin pystyi käymään lähes loppuun asti. Hän oli aiemmin ollut hyvä isä, sellainen joka rakentelee lasten kanssa majaa ja seisoo kannustamassa kentän laidalla. Tyhjiä viskipulloja löytyi kassikaupalla autotallista, vajasta, kesämökin saunan kaapista...

Veljeni juominen riistäytyi lopulta täysin käsistä. Siitä tuli itsetuhoista. Hän oli harhainen.

Järkyttävää on, että vielä silloinkaan, kun hän asui autossaan ja veti siellä viskiä itsemurhasta puhuen, hän ei tunnistanut tai tunnustanut ongelmaansa: Hän ei ole alkoholisti, juominen on täysin normaalia ja hallinnassa, ilkeä vaimo ja perhe eivät vain ymmärrä ja kuvittelevat kaikenlaista. Hoitoon hakeutumista vastusti raivoisasti.

Veljeni asuu nykyään päihde- ja mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa. Kansankielellä hän kai joi aivonsa pilalle. Ei tule koskaan toipumaan ennalleen.

Mun mies vetää useamman olusen joka ilta. Myös arkisin. Viikonloppuisin enemmän, mutta ei ihan änkyräkänniin asti kovinkaan usein.

Tiedän että juo aivan liikaa, mutta minkäpä sitä aikuiselle ihmiselle mahtaa, joka ostaa kaljat omilla rahoillaan. Aikani motkotin asiasta, mutta nykyään ajattelen että omapa on terveytensä. Lähden siinä vaiheessa jos tilanne pahenee ja alkaa aggressiiviseksi tai esim. menettää työnsä tuon takia.

nosto

nosto

Minulla on paljonkin kokemusta asiasta. 

Myöskin jo sen puolesta, että molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja ja sitten heidän mukanaan olleet uudet puolisot. No vanhempien alkoholismi oli jo niin syvällä lapsuudestani lähtien, etten osaa siitä alkamisesta sanoa yhtään mitään. Edelleenkin juovat mutta juomistavat ovat erilaiset. 

Toinen tissuttelee joka päivä ja viikonloppusin sitten enemmän ja väkeviä aamusta iltaan. Toinen juo ehkä neljä kertaa viikossa tappokännit ja sekoilu senkun jatkuu ja kännissä on erittäin rasittava ja huomionhakuinen. 

No sitten tullaan tähän puolison juomiseen. Siitäkin on kokemusta. Valitettavasti nuoresta iästäni huolimatta olen katsonut vierestä muutamankin parisuhteen aikana aika vakavaa alkoholiongelmaa. 

Jos nyt vaikka kerron tästä nykyisestä. 

Alkuun ajattelin, että alkoholi on oikeasti ihan hallinnassa, mitä nyt viikonloppuisin humalanhakuista juomista ja silloin tällöin arkena saunakalja jos parikin. Toki minäkin viikonloppuisin otan, omakin juominen on sen osalta lisääntynyt ollessani miehen kanssa jos totta puhutaan. 

En siitä jaksa sinänsä vauhkota vaikka olisi ihanaa jos juominen rajottuisi vaikka kerran kuukauteen sitten kunnon kaatokänneillä jos ei muuten. Olemme kyllä puhuneet asiasta mutta asiat eivät muutu, ne eivät vain muutu. Itse olen arkena juomatta, syön terveellisesti ja liikun päivittäin, yritän pitää jonkinlaista elämänhallintaa käsissäni ja iloita elämästä tällaisenaan vaikka viikonloput saattavat joskus olla aika vauhdikkaita.

No mutta kun ei se tilanne edes ole noinkaan "hyvässä" hallinnassa miehellä kun tuossa mainitsin. Juominen onkin salakalavaa! Menee ihan hermot ja usein.. Kaapeissa on piilottetuja tölkkejä, tyhjiä viinapulloja jne. 

Jo sellainen puoli pulloa viinaa+ pari kaljaa illassa ei saa häntä miettimään juomistaan!! Vaikka töitä tekee paljonkin.

Hiljalleen tähän tilanteeseen olemme tulleet.. 

Sitten on masennusta, uniongelmia, hirveää väsymystä. Syö epäterveellisesti vielä kaupan päälle ja on lihonnut joka on aika masentavaa hänen egolleen, olen huomannut. Syö lääkkeitä, jotta voisi nukkua.

En tiedä muuttuuko tämä vai paheneeko. On myös agressiivinen humalassa toisinaan ja se on ikävää kuunneltavaa. Mies ei ole lainkaan oma itsensä, hänestä olisi muuhunkin. 

En vain osaa tehdä asialle mitään, en voi pakottaa enkä painostaa. En voi muuta kun yrittää jotenkin pyrkiä pitämään hänet kunnossa kai. Tosin itseänikin välillä masentaa silloin tällöin kun mieheen ei kummempaa kontaktiakaan saa kun töistä tulee. Emme puhu juuri mitään enää, molemmat omissa oloissaan aika pitkälle. 

up

Meillä miehen juominen on lisääntynyt pikkuhiljaa.

Ensin perussettiä: joka perjantai tarttis päästä nollaamaan.

Sitten venyy lauantaihin... sunnuntait menee krapulassa. Joskus sunnuntainakin juodaan vielä.

Jossain vaiheessa huomaa, että viikonloput mies suunnittelee juomisen ympärille. Jos pyytää, että mentäisiin jonnekin, tehtäisiin jotain, miestä selvästi ärsyttää ja jos on pakko mennä, koettaa järjestää mahdollisimman paljon juomisaikaa. Eli tahtoo hoitaa vaikka sukuloinnit perjantai-iltana tai lauantaiaamuna. Lomissa sama. Juomisajan maksimointia. Joka päivä ollaan humalassa.

Juodun alkoholin määrä on kasvanut pikkuhiljaa, ja alko on alkanut maistua myös arki-iltoina.

Alkaa tulla selvästi suunnittelemattomia juomispäiviä. Vielä on saldovapaat/lomapäivät riittäneet kun ryyppy jää päälle.

On ollut nenänvalkaisukuukausia. Antabuskuureja.

Ei ole onneksi pahansisuinen humalassa. Mutta ei ole läsnäkään.

Minua ahdistaa.

ylös

Eikö alkolismi aina ala vähitellen? Pikku hiljaa hiipii elämään, siksipä se on niin salakavala, eikä moni osaa ajatella olevansa alkoholisti.

Mun mies on juonut kymmenisen vuotta. Se juo viitenä päivänä viikossa 1-2 litraa olutta. Kännissä on kerran kuussa.

Äsken lähti kaupassa käymään saatesanoilla: "Mä lähden kauppaan ostamaan muutaman ison oluen, kun eilen en juonut kuin yhden pienen". (ei se sitä pientäkään juonut kokonaan. Se oli olkkarissa puoliksi juotuna)

Mä olen huolissani. Onhan tuo harmitonta tissuttelua nyt, mutta kuinka kauan. Handlaa hommansa ja seuraavia päiviä ei mene krapuloissaan. Edes kännättyään, ei jää makaamaan yms. Se hoitaa sovitut ja ns. oman tonttinsa.

Asiasta on puhuttu, silläpä tuo nyt sitten huomautteleekin, että milloin joi ja milloin ei. Kilttiä poikaa muka.

Suurin mörkö tässä on tulevaisuus, että mihin suuntaan tuo juominen menee ja toisekseen raha. Ihan turhaa rahanmenoa.

Mä tunnen erään naisen, joka on itse alkoholisti-isän tytär ja hänen kaksi ekaa pitkäaikaista avopuolisoa olivat alkoholisteja.

Mä olen tosi huolissani, että naiset, joilla on lapsia, muuttavat yhteen alkoholistimiehen kanssa. Kiva sitten niille lapsille että heidän kotiin muuttaa joku juoppo.

Ex puoliso piilotteli sohvatyynyjen väliin tölkkejä ja kahvikuppi kädessä käveli kaiket päivät ja mitäpä muuta kupissa oli ku kaljaa. Kahvia keitti aina hämyks.

Alkkikset on hyviä piilottelee juomista mutta tässä tapauksessa piilottelu ei onnistunu vaikka kuinka niin kuvitteli.

Mt ongelmia kun oli niin kahden oluen jälkeen astui aina joku muu pahansuopa ihminen puikkoihin ja alkoi tosi ilkeeks ja pahaks.

Oikeastikki pahoja tapahtui ja niistä en viitsi edes puhua ettei paljastu.

Työtön myös oli ja saattoi olla umpi kännissä kun itse tulin töistä kotiin.

Epäilenpä että alkoholisti ei parannu koskaan ellei oikeasti hae hoitopaikkaa ja lopeta juomista. Alkoholisti ei pysty ottamaan vaan muutamaa vaan se tuntuu olevan kaikki tai ei mitään eikä sillon riitä pari päivää jos korkki narahtaa. Eiköhän tämäkin juo ittensä vielä hengiltä mikä olis periaatteessa helpotus kaikille

.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on juonut kymmenisen vuotta. Se juo viitenä päivänä viikossa 1-2 litraa olutta. Kännissä on kerran kuussa.

Äsken lähti kaupassa käymään saatesanoilla: "Mä lähden kauppaan ostamaan muutaman ison oluen, kun eilen en juonut kuin yhden pienen". (ei se sitä pientäkään juonut kokonaan. Se oli olkkarissa puoliksi juotuna)

Mä olen huolissani. Onhan tuo harmitonta tissuttelua nyt, mutta kuinka kauan. Handlaa hommansa ja seuraavia päiviä ei mene krapuloissaan. Edes kännättyään, ei jää makaamaan yms. Se hoitaa sovitut ja ns. oman tonttinsa.

Asiasta on puhuttu, silläpä tuo nyt sitten huomautteleekin, että milloin joi ja milloin ei. Kilttiä poikaa muka.

Suurin mörkö tässä on tulevaisuus, että mihin suuntaan tuo juominen menee ja toisekseen raha. Ihan turhaa rahanmenoa.

Mikäli oikein ymmärin, ei kuitenkaan piilottele juomistaan, mikä on tyypillistä alkoholistille.

alkoholi aiheuttaa suureen osaan aktiivikäyttäjistään heroiiniriippuvuuteen verrattavan sairauden 10 - 15 vuodessa.

suurin osa riippuvuuden kehittäneistä ei pääse eroon alkoholista ennen kuolemaansa, joka valtaosalla taas johtuu alkoholista ja sen aiheuttamista sairauksista.

tuhoisin kova huume aivoille.

Itsellä on alkoholisti vanhemmat ja muistan kun isä joi "fiksusti", tissutteli viikonloppuisin. Sekin oli todella ahdistavaa. Sitten vuosien aikana äitikin alkoi juomaan ja molemmilla se riistäytyi käsistä täysin.

Sydäntä särkee miten moni lapsi elää perheessä jossa alkoholi on ongelma. Etenkin ne perheet joissa sitä vähätellään ja pidetään normaalina olla vähän humalassa kotona. Lomamatkat, mökkireissut, juhannukset, joulut ollaan pienessä maistissa.