Miten joku voi olla päiväkodin täti?

Totuus on että kaikista ei tosiaankaan ole alalle.

Menee hermot tai loppuu osaaminen ja keinot lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin ihmettelen joskus kenellä tarhan työntekijällä on omia pieniä lapsia, ensin viedä ne hoitoon toiselle ja lähteä toisten lapsia hoitamaan. En ymmärrä tätä juttua.

En minäkään.

Ei mitään logiikkaa paitsi että kun hoidat vieraita lapsia , kertyy eläkettä ja palkkaa.

Ei mitenkään. Yksinkertaisesti sellaista ammattinimikettä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, kuka vielä tädittelee varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Eihän siellä yksikään aikuinen ole lapsille (eikä varsinkaan vanhemmille) täti. Sen sijaan on opettajia ja hoitajia, joita voi kutsua etunimillään. 

Täti on sitten se isän tai äidin sisko. Omia sukulaisia ei yleensä päiväkodissa hoideta. 

Ei sillä työllistetyllä lelunkerääjäapulaisella yleensä mitään hoitoalan koulutusta ole, joten hoitajan nimike ei käy. Minullekin, merkonomille, on ao työtä tarjottu. En voinut ottaa tätä työtä vastaan omien vaivojeni takia, olisin heti kohta ollut saikulla.

Ei ole tuollaista koulutusta, ammattia tai toimea/virkaa.

Minua lapset kutsuvat joskus etunimellä, mutta useimmin opeksi tai Saija-opeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Yksinkertaisesti sellaista ammattinimikettä ei ole.

Päiväkodit ovat niitä täynnä ja tässäkin ketjussa esittäytyi yksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, kuka vielä tädittelee varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Eihän siellä yksikään aikuinen ole lapsille (eikä varsinkaan vanhemmille) täti. Sen sijaan on opettajia ja hoitajia, joita voi kutsua etunimillään. 

Täti on sitten se isän tai äidin sisko. Omia sukulaisia ei yleensä päiväkodissa hoideta. 

Ei sillä työllistetyllä lelunkerääjäapulaisella yleensä mitään hoitoalan koulutusta ole, joten hoitajan nimike ei käy. Minullekin, merkonomille, on ao työtä tarjottu. En voinut ottaa tätä työtä vastaan omien vaivojeni takia, olisin heti kohta ollut saikulla.

Moni tekee keikkatyötä pari kertaa viikossa tuolla alalla.

Samaa ihmettelen itsekin. Takana aivan kammottava päivä päiväkodissa. Lapset ovat ihania ja tykkään työstäni, mutta resurssit on vedetty niin tiukille, etten enää jaksa. Tänäänkin yksin 2-4 vuotiaiden ryhmässä klo 12.30 lähtien ja lapsia paikalla 13. Siinä paukkuu kaikki rajat ja lakipykälät, mutta kun ketään ei saa sijaistamaan/voi ottaa.... Koko ajan ahdistaa ja pelottaa, että jotain sattuu. Pomo ei välitä, työkaverit ihan yhtä loppu tähän touhuun. Tämä varhaiskasvatuspommi räjähtää kohta vanhustenhoidon lailla.

Itse ainakin viihdyin alalla. Olen vakkarina ihanassa pienessä päiväkodissa jossa suurinosa vanhemmista todella mukavia ja yhteistyö sujuu ja kaikki lapset ovat ihania. Nyt hoitovapaalla teen keikkaa satunnaisesti muihin päiväkoteihin ja voin todeta että joissain tosiaan on tilanne aika karu. Resurssit on kaikkialla vähät mutta kyllä sen huomaa kun johto on huonoa ja työilmapiiri sen seurauksena vielä huompi. Niitä vähäisiä resursseja on vaikea sietää kun kaikki muukin on huonosti ja kaikilla asenne että minä en panosta kun ei nuo muutkaan. Itse ainakin otan nämä epäkohdat aina puheeksi keikka paikalla tai laitan palautetta perään sähköpostilla ja aina minut on otettu uudestaan vastaan. Työntekijöiden yhteistyötkö ja spontaani kehittämishalu vie todella pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelen itsekin. Takana aivan kammottava päivä päiväkodissa. Lapset ovat ihania ja tykkään työstäni, mutta resurssit on vedetty niin tiukille, etten enää jaksa. Tänäänkin yksin 2-4 vuotiaiden ryhmässä klo 12.30 lähtien ja lapsia paikalla 13. Siinä paukkuu kaikki rajat ja lakipykälät, mutta kun ketään ei saa sijaistamaan/voi ottaa.... Koko ajan ahdistaa ja pelottaa, että jotain sattuu. Pomo ei välitä, työkaverit ihan yhtä loppu tähän touhuun. Tämä varhaiskasvatuspommi räjähtää kohta vanhustenhoidon lailla.

Jos on yksin 2-4v ryhmässä missä lapsia paikalla 13, niin miksei teillä voi ottaa sijaistamaan ketään työkaveriksi?

Huvipuistohullu kirjoitti:

Jos tykkää lapsista, niin ihan helposti 😊

Ei se kyllä riitä. Voi miten itsekin olisin niiden lasten puolesta halunnut jatkaa opettajana, mutta työ päiväkodissa on hyvin paljon muutakin kuin mukavaa yhdessäoloa lasten kanssa. Ja nimenomaan se on työtä. Esimiehen ja vanhempien vaatimuksia, kellon seurantaa ja aikataulujen minuutin tarkkaa noudattamista, kokouksia ja tietokoneen ääressä istumista, niukkaakin niukempia resursseja, valtavaa vastuuta, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, kateutta kollegoiden ja ammattiryhmien välillä ja varsinkin opettajilla ja johtajilla vastuisiin ja koulutustasovaatimuksiin nähden myös heikosti palkattua työtä.

Varhaiskasvatuksen opettajan palkan reaaliarvo on itse asiassa pudonnut 1980-luvulta tähän päivään merkittävästi. Kukaan pääkaupunkiseudulla asuva varhaiskasvatuksen opettaja lastenhoitajasta puhumattakaan ei pysty säästämään palkastaan omistusasuntoa varten. 30-40 vuotta sitten se onnistui vielä helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Jos tykkää lapsista, niin ihan helposti 😊

Ei se kyllä riitä. Voi miten itsekin olisin niiden lasten puolesta halunnut jatkaa opettajana, mutta työ päiväkodissa on hyvin paljon muutakin kuin mukavaa yhdessäoloa lasten kanssa. Ja nimenomaan se on työtä. Esimiehen ja vanhempien vaatimuksia, kellon seurantaa ja aikataulujen minuutin tarkkaa noudattamista, kokouksia ja tietokoneen ääressä istumista, niukkaakin niukempia resursseja, valtavaa vastuuta, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, kateutta kollegoiden ja ammattiryhmien välillä ja varsinkin opettajilla ja johtajilla vastuisiin ja koulutustasovaatimuksiin nähden myös heikosti palkattua työtä.

Varhaiskasvatuksen opettajan palkan reaaliarvo on itse asiassa pudonnut 1980-luvulta tähän päivään merkittävästi. Kukaan pääkaupunkiseudulla asuva varhaiskasvatuksen opettaja lastenhoitajasta puhumattakaan ei pysty säästämään palkastaan omistusasuntoa varten. 30-40 vuotta sitten se onnistui vielä helposti. 

80-luvulla ei ollut mitään varhaiskasvatusta, joten ei tuollaista vertausta pysty tekemään. Silloin oli lastentarhoja ja lastentarhanopettajia.

Yhtä vähän relevanttia olisi tehdä palkkavertailua kiertokoulunopettajan ja peruskoulunopettajan välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Yksinkertaisesti sellaista ammattinimikettä ei ole.

Niinpä.

Antakaa varhaiskasvatusalan ammattilaisille se arvo mikä heille kuuluu ja käyttäkää oikeita titteleitä. Varhaiskasvatusyksiköissä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja, varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja varhaiskasvatusassistentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Yksinkertaisesti sellaista ammattinimikettä ei ole.

Niinpä.

Antakaa varhaiskasvatusalan ammattilaisille se arvo mikä heille kuuluu ja käyttäkää oikeita titteleitä. Varhaiskasvatusyksiköissä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja, varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja varhaiskasvatusassistentteja.

Vitsailetko? Onko tuo sarkasmia? Luepa kommenttisi ja mieti vähän, miltä se kuulostaa1

Olisipa painajaismaista olla töissä päiväkodissa, en kestäisi päivääkään. Olenkin valinnut alakseni IT-alan, saan olla ratkomassa tietoteknisiä ongelmia, työkavereina samanhenkisiä ihmisiä. Palkkaakin maksetaan riittävästi. Kyllä koneet aina lapset voittaa.

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Jos tykkää lapsista, niin ihan helposti 😊

Ei se kyllä riitä. Voi miten itsekin olisin niiden lasten puolesta halunnut jatkaa opettajana, mutta työ päiväkodissa on hyvin paljon muutakin kuin mukavaa yhdessäoloa lasten kanssa. Ja nimenomaan se on työtä. Esimiehen ja vanhempien vaatimuksia, kellon seurantaa ja aikataulujen minuutin tarkkaa noudattamista, kokouksia ja tietokoneen ääressä istumista, niukkaakin niukempia resursseja, valtavaa vastuuta, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, kateutta kollegoiden ja ammattiryhmien välillä ja varsinkin opettajilla ja johtajilla vastuisiin ja koulutustasovaatimuksiin nähden myös heikosti palkattua työtä.

Varhaiskasvatuksen opettajan palkan reaaliarvo on itse asiassa pudonnut 1980-luvulta tähän päivään merkittävästi. Kukaan pääkaupunkiseudulla asuva varhaiskasvatuksen opettaja lastenhoitajasta puhumattakaan ei pysty säästämään palkastaan omistusasuntoa varten. 30-40 vuotta sitten se onnistui vielä helposti. 

Mulle riittää 😃 Tosin olen sijaistanut ryhmiksissä enemmän kuin päiväkodeissa, koska olen vain pph. Palkka on puolta enemmän, mitä kesähommissa, eli hyvä 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelen itsekin. Takana aivan kammottava päivä päiväkodissa. Lapset ovat ihania ja tykkään työstäni, mutta resurssit on vedetty niin tiukille, etten enää jaksa. Tänäänkin yksin 2-4 vuotiaiden ryhmässä klo 12.30 lähtien ja lapsia paikalla 13. Siinä paukkuu kaikki rajat ja lakipykälät, mutta kun ketään ei saa sijaistamaan/voi ottaa.... Koko ajan ahdistaa ja pelottaa, että jotain sattuu. Pomo ei välitä, työkaverit ihan yhtä loppu tähän touhuun. Tämä varhaiskasvatuspommi räjähtää kohta vanhustenhoidon lailla.

Jos on yksin 2-4v ryhmässä missä lapsia paikalla 13, niin miksei teillä voi ottaa sijaistamaan ketään työkaveriksi?

En ole sama, mutta omasta kokemuksestani pääkaupunkiseudun kunnallisessa päiväkodissa voin kertoa, että 3-5-vuotiaiden ryhmässä, jossa 15 lasta, piti vielä vuosi sitten olla 2 kasvatusvastuullista työntekijää. Minä olin opettaja ja työparinani oli lastenhoitaja.  Toinen meistä tuli töihin 7.30/8.00 ja toinen 8.30/9.00. Toinen lähti kotiin 15.15/15.45 ja toinen 16.15/16.45. 

Lapsia oli paikalla 7.30-17.00. Kaikki 15 lasta olivat yhtä aikaa paikalla n. klo 8.45-16.00. Niinpä jokaikinen aamu ja iltapäivä, kun toinen työntekijä ei vielä ollut tullut töihin tai toinen oli jo lähtenyt kotiin, toinen meistä oli 10-15 lapsen kanssa yksin jopa tunnin. 

Jos toinen meistä sairastui ja ilmoitti aamulla 7.30, että ei pääse tulemaan iltavuoroon, sijaisen saaminen oli lähes mahdotonta. Sijaistarve oli niin suuri joka puolella pääkaupunkiseutua joka päivä, että sijaisia ei vain saanut samalle päivälle, ei aina edes seuraavalle. Siinä sitten klo 8.00 töihin tullessa saattoi todeta, että tästä päivästä pitää varautua selviytymään yksin. Kehitin selviytymisstrategian: syötin paikalla oleville lapsille aamupalan, ja ne lapset, jotka olivat syöneet kotona, laitoin pöydän ääreen katsomaan kirjoja hetkeksi. Kun aamupala oli syöty, soitin keittäjän hakemaan ruokakärryn ryhmästä. Ohjasin lapset klo 8.30 vessaan ja sitten pukemaan ulkovaatteita. Ne lapset, jotka tulivat hoitoon pukiessamme, pyysin odottamaan ulkovaatteissa kuraeteiseen. Huutelin sinne, että laittakaa vaan kengät takaisin jalkaan. Kun kaikki lapset olivat saaneet puettua ja kaikilla oli kengät jalassa, viimeisetkin lapset saapuivat ulko-ovelle. Siinä kohtaa aina onnittelin itseäni: Jos olisin jäänyt lasten kanssa sisälle odottamaan ja antanut levitellä leikkejä, ulos lähteminen olisi ollut paljon suurempi savotta. Ulkoilu pelasti jo suuren osan päivää. Vähitellen ulos tuli muitakin ryhmiä ja pystyin jättämään oman ryhmän muiden työntekijöiden vastuulle siksi hetkeksi, että pääsin itse vessaan. Kun olimme ulkona aamulla 1,5-2 tuntia, ruoka ja päiväunet maistuivat paljon todennäköisemmin. Lounas oli yksin ihan hirveä: saada ne 15 lasta sisälle ja käsipesulle, kattaa pöytä ja jakaa ruoka yksin kaikille. Pöydän kattamisessa ohjasin lapsia: nyt sinisen pöydän lapset hakevat itselleen mukit, nyt punaisen pöydän. Sitten servetit ja ruokailuvälineet. Ruokailuun meni tupla-aika normaaliin verrattuna, mutta lapset saivat syödäkseen. Osa oli levottomia ja pyöri lattialla ruoantähteiden seassa. Itse söin ruokakärryn ääressä seisten, jotta näin kaikki lapset ja pystyin tarjoamaan lisää ruokaa tai juotavaa. Lasten vielä istuessa pöydässä levitin sängyt nukkariin mahdollisimman nopeasti. Kun kaikki olivat käyneet vessassa ja päässeet nukkariin, onnittelin itseäni: puolet päivästä takana. Iltapäivällä työt venyivät, koska iltavuoro puuttui. Pääsin lähtemään kotiin, kun pihalla oli lapsia laskennallisesti laillinen määrä, korkeintaan 8 yli 3-vuotiasta tai korkeintaan 4 alle 3-vuotiasta yhtä työntekijää kohden. 

Yksintyöskentely on päiväkodeissa yleistä. Tuollaisessa kahden aikuisen ryhmässä se on päivittäistä ja pahimmillaan kokopäiväistä. Ei ole itsestään selvää, että sijaisia saadaan tai mistään muusta ryhmästä liikenee käsipareja auttamaan. 

Se on yksi syy, että en halunnut jäädä töihin päiväkotiin. Pelkkää selviytymistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Jos tykkää lapsista, niin ihan helposti 😊

Ei se kyllä riitä. Voi miten itsekin olisin niiden lasten puolesta halunnut jatkaa opettajana, mutta työ päiväkodissa on hyvin paljon muutakin kuin mukavaa yhdessäoloa lasten kanssa. Ja nimenomaan se on työtä. Esimiehen ja vanhempien vaatimuksia, kellon seurantaa ja aikataulujen minuutin tarkkaa noudattamista, kokouksia ja tietokoneen ääressä istumista, niukkaakin niukempia resursseja, valtavaa vastuuta, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, kateutta kollegoiden ja ammattiryhmien välillä ja varsinkin opettajilla ja johtajilla vastuisiin ja koulutustasovaatimuksiin nähden myös heikosti palkattua työtä.

Varhaiskasvatuksen opettajan palkan reaaliarvo on itse asiassa pudonnut 1980-luvulta tähän päivään merkittävästi. Kukaan pääkaupunkiseudulla asuva varhaiskasvatuksen opettaja lastenhoitajasta puhumattakaan ei pysty säästämään palkastaan omistusasuntoa varten. 30-40 vuotta sitten se onnistui vielä helposti. 

80-luvulla ei ollut mitään varhaiskasvatusta, joten ei tuollaista vertausta pysty tekemään. Silloin oli lastentarhoja ja lastentarhanopettajia.

Yhtä vähän relevanttia olisi tehdä palkkavertailua kiertokoulunopettajan ja peruskoulunopettajan välillä.

1980-luvulla puhuttiin päivähoidosta. Päivähoitolaki, jonka myötä kaikki lastentarhat ja -seimet muutettiin päiväkodeiksi, säädettiin vuonna 1973. 1980-luvulla ei siis ole ollut enää yhtäkään lastentarhaa. Päivähoito miellettiin tuolloin vielä sosiaalipalveluksi, jonka tarkoitus oli tukea vanhempia. Varhaiskasvatus lapsen oikeutena ja oppimispolun alkuna alkoi vähitellen kehittyä vasta myöhemmin, 2000-luvun alussa. Myös lastentarhanopettajakoulutus siirtyi lastentarhanopettajaopistoista yliopistoihin 1990-luvun puolivälissä. 

1980-luvulla päiväkodeissa työskennelleet lastentarhanopettajat tekivät kuitenkin samaa perustyötä, mitä varhaiskasvatuksen opettaja tekee tänä päivänä. Lisäksi 1980-1990-luvuilla lastentarhanopettajaopistosta valmistuneet lastentarhanopettajat voivat tänäkin päivänä toimia pätevinä varhaiskasvatuksen opettajina kentällä, heitä on vielä paljon. Varhaiskasvatuksen opettajan ammattinimike kirjattiin uuteen varhaiskasvatuslakiin vasta vuonna 2018. Lainsäädäntöä ja nimikkeitä on uudistettu hitaasti. 

Nyt varhaiskasvatusta pidetään sivistystyönä, mutta nykyiset korkeammat pedagogiset vaatimukset ja korkeampi koulutustaso, joka varhaiskasvattajilla on, ei edelleenkään näy palkassa. Varhaiskasvtuksen opettajan palkan reaaliarvo ja se, mitä palkalla saa, on paljon vähemmän kuin lastentarhanopettajalla 1980-luvulla. Sen voi sanoa ääneen eikä se ole irrelevanttia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tuollaista koulutusta, ammattia tai toimea/virkaa.

Minua lapset kutsuvat joskus etunimellä, mutta useimmin opeksi tai Saija-opeksi.

Ihan täti se olet kuule sinäkin. Lapsille on yhdentekevää, mikä hieno nimike sinulla on. Kaikki päikyn työntekijät ovat samanarvoisia ja tekevät tärkeää työtä.

Valmistun pian lastenhoitajaksi ja tämä on aina ollut unelma-ammattini. Lapset ovat ihania ja työ oikein mukavaa, kun suhtautuu vähän rennommin. Sääliksi käy joskus kandit, kun aika menee turhaan säätämiseen eikä aikaa ole oikealle pedagokiikalle. Alimiehityksellä mennään ja ryhmäkoot ovat isoja, mutta kun työtä ei tosiaan ota liian raskain hartein vaan tekee parhaansa, voi se olla todella palkitsevaa.

N18, joten varmasti vielä ruusuinen kuva, tiedän että kyynistyminen edessä kymmenen vuoden sisään :D