Onko masentuneen velvollisuus käyttää lääkkeitä

Ei velvollisuutta, mutta ei myöskään oikeutta vetää läheisiään masennukseensa mukaan.

Lääkkeet voi olla lyhytaikaisesti hyvä ratkaisu jos käyttää max puoli vuotta. Ne vievät pahimman yli ja mieli voi työstää sen ajan asioita. Itse lopetin käytön kun pahin oli ohi. Kiloja tuli, mutta ne myös lähtivät. Toisaalta masennus on pahimmillaan jotain niin kamalaa, että kyllä sen sijaan syö pahimpiin oloihin lääkkeitä kuin kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Jos masennus johtuu vaikeasta elämäntapahtumasta eikä aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta, mielestäni on kyseenalaista tai jopa väärin, että lääkärit kirjoittavat siihen masennuslääkereseptin.

ei ole todistettu tieteellisesti että masennus johtuisi serotoniinin puutteesta tai kemiallisesta epätasapainosta aivoissa vaikka jotkut kokevat saavansa apua masennuslääkkeistä, jotka vaikuttavat välittäjäaineisiin. ja miten ihmeessä voi muutenkaan tunnistaa milloin ihmisen aivokemiat on vialliset ja milloin kyse vaikeasta elämäntapahtumasta, kun hoito usein on rajallista resursseiltaan, lääkäreitä näkee usein harvoin eikä ole mitään testejä sen osoittamiseksi että ihmisen aivoissa on mikään vialla? Se että esim. huumeet ja alkoholikin nostaa mielialaa joillakin (ainakin hetkellisesti), ei ole todiste, että ihmisen aivoissa olisi mitään kemiallista epätasapainoa. En vertaa lääkkeitä täysin huumeisiin mutta  toimintamekanismi on aika samantyyppinen, muuttaa aivokemioita jonkun labrassa tehdyn pillerin toimesta ja täten ehkä tuoda ihmiselle jotain sellaista tunnetilaa mitä hän hakee. Toiset pitää vaikutuksista ja toiset ei. Masennuslääkkeet sotkee normaalia homeostaasia aivoissa jonka vaikutukset voi ehkä huomata siinä, kun unohtaa ottaa lääkkeensä joskus.

Itse pidän lääketieteellistä mallia ymmärtää ihmisen tunne-elämää ja kärsimystä aika epäonnistuneena ja se altistaa ihmisiä lääkeharmeille ja sille että he oppivat ratkomaan ongelmiansa lähinnä lääkkeillä. Se on lääkekeskeistä, diagnoosikeskeistä ja lukuisia ihmisen elämän reaktioita pidetään jotenkin epänormaalina. Se on myös johtanut ihmiselämän ongelmien massalääkintään, missä asioita kuten suru, työttömyys, yksinäisyys, yhteiskunnalliset ongelmat, loppuunpalaminen, puutteelliset työkalut pärjätä tunteidensa kanssa ym lääkitään. Se ei usein hoida kuin oireita, ei syytä ja voi myös vielä entisestään vaikeuttaa syihin pääsyä kun asia tiivistetään niin että sinulla nyt on tämmöinen tila kuin masennus johon tarvii lääkkeitä. Minulle masennus merkitsee nykyään enemmän reaktiota asioihin kuin sairautta, joka vain tulisi ja aiheuttaisi oireita.

Syy tällaiseen jyrkkään asenteeseeni on, että olin 10 vuotta hoitosysteemissä ja sitten heräsin. Siinä vaiheessa kun tajusin millaisia ongelmia olin alkanut lääkkeistä saada joita katsottiin vaan minun mielenterveyden ongelmina. Tajusin, että olin oppinut systeemissä käsittelemään tunteitani niin että annosta nostettiin ja ollut hukassa itsestäni. Olin riippuvainen lääkkeistä kun ajattelin etten pärjää ilman niitä koska olen potilas jolla on sairaus ja lääkkeet on minulle kuin insuliinia diabeetikolle.. Systeemi teki minusta lääkeriippuvaisen ja avuttoman oikeasti kasvamaan elämässäni. Tajusin, että syyt miksi alunperin menin hakemaan apua mt-järjestelmästä liittyivät raskaisiin elämäntapahtumiin ja traumapohjaisiin ongelmiin, eikä se ihme ole että ei ollut työkaluja itsellä pärjätä tuossa tilanteessa, kun olin niin nuorikin. Sen diagnosoiminen masennukseksi vei minua sivuraiteille.

Se on totta, että yksittäisen ihmisen kohdalla voi olla vaikea erottaa masennuksen taustatekijät. Masennus on yleisnimitys sellaisille oireyhtymille, joissa esiintyy samantyyppisiä oireita. Mutta kyllä osalla ihmisistä masennus on enemmän aivojen "vikatila", joka saattaa parantua nopeasti sähköshokeilla ja lääkkeillä. Yleensä esim. keskittymisvaikeudet tai uniongelmat tai ihmisen hidastuminen viittaavat siihen, että kyseessä on aivokemiamasennus eikä pelkästään ikävän elämäntilanteen aiheuttama ahdistus ja alakulo.

Moni ei tajua olevansa hyväksikäytetty, pahoinpidelty ja nöyryytetty koska ovat eläneet koko ikänsä niin, mutta aivot sen ymmärtää. Kemiallista masennusta ei ole kuin mikroskooppisella osalla masentuneista, kyllä se 99.99% johtuu ihan henkilön ympäristöstä miksi tämä on masentunut ja niistä sosiaalisista ja taloudellisista tekijöistä jotka hänen elämässään on. Kun ne korjaa, niin masennuskin häviää.

Kyllä "kemiallinen" masennus sentään on vähän yleisempi kuin tuo esittämäsi osuus. Sen sijaan reaktiivisiin masennuksiin kytkeytyy usein ahdistuneisuusongelmia, traumoja ja persoonallisuusongelmia kuin noihin vaikeisiin toimintakyvyn täysin lamaaviin ja psykoottisiin masennustiloihin.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Jos masennus johtuu vaikeasta elämäntapahtumasta eikä aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta, mielestäni on kyseenalaista tai jopa väärin, että lääkärit kirjoittavat siihen masennuslääkereseptin.

ei ole todistettu tieteellisesti että masennus johtuisi serotoniinin puutteesta tai kemiallisesta epätasapainosta aivoissa vaikka jotkut kokevat saavansa apua masennuslääkkeistä, jotka vaikuttavat välittäjäaineisiin. ja miten ihmeessä voi muutenkaan tunnistaa milloin ihmisen aivokemiat on vialliset ja milloin kyse vaikeasta elämäntapahtumasta, kun hoito usein on rajallista resursseiltaan, lääkäreitä näkee usein harvoin eikä ole mitään testejä sen osoittamiseksi että ihmisen aivoissa on mikään vialla? Se että esim. huumeet ja alkoholikin nostaa mielialaa joillakin (ainakin hetkellisesti), ei ole todiste, että ihmisen aivoissa olisi mitään kemiallista epätasapainoa. En vertaa lääkkeitä täysin huumeisiin mutta  toimintamekanismi on aika samantyyppinen, muuttaa aivokemioita jonkun labrassa tehdyn pillerin toimesta ja täten ehkä tuoda ihmiselle jotain sellaista tunnetilaa mitä hän hakee. Toiset pitää vaikutuksista ja toiset ei. Masennuslääkkeet sotkee normaalia homeostaasia aivoissa jonka vaikutukset voi ehkä huomata siinä, kun unohtaa ottaa lääkkeensä joskus.

Itse pidän lääketieteellistä mallia ymmärtää ihmisen tunne-elämää ja kärsimystä aika epäonnistuneena ja se altistaa ihmisiä lääkeharmeille ja sille että he oppivat ratkomaan ongelmiansa lähinnä lääkkeillä. Se on lääkekeskeistä, diagnoosikeskeistä ja lukuisia ihmisen elämän reaktioita pidetään jotenkin epänormaalina. Se on myös johtanut ihmiselämän ongelmien massalääkintään, missä asioita kuten suru, työttömyys, yksinäisyys, yhteiskunnalliset ongelmat, loppuunpalaminen, puutteelliset työkalut pärjätä tunteidensa kanssa ym lääkitään. Se ei usein hoida kuin oireita, ei syytä ja voi myös vielä entisestään vaikeuttaa syihin pääsyä kun asia tiivistetään niin että sinulla nyt on tämmöinen tila kuin masennus johon tarvii lääkkeitä. Minulle masennus merkitsee nykyään enemmän reaktiota asioihin kuin sairautta, joka vain tulisi ja aiheuttaisi oireita.

Syy tällaiseen jyrkkään asenteeseeni on, että olin 10 vuotta hoitosysteemissä ja sitten heräsin. Siinä vaiheessa kun tajusin millaisia ongelmia olin alkanut lääkkeistä saada joita katsottiin vaan minun mielenterveyden ongelmina. Tajusin, että olin oppinut systeemissä käsittelemään tunteitani niin että annosta nostettiin ja ollut hukassa itsestäni. Olin riippuvainen lääkkeistä kun ajattelin etten pärjää ilman niitä koska olen potilas jolla on sairaus ja lääkkeet on minulle kuin insuliinia diabeetikolle.. Systeemi teki minusta lääkeriippuvaisen ja avuttoman oikeasti kasvamaan elämässäni. Tajusin, että syyt miksi alunperin menin hakemaan apua mt-järjestelmästä liittyivät raskaisiin elämäntapahtumiin ja traumapohjaisiin ongelmiin, eikä se ihme ole että ei ollut työkaluja itsellä pärjätä tuossa tilanteessa, kun olin niin nuorikin. Sen diagnosoiminen masennukseksi vei minua sivuraiteille.

Ja jos joku käyttää lääkkeitä ja kokee niistä hyötyä pärjätäkseen elämässä, niin en sitä kritisoi, vaikka itse olenkin nykyään kriittinen. itsekin joskus ajattelin että en tule pärjäämään ilman lääkkeitä, ja nykyään pärjään ja olen oppinut itsestäni paljon asioita mitä en lääkkeillä käsittänyt.

Jos itse koskisin masennuslääkkeisiin (mitä en enää tule vieroitusoireiden jälkeen tekemään, joita diagnosoitiin virheellisesti masennukseksi), käyttäisin niitä rajoitetun aikaa enkä niin miten niitä systeemissä minulle määrättiin vaan jatkuvasti reseptiä uusien jättäen minut vain yksin pärjäämään lääkkeistä kumpuavien haittojen kanssa (mitkä sain itse oppia matkan varrella kun niistä ei edes mainittu).  Niitä oli mm. tunteiden leikkautuminen, apatian ja välinpitämättömyyden tunne, ja seksuaalipuolen harmit, jotka paheni siihen pisteeseen etten vielä  nykyään lääkkeiden jälkeenkään enää nauti seksistä. Pidin pitkän aikaa informaation puutteessa lukuisia oireita omina ongelminani, mitkä todellisuudessa saattoivat ollakin lääkkeestä peräisin.  Tapa millä minulle määrättiin lääkkeitä oli vääristelevä ja vastuuton. Kasvoin aikuisuuteen lääkittynä. Kun ongelmia lääkkeiden kanssa alkoi tulla, tukea ei mt-systeemistä tai lääkäreiltä saanut joiden ainoa työkalu vaikuttaa olevan lääkitykset ja diagnoosien antaminen. Ja vaikuttaa että siellä oltiin sokeita haitoille.

Alunperin masennuslääkkeet tehtiin kokeiden perusteella lyhyeen käyttöön, eikä niitä edes tutkittu tosi pitkäaikaisen käytön osalta, kun niitä oltiin jo määräämässä ihmisille jatkuvaan käyttöön. Nykypäivänä vuosikymmeniä SSRI lääkkeiden markkinoilletulon jälkeen vasta on esimerkiksi Britanniassa päivitetty hoitosuositusta niin, että potilaalle pitää sanoa siitä että masennuslääkkeissä voi olla joillakin lopettamisongelmia ja oireet voi kestää kuukausia.Tästä uutisoitiin mm. Ylellä ja MTV3:lla Suomessakin, että masennuslääkkeissä voi olla lopettamisongelmia.

Minulle sanottiin aikanaan että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta. Vuosia myöhemmin saatu hyöty alkoi muuttua yhä enemmän harmeiksi ja kun hyödyt ja harmit punnitaan minun kohdallani - harmit voittavat. Tästä lääkkeiden määräämisessä on kysymys - punnita harmit ja hyödyt potilaan kohdalla. Valitettavasti itselleni kerrottiin niin vähän harmeista ja hyödyistä että en tehnyt kunnolla informoitua päätöstä käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Jos masennus johtuu vaikeasta elämäntapahtumasta eikä aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta, mielestäni on kyseenalaista tai jopa väärin, että lääkärit kirjoittavat siihen masennuslääkereseptin.

Joskus se on silti pakko.

Olosuhteita ei voi aina muuttaa ja esim. yriyttäjän on vaikea jäädä sairauslomalle.

Intensiivistä terapiaakaan ei voi aina lyhyellä varoitusajalla järjestää.

Kyllä reaktiivisenkin masennuksen ensiapuna lääkehoito on usein paikallaan.

Harvalla aikuisella tosiaan on ketään raivaamassa ongelmia tieltä. Itse pitää kyetä asiat selvittämään ja elämä rakentamaan uudestaa, ehkä huolehtimaan vielä muistakin siinä sivussa.

Jep, itse toimin näin:

Lääkityksellä sain toimintakykyni välttäväksi, ja erääseen suureen elämää kuormittaneeseen kysymykseen löydettiin ratkaisu.

Sain TK:n kautta keskusteluapua sairaanhoitahalta, joka selkiytti ajatuksia.

Nyt tunnistan paremmin voimavatojeni rajat.

Jokainen tekee ihan omat valinnat terveytensä suhteen. Joillekin lääkkeistä on apua, joillekin ennemmin haittaa kuin hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin on masentunut ja useimpia auttaisi riittävä liikunta, parempi ruokavalio ja vähemmän tupakkaa ja alkoholia. 

Osa pärjää ilman lääkitystä, osa ei. 

En käytä tupakkaa tai alkoholia. Lääkkeet on kolmiolääkkeitä, ettei niiden kanssa etenkään. Mutta nuo muut edellyttävät kyllä parempaa toimintakykyä kuin mulla on pitkään aikaan ollut. Heti kun tästä toivun, niin haluan kyllä pitää itsestäni parempaa huolta. Kun vaan pääsis siihen pisteeseen, että voimat kaikkeen normaaliin riittävät.

En minäkään polttanut tai käyttänyt alkoholia. Minua auttoi, kun pääsin eroon huonosta suhteesta. Lisäsin ruokavaliooni kasviksia, hedelmää, kalaa, pähkinöitä ja kokojyväviljaa, lisäsin kävelyä ja kävin kuntosalilla. Yllättävän nopeasti voin paremmin.

Parepaa vointia sinulle! :)

Kiitos! Rahat ja jaksaminen ei riitä vielä moneen noista. Isoihin menetyksiin, niistä seuranneisiin ihmissuhde ja lopulta talousongelmiin ajatuneena pitää aika paljon jaksaa ja osata tehdä asioita, että elämällä olisi taas edellytykset sujua. Sitten kyllä pitää tehdä kaikki nuo mitä sanoit, että vältän uudet ongelmat jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee ihan omat valinnat terveytensä suhteen. Joillekin lääkkeistä on apua, joillekin ennemmin haittaa kuin hyötyä.

Se on vaan pirullista, että näin vaikeita päätöksiä pitää tehdä suuri silloin kun niihin on vähiten kykyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Jos masennus johtuu vaikeasta elämäntapahtumasta eikä aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta, mielestäni on kyseenalaista tai jopa väärin, että lääkärit kirjoittavat siihen masennuslääkereseptin.

ei ole todistettu tieteellisesti että masennus johtuisi serotoniinin puutteesta tai kemiallisesta epätasapainosta aivoissa vaikka jotkut kokevat saavansa apua masennuslääkkeistä, jotka vaikuttavat välittäjäaineisiin. ja miten ihmeessä voi muutenkaan tunnistaa milloin ihmisen aivokemiat on vialliset ja milloin kyse vaikeasta elämäntapahtumasta, kun hoito usein on rajallista resursseiltaan, lääkäreitä näkee usein harvoin eikä ole mitään testejä sen osoittamiseksi että ihmisen aivoissa on mikään vialla? Se että esim. huumeet ja alkoholikin nostaa mielialaa joillakin (ainakin hetkellisesti), ei ole todiste, että ihmisen aivoissa olisi mitään kemiallista epätasapainoa. En vertaa lääkkeitä täysin huumeisiin mutta  toimintamekanismi on aika samantyyppinen, muuttaa aivokemioita jonkun labrassa tehdyn pillerin toimesta ja täten ehkä tuoda ihmiselle jotain sellaista tunnetilaa mitä hän hakee. Toiset pitää vaikutuksista ja toiset ei. Masennuslääkkeet sotkee normaalia homeostaasia aivoissa jonka vaikutukset voi ehkä huomata siinä, kun unohtaa ottaa lääkkeensä joskus.

Itse pidän lääketieteellistä mallia ymmärtää ihmisen tunne-elämää ja kärsimystä aika epäonnistuneena ja se altistaa ihmisiä lääkeharmeille ja sille että he oppivat ratkomaan ongelmiansa lähinnä lääkkeillä. Se on lääkekeskeistä, diagnoosikeskeistä ja lukuisia ihmisen elämän reaktioita pidetään jotenkin epänormaalina. Se on myös johtanut ihmiselämän ongelmien massalääkintään, missä asioita kuten suru, työttömyys, yksinäisyys, yhteiskunnalliset ongelmat, loppuunpalaminen, puutteelliset työkalut pärjätä tunteidensa kanssa ym lääkitään. Se ei usein hoida kuin oireita, ei syytä ja voi myös vielä entisestään vaikeuttaa syihin pääsyä kun asia tiivistetään niin että sinulla nyt on tämmöinen tila kuin masennus johon tarvii lääkkeitä. Minulle masennus merkitsee nykyään enemmän reaktiota asioihin kuin sairautta, joka vain tulisi ja aiheuttaisi oireita.

Syy tällaiseen jyrkkään asenteeseeni on, että olin 10 vuotta hoitosysteemissä ja sitten heräsin. Siinä vaiheessa kun tajusin millaisia ongelmia olin alkanut lääkkeistä saada joita katsottiin vaan minun mielenterveyden ongelmina. Tajusin, että olin oppinut systeemissä käsittelemään tunteitani niin että annosta nostettiin ja ollut hukassa itsestäni. Olin riippuvainen lääkkeistä kun ajattelin etten pärjää ilman niitä koska olen potilas jolla on sairaus ja lääkkeet on minulle kuin insuliinia diabeetikolle.. Systeemi teki minusta lääkeriippuvaisen ja avuttoman oikeasti kasvamaan elämässäni. Tajusin, että syyt miksi alunperin menin hakemaan apua mt-järjestelmästä liittyivät raskaisiin elämäntapahtumiin ja traumapohjaisiin ongelmiin, eikä se ihme ole että ei ollut työkaluja itsellä pärjätä tuossa tilanteessa, kun olin niin nuorikin. Sen diagnosoiminen masennukseksi vei minua sivuraiteille.

Se on totta, että yksittäisen ihmisen kohdalla voi olla vaikea erottaa masennuksen taustatekijät. Masennus on yleisnimitys sellaisille oireyhtymille, joissa esiintyy samantyyppisiä oireita. Mutta kyllä osalla ihmisistä masennus on enemmän aivojen "vikatila", joka saattaa parantua nopeasti sähköshokeilla ja lääkkeillä. Yleensä esim. keskittymisvaikeudet tai uniongelmat tai ihmisen hidastuminen viittaavat siihen, että kyseessä on aivokemiamasennus eikä pelkästään ikävän elämäntilanteen aiheuttama ahdistus ja alakulo.

Itse koin aivoissani "vikatilaa", kun vieroittauduin masennuslääkkeiksi kutsutuista lääkkeistä pitkän ajan käyttämisen jälkeen. Yhtäkkiä minua vaivasi unettomuus ja yöheräily, jota minulla ei ollut aiemmin ollut, oli hankala keskittyä ja pää oli sumuinen. Oli myös lista fyysisiä oireita, tunteet heitteli kaoottisesti ja sähköiskumaisia tuntemuksia päässä. Kyse oli vieroitusoireista jotka on kyllä kuin joku vikatila hermostossa ja aivokemioissa. Olotilani tulkittiin masennukseksi, ja minulle määrättiin lisää masennuslääkkeitä. Lopulta vieroittauduin lääkkeistä toistamiseen, koska ne tuntui tekevän uudelleen aloitettuna vain harmia. On erittäin helppo sotkea lääkkeistä kummunneet vieroitusoireet ja harmit masennukseen, ja lääkkeet voi puhkaista ongelmavyyhdin joka tuottaa lisää ongelmia. Sitten pääsinkin irti, ja oireet alkoi helpottaa mutta se ei tapahtunut hetkessä.

Nykyään tiedän, että kyseisistä hermostoon ja aivokemioihin vaikuttavista lääkkeistä voi joillakin olla tosi vaikea vieroittautua, koska vieroitusoireet voi olla vaikeitakin. Silloin olin hämilläni kun en tajunnut mitä minulle tapahtui. On jotenkin ironista, että kyseisistä lääkkeistä halutaan vain aina puhua kuin ne ratkaisisi jotain ongelmaa aivoissa, vaikka ne voi myös puhkaista monenmoista vikatilaa kehossa ja aivoissa jonka tunsin vieroituksessa raskaasti.

Suhtaudun hieman skeptisesti että mainitsemasi hoidot toimisivat pitemmällä aikavälillä hyvin. Ehkä ne voi tuoda hetkellistä helpotusta. Pikaratkaisut eivät aina ole hyviä ratkaisuja eivätkä ne ratkaise pitemmän päälle mitään. Lisäksi niissä on myös harminsa jotka eivät aina ole ihan pikkuisiakaan.

Sähköhoitoon voi liittyä muistihäiriöt ja tämä "sähköshokkihoito" on käytännössä epilepsiakohtauksen aikaansaaminen aivoissa ja samalla potilas nukutetaan. Jotenkin en kyllä ainakaan usko, että toistuvana tällaisten kohtausten laukaiseminen tekee hyvää aivoille tai ratkaisisi potilaan tunnetason tai kognition ongelmat, mitä masennukseen liittyy. Itse en ole koskaan ollut valmis riskeeraamaan muistiani.

Kokemukseni masennuslääkkeiden tehosta pitemmän päälle ei ollut hyvä, ja epäilen vahvasti plasebovaikutusta. Tai sitten masennuslääkkeet ei vain pitemmän päälle auta masennusoireisiin. Elämä ei muutenkaan ole yhtä auvoa jatkuvasti vaan kokoajanhan sitä reagoi elämän tapahtumiin ja jos kokoajan tulee vastoinkäymisiä, niin kyllähän siihen voi mielialakin reagoida. Ahdistusta masennuslääkkeet leikkasi muiden tunteiden mukana ja mielestäni teho ahdistukseen oli paljon parempi kuin masennukseen. Nykyään en pelkää masennusoireita, ja koen että masennus voi olla myös jonkinlainen herätys alkaa tutkailemaan tilannettaan ja tekemään muutoksia.

Olen oppinut masennuslääkkeiden jälkeen lukuisia keinoja pitää huolta itsestäni, oppinut stressinhallintaa, oppia kuuntelemaan kehoani ja tunteitani sen sijaan että lamaisin negatiivisia tunteita lääkkeillä. Oppinut olemaan armollisempi itselleni. Moni niistä keinoista tukee unta ja jaksamista ja pääkin toimii paremmin kun pitää huolta itsestään, terveellisillä keinoilla. Lääkkeet aloittaessani en ymmärtänyt kuinka paljon voin tehdä hyvinvointini eteen.