Lue keskustelun säännöt.
Helppo ja mukava elämä vai lapsiperhearki?
09.05.2020 |
Provoiva otsikko, anteeksi siitä. Tiedän että lapsiperhearkikin voi joillekin olla helppoa ja mukavaa.
Olen 29-vuotias, mieheni on 35. Olen pitkään jo ajatellut, että harkitaan lapsia sitten joskus, jos siltä tuntuu ja tulee vauvakuume. Nyt alkaa kuitenkin kolmekymppiset lähestyä ja asia pyörii yhä useammin mielessä. Haluanko lapsia, kadunko myöhemmin jos lapset jää tekemättä. Tällä hetkellä siis en halua lasta, mutta mietin, että ei ole enää kovin paljon aikaa harkita asiaa. Mies on enemmän sitä mieltä, että ei lapsia, mutta kuitenkin välillä itsekin pohtii siitä, millaista olisi jos meillä lapsia olisi, ja olisihan se sitten joskus eläkkeellä mukavaa, että olisi lapset ja lapsenlapset elämässä. Mutta mikä on tuon mukavan idyllisen mummola-mielikuvan hinta seuraavan 20-30 vuoden aikana?
Tällä hetkellä meidän elämä on mukavaa, molemmilla mieluinen työ, aktiivisia harrastuksia, nautitaan elämästä, ollaan todella onnellisia. Ollaan ihan hyvätuloisia, voidaan pitää uudehkot autot molemmilla käytössä, tilava asunto, voidaan mennä ravintolaan jos ei jaksa tehdä ruokaa (koronan aikaan ollaan haettu melkein joka päivä mukaan). Käydään lähes joka päivä yhdessä suihkussa, tänään, niin kuin yleensäkin viikonloppuaamuisin nukutaan pitkään ja sen jälkeenkin jäädään sänkyyn nauttimaan läheisyydestä, syödään aamupalaa puolen päivän aikoihin joskus jopa 1,5h. Seksiä on edelleen alkuhuuman jälkeen useita kertoja viikossa ja se on hyvää.
Toissasyksynä oltiin molemmat stressaantuneita ja alkoi tulla kotona riitoja, todettiin, että jotain pitää asialle tehdä. Aika lyhyellä varoitusajalla saatiin töistä järjestettyä vapaata ja lähdetiin Ranskaan 10 päiväksi. Jotain työasioita piti sinä aikana hoitaa, mutta parit sähköpostit aamuisin oli pieni hinta siitä, että saatiin järjestettyä tuo, nautittiin vaan kahdestaan olosta ja löydettiin se romantiikka ja lempi takaisin. Aiemminkin ollaan keskitalvella oltu väsyneitä ja kyllästyneitä, niin ollaan vuokrattu mökki ja lähdetty viikoksi vaikka Ylläkselle tai Saariselälle vaan hiihtelemään ja rentoutumaan.
Jos meillä olisi lapsia, niin tunnen, että luovuttaisi todella paljosta ja elämä muuttuisin ihan täydellisesti. Ei voisi enää viilettää harrastuksissa kun huvittaa, ei varmaan olisi varaa tähän elintasoon mikä meillä nyt on, ei olisi noita kahden vietettyjä lepolomia irti normaalista arjesta.
Kestäisikö meidän parisuhde lapsiarkea? Oltaisiko me hyviä vanhempia? Oltaisko me yhä näin onnellisia?
Perheellisten ystävien kanssa on vaikea puhua näistä asioista, lapsettomat ystävät on joko yhtä hukassa samojen ajatusten kanssa tai sitten ehdottomasti sitä mieltä, etteivät lapsia halua eivätkä tunnu ymmärtävän miksi pohdin asiaa, jos en juuri nyt halua lasta. Meillä on lähipiirissä paljon lapsia ja aina välillä joku kummilapsi tai sisaruksen lapsi on meillä yökylässä. Koen noiden jälkeen olevani uupunut, vaikka lapset ihania ja hyvätapaisia onkin, ja aika on kulunut niin että on haettu mäkkäristä hampparit, katsottu lastenohjelmia, pelattu kimbleä yms. Mutta toki se on eri asia, viihdyttää vierasta kuin mitä olisi elää arkea oman lapsen kanssa. Antaako se oma lapsi sitten elämään niin paljon? Voin kuvitella miten ihanaa se olisi sitten 50+ ikäisenä, jos olisi lämpimät väliit omiin lapsiin, se elämä taas houkuttelee. Mutta kaikki se elämä tuon noin 20 vuoden aikana ennen sitä mietityttää. Mikä määrä huoltakin niistä lapsista olisi, pärjääkö he, onko onnistunut kasvattamaan heidät hyvin?
Kiitos jos joku jaksoi tänne asti lukea! Helpotti jo tämän kirjoittaminenkin, mutta en tiedä mistä löydän ratkaisun näihin mielessä pyöriviin kysymyksiin.
Kommentit (110)
Toisten puolesta on on mahdotonta sanoa. jos kuitenkin olette hyvätuloisia, niin teillä on kaikki mahdollisuudet elää helppoa lapsiperhearkea: siivouspalvelut, pyykkipalvelut, kotiapua kerran viikossa ( laittaa ruokaa, hoitaa lasta, hakee lapsen päivähoidosta/vie lapsen päivähoitoon esim. 1-2 päivää viikossa.), au pair?
Toki on totta, että todennäköisesti tulee unettomia öitä, reissuille varsinkin pienen kanssa lähtee muksu mukaan. jos kuitenkin pidempien reissujen sijaan harrastaa esim. kerran kuussa hotelliöitä, niin sen alta parinkin vuoden olevan muksun voi jättää tutun hoitajan luokse hoitoon/ mummolaan yökylään.
Jotta lapsiperhearki on helppoa, niin sitä kannattaa organisoida: kuka hakee lapsen minäkin päivänä hoidosta, milloin kukakin käy harrastuksissa, nopeaa ruokaa kannattaa olla kotona valmiina. Nykyäänhän ei tarvitse edes käydä kaupassa, jos tilaa ruoat kotiin. ja sitten se kotiapulainen sen kerran viikossa laittaa ne paikoilleen. Tulee lopulta varmaan yhtä kalliiksi kuin tuo päivittäinen ravintolaruoka.
Olen ollut joka kerran täysin uupunut, kun minulla on ollut vieras lapsi kylässä. Oman lapsen kanssa ei samalla lailla väsy, koska oletan, että osaa pitää huolta myös omasta viihtymisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on hyvinkin 10 vuotta aikaa miettiä asiaa; varmaankin ratkaisu selviää tuona aikana.
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten nykyään ihmiset on niin epävarmoja siitä mitä haluavat ja mitä ei. Etkö tunne itseäsi? Miten muut voisivat tietää olisitko hyvä äiti ym?
Meille oli aikonaan itsestään selvää että haluamme lapsia emmekä kokeneet että se olisi joku uhraus vaan päin vastoin uusi kokemus. Ja ne ystävät ja sukulaiset jotka eivät niitä lapsia halunneet eivät todellakaan niitä sitten halunneet ja ovat eläneet päätöksensä kanssa onnellisina.
Toinen asia on sitten ne jotka halusivat lapsia ja niitä eivät ikinä saaneet. Se on surua vaikka senkin kanssa on vain pakko elää. Yksi ystäväni sai lapsen vaikka ei olisi halunnut ja ratkaisu oli loppujen lopuksi ihan ok.
Tehkää päätös suuntaan tai toiseen ja eläkää sen päätöksen kanssa. Turha vatvoa ja analysoinda kaikkea puhki. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa.
Tuntuu aika erikoiselta, että kaikille näin iso asia elämässä olisi noin yksinkertaista. Ehkä se on sinulle ollut, tai kaikille, jotka on "aina tiennyt".
En halua tehdä näin isoa loppuelämän päätöstä asenteella "no kokeillaan ja eletään sen kanssa sitten" ilman, että on aidosti sen päätöksen takana.
Mietin myös sen hypoteettisen tulevaisuuden lapsen elämää, mitä jos ei pystytä tarjoamaan hyvää kotia ja perhettä, jos ei ollakaan hyviä vanhempia.
Ap
Lasten kanssa paljosta joutuu luopumaan, mutta paljon myös saa. Keskustele miehesi kanssa. Ei kukaan voi teidän puolesta päättää, eikä oikein neuvoakaan tässä asiassa. Jokaisen kokemus kun on lopulta aivan omanlaisensa ja muuttujia on niin paljon. Se kuitenkin on varmaa, että lasten kanssa mikään ei ole varmaa ja harva asia (jos mikään) sujuu niin kuin vanhemmat ovat sen etukäteen suunnitelleet.
Kuvittele elämää 10 vuoden päähän. Nautitko yhä noista samoista asioista kuin nyt? Entä kun olet 50v? Tuollaista elämää? Me haluttiin tarjota lapsille hyvä elämä ja lapsuus kun meillä oli siihen resursseja, koskaan en uskonutkaan että pikkulapsiajasta erityisesti nauttisin, mutta se kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen lasten kanssa voi jo hyvin vuokrata mökkiä ja matkustella.
Minusta tuntui että olisin jäänyt jostain suuresta paitsi ja olisin katunut jos en olisi lapsia tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisten puolesta on on mahdotonta sanoa. jos kuitenkin olette hyvätuloisia, niin teillä on kaikki mahdollisuudet elää helppoa lapsiperhearkea: siivouspalvelut, pyykkipalvelut, kotiapua kerran viikossa ( laittaa ruokaa, hoitaa lasta, hakee lapsen päivähoidosta/vie lapsen päivähoitoon esim. 1-2 päivää viikossa.), au pair?
Toki on totta, että todennäköisesti tulee unettomia öitä, reissuille varsinkin pienen kanssa lähtee muksu mukaan. jos kuitenkin pidempien reissujen sijaan harrastaa esim. kerran kuussa hotelliöitä, niin sen alta parinkin vuoden olevan muksun voi jättää tutun hoitajan luokse hoitoon/ mummolaan yökylään.
Jotta lapsiperhearki on helppoa, niin sitä kannattaa organisoida: kuka hakee lapsen minäkin päivänä hoidosta, milloin kukakin käy harrastuksissa, nopeaa ruokaa kannattaa olla kotona valmiina. Nykyäänhän ei tarvitse edes käydä kaupassa, jos tilaa ruoat kotiin. ja sitten se kotiapulainen sen kerran viikossa laittaa ne paikoilleen. Tulee lopulta varmaan yhtä kalliiksi kuin tuo päivittäinen ravintolaruoka.
Olen ollut joka kerran täysin uupunut, kun minulla on ollut vieras lapsi kylässä. Oman lapsen kanssa ei samalla lailla väsy, koska oletan, että osaa pitää huolta myös omasta viihtymisestään.
Kiitos. 🙏🏻 Ei tietenkään oltaisi näin hyvätuloisia jos olisi lapsia, kyllähän niihin menee rahaa, eli juurikin että sitten ei haettaisi päivittäin ravintolaruokaa vaan väsyneenäkin olisi alettava kokkaamaan. Enemmän olen huolissani muuten sen lapsen kasvattamisen "hinnasta", eli juurikin siitä, että lapsi vie leijonan osan siitä mitä meillä nyt on. En niinkään rahasta. Meillä on aikaa omaan hyvinvointiin ja toisillemme. Ihan joka päivä meillä on nyt kaikki resurssit tähän ja luulen että se on syy miksi ollaan niin onnellisia nyt.
Mutta oltaisikohan me yhtä onnellisia lapsista, vaikka oltaisi väsyneitä ja parisuhteen hyvinvoinnista joutuisi nipistämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa paljosta joutuu luopumaan, mutta paljon myös saa. Keskustele miehesi kanssa. Ei kukaan voi teidän puolesta päättää, eikä oikein neuvoakaan tässä asiassa. Jokaisen kokemus kun on lopulta aivan omanlaisensa ja muuttujia on niin paljon. Se kuitenkin on varmaa, että lasten kanssa mikään ei ole varmaa ja harva asia (jos mikään) sujuu niin kuin vanhemmat ovat sen etukäteen suunnitelleet.
Kiitos. Tämä on täyttä totta, tiedän ettei kukaan voi päättää tai juurikaan auttaa näiden ajatusten kanssa. Tuntuu että joka tapauksessa kumpikin vaihtoehto on hyppy tuntemattomaan ja kumpikin vaihtoehto pelottaa. Pitää vaan kerätä rohkeutta tehdä se päätös kumpaan suuntaan hyppää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten nykyään ihmiset on niin epävarmoja siitä mitä haluavat ja mitä ei. Etkö tunne itseäsi? Miten muut voisivat tietää olisitko hyvä äiti ym?
Meille oli aikonaan itsestään selvää että haluamme lapsia emmekä kokeneet että se olisi joku uhraus vaan päin vastoin uusi kokemus. Ja ne ystävät ja sukulaiset jotka eivät niitä lapsia halunneet eivät todellakaan niitä sitten halunneet ja ovat eläneet päätöksensä kanssa onnellisina.
Toinen asia on sitten ne jotka halusivat lapsia ja niitä eivät ikinä saaneet. Se on surua vaikka senkin kanssa on vain pakko elää. Yksi ystäväni sai lapsen vaikka ei olisi halunnut ja ratkaisu oli loppujen lopuksi ihan ok.
Tehkää päätös suuntaan tai toiseen ja eläkää sen päätöksen kanssa. Turha vatvoa ja analysoinda kaikkea puhki. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa.
Tuntuu aika erikoiselta, että kaikille näin iso asia elämässä olisi noin yksinkertaista. Ehkä se on sinulle ollut, tai kaikille, jotka on "aina tiennyt".
En halua tehdä näin isoa loppuelämän päätöstä asenteella "no kokeillaan ja eletään sen kanssa sitten" ilman, että on aidosti sen päätöksen takana.
Mietin myös sen hypoteettisen tulevaisuuden lapsen elämää, mitä jos ei pystytä tarjoamaan hyvää kotia ja perhettä, jos ei ollakaan hyviä vanhempia.
Ap
Onhan se yksinkertaista.. jos sinun pitäisi NYT päättää niin jompikumpi ajatus sinulla on päällimmäisenä, kumpi se on?
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele elämää 10 vuoden päähän. Nautitko yhä noista samoista asioista kuin nyt? Entä kun olet 50v? Tuollaista elämää? Me haluttiin tarjota lapsille hyvä elämä ja lapsuus kun meillä oli siihen resursseja, koskaan en uskonutkaan että pikkulapsiajasta erityisesti nauttisin, mutta se kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen lasten kanssa voi jo hyvin vuokrata mökkiä ja matkustella.
Minusta tuntui että olisin jäänyt jostain suuresta paitsi ja olisin katunut jos en olisi lapsia tehnyt.
Kyllä uskon, että nauttisin tästä mukavasta elämästä vielä 10 tai 20 vuoden jälkeenkin. Se pikkulapsiarki oliskin varmasti pahin, mutta näen että myöskin isompien lasten ja teinien kanssakin elämä olisi vielä kaukana tämän hetken elämästä, eli en mieti pelkästään sitä parin vuoden pikkulapsiarkea, vaan ihan 15-20 vuoden ajanjaksoa.
Tuo on juurikin se isoin kysymys päässäni, kadunko jos lapset jää tekemättä. Totta kai jokainen lapsia tehnyt ajattelee että katuisi jos lapsia ei olisi, tietysti ne lapset on niin rakkaita. Mutta on eri asia pohtia tuota vielä silloin kun niitä rakkaita lapsia ei edes ole. En ikävöi niitä joita ei ole koskaan ollut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meillä on lähipiirissä paljon lapsia ja aina välillä joku kummilapsi tai sisaruksen lapsi on meillä yökylässä. Koen noiden jälkeen olevani uupunut"
Se on ihan eri asia vieraiden lasten kanssa. Itsekin uuvun jos on sisarusten lapsia kylässä, omien kanssa en.
Valitettavasti lukemani perusteella täytyy sanoa, että teinä jättäisin lapsihaaveet väliin. Jos arjen täytyy olla noin helppoa ja hohdokasta, niin ei se lapsiperhe-elämä monesti siihen yllä. Vanhemmuuteen liittyy paljon sellaista, mikä tuntuu tylsältä rutiinilta ja mukaan mahtuu myös paljon ikäviä asioita. Totta kai plussaa on enemmän kuin miinusta, mutta pelkkiä positiivisia puolia on turhaa odottaa. Ja jos parisuhteenne on ollut aiemmin kovilla ilman lapsiakin, niin huonosti voi käydä lasten myötä.
Terveisin vaimo, jolla kaksi päälle kymmenenvuotiasta lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten nykyään ihmiset on niin epävarmoja siitä mitä haluavat ja mitä ei. Etkö tunne itseäsi? Miten muut voisivat tietää olisitko hyvä äiti ym?
Meille oli aikonaan itsestään selvää että haluamme lapsia emmekä kokeneet että se olisi joku uhraus vaan päin vastoin uusi kokemus. Ja ne ystävät ja sukulaiset jotka eivät niitä lapsia halunneet eivät todellakaan niitä sitten halunneet ja ovat eläneet päätöksensä kanssa onnellisina.
Toinen asia on sitten ne jotka halusivat lapsia ja niitä eivät ikinä saaneet. Se on surua vaikka senkin kanssa on vain pakko elää. Yksi ystäväni sai lapsen vaikka ei olisi halunnut ja ratkaisu oli loppujen lopuksi ihan ok.
Tehkää päätös suuntaan tai toiseen ja eläkää sen päätöksen kanssa. Turha vatvoa ja analysoinda kaikkea puhki. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa.
Tuntuu aika erikoiselta, että kaikille näin iso asia elämässä olisi noin yksinkertaista. Ehkä se on sinulle ollut, tai kaikille, jotka on "aina tiennyt".
En halua tehdä näin isoa loppuelämän päätöstä asenteella "no kokeillaan ja eletään sen kanssa sitten" ilman, että on aidosti sen päätöksen takana.
Mietin myös sen hypoteettisen tulevaisuuden lapsen elämää, mitä jos ei pystytä tarjoamaan hyvää kotia ja perhettä, jos ei ollakaan hyviä vanhempia.
Ap
Onhan se yksinkertaista.. jos sinun pitäisi NYT päättää niin jompikumpi ajatus sinulla on päällimmäisenä, kumpi se on?
Ehkä mun ajatukset ei nyt selkeästi avautunut tuosta pitkästä aloituksesta, mutta kyse nimenomaan on siitä, että juuri nyt en halua lasta, mutta pohdin omaa tulevaisuuttani: haluanko myöhemmin kun se on jo myöhäistä, kadunko jos lapsia ei ole.
Ap
Eihän ne lapset pitkään pieniä ole.
Omani on jo 12 v ja 14 v ja he ovat tosi mukavaa matkaseuraa. Mieluummin matkustan koko perheen kanssa kuin kaksin miehen kanssa. Ja aamuisin saa nukkua pitkään jo siitä asti kun lapset voi katsoa aamuohjelmaa itsekseen eli noin 3v alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten nykyään ihmiset on niin epävarmoja siitä mitä haluavat ja mitä ei. Etkö tunne itseäsi? Miten muut voisivat tietää olisitko hyvä äiti ym?
Meille oli aikonaan itsestään selvää että haluamme lapsia emmekä kokeneet että se olisi joku uhraus vaan päin vastoin uusi kokemus. Ja ne ystävät ja sukulaiset jotka eivät niitä lapsia halunneet eivät todellakaan niitä sitten halunneet ja ovat eläneet päätöksensä kanssa onnellisina.
Toinen asia on sitten ne jotka halusivat lapsia ja niitä eivät ikinä saaneet. Se on surua vaikka senkin kanssa on vain pakko elää. Yksi ystäväni sai lapsen vaikka ei olisi halunnut ja ratkaisu oli loppujen lopuksi ihan ok.
Tehkää päätös suuntaan tai toiseen ja eläkää sen päätöksen kanssa. Turha vatvoa ja analysoinda kaikkea puhki. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa.
Tuntuu aika erikoiselta, että kaikille näin iso asia elämässä olisi noin yksinkertaista. Ehkä se on sinulle ollut, tai kaikille, jotka on "aina tiennyt".
En halua tehdä näin isoa loppuelämän päätöstä asenteella "no kokeillaan ja eletään sen kanssa sitten" ilman, että on aidosti sen päätöksen takana.
Mietin myös sen hypoteettisen tulevaisuuden lapsen elämää, mitä jos ei pystytä tarjoamaan hyvää kotia ja perhettä, jos ei ollakaan hyviä vanhempia.
Ap
Onhan se yksinkertaista.. jos sinun pitäisi NYT päättää niin jompikumpi ajatus sinulla on päällimmäisenä, kumpi se on?
Ehkä mun ajatukset ei nyt selkeästi avautunut tuosta pitkästä aloituksesta, mutta kyse nimenomaan on siitä, että juuri nyt en halua lasta, mutta pohdin omaa tulevaisuuttani: haluanko myöhemmin kun se on jo myöhäistä, kadunko jos lapsia ei ole.
Ap
No tietenkään et tee lasta jos et halua! Hyvänen aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele elämää 10 vuoden päähän. Nautitko yhä noista samoista asioista kuin nyt? Entä kun olet 50v? Tuollaista elämää? Me haluttiin tarjota lapsille hyvä elämä ja lapsuus kun meillä oli siihen resursseja, koskaan en uskonutkaan että pikkulapsiajasta erityisesti nauttisin, mutta se kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen lasten kanssa voi jo hyvin vuokrata mökkiä ja matkustella.
Minusta tuntui että olisin jäänyt jostain suuresta paitsi ja olisin katunut jos en olisi lapsia tehnyt.Kyllä uskon, että nauttisin tästä mukavasta elämästä vielä 10 tai 20 vuoden jälkeenkin. Se pikkulapsiarki oliskin varmasti pahin, mutta näen että myöskin isompien lasten ja teinien kanssakin elämä olisi vielä kaukana tämän hetken elämästä, eli en mieti pelkästään sitä parin vuoden pikkulapsiarkea, vaan ihan 15-20 vuoden ajanjaksoa.
Tuo on juurikin se isoin kysymys päässäni, kadunko jos lapset jää tekemättä. Totta kai jokainen lapsia tehnyt ajattelee että katuisi jos lapsia ei olisi, tietysti ne lapset on niin rakkaita. Mutta on eri asia pohtia tuota vielä silloin kun niitä rakkaita lapsia ei edes ole. En ikävöi niitä joita ei ole koskaan ollut.
Ap
Ihminen voi pitää eriasioita mukavina 20 vuotiaana ja 40 vuotiaana. Esim itse halusin matkustella parikymppisenä ja nyt 40 vuotiaana haluan laittaa mökkiä ja puutarhaa. Eli jos olisin parikymppisenä ajatellut matkustelevani koko elämäni, niin metsään olisi mennyt vaikka silloin tuntui etten muuta ikinä haluakaan..
Miksi ajattelet että 20-30 v olisi rankkaa, suurperhettä suunnittelet isoin ikäeroin? 😃
Mulla kouluikäiset lapset ja enemmän helpottavat arkea kuin vaikeuttavat. Kumpikin osallistuu kotitöihin.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne lapset pitkään pieniä ole.
Omani on jo 12 v ja 14 v ja he ovat tosi mukavaa matkaseuraa. Mieluummin matkustan koko perheen kanssa kuin kaksin miehen kanssa. Ja aamuisin saa nukkua pitkään jo siitä asti kun lapset voi katsoa aamuohjelmaa itsekseen eli noin 3v alkaen.
Lasten rytmiin voi myös vaikuttaa.. meillä kumpikaan alle 5v ei herää ennen klo.8 jolloin luonnostani herään itse.
Jos ette molemmat ole reilusti yli ylimmän tulodesiilin, ja lisäksi lähes varmoissa ammateissa, ette lisääntymisen jälkeen kyllä enää ole hyvätuloisia. Vähintään vuoden kotona olo, lähes pakollinen perheauto, isompi asunto, tarhamaksut ja kaikki muut kulut kyllä syövät ylemmän keskiluokan tulot niin että ei niistä mihinkään ylimääräiseen jää.
Aloittajan pitää vain päättää miten isoa uhkapeliä haluaa elämällään pelata. Lapsen tekemisen "hinta" (myös muu kuin rahallinen) on joko suuri tai hirveä (normaali lapsi vs sairas/vammainen), mutta "voitto" on aina epävarma. Se lapsi kun voi esim muuttaa toiselle mantereelle, ja se 20 vuoden päästä odotettu Auvo voi olla puhelu pari kertaa kuussa.
Käytännössä teidän pitäisi tehdä vähintään 3-4, jotta olisi edes todennäköisesti että joku heistä jää lähelle asumaan ja tekee itsekin lapsia mummolaidylliin. Ja silloin mukavan elämän rippeillekin kyllä saa sanoa hyvästit.
Elämänne muuttuisi totaalisesti. Ja voisihan lapsi olla sairas tai erityislapsi. Tai vammainen. Mieti sitä.
Outoa miten nykyään ihmiset on niin epävarmoja siitä mitä haluavat ja mitä ei. Etkö tunne itseäsi? Miten muut voisivat tietää olisitko hyvä äiti ym?
Meille oli aikonaan itsestään selvää että haluamme lapsia emmekä kokeneet että se olisi joku uhraus vaan päin vastoin uusi kokemus. Ja ne ystävät ja sukulaiset jotka eivät niitä lapsia halunneet eivät todellakaan niitä sitten halunneet ja ovat eläneet päätöksensä kanssa onnellisina.
Toinen asia on sitten ne jotka halusivat lapsia ja niitä eivät ikinä saaneet. Se on surua vaikka senkin kanssa on vain pakko elää. Yksi ystäväni sai lapsen vaikka ei olisi halunnut ja ratkaisu oli loppujen lopuksi ihan ok.
Tehkää päätös suuntaan tai toiseen ja eläkää sen päätöksen kanssa. Turha vatvoa ja analysoinda kaikkea puhki. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa.