Turvaton lapsuus on tehnyt ihmissuhteista vaikeita

Tunnen sympatiaa kivikissaan kohtaan, sillä lapsuuden vaillejäämisiä ei monesti enää aikuisiällä voi kuitata millään. Iso tunnevaje ei katoa sillä, että selittelee itselleen että tällaista elämä vain joillain on.

En usko saavuttavani koskaan sellaista turvallista olotilaa, jota niin kovasti kaipaisin.

Luulen, että jatkossa en yritä solmia kovin läheisiä ihmissuhteita, koska riski pettyä niissä kerta toisensa jälkeen on kohdallani hyvin suuri. On kai vain hyväksyttävä se, että minun elämäni on ollut ja tuleekin olemaan pääosin yksinäistä.

Jotenkin vain ironista, että kaikkialla sanotaan, että hyvät ystävät voivat olla uusi perhe. Tämä sitten varmaan pätee useimmiten vain niissä tapauksissa, joissa irrottautuminen lapsuudenperheestä on tapahtunut turvallisesti. Ehkä silloin on tunne siitä, että elämä kantaa jotenkin, vaikka tulisi mitä myrskyjä. Minulla tällaista tunnetta ei ole. Jokainen hylkääminen on minulle henkinen kuolema eikä sellaista ihmissuhdetta olekaan, jossa ihmiset aina osaisivat ottaa toisensa huomioon siten, ettei ristiriitatilanteita kehittyisi.

Ex-vaimolla oli kai tuollaisia ongelmia. Ironista sinänsä että hänen pohjaton epävarmuutensa ja epäluottamuksensa sitten tuhosi koko avioliiton lopulta. Olisin todellakin ollut hänen elämänsä luotettavin ja uskollisin ihminen, mutta hän ei pystynyt ottamaan sitä vastaan.

Minä olen kokenut täysin saman kuin sinä ja koen niin joka päivä. Ymmärrän sinua täysin . Se turvattomuus on niin syvällä etten ole löytänyt mitään keinoa, mikä siihen auttaisi. Vieläkään. Olen jo yli 50v. Tämän kanssa elän loppuelämäni.

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimolla oli kai tuollaisia ongelmia. Ironista sinänsä että hänen pohjaton epävarmuutensa ja epäluottamuksensa sitten tuhosi koko avioliiton lopulta. Olisin todellakin ollut hänen elämänsä luotettavin ja uskollisin ihminen, mutta hän ei pystynyt ottamaan sitä vastaan.

Olen käynyt terapiassa vuosia, mutta eivät nämä ajatukset ole kadonneet mihinkään. Nykyään olen kyllä oppinut pitämään paremmin puoleni, mutta ei se ole tehnyt ihmissuhteistani parempia, vaan päättänyt monet ihmissuhteistani. Jos ihminen on toistuvasti hylätty, niin hän alkaa lopulta uskoa siihen, että hänessä on jotain vikaa ja hänet tullaan siksi hylkäämään jatkossakin. Tämä ajatus on olemassa syvällä tunnetasolla enkä ainakaan itse ole saanut sitä järkiperäisellä työskentelyllä muutettua.

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kokenut täysin saman kuin sinä ja koen niin joka päivä. Ymmärrän sinua täysin . Se turvattomuus on niin syvällä etten ole löytänyt mitään keinoa, mikä siihen auttaisi. Vieläkään. Olen jo yli 50v. Tämän kanssa elän loppuelämäni.

Ikävä kuulla. Toisaalta jossain määrin silti lohdullista, etten ole ainoa tällaisten ongelmien kanssa. Mediassa kun nostetaan pelkästään lähtökohtaisesti esiin tarinoita, jossa ihmiset ovat kääntäneet vaikeudet voitoksi. Tosielämässä taas moni saattaa raahata samoja taakkoja vuosikymmenestä toiseen, kun mitään kikkakolmosia niistä vapautumiseksi ei vain ole olemassa, ei ainakaan tässä todellisuudessa. Voi olla, että perususkomusten muuttaminen pysyvästi vaatisi aivan toisenlaisen ympäristön, kuin missä on kasvanut ja sellaista on todella vaikea itse kehittää silloin, jos ihmissuhteet ovat omien henkisten kipujen takia vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Itse koen olevani henkisesti niin palasina, että kuormitun aina todella voimakkaasti, jos päädyn sellaiseen ympäristöön, jossa on paljon ongelmia. Ne menevät liikaa ihon alle ja nostavat stressitason pilviin. Lapsena olin toisen vanhempani uskottu ja se ilmeisesti näkyy jotenkin, koska ihmiset yhä mielellään uskoutuvat minulle murheistaan. Minulla ei vain ole voimavaroja niiden kuuntelemiseen, koska omia ongelmiakin on niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Itse koen olevani henkisesti niin palasina, että kuormitun aina todella voimakkaasti, jos päädyn sellaiseen ympäristöön, jossa on paljon ongelmia. Ne menevät liikaa ihon alle ja nostavat stressitason pilviin. Lapsena olin toisen vanhempani uskottu ja se ilmeisesti näkyy jotenkin, koska ihmiset yhä mielellään uskoutuvat minulle murheistaan. Minulla ei vain ole voimavaroja niiden kuuntelemiseen, koska omia ongelmiakin on niin paljon.

Olen joutunut tekemään paljon töitä sen eteen, että olen päässyt eroon siitä ajatuksesta, että minun on jotenkin ns. lunastettava paikkani toisten rinnalla kuuntelemalla toisia loputtomiin. Aiemmin ajattelin, että minun on aina autettava kaikkia parhaani mukaan. Usein toisten murheita kuunneltuani olin monta päivää todella ahdistuneessa olotilassa. Nykyään osaan ottaa omat voimavarani paremmin huomioon. Edelleen silti samankaltainen rooli ihmissuhteissa tuppaa toistumaan, mikä on vähentänyt minun kiinnostustani enää hakeutua muiden seuraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Teen parhaani. Kaikkien lasten kanssa ei toki tule sellaista syvää yhteyttä. Mutta on todella ihanaa kun jotkut vanhemmat tulevat kiittelemään vuoden lopuksi, että olet ollut todella tärkeä meidän lapselle. Joten varmasti ainakin joidenkin kohdalla olen onnistunut. Yksikin lapsi joka kokee olevansa turvassa ja arvostettu, on mielestäni eteenpäin. Koen elämäni ja työni merkitykselliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimolla oli kai tuollaisia ongelmia. Ironista sinänsä että hänen pohjaton epävarmuutensa ja epäluottamuksensa sitten tuhosi koko avioliiton lopulta. Olisin todellakin ollut hänen elämänsä luotettavin ja uskollisin ihminen, mutta hän ei pystynyt ottamaan sitä vastaan.

Missä kohtaa se oli ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Teen parhaani. Kaikkien lasten kanssa ei toki tule sellaista syvää yhteyttä. Mutta on todella ihanaa kun jotkut vanhemmat tulevat kiittelemään vuoden lopuksi, että olet ollut todella tärkeä meidän lapselle. Joten varmasti ainakin joidenkin kohdalla olen onnistunut. Yksikin lapsi joka kokee olevansa turvassa ja arvostettu, on mielestäni eteenpäin. Koen elämäni ja työni merkitykselliseksi.

Todella hienoa. Millaisia keinoja olet löytänyt työsi aiheuttaman kuormituksen käsittelemiseksi? Opettajana kun työssä on laitettava oma persoona vahvasti peliin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Oletko kokenut onnistuneesi tässä? Tuo on todella kunnioitettavaa.

Teen parhaani. Kaikkien lasten kanssa ei toki tule sellaista syvää yhteyttä. Mutta on todella ihanaa kun jotkut vanhemmat tulevat kiittelemään vuoden lopuksi, että olet ollut todella tärkeä meidän lapselle. Joten varmasti ainakin joidenkin kohdalla olen onnistunut. Yksikin lapsi joka kokee olevansa turvassa ja arvostettu, on mielestäni eteenpäin. Koen elämäni ja työni merkitykselliseksi.

Todella hienoa. Millaisia keinoja olet löytänyt työsi aiheuttaman kuormituksen käsittelemiseksi? Opettajana kun työssä on laitettava oma persoona vahvasti peliin.

Lapsista saa iloa. Lasten riemu ja onnistumiset tuovat itsellekin onnistumisen kokemuksen. Lisäksi olen luonteeltani peruspositiivinen, joten se auttaa. Minulla on myös aina ollut ihania työkavereita.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Jos olisit oikeasti risasta kodista tuon onnistuminen vaatisi ulkopuolista apua. Edes yhden välittävän aikuisen lapsena. Monella ei ole sitäkään ja aikuisuus onkin sitten raskasta, kun mielen sisältä ei löydy kokemusta siitä että sai olla avuton lapsi, jota kannettiin ja jonka tunteet hyväksyttiin.

Noita sisäisiä malleja voi muuttaa mutta riippuen trauman syvyydestä se vie aikasa ja vaatii paljon omaa aktiivisuutta. Itse keski-ikäisenä haaveilen vielä rakkaussuhteesta. Sellaiseen en ole toistaiseksi kyennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Jos olisit oikeasti risasta kodista tuon onnistuminen vaatisi ulkopuolista apua. Edes yhden välittävän aikuisen lapsena. Monella ei ole sitäkään ja aikuisuus onkin sitten raskasta, kun mielen sisältä ei löydy kokemusta siitä että sai olla avuton lapsi, jota kannettiin ja jonka tunteet hyväksyttiin.

Noita sisäisiä malleja voi muuttaa mutta riippuen trauman syvyydestä se vie aikasa ja vaatii paljon omaa aktiivisuutta. Itse keski-ikäisenä haaveilen vielä rakkaussuhteesta. Sellaiseen en ole toistaiseksi kyennyt.

Minä sain ensimmäisen kerran kokemuksen siitä, että kelpaan vaikken aina olisi reipas vasta 20-vuotiaana psykiatrisessa sairaalassa. Tätä kokemusta olen mielessäni vaalinut vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli turvaton lapsuus. Päätin muuttaa sen hyödyksi, kouluttauduin opettajaksi ja haluan työssäni olla välittävä ja turvallinen aikuinen jokaiselle lapselle. Tiedän että kaikki eivät kotoa saa turvaa.

Jos olisit oikeasti risasta kodista tuon onnistuminen vaatisi ulkopuolista apua. Edes yhden välittävän aikuisen lapsena. Monella ei ole sitäkään ja aikuisuus onkin sitten raskasta, kun mielen sisältä ei löydy kokemusta siitä että sai olla avuton lapsi, jota kannettiin ja jonka tunteet hyväksyttiin.

Noita sisäisiä malleja voi muuttaa mutta riippuen trauman syvyydestä se vie aikasa ja vaatii paljon omaa aktiivisuutta. Itse keski-ikäisenä haaveilen vielä rakkaussuhteesta. Sellaiseen en ole toistaiseksi kyennyt.

Minä sain ensimmäisen kerran kokemuksen siitä, että kelpaan vaikken aina olisi reipas vasta 20-vuotiaana psykiatrisessa sairaalassa. Tätä kokemusta olen mielessäni vaalinut vuosien ajan.

Valitettavasti kokemus on jäänyt melko ainutkertaiseksi. Tuntuu surkealta ajatella, että psykiatriseen hoitoon päätyminen voi olla ainoa tapa saada kokea olevansa ihmisenä ihan kohtalainen.