Toivon asiallista keskustelua; miksi jotain ei haittaa suhde varattuun?
Itsekin olen ollut tällainen, en tosin ole sänkyyn päätynyt varatun kanssa luultavasti toisen osapuolen uskollisuuden takia, mutta minun puolelta siihen ei olisi ollut estettä.
Nyt olen alkanut miettiä, miksi. Eihän sen pitäisi mennä niin. Omat vanhemmat ovat eronneet. En tiedä onko minulla sitten kokemus omasta arvottomuudesta, siitä etten saa omistaa mitään, sitä ei tarvitse kunnioittaa -> en ole tunnetasolla osannut kunnioittaa muidenkaan?
Onko täällä muita jotka ajattelleet samoja asioita?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suhde varattuun mieheen. Hän tosin ei miellä itseään vaimon omaisuudeksi ja on sitä mieltä, että hänellä on oikeus sukupuolielämään siitä huolimatta, että rouvan pillu alkoi pölistä 10 vuotta sitten ja kuroutui mystisesti umpeen. Kun heillä lisäksi on sopimus avoimesta suhteesta, ei häntäkään moraalimatamit estä.
Minähän en tässä mitään väärää tee, olen vapaa nussimaan kenen kanssa tahansa.
Vähän ihmettelen, mikä vaivaa vaimoja, jotka eivät kykene miestään tyydyttämään niin, että tämä ei kokisi tarvetta muuhun. Aika helppoa se on, ja samalla saisi itsekin. Onko teillä värkit pilalla?
Olet suhteessa varattuun mutta avoimessa suhteessa elävään mieheen. Mies on asiallisesti tehnyt diilin vaimonsa kanssa. Kenenkä meistä emätintä luulet sen asian kutittavan?
Miksi puhutte aidasta kun puhutaan seipäästä
Olen ollut varatun kanssa sängyssä 2 eri miehen kanssa niin että tiesin miesten olevan varattu. Olin itse eronnut vaikeasta suhteesta enkä välittänyt kuin itsestäni sillä hetkellä. En tuntenut tätä ekaa miestä entuudestaan enkä tiennyt että on parisuhteessa kun aloimme jutella. Myöhemmin kaveri sanoi että mies on varattu mutta ei tuntematon ihminen ja vielä tuntemattomampi puoliso tuntunut miltään. Pari kertaa tapasimme niissä merkeissä.
Toinen oli tuttu mies jonka kanssa oli ollut se#siä ennen kuin hän alkoi seurustella. (Olin silloin itse vielä suhteessa ja petin silloista miestä ekaa kertaa. Se oli kosto silloisen miehen pettämisistä ja tavallaan viimeinen niitti suhteemme lopettamispäätökselle.) Päädyimme humalassa sänkyyn. Tuo tapahtui kun olin itse juuri eronnut muutama päivä aiemmin. Tuo ällöttää itseäni. Mies ehdotteli myöhemmin vielä mutta en enää suostunut.
Olen sitä mieltä itse että se pettäjä on se joka tekee ratkaisut ja on syyllinen. Ex-mies petti minua ja en minä niitä naisia syyttänyt vaan miestä.
Minä en myöskään ymmärrä, miten joku voi alentua suhteeseen varatun kanssa. Minun miehelläni on ollut liiton aikana seksisuhde 5 naisen kanssa (juu, olen käsitellyt asiaa hänen kanssaan, siihen ei tarvi nyt mennä), ja ihmettelen, miten nämä naiset pystyvät sanoutumaan irti asiasta noin vain? 3 lasta on vaarassa menettää kotinsa ja samalla mielenterveytensä, narsisti mies haluaisi jatkaa liitossa eikä ole kiinnostunut yhdestäkään näistä naisista. Eikö omatunto yhtään paina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ainakin monella pettäjällä ja heille tulee hyvä olo kun pystyy viettelemään varatun henkilön. Pönkittää egoa kun he uskovat, että pettäjä pitäisi häntä parempana kuin sitä puolisoa.
Super lapsellista ajattelua tuollainen. Olet kyllä niin väärillä jäljillä kuin vain voit olla.
Itseään kunnioittava nainen ei todellakaan hakeudu varattujen miesten joukkoon.
Vaikka olisi pelkkä seksisuhde, niin kyllä mä omasta mielestäni ansaitsen parempaa kuin jonkun petturiluuserimiehen. Jotkut naiset ei tosiaan tunnu arvostavan itseään sen vertaa että päästävät tuommoisia sänkyynsä.
Mulle se mies on vain seksiväline. Ihan sama oli varattu tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Mulle totuus iski kovaa siinä kohtaa kun olin epätoivoisessa sinkkujamassa ikävuodet 31-36 ja halusin kipeästi lasta.
Tapasin ihanan miehen joka halusi myös, mutta paremmin tutustuttuamme kävi ilmi että miehen edellinen suhde oli päättynyt naisystävän pettämiseen, ja miehelle nämä asiat olivat kynnyskysymys. Kysyi sitten suoraan että olenko pettänyt tai ollut pettäjän kanssa. Olinhan minä, kahteenkin otteeseen ja edellisestä kerrasta oli siinä kohtaa alle vuosi. Mies sanoi ettei voi luottaa minuun ja homma loppui siihen.
Tuntuu ihan hemmetin pahalta ja niin järkyttävän turhalta, jos voisin niin vaihtaisin ne kännipanot lapseen heti.
😂 Voi voi. Tämä opettavainen tarinahan oli melkein Anna Kareninan tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään ymmärrä, miten joku voi alentua suhteeseen varatun kanssa. Minun miehelläni on ollut liiton aikana seksisuhde 5 naisen kanssa (juu, olen käsitellyt asiaa hänen kanssaan, siihen ei tarvi nyt mennä), ja ihmettelen, miten nämä naiset pystyvät sanoutumaan irti asiasta noin vain? 3 lasta on vaarassa menettää kotinsa ja samalla mielenterveytensä, narsisti mies haluaisi jatkaa liitossa eikä ole kiinnostunut yhdestäkään näistä naisista. Eikö omatunto yhtään paina?
Enemmän ihmettelen miksi olet tuollaisen mulkeron kanssa? Alennat itsesi enemmän kuin se toinen nainen.

Pönttö. Jos ne ei olisi nuo viisi naista, ne olisi jotkut toiset viisi. Sulla on edelleen se paska siellä tuulettimessa, älä vaan käynnistä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suhde varattuun mieheen. Hän tosin ei miellä itseään vaimon omaisuudeksi ja on sitä mieltä, että hänellä on oikeus sukupuolielämään siitä huolimatta, että rouvan pillu alkoi pölistä 10 vuotta sitten ja kuroutui mystisesti umpeen. Kun heillä lisäksi on sopimus avoimesta suhteesta, ei häntäkään moraalimatamit estä.
Minähän en tässä mitään väärää tee, olen vapaa nussimaan kenen kanssa tahansa.
Vähän ihmettelen, mikä vaivaa vaimoja, jotka eivät kykene miestään tyydyttämään niin, että tämä ei kokisi tarvetta muuhun. Aika helppoa se on, ja samalla saisi itsekin. Onko teillä värkit pilalla?
Kyllästyttää se räpellys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään ymmärrä, miten joku voi alentua suhteeseen varatun kanssa. Minun miehelläni on ollut liiton aikana seksisuhde 5 naisen kanssa (juu, olen käsitellyt asiaa hänen kanssaan, siihen ei tarvi nyt mennä), ja ihmettelen, miten nämä naiset pystyvät sanoutumaan irti asiasta noin vain? 3 lasta on vaarassa menettää kotinsa ja samalla mielenterveytensä, narsisti mies haluaisi jatkaa liitossa eikä ole kiinnostunut yhdestäkään näistä naisista. Eikö omatunto yhtään paina?
Enemmän ihmettelen miksi olet tuollaisen mulkeron kanssa? Alennat itsesi enemmän kuin se toinen nainen.
No tämä on varmaan totta, olen kyllä itsekin pettänyt mutten missään tapauksessa varatun kanssa olisi moiseen alentunut. Mietin vain, että mitä ne toiset naiset siitä on saaneet? Ei hyvää seksiä, sen tiedän, mutta ehkä toiveen siitä? Oliko se sen arvoista?

No mitä itse olet saanut kun on kolme lastakin siunaantunut? Sitä samaa varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ainakin monella pettäjällä ja heille tulee hyvä olo kun pystyy viettelemään varatun henkilön. Pönkittää egoa kun he uskovat, että pettäjä pitäisi häntä parempana kuin sitä puolisoa.
Super lapsellista ajattelua tuollainen. Olet kyllä niin väärillä jäljillä kuin vain voit olla.
Itseään kunnioittava nainen ei todellakaan hakeudu varattujen miesten joukkoon.
Vaikka olisi pelkkä seksisuhde, niin kyllä mä omasta mielestäni ansaitsen parempaa kuin jonkun petturiluuserimiehen. Jotkut naiset ei tosiaan tunnu arvostavan itseään sen vertaa että päästävät tuommoisia sänkyynsä.
Itse olen spirituaalinen, ja spirituaaliset ihmiset tietävät seksin olevan fyysisen kokemuksen lisäksi myös energianvaihtoa kahden osapuolen välillä. En hyppäisi sänkyyn petturimiehen kanssa, koska se on moraalisesti väärin, mutta myös siksi etten halua hänen huonoja energioita itselleni alentamaan mun vibraatiota.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaa siksi, koska en koe tekeväni kenellekään väärin. Kukaan ei tiedä. Saamme molemmat siitä iloa, ja olemme tyytyväisempiä ja parempia myös puolisoillemme.
Eli jaksatte molemmat teeskennellä tahoillanne pontevammin. Ei voi kuin ihailla moista ratkaisua.
Ihan sama minulle. Moraalittomat sotkekoon asiansa ja elämänsä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suhde varattuun mieheen. Hän tosin ei miellä itseään vaimon omaisuudeksi ja on sitä mieltä, että hänellä on oikeus sukupuolielämään siitä huolimatta, että rouvan pillu alkoi pölistä 10 vuotta sitten ja kuroutui mystisesti umpeen. Kun heillä lisäksi on sopimus avoimesta suhteesta, ei häntäkään moraalimatamit estä.
Minähän en tässä mitään väärää tee, olen vapaa nussimaan kenen kanssa tahansa.
Vähän ihmettelen, mikä vaivaa vaimoja, jotka eivät kykene miestään tyydyttämään niin, että tämä ei kokisi tarvetta muuhun. Aika helppoa se on, ja samalla saisi itsekin. Onko teillä värkit pilalla?
Multa mies sai joka päivä, mutta petti siltikin.
Kakkonen rikottuaan meidän suhteemme taas on löytänyt uuden miehen ja vaikuttaa onnelliselta. Olen pohtinut lähestyisinkö hänen uutta rakastaan ja kertoisin miten hänen naisensa ja aviomieheni rikkoi perheeni. Eihän sitä tiedä, vaikka miehellä olis parempi moraali kuin naisellaan ja tuo toisi vähän edes vastusta siihen naiseen onneen kun joutuisi selittelemään moraaliaan edes jollekin.
Houkutteleva ajatus ❤️ Minkä taakseen jättää, edestään löytää 😘