Vähän tuli yllätyksenä ja alkoi mietityttää , mökkikunnan asukkaiden asenteet!?
Enpä olisi uskonut! Ollaan todellakin kannatettu paikallisten ihan mitä tahansa bisneksiä, aina ostettu ja palkattu heiltä.
Ja toki ei olla ystäviä, mutta eipä tässä olla sellaisia oltu hskemassakaan.
Olen kuvittelit, että molemminpuolista kunnioitusta olisi ollut. Vähönpä tiesin.
Pitää kyllä miettimään noita mökkiaikojani vähän uusiksi kyllä, ihan rehellisyyden ja reiluuden vuoksi.
Että saattaa teillä tulevina aikoina tulovirtaa meiltä mökkiläisiltä olla huomattavasti vähemmän.
Kommentit (98)
Kotimaisia mökkeilijöitä ei haluta maakuntiin, mutta Ukrainalaiset "erityisosaajat" ovat tervetulleita. Mikä logiikka tuossa on?
Menin vappuna ensimmäistä kertaa mökille, naapureita ei ole kolmen kilometrin säteellä. Vappupäivänä tuli vanhempi pariskunta lahden toiselta puolen maatilalta katsomaan kun meidän mökiltä kuului koiran haukuntaa ja näkyi savua.
Rouva sanoi että on niin kiva nähdä teitä, harmittaa kun ei halata voi. Toivat tullessaan tuoreita munia ja rouva oli leiponut munkkeja ja rahkapullia, kyselivät milloin on ajankohtaista käydä ruoppaamassa rantaa ja millloin on tarve puutavaralle kun tehdään uusi piharakennus. Kahvit juotiin pihalla. Oli niin mukavaa nähdä taas ja olo tuntui niin tervetulleelta. Terveisiä vaan ihanille ihmisille Etelä-Savoon! Todellakin ostan kaikki palvelut sieltä paikallisilta enkä stadin nyrpeiltä ylimielisiltä ”asiakaspalvelijoilta”
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti, älkää tapelko tällaisesta. Nyt jos koskaan täytyy vetää yhtä köyttä.
Miksi? Ei vedetty silloinkaan, kun Uusimaa suljettiin.
No tuota, tuota, kyllä tässä on tosiaan ikäviä totuuksia tullut näkyviin. Mutta ei kenelläkään sellaiselle, jolla on mökki Kustavissa. Sielläpäin on tunnetusti ylenkatsettu mökkiläisiä. Ylpeillen alkuasukkaat kertovat, miten joku oli muuttanut kokovuotiseksi mökkinsä asumaan ja kuvitellut, että hän kovastikin pääsee yhteisöön mukaan. Eipä onnistunut. Pari vuotta se kuulemma jaksoi ja sitten myi koko paikan pois. Savustuvat ulos, törkeää. Rahat kyllä kelpaa lomailijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle piste iin päällä oli, että mökkimurrot ovat nousseet noin 90 prosenttia ja nimenomaan kyse on kotimaisista varasporukoista, monesti paikallisista - koska ulkomaisia liigojahan ei maahan nyt pääse, eikä ainakaan kykene siirtämään varastettua kamaa täältä pois.
Eli nuo kus.päät ensin huusivat kitarisat pullollaan, kuinka "mökillä kävijät tuo koronan tullessaan" ja sitten kävivät Uudenmaan saarron aikana tyhjentämässä ja vandalisoimassa mökkejä.
Jepjep.
Kun käyn mökillä, aion minäkin pitää huolen siitä, että ostan kaiken stadista mukaani, enkä enää tee rautakauppa/puutarhaliike/ruokakauppa/vaatekauppa/huonekaluostoksia kesämökkikunnassani.
En levitä koronaa, enkä rahaa. Miettikää sitten itseksenne, miksi ihmeessä paikalliset kauppanne menevät konkkaan, kun meikäläisiä on kymmeniä tuhansia.
No, näin tuhoat sen lähikylän ja samalla oman mökkisi arvon.
En tajua.
Arvottoman mökin voi aina lahjoittaa vaikka moottoripyöräjengille.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään tullut mieleen, että tämä koko rähäkkä maalaisten ja mökkiläisten välillä johtuu hallituksen "tiedotustilaisuuksista" ja "ohjeista"?
Kyllä. Olisivat voineet sanoa että mökille saa mennä jo se on max parin tunnin päässä kotoa, kyläkaupoissa ei saa käydä mahdollisesti levittämässä virusta ja kotiin on lähdettävä heti jos tuntuu että on kipeä. Nyt tuli vaan kauhee eripura ja syyttely ja sotku.
Vierailija kirjoitti:
Minulle piste iin päällä oli, että mökkimurrot ovat nousseet noin 90 prosenttia ja nimenomaan kyse on kotimaisista varasporukoista, monesti paikallisista - koska ulkomaisia liigojahan ei maahan nyt pääse, eikä ainakaan kykene siirtämään varastettua kamaa täältä pois.
Eli nuo kus.päät ensin huusivat kitarisat pullollaan, kuinka "mökillä kävijät tuo koronan tullessaan" ja sitten kävivät Uudenmaan saarron aikana tyhjentämässä ja vandalisoimassa mökkejä.
Jepjep.
Kun käyn mökillä, aion minäkin pitää huolen siitä, että ostan kaiken stadista mukaani, enkä enää tee rautakauppa/puutarhaliike/ruokakauppa/vaatekauppa/huonekaluostoksia kesämökkikunnassani.
En levitä koronaa, enkä rahaa. Miettikää sitten itseksenne, miksi ihmeessä paikalliset kauppanne menevät konkkaan, kun meikäläisiä on kymmeniä tuhansia.
Saisko lähteen, että mökkimurrot on noussut 90 prossaa ja että paikalliset käy ryöväämässä. Kiitos.
Minua ei ainakaan henkoophtaisesti kiinnosta vanhat salorat, vääntyneet kattilat ja hiirenpaskanhajuiset patjat, mitä näillä huviloista säilötään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle piste iin päällä oli, että mökkimurrot ovat nousseet noin 90 prosenttia ja nimenomaan kyse on kotimaisista varasporukoista, monesti paikallisista - koska ulkomaisia liigojahan ei maahan nyt pääse, eikä ainakaan kykene siirtämään varastettua kamaa täältä pois.
Eli nuo kus.päät ensin huusivat kitarisat pullollaan, kuinka "mökillä kävijät tuo koronan tullessaan" ja sitten kävivät Uudenmaan saarron aikana tyhjentämässä ja vandalisoimassa mökkejä.
Jepjep.
Kun käyn mökillä, aion minäkin pitää huolen siitä, että ostan kaiken stadista mukaani, enkä enää tee rautakauppa/puutarhaliike/ruokakauppa/vaatekauppa/huonekaluostoksia kesämökkikunnassani.
En levitä koronaa, enkä rahaa. Miettikää sitten itseksenne, miksi ihmeessä paikalliset kauppanne menevät konkkaan, kun meikäläisiä on kymmeniä tuhansia.
No, näin tuhoat sen lähikylän ja samalla oman mökkisi arvon.
En tajua.
Arvottoman mökin voi aina lahjoittaa vaikka moottoripyöräjengille.
Että oikein kostat sille mökkikylälle niinkö? Oletpa lapsellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tässä vain purkautuu se patoutunut katkeruus joka on kasvanut kun pikkupaikkakuntalaiset ovat vuosia kuunnelleet uusmaalaisten ylimielisyyttä ja halveksuntaa maalaisia kohtaan. maksavat potut pottuina.
Ja se teidän "kaikki stadilaiset on kylmiä ja koppavia k-päitä" on ihan arvostavaa ja asiallista?
En ole ennen ikinä haukkunut maaseudun asukkaita, itsekin olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin.
Mutta joku roti tuossa kateudessa, joka selvästi on myrkyttänyt koko maailmankuvanne.
Missä ihmeen kateudessa? Ei maalaiset ole kateellisia kaupunkilaisille, ennemminkin säälimme heitä kun joutuvat siellä asumaan. Ja se maalaisviha mikä kaupunkilaisten kirjoituksissa ilmenee johtuu kateudesta kun eivät itse voi elää kuten maaseudun asukkaat.
No älkää nyt ihmeessä. Ei noita haukkujia ole kuin pieni häiriintynyt vähemmistö. Meillä ainakin kyläkauppias sanoo suoraan, että joutuisi pistämään pillit pussiin ilman kesäasukkaita ja kesäsesongin myyntiä.

Sinä unohdat, että olemme ihan itse päättäneet sieltä muuttaa pois. Teillä taas tuskin on varaa kymmenen kertaa kalliimpiin asumisneliöihin. Eikä varmaan töitäkään täällä kaupungissa ;-D
Suurin osa mökkikuntien asukkaista ei ole ilmaissut mitään mielipidettään eikä sanonut yhdellekään mökkiläiselle mitään. Ihme vouhotusta taas ja turhaa mielensäpahoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle piste iin päällä oli, että mökkimurrot ovat nousseet noin 90 prosenttia ja nimenomaan kyse on kotimaisista varasporukoista, monesti paikallisista - koska ulkomaisia liigojahan ei maahan nyt pääse, eikä ainakaan kykene siirtämään varastettua kamaa täältä pois.
Eli nuo kus.päät ensin huusivat kitarisat pullollaan, kuinka "mökillä kävijät tuo koronan tullessaan" ja sitten kävivät Uudenmaan saarron aikana tyhjentämässä ja vandalisoimassa mökkejä.
Jepjep.
Kun käyn mökillä, aion minäkin pitää huolen siitä, että ostan kaiken stadista mukaani, enkä enää tee rautakauppa/puutarhaliike/ruokakauppa/vaatekauppa/huonekaluostoksia kesämökkikunnassani.
En levitä koronaa, enkä rahaa. Miettikää sitten itseksenne, miksi ihmeessä paikalliset kauppanne menevät konkkaan, kun meikäläisiä on kymmeniä tuhansia.
Saisko lähteen, että mökkimurrot on noussut 90 prossaa ja että paikalliset käy ryöväämässä. Kiitos.
Minua ei ainakaan henkoophtaisesti kiinnosta vanhat salorat, vääntyneet kattilat ja hiirenpaskanhajuiset patjat, mitä näillä huviloista säilötään.
Tuolla se oli jo, mutta uusiksi:
https://yle.fi/uutiset/3-11313978
"Poliisin tietoon tulleiden mökkimurtojen määrä on kasvanut huomattavasti alkuvuodesta viime vuoteen verrattuna.
Tämän vuoden tammi-maaliskuussa poliisi kirjasi 268 mökkimurtoa, kun vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana niitä kirjattiin 143. Kasvua oli siis 87,4 prosenttia.
Mökkimurtojen määrä on kasvanut etenkin Sisä-Suomessa, Lounais-Suomessa, Hämeessä, Itä-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa eli niillä paikkakunnilla, joilla on runsaasti mökkejä.
......
Poliisin mukaan varkaat ovat vieneet mökeiltä helposti realisoitavaa tavaraa, kuten työkaluja ja -koneita, mopoja, mönkijöitä ja niiden kuljettamiseen tarkoitettuja perävaunuja.
Poliisi muistuttaa myös, että arvokasta tavaraa ei tule jättää mökille. Jos sellaista kuitenkin mökille jää, kannattaa tavaroiden tunnisteet ottaa talteen ja tavarat kuvata.
Mökkimurtojen tekijäksi paljastuu usein lähiseudulla asuva, tyypillisesti päihdeongelmista kärsivä henkilö, jolle omaisuusrikokset ovat tuttuja. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi annettujen matkustusrajoitusten myötä ulkomainen rikollisuus on Suomessa vähentynyt.
– Uhrien kannattaa tutkia netin kauppapaikkoja, jos vaikka lähialueella olisi tarjolla itselle tutun näköistä omaisuutta, Aho sanoo."
Vierailija kirjoitti:
No älkää nyt ihmeessä. Ei noita haukkujia ole kuin pieni häiriintynyt vähemmistö. Meillä ainakin kyläkauppias sanoo suoraan, että joutuisi pistämään pillit pussiin ilman kesäasukkaita ja kesäsesongin myyntiä.
No olis kannattanut sitten toppuutella noita haukkujia.
Mä en tiennyt, että se on noin syvää vihaa, luulin sellaiseksi hyväntahtoiseksi naljailuksi ennen tätä uusimaakeissiä.
Jäi niin paha mieli, että jätän väliin kotimaan matkailut kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Menin vappuna ensimmäistä kertaa mökille, naapureita ei ole kolmen kilometrin säteellä. Vappupäivänä tuli vanhempi pariskunta lahden toiselta puolen maatilalta katsomaan kun meidän mökiltä kuului koiran haukuntaa ja näkyi savua.
Rouva sanoi että on niin kiva nähdä teitä, harmittaa kun ei halata voi. Toivat tullessaan tuoreita munia ja rouva oli leiponut munkkeja ja rahkapullia, kyselivät milloin on ajankohtaista käydä ruoppaamassa rantaa ja millloin on tarve puutavaralle kun tehdään uusi piharakennus. Kahvit juotiin pihalla. Oli niin mukavaa nähdä taas ja olo tuntui niin tervetulleelta. Terveisiä vaan ihanille ihmisille Etelä-Savoon! Todellakin ostan kaikki palvelut sieltä paikallisilta enkä stadin nyrpeiltä ylimielisiltä ”asiakaspalvelijoilta”
Joo joo, kyllä me kaikki uskotaan, että olet stadilainen.... NOT!

Tätä voisi jo sanoa loistavaksi myyntityöksi! Kyllähän tuollaiselle mielellään rahansa antaa, molemmille jää hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle piste iin päällä oli, että mökkimurrot ovat nousseet noin 90 prosenttia ja nimenomaan kyse on kotimaisista varasporukoista, monesti paikallisista - koska ulkomaisia liigojahan ei maahan nyt pääse, eikä ainakaan kykene siirtämään varastettua kamaa täältä pois.
Eli nuo kus.päät ensin huusivat kitarisat pullollaan, kuinka "mökillä kävijät tuo koronan tullessaan" ja sitten kävivät Uudenmaan saarron aikana tyhjentämässä ja vandalisoimassa mökkejä.
Jepjep.
Kun käyn mökillä, aion minäkin pitää huolen siitä, että ostan kaiken stadista mukaani, enkä enää tee rautakauppa/puutarhaliike/ruokakauppa/vaatekauppa/huonekaluostoksia kesämökkikunnassani.
En levitä koronaa, enkä rahaa. Miettikää sitten itseksenne, miksi ihmeessä paikalliset kauppanne menevät konkkaan, kun meikäläisiä on kymmeniä tuhansia.
No, näin tuhoat sen lähikylän ja samalla oman mökkisi arvon.
En tajua.
No, se mökkipaikkakunnan palveluiden loppuminenhan ei minua haittaa, koska aion jatkaa mökkeilyä, en vaan osta paikkakunnalta mitään.
Vierailija kirjoitti:
No tuota, tuota, kyllä tässä on tosiaan ikäviä totuuksia tullut näkyviin. Mutta ei kenelläkään sellaiselle, jolla on mökki Kustavissa. Sielläpäin on tunnetusti ylenkatsettu mökkiläisiä. Ylpeillen alkuasukkaat kertovat, miten joku oli muuttanut kokovuotiseksi mökkinsä asumaan ja kuvitellut, että hän kovastikin pääsee yhteisöön mukaan. Eipä onnistunut. Pari vuotta se kuulemma jaksoi ja sitten myi koko paikan pois. Savustuvat ulos, törkeää. Rahat kyllä kelpaa lomailijoita.
Ohhoh. Oikeasti? Me ollaan jo vuoden verran katseltu mökkiä sieltä suunnalta, nyt vaan tuli tuo korona väliin. Hyvä kun kerroit.