Mikä tekee väkivaltaisesta suhteesta lähtemisen niin vaikeaksi että jotkut jää suhteeseen jopabvuosikymmeniksi?

Vierailija kirjoitti:

Kuolemanpelko esimerkiksi. Kun tietää, että se toinen voi oikeasti tappaa jos eroaa.

Eivätkö he sitten tiedä, että voi tappaa vaikka ei lähtisi?  Luulisi olevan sen riskin arvoista, että jäljellä oleva loppuelämä olisi ainakin muuten helpompi, vaikka joutuisi edelleen pelkäämään.

Kaikkein todennäköisin tilanne joutu puolison tappamaksi on silloin, kun eroaa ja puoli vuotta siitä eteenpäin. Moni väkivallan uhri on sen verran elämänhaluinen, että ottaa tämän reaaliteetin huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos lähdet niin t**an sun perheen ja sen jälkeen sut, mut vasta jälkeen että joudut kärsimään"

Ja tästä hullusta en epäillyt hetkeäkään. Siksi jäin ja en uskaltanut lähteä.

Ei v*ttu mikä voittaja ollut. Miten tuon sai loppumaan?

Mun äiti ja isä kuoli. Sen jälkeen mä pakenin, lähdin niin että mukana oli vain vaatteet mitkä oli päällä. Muutin 500km päähän, vaihdoin osoitteen ja numeron salaiseksi. Kun se jotenkin löysi mut ja pahoinpiteli taas niin tein saman uudelleen. Nyt 15v jälkeen pelkään edelleen että se löytää mut.

Niinpä. Mikä minuun meni?????

Näin suhteen paremmassa valossa kuin jälkikäteen

Ihminen lähtee, kun vaakakuppi on kallellaan negatiivisen puolelle. Niin kauan kuin suhteessa on hyvää, niin siitä on vaikea lähteä.

Toisaalta, väkivaltaisessa suhteessa pelätään. Samalla tapaa kuin pelkäät olla siinä, niin pelkäät vielä enemmän lähtemistä. On todennäköistä, että väkivalta pahenee, ja jos on lapsia, niin sitten taas miettii sitä vaakakuppia.

Jos hän on lähestulkoon ainoa ihminen, joka välillä kuitenkin välittää ja on lähellä niin vaikea on kerätä voimia lähtöön. Kun ymmärrät, ettei ketään muuta kiinnosta yhtään, mitä sulle kuuluu tai miten voit. Siksi minulla meni kauan.

Käyttäjä33819 kirjoitti:

Jos hän on lähestulkoon ainoa ihminen, joka välillä kuitenkin välittää ja on lähellä niin vaikea on kerätä voimia lähtöön. Kun ymmärrät, ettei ketään muuta kiinnosta yhtään, mitä sulle kuuluu tai miten voit. Siksi minulla meni kauan.

miten olet voinut lähdön jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin etten ole mitään ilman miestä. Olin kuullut vuosikausia miten ruma, huono ja epäkelpo yksilö olen. Uskoin olevani vain väkivallan arvoinen. Pidin sitä rangaistuksena siitä millainen olin. Mies aivopesi minut täysin uskomaan soopaansa siitä miten paska olin.

Näinhän se menee. Silti, jos jonain selkeänä hetkenä kysyisi itseltään ja siltä toiselta, että miksi ihmeessä sitten olet näin huonon ihmisen kanssa - ehkä olet itse yhtä huono? Turpiinhan siinä tulisi. Mutta jos edes itselle tulisi sellainen valaistuksen hetki?

Meni pitkään tajuta että väkivaltaa voi olla muukin kuin lyöminen

Sain siitä myös.

Ne anteeksipyynnöt ja seksi koukutti. Tykkään alistua seksissä ja kaikki sekoittui isoksi möntiksi..

Vasta suhteen jälkeen tajusin kuinka rajaton se oli.

Meillä tosin väkivalta ei ollut niin pahaa kuin monella, mutta kyllä se kuvotti kun olit töistä pois pääkivun takia ja valehtelit lääkärille kaatuneesi. Hyi. Ei ole ikävä mitään osaa siitä.