Masennus parisuhteessa

Olen nyt ollut kolmisen vuotta yhdessä puolisoni kanssa ja kärsin tällä hetkellä keskivaikeasta masennuksesta (diagnoosi: epätyypillinen masennus).

Puolisoni on temperamenttinen, mutta rakastava ja huolehtiva minua kohtaan.
Hänellä on kuitenkin tapana ärsyyntyä helposti. Hän saattaa alkaa huutamaan ja syyttelemään huonouttani, jos teen jonkin virheen. Esimerkiksi luin autossa navigaattoria vahingossa väärin ja jouduimme menemään kiertotietä määränpäähän. Tai kun hukkasin pullonpalautuskuitin. Tai kun en osannut heti koota hyllyä kasaan ja sen kokamiseen meni liian kauan. (nämä nyt vain esimerkkejä tästä lähiajoilta) Enää en edes jaksa puolustella itseäni näistä virheistä/huolimattomuudestani, vaan tavallaan hyväksyn hänen sanomisensa välttääkseni kinastelut ja riidat. Ja toisaalta nykyään alan myös oikeasti ajattelemaan, että hän on oikeassa ja että hän on lähes kaikessa parempi kuin minä.

Hän on myös ”ylirehellinen” eikä oikeen osaa suodattaa sanomisiaan. Tiedän tasan tarkkaan mistä asioista hän ei ulkonäössäni/kehossani pidä, koska hän kyllä mainitsee ne. Ja kehuu muiden (esim. ohikulkija tai somessa) ulkonäköä minulle. Oma itsetuntoni onkin hyvin alhaalla useasti. Toisaalta hän saattaa myös ladella minulle paljon kehuja ja sanoo useasti kuinka paljon minä merkitsen hänelle ja kuinka paljon hän minua rakastaa.

Teen kotonamme kaikki kotityöt itse (pyykkään, laitan ruoat meille molemmille, tiskaan, siivoan ja mitä ikinä hän pyytääkään minua tekemään) Puolisoni tällä hetkellä käytännössä maksaa kaikki laskuni ja asuntomme vuokran kokonaan (koska olen lomautettuna ja työttömyystuki ei millään kata kaikkia laskujani). Tunnen syyllisyyttä tästä ja sen takia teenkin kaikki kotityöt mukisematta ja yritän täyttää hänen toiveensa parhaani mukaan. Olen kuitenkin loppuunpalamis pisteessä. Olen todella itkuinen, väsynyt ja herkällä tuulella koko ajan. Jos menen päiväunille, kumppanini moittii minua väsymyksestäni, koska olen muka liikaa nukkumassa.

En edes pääse Kelan terapiaan kunnes vasta kolmen kuukauden kuluttua. Olen nyt nettiterapiassa, mutta siitä ei ole juurikaan ollut hyötyä. Koen olevani huono kaikessa mitä teen ja olen varma, että en tule enää onnistumaan missään. Työnikin on vain väliaikainen ja olen jo kolme vuotta yrittänyt päästä opiskelemaan tuloksetta. Enää en edes usko pääseväni ikinä opiskelemaan.
Puolisoni ikävät kommentit saavat minut surulliseksi ja kivat kommentit taas hetkellisesti hyvälle mielelle.

Olen yhtä vuoristorataa ja enää en edes tiedä onko temperamenttisesta puolisostani minulle enemmän haittaa kuin hyötyä tämän masennukseni kamppailun kanssa. Mutta rakastan häntä valtavasti enkä edes halua kuvitella elämää ilman häntä.

Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Tai vinkkejä tällaiseen tilanteeseen?