Käyttäjä33819

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini on alkanut kohdella mua halveksivasti sen jälkeen, kun muutin kaupunkiin opiskelemaan ja jäin tänne. Ehkä äidillä oli ajatus, että palaan lapsuuteni käpykylään pitämään hänestä huolta ja kun petin hänet niin minua saa kohdella kuin halpaa makkaraa. Mä en osaa mitään, mä en ymmärrä mitään jne. Mun lapset on huonompia kuin maalaisserkkunsa. Vaikka nuo on taatusti serkkujaan fiksumpia, sekä käytökseltään että koulumenestykseltään. Mutta koska asuvat kaupungissa, niin heistä ei koskaan tule mitään. Tää on sanottu ihan suoraan päin naamaa. En tiedä onko tuo jotain alemmuuskompleksia vai mitä. Välithän tässä on väkisinkin viilenneet. En viitsi mennä käymään kun vastaan tulee vain nälvintää ja halveksuntaa. Sama puhelimessa. Niistä soitoista tulee vaan paha mieli. Veljiäni ja heidän lapsiaan kehutaan, minua ja perhettäni nälvitään. Ennen meillä oli paremmat välit, ei silloinkaan mitkään hirveän lämpimät, mutta ainakaan mua ei halveksittu. Sitten menin tekemään sen erheen että löysin puolison ja jäimme asumaan kaupunkiin. Muutuin kerralla huonoksi ihmiseksi.

Tästä tulee mieleen, että äitini suhtautuminen mieheeni on ollut aina tosi nuivaa. Luulen, että taustalla on ollut äidin pettymys omaan avioliittoonsa. Ei isäni varmaan aina fiksusti toiminutkaan saati vanhempansa, jotka kohtelivat miniää rumasti, mutta herranen aika kyllä AIKUISEN ihmisen täytyy osata vetää rajat sille, miten häntä kohdellaan. Tämän katkeruuden äitini yritti istuttaa minuun ja varmaan veljeenikin, hän oikein kehuskeli ystävilleen, kuinka minä en pidä isästäni! Menin mieheni kanssa yksiin nopeasti ja tällä on kaksi lasta aiemmasta liitosta, ja tämä kaikki oli jotenkin liikaa äidilleni. Hän letkautteli koko ajan jotakin ilkeää miehestäni ja tämän suvusta. Nyt, kun olemme olleet parikymmentä vuotta yhdessä, hän on ilmeisesti todennut, että emme eroakaan, enkä mene mukaan mieheni parjaamiseen hänen ilokseen.

Osasyy tähän ilkeyteen on ollut ehkä sekin, että mieheni toimii arvostetussa akateemisessa ammatissa ja hänen vanhempansakin ovat koulutettuja, ja tämä aiheuttaa jonkin tunteiden vyöryn äidissäni, joka on tehnyt duunarihommia. Mieheni ja hänen sukunsa eivät todellakaan ole aliarvioineet äitiäni. Muutenkin suhtautuminen koulutukseen ym. on ollut todellista kaksoisviestintää, sillä minua on kannustettu opiskelemaan, mutta samaan aikaan on annettu ymmärtää, että ns. menestyneet ihmiset ovat aina jotenkin pahoja ja kieroja. Eli teet niin tai näin, aina väärinpäin. 

Koulutetut, johtavassa asemassa olevat ihmiset = ”herrat”

Herraviha oli tosiaan ihan käsittämätöntä ja ”herroja” olivat siis ihan tavalliset palkolliset, esim akateemiset, tehtaan tuotantopäällikkö, joku yrittäjäkin. Herroja vihattiin ja oltiin kaunaisia ja katkeria.

Olin älykäs ja hyvä koulussa ja kaikin tavoin vanhemmat yritti estää lukioon menon ja myöhemmin yliopiston. Menin lukioon ja maksoin kirjat itse. Vanhemmat hoki että naisista ei tule mitään, turhaan koulutat, hukkaan menee, sinä aikuisena palvelet miestäsi vain. Yliopiston yrittivät estää uhkailemalla että jättävät perinnöttä.

Kun olen nyt hyvissä töissä johtotasolla, olen vihattava herra. Kuulemma luulen itsestäni jotain, kuitenkin saavutin asemani kieroilulla, kusetan ja vedätän kaiken aikaa enkä tee mitään rehellistä. Koska herrat!

Niin suuri herraviha että muille valehtelevat työstäni, selittävät että olen joku toimistoapulainen. Koska ei se oma lapsi saa menestyä!

Herravihaa heillä on myös politiikkoja, kunnavaltuustoa ym ihme kohteita kohtaan.

Niin totta! Minulla on ollut todella vaikea ja traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Lukio oli minulle ainoa kiinnostava vaihtoehto, maksoin kirjat opintolainalla. Sairastuin kesken lukion masennukseen, silti lopulta valmistuin. Pääsin vielä yliopistoonkin ja ihan hyvään päällikkötason ammattiin.

Minulla ei vaan enää ole mitään perhettä eikä sukua. Ja tämä koskee myös 60-l syntynyttä veljeäni, joka on omaksunut kaikki aatteensa vanhemmilta polvilta. Olen oikea kummajainen ja " hienostelija" , johon ei kukaan välitä olla yhteydessä.

Kaiken taistelun ja selviämisen seurauksena olen siis musta lammas. Tätä on hyvin vaikea selittää esim miesystävälleni tai hänen perheelleen, että miksi minulla ei ole perheeseen välejä. Ihmiset ikävä kyllä olettavat, että siihen on muita syitä kuin kohtalainen menestys opinnoissa/ työelämässä.

Jostain syystä se on meidän joidenkin osa. Ei mustakaan kukaan välitä. Jos en seurustele, niin ihan keskenäni saan olla. Ei kiinnosta edes lähiperhettä tai sukua. Ja olen kyllä yrittänyt. Se se vasta masentavaa onkin tulla aina vaan torjutuksi. Olen kuitenkin kuullut olevani mukava, fiksu ja hauskakin. Olen täysin erilainen kun perheeni, olisin hyvin voinut olla adoptoitu, se lienee syynä heidän torjumisreaktioonsa. Sitä parempi mitä nopeammin kykenisit hyväksymään tilanteen. Mihinkään kaveriporukoihin en myöskään ole koskaan oikein päässyt sisälle, vaikka aina olen sellaista kaivannut.

Vierailija kirjoitti:

Kun narsisti huomaa, että uhri alkaa etääntymään:

"Tehdäänkö lapsi?"

"Mennäänkö kihloihin?"

"Luulen, että nyt olisi hyvä aika mennä naimisiin."

"Ostetaanko se omakotitalo mistä ollaan haaveiltu jo pitkään."

"Mitä tahdot, toteutan sen.."

Joo! Tämän kun haluat uskoa ja päästään pari kuukautta eteenpäin, niin johan on haihtuneet mielestä ja tinder käy kuumana jälleen. Hirveetä mindfuckingia!

Pakko laittaa lisää, kun muistui mieleen..

-Ei tollasta riidanhaastajaa kukaan kestä ! Aina jos yritin viritellä keskustelua jostain meidän välillä. Kaikki aina riidanhaastamista.

- En voi elää suhteessa, jossa ei saisi hankkia uusia ystäviä. Lisäys siihen, kun kumneksuin miksi ne kaikki on kauniita naisia " Onhan ystävienkin ulkonäöllä väliä"! Ai jaa..En tiennytkään. No eli sitten näiden " ystäviensä" kanssa kaksoiselämää hyvän aikaa selkäni takana.

-Saan kyllä kenet tahansa rakastumaan itseeni. Tää vähän pysäytti kuulla suhteen alussa, mutta päätin ignoorata.

Ai niin. Ja vielä joka kerta, jos halusin käsitellä jotain asiaa, vaikka se olisi tapahtunut eilen.

- Sä elät menneisyydessä ja katsot aina negatiivisesti taaksepäin. Mä oon positiivinen ja haluan nähdä eteenpäin.

Kuitenkin hän oli aina se, joka ei halunnut mitään yhteistä suunnitella tulevaisuuteen, edes johonkin kk päähän.