Lue keskustelun säännöt.
Täytin 30. Tässäkö tämä nyt oli? järkyttävä tyhjyydentunne
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista unelmien elämää oikein olette viettäneet teininä ja parikymppisenä? Itsestä tuntuu, että silloin vain kituutti rahallisesti ja ei oikein ollut mitään vapautta tehdä asioita. Muutenkin olin epävarma itsestäni.
Täysin elämättähän se nuoruus jäi jos niin ajattelee, että olisi pitänyt irroitella ja nauttia elämästä. Itse vain kyhjötin jossain piilossa omissa oloissani. Vaan eipä tuo jaksa niin huolettaa enää, ihan sama. Sellasen elämän elää kuin millanen itselle nyt on lätkäisty. Toisilla hommat sujuu ja onnistuu paremmin kuin itsellä ja saavat elää rikkamman elämän mut minkäs teet.
Eli elämä on vähän niinkuin etukäteen eletty, niinkö?
Tuota kutsutaan uhriutumiseksi. Kaikkihan eivät kaikkea saa, mutta jokainen voi saada jotain (ainakin jos vähän töitä tekee).
En edes mieti sitä mitä joku tienaa. Se ei ole minun elämänlaatuni mitta, vaan ihan muut asiat. Elämän rikkautta on se, että ymmärrät omia lähtökohtiasi ja pinnistät niistä niin pitkälle kuin pääset. Siinä on ihan tarpeeeksi. Itse asetat ne omat tavoitteesi riittävän hyvälle elämälle.
No niinhän minä sanoinkin, että toisilla menee paremmin kuin itsellä, mutta minkä sille voi. Sama miten yrittää pinnistellä joten siihen omaan elämään on vaan tyytyminen ja todettava että sen täytyy riittää. Mt-ongelmat saattaa estää esim. parisuhteen ja perhe-elämän eikä niistä pääse terapioista huolimatta elämänsä aikana jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset 30 vuotta on rusinat pullasta. Loppukin voi olla ihan hyvää. Ei ihan kokonaan mutta syötävää yleensä.
Ei muuten kaikilla ole. Ihan tavallista sekin, että elämä helpottaa vasta vähän vanhempana. Siihen nähden olen onnekas, kun nuoruudessa ei ole kerrassaan mitään ikävöitävää. Hirveitä ihmissuhteita, itsetuhoisuutta, riippuvuuksia, rahattomuutta. Nyt ei mitään noista. Tiettyjä muutoksia piti tehdä, ei se elo itsestään muutu paremmaksi jos lähtö on huono.
Nää nuoruuden haikailijat jotenkin säälittää. Elämästä on isoin osa aikuisuutta. Sitä vastuutonta sekoiluako kaikki ikävöi? Oikeasti??
En mä kaipaa mitään "sekoilua". Kaipaan huolettomuutta.
Mulla ei nuorena ollut yksinkertaisesti mitään oikeita huolenaiheita. Ei taloudellisia, ei terveydellisiä, ei sosiaalisia, ei yhteiskunnallisia... nyt on noita kaikkia. Ja kyllä muuten v*tuttaa.
Tuntuu että nykyaika on pelkkää kovaa työntekoa leipänsä eteen, sairaalassa ravaamista ja huolta tulevaisuudesta. Viimeksi mainitun syitä esim. työttömyys ja talouden romahdus, pandemia, ympäristön tuhoutuminen.
Jos olet itse elänyt paskan nuoruuden niin voi olla vaikea ymmärtää, että se on jollekin toiselle ollut todella hyvää aikaa elämässä.
Enemmistö tuntuu eläneen sen ihanan nuoruuden. Sillä verukkeella sitten niin moni koettaakin niin vimmaisesti tavoitella sitä ikäkriiseissään sen sijaan että hyväksyisi muutokset ja suhteuttaisi asioita. Olin ihan kauhusta jäykkänä nuorena, ihan kaikki pelotti. Ei pelota enää, vaikka syitäkin voisi olla. Lakkasin stressaamasta. Kierrokset kyllä piti vetä nollille, downshiftata, masentua vuosiksi, heittäytyä sivuun vertailusta ja kilpailusta. MInulle se oli kuitenkin ainoa tie löytää itseeni ja lakata välittämästä asoista, joihin en juurikaan voi vaikuttaa.
Aina on vaihtoehtoja. Työelämä on nykyään aika kovaa, kannattaa miettiä paljonko sille itseään uhraa ja mikä on sen arvoista. Itse sinä sen lopulta päätät.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin? Sulla on 30 vuotta työelämääkin vielä jäljellä. Vajaa kymmenen vuotta aikaa hankkia lapsia, jos niitä ei ole mutta haluaisit. Luvassa on uusia ihmissuhteita, parisuhteita, ystäviä ja tuttuja. Ehdit aloittaa vaikka sata harrastusta ja tulla niistä joistain vielä hyväksi. Ehdit opiskella useamman tutkinnon. Päästä vihdoin siihen kesäkuntoon.
Ihan oma valinta.
30!? Mehän ollaan töissä 75-vuotiaiksi asti!
Aika positiivisesti ajattelet...
Mulla on sama fiilis kun täytin jokin aika sitten 29.
Tulevaisuus pelottaa. Pelkään, että en saa koskaan vakituista työpaikkaa. Ajatus siitä, että nyt täytyy alkaa päättämään yritänkö hankkia lapsia ahdistaa kamalasti. Surettaa vanhempien vanheneminen. Oma terveys huolettaa koko ajan, pelkään, että vähintää syöpä vaanii kulman takana.
Katson youtubesta melkein 10v itseäni nuorempien videoita. Itselläni ei ole ollut uskallusta tai kykyä tehdä oikein mitään elämässäni. Olen ollut teini-iästä asti masentunut. Kadehdin ihmisiä jotka elävät kuin viimeistä päivää, heillä on paljon kavereita ja he asuvat ulkomailla.
Nään tulevaisuuden vaan toivottomana mustana aukkona, jossa ei ole muuta kuin sairauksia, yksinäisyyttä ja pelkoa.
N29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset 30 vuotta on rusinat pullasta. Loppukin voi olla ihan hyvää. Ei ihan kokonaan mutta syötävää yleensä.
Ei muuten kaikilla ole. Ihan tavallista sekin, että elämä helpottaa vasta vähän vanhempana. Siihen nähden olen onnekas, kun nuoruudessa ei ole kerrassaan mitään ikävöitävää. Hirveitä ihmissuhteita, itsetuhoisuutta, riippuvuuksia, rahattomuutta. Nyt ei mitään noista. Tiettyjä muutoksia piti tehdä, ei se elo itsestään muutu paremmaksi jos lähtö on huono.
Nää nuoruuden haikailijat jotenkin säälittää. Elämästä on isoin osa aikuisuutta. Sitä vastuutonta sekoiluako kaikki ikävöi? Oikeasti??
Et sitten tullut ajatelleeksi, että toiset eivät ole eläneet niin kuin sinä? Tehneet mitään mainitsemistasi asioista: "Hirveitä ihmissuhteita, itsetuhoisuutta, riippuvuuksia, rahattomuutta"? Sinuun verraten, voisi sanoa, että elin kuin enkeli. Toisaalta... ehkä se juuri on syy ongelmieni takana nyt. Olisi kaiketi pitänyt "elää enemmän", kapinoida ja irrotella. Mutta... menetettyä ei saa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma on kolmekymppisten, 30 v on paras ikä. Nuorempana ei ole vakavasti otettava ja vanhempana alkaa tulla kremppaa ja rupsahdusta.
Mutta ollaan iloisia jokaisesta ikävuodesta jonka Jeesus meille suo.
Älä huoli, kurjuutesi voi päättyä milloin tahansa, esim. autosi voi ajautua toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle tmsv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30v on parhaassa iässä!
Nyt on minulla 48v mittarissa, enkä koe, että mikään olisi ohi.
Nuoruus on toki takana päin, mutta ei tässä vielä toinen jalka haudassa olla.
En haluaisi enää koskaan olla 30-vuotias, elämä on koko ajan mennyt parempaan suuntaan. Nyt olen 57-vuotias ja naureskelen millainen olin nuorempana, suuret luulot siitä mitä elämä on ja käsitykset mistä mikäkin asia johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolmekymppinen koulu kesken, töissä, ei miestä eikä lapsia. Väsyttää jatkuvasti ja voimat poissa. Miestä ei ole koskaan ollut mutta haluaisin rakastua. Kuntoremontti on kesken. Mistä aloittaa miehen etsintä kun ei ne tule kotoa hakemaan?
Olen nyt 43v ja palaisin ihan millon tahansa takaisin 2kymppseksi.silloin oli vielä elämässä jotakin hohtoa. Viimiset 15v ollu jo ihan yhtä tuskaa. Kyllä elämä loppuu kun 30 tulee täys näin se vaan on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen koulu kesken, töissä, ei miestä eikä lapsia. Väsyttää jatkuvasti ja voimat poissa. Miestä ei ole koskaan ollut mutta haluaisin rakastua. Kuntoremontti on kesken. Mistä aloittaa miehen etsintä kun ei ne tule kotoa hakemaan?
Kyllä naisen voi mies kotoa hyvinkin hakea, eikä tarvitse muutakuin vääntäytyä nettideitteihin. Toki se voi vähän pukata hikeä pintaan kun itsestä kuvia pitäisi ottaa, vaikka eihän nekään ole välttämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen koulu kesken, töissä, ei miestä eikä lapsia. Väsyttää jatkuvasti ja voimat poissa. Miestä ei ole koskaan ollut mutta haluaisin rakastua. Kuntoremontti on kesken. Mistä aloittaa miehen etsintä kun ei ne tule kotoa hakemaan?
Kyllä naisen voi mies kotoa hyvinkin hakea, eikä tarvitse muutakuin vääntäytyä nettideitteihin. Toki se voi vähän pukata hikeä pintaan kun itsestä kuvia pitäisi ottaa, vaikka eihän nekään ole välttämättömiä.
Itsekin sain naisen nettitreffeistä suoraan kotiin, kun halusi välttämättä tavata minun luonani. Helppoo ku heinänteko, eikä pidä yhtään paikkansa enää mikään "ei tulla kotoa hakemaan". Siirtykäähän moderniin internet-aikakauteen! M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta nämä kolmenkympinkriiseilijät ovat kriisissä muutenkin elämänsä kanssa. Luultavasti ovat stressanneet ikäänsä jo 25-vuotiaana ja nyt kaiholla muistelevat, kun olivat VAIN 25. Voin kertoa, että 10 vuoden päästä harmittelet, kun kriiseilit 30-vuotiaana, jos et tee muutosta elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen koulu kesken, töissä, ei miestä eikä lapsia. Väsyttää jatkuvasti ja voimat poissa. Miestä ei ole koskaan ollut mutta haluaisin rakastua. Kuntoremontti on kesken. Mistä aloittaa miehen etsintä kun ei ne tule kotoa hakemaan?
Kyllä naisen voi mies kotoa hyvinkin hakea, eikä tarvitse muutakuin vääntäytyä nettideitteihin. Toki se voi vähän pukata hikeä pintaan kun itsestä kuvia pitäisi ottaa, vaikka eihän nekään ole välttämättömiä.
Itsekin sain naisen nettitreffeistä suoraan kotiin, kun halusi välttämättä tavata minun luonani. Helppoo ku heinänteko, eikä pidä yhtään paikkansa enää mikään "ei tulla kotoa hakemaan". Siirtykäähän moderniin internet-aikakauteen! M33
En päästä kotiini tuntemattomia enkä myöskään mene vieraan miehen kotiin heti ensimmäisellä kerralla. Kiitos vinkistä! Pitääkin kokeilla nettideittailua ulkomaalaisten kanssa.
Mulla oli ikäkriisi kun täytin 23. Se tuntui aikuiselta ja siltä, että olisi pitänyt jo olla "jotain". Mutta opinnot kesken, ei tietoa tulevaisuudessa, opiskelijabudjetilla eläessä tuntui ihan toivottamalta.
Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että voin itse tehdä päätökset siitä mihin elämäni menee. Ei pidä tyytyä vaan etsiä se oma ratkaisu. Joka vuosi tunnen, että olen edellistä viisaampi. Miten hölmö ja nuori sitä olikaan tuolloin 23 täyttäessään! Vuodet ovat opettaneet myös sen, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella. Ei ole niin pahaa paikkaa, etteikö sen jälkeen tulisi jotain parempaa.
Nyt 30-vuotiaana ainoa mikä harmittaa on se, että isovanhempien elinkaari alkaa tulla tiensä päähän.
Just tänään mietin kun täytin vuosi sitten 50v miten innoissani olin siitä. Vanheneminen on ihan parasta.
Olen 3kymppinen enkä odota elämältäni enää mitään (hyvää), päättymistä ennemminkin jo toivon vaan. Kaikki jäi saavuttamatta. No yksi tutkinto on, mutta ei työllistä joten sekin aika tuntuu menneen vaan hukkaan ja nyt on sit vielä opintolaina maksettavana. Terveys meni jo lapsena joten sekin pilannut paljon elämääni ja eristänyt muista, aiheuttanut köyhyttää vaan lisää jne. Mut jos on yhä terve, on läheisiä jne. ja rahaa edes jonkun verran niin teillähän on vielä kaikki mahdollisuudet ja toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmekymppinen koulu kesken, töissä, ei miestä eikä lapsia. Väsyttää jatkuvasti ja voimat poissa. Miestä ei ole koskaan ollut mutta haluaisin rakastua. Kuntoremontti on kesken. Mistä aloittaa miehen etsintä kun ei ne tule kotoa hakemaan?
Kyllä naisen voi mies kotoa hyvinkin hakea, eikä tarvitse muutakuin vääntäytyä nettideitteihin. Toki se voi vähän pukata hikeä pintaan kun itsestä kuvia pitäisi ottaa, vaikka eihän nekään ole välttämättömiä.
Itsekin sain naisen nettitreffeistä suoraan kotiin, kun halusi välttämättä tavata minun luonani. Helppoo ku heinänteko, eikä pidä yhtään paikkansa enää mikään "ei tulla kotoa hakemaan". Siirtykäähän moderniin internet-aikakauteen! M33
En päästä kotiini tuntemattomia enkä myöskään mene vieraan miehen kotiin heti ensimmäisellä kerralla. Kiitos vinkistä! Pitääkin kokeilla nettideittailua ulkomaalaisten kanssa.
Ei ketjua ilman vihaa suomimiestä kohtaan.
Itse täytän marraskuussa 30 ja oikeastaan olen tottunut ajatukseen. Ei 30 niin vanha ole. Nytten 20 tuntuu tosi nuorelle puhumattakaan 18-19v. Sitä on jo muutamanvuoden ajatellut ettäon melkein kolmekymppinen.