Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero, koska mies ei tee mitään parisuhteen eteen, mutta yhteisiä lapsia on?
02.05.2020 |
Haluaisiko joku saman kokenut kommentoida tilannettani, tuntuu että olen aika eksyksissä mitä nyt pitäisi tehdä. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja meillä on kaksi pientä lasta lyhyellä ikäerolla. Kuopuksen syntymän jälkeen mies lopetti tekemästä mitään parisuhteen eteen. Ei ole kiinnostunut käymään kanssani missään. Kun lapset on saatu nukkumaan ja olisi kahdenkeskistä aikaa niin mies mieluummin katsoo tietokoneeltaan yksin leffaa tai lähtee lenkille tms yksin. Ei oikein edes halua jutella kanssani mistään arkisestakaan. Kotitöitä kyllä tekee, mutta niin tekisi yksin asuessaankin eli ei se mikään panostus parisuhteeseen ole. Joskus harvoin kun ollaan koko perhe jossain niin mies puhuu lähinnä lapsille, ei oikein minulle mitään, vastailee yhdellä sanalla jos yritän jutella vaikka edes säästä. Ehdotan usein yhteisiä asioita, mutta mies ei niistä kiinnostu. Ei koskaan ehdota itse mitään.
Mies ei kuitenkaan halua erota, tosin sanoo että suostuu eroon, jos minä haluan erota, mutta sitten tekee kaikille selväksi, että se olin minä joka eron aiheutti (myös lapsille sitten kun ovat isompia). Miestä ei tunnu siis paljoa haittaavan, että meillä ei oikein ole enää edes parisuhdetta. Hän on tyytyväinen siitä, että hänellä on perhe. Tajusin kauhukseni, että ehkä hän ei ole koskaan edes rakastanut minua (vaikka ensimmäiset vuodet panosti minuun paljon ja vaikutti rakastuneelta), vaan ehkä hän vain halusi itselleen perheen, kun sellainen kuuluu olla, ja minä vaikutin siihen sopivalta naiselta. Terapiaan mies ei suostu, koska kuulemma meillä ei ole mikään niin pielessä (vaikka olen jopa erosta puhunut, mutta mies luottaa siihen, että lasten takia en hae eroa).
En enää vain osaa edes kunnioittaa miestäni, kun hän ei tee yhtään mitään parisuhteemme eteen, haaveilen erosta, mutta toisaalta en halua rikkoa lastemme perhettä. Alan ymmärtää niitä miehiä, jotka valittaa, että nainen halusi lapsia ja siksi otti sen kyseisen miehen, tekemään lapsia ja rahoittamaan elämää, mutta sitten nainen keskittyy vain lapsiin. En halua yleistää, moni nainen ja mies ei tällainen ole. Mutta nyt tarvisin neuvoja omaan tilanteeseeni.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Et ole enää miehelle parisuhdekumppani vaan hänen lapsiensa äiti. Yksinkertaista ja yleistä.
-mies
Tämän ymmärrän, ja näin se varmaan on. Mutta kiinnostaisi, että miksi toisen lapsen syntymän jälkeen sitten lakkasin olemasta parisuhdekumppani ja aloin olemaan enää lasten äiti? Ja itse olen todella tyytymätön tällaiseen parisuhteeseen. Voiko tätä enää muuksi silti muuttaa? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole enää miehelle parisuhdekumppani vaan hänen lapsiensa äiti. Yksinkertaista ja yleistä.
-mies
Tämän ymmärrän, ja näin se varmaan on. Mutta kiinnostaisi, että miksi toisen lapsen syntymän jälkeen sitten lakkasin olemasta parisuhdekumppani ja aloin olemaan enää lasten äiti? Ja itse olen todella tyytymätön tällaiseen parisuhteeseen. Voiko tätä enää muuksi silti muuttaa? Ap
Väittäisin että kyseessä on parisuhteen "huono jakso" joka menee vielä ohi. En sitten osaa sanoa kuinka kauan se kestää, mutta pysyvää se ei ole. Sinuna keksisin omaa kivaa tekemistä jota toteuttaa kun miehesi puuhaa omiaan. Sitten jonkin ajan kuluttua kun miehellesi on selvää että sinulla on myös kivaa ilman häntä, ehdotat tehtäisiinkö esimerkiksi kerran viikossa jotain yhdessä. Varmasti muuttuu ääni kellossa, pitää vaan muistaa ettei muutokset tapahdu hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän tapahtuisi jos lopettaisit välittämisen ja yrittämisen? Tavallaan alkaisit elämään omaa hyvää elämää ja olisit iloinen, nauraisit lasten höpsöille jutuille, keskittyisit täysin muihin asioihin kun mieheesi. Älä enää huomioi miestäsi siis lainkaan, muuta kuin pakolliset asiat ja ystävällisesti ja rauhallisesti nekin tietysti.
Minulla on tämä vaihe nyt menossa. Ei ole edes mitään pakollista sanottavaa kun lapsetkin on jo teinejä. Lasten kanssa puhutaan kuin ennenkin, miehen kanssa en ole vaihtanut sanaakaan viikkoihin.
Eipä tämä paljon poikkea siitä normiarjesta mitä meillä on parisen vuotta jo ollut. Ainoa ero on tapahtunut oman pääni sisällä; en enää yritä enkä odota että kaikki muuttuu paremmaksi. Enkä koe mitään syyllisyyttä siitä etten jaksa enkä halua yrittää. Oloni on sen myötä keventynyt.
Mykkäkoulut ja ignooraamiset ovat ennen olleet miehen heiniä. Minulle täysin vierasta käytöstä, ahdistavaa ja surullista. Välillä on mennyt jonkun aikaa paremmin kun olen saanut kerjättyä sovinnon, mutta huomasin että seesteinen vaihe kesti yhä vähemmän aikaa.
Mies ei halunnut kuulla työstäni mitään, ei kertonut omista menoistaan, teineille en pitänyt tarpeeksi kuria, mitään en tehnyt tarpeeksi hyvin... Seksi kelpasi, hänen ehdoillaan. Minun piti vietellä ja olla seksikäs. No, useimmiten sain viettelemisestä huonot arvostelut mutta pannaan nyt kuitenkin kun edes yritit.
Nyt olen tosiaan lopettanut kaiken kommunikoinnin. Mies kai kuvittelee että kiukuttelen jotain joutavaa. Selvästi odottaa esim saunan jälkeen että nyt olisi aika sovintoseksille mutta sammutan valot ja käännän selkäni. Samaa hänkin on minulle tehnyt mökötyskausinaan ja se on satuttanut minua.
Nyt minulle on alkanut selvitä miten hän on pystynyt noin julmaan käytökseen -hän ei vaan välitä pätkääkään miltä minusta tuntuu. Tai paremminkin on halunnut että minusta tuntuu pahalta. No, hyvin on mennyt oppi perille. Ei tunnu minustakaan enää miltään kun sivuutan hänet ja hänen tarpeensa täysin.
En olisi uskonut että tähän tilanteeseen joskus joudun. Miten sydäntä pakahduttavasta rakkaudesta voi päätyä tällaiseen tilaan?
Nouset tuolista toisessa huoneessa, valpastun, sydämeni syke tuntuu rinnassa kun ajattelen että tulet luokseni.
Et tule luokseni, et koskaan tule luokseni.
Menen illalla nukkumaan, en saa unta. Odotan, että tulet viereeni. Tulet lopulta sänkyyn, mutta et koskaan viereeni.
En ole vihainen tai surullinen, olen loputtoman toiveikas. En osaa olla surullinen, olen edelleen rakastunut.
Sanot että meillä ei ole yhteyttä, ei mitään yhteistä. Olet jatkuvasti surullinen, et katso minuun, katsot muualle.
Olen edelleen toiveikas. Rakkaus antaa minulle voimaa olla loputtoman toiveikas.
Näen tulevan vuoden, se on jälleen täynnä toivoa, taas parempi kuin edellinen.
Ja sinä näet toivon ja rakkauden minussa, mutta et voi itsesi vuoksi myöntää sitä. Siksi olet surullinen ja masentunut, tunnet olevasi loukussa.
Rakkaus on vain toisessa. Se on ehkä aina ollut vain toisessa.
Sama homma täällä.
Yli 10 vuotta yhteistä taivalta, vielä pikkulapsiarkea elellään.
Tuo että toinen ei välitä eikä tee suhteen eteen mitään, ei tule vastaan on mulla kestänyt jo monta vuotta. Yritetty puhua, vastaus on aina "ei nyt jaksa, haluan rentoutua"...jos minä puhun asioista jotka vaivaa, hän on AINA puolustuskannalla. Ihan aina. Koskaan ei voi kuunnella miltä minusta tuntuu. Tai vedetään kortit "kyllä säki sitä tätä.." ei siis edes kuuntele. Ei halua mennä minnekään keskustelemaan ulkopuoliselle. Ei keksi ikinä kahdenkeskistä tekemistä. Jos minä ehdotan ja järjestänkin joskus lapsenvahdin aluksi voi olla kiinnostunut mutta h-hetken lähestyessä haluaa perua! Miksi? Koska väsyttää...plääää! Kaikki kahdenkeskiset jutut on minun keksimiä/järjestettyjä. Olis kiva joskus toisinkin päin yllättyä! Seksi on harventunut ensin kerran viikossa, sitten 1x/2vkossa, nyt enää 1x/kk....koska pikkulapsiarki ja hän nukahtaa sohvalle..kun tulee viereen(usein jopa odotan!!!!)niin kuorsaus kuuluu ja selkä minuun päin..ei koskaan ota kiinni tai tule edes viereen!! (Paitsi kerran kk...) oon yrittänyt uhkailla erolla...ei kuulemma halua erota. Oon miettinyt että hän miettii lapsia. Aikooko se erota kun lapset kasvanut???? Ja sitten hänen bravuuri on valitus...sotkua...mutta eipä itekkään kovasti imuria heiluttele! Ja sehän on aina muiden syy. Kaikki pilaa hänen aamut...ja illat on kiukkunen ja huutaa lapsille että kiire nukkumaan. Sekin ahdistaa että ei ole kiva lapsille. Siis yleensä on hyvä ja hauska isä paitsi noina hetkinä kun on sotkua tai kiire jonnekin. Sitten se että ei osaa pyytää anteeksi IKINÄ. Kerran töni minua lasten nähden rajustikin...eikä ole koskaan pyytänyt anteeksi! Ei osaa sitä taitoa. Yleensä ei tee mitään fyysistä mutta poikkeuksia on..tavaroita joskus menny rikki suutuspäissään. Mutta siis en ymmärrä!! Ei halua erota, mutta ei halua tehdä mitään yhdessä! Ei olla edes naimisissa vaikka haluan...ei millään onnistu. "Ei ole niin tärkeää..." en tiedä, muuttunut on siis todella välinpitämättömäksi tai sitten marisee sotkusta. Raivostuttavaa! Mikään ei suhteessa ainakaan etene hänen suunnasta! Ei enää välitä ulkonäöstäkään...ei millään halua ostaa uusia vaatteita. Aivan sama. Kun ei ole mitään syytä ilmeisesti näyttää paremmalta toisen silmissä. Itse kyllä yritän mutta ei koskaan tule kehuja...peruskauraa! Olen suossa....antakaa nyt vinkkejä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku jo ehdottikin eli avoin suhde voisi toimia teillä?
Olemme molemmat aina olleet sellaisia "yhden naisen mies" ja "yhden miehen nainen" tyyppisiä ihmisiä. Joten en oikein tiedä. Itseäni ei ainakaan kiinnosta yhtään ajatus jostain toisesta miehestä tähän avioliiton rinnalle. Enkä jaksaisi kyllä katsoa sitäkään, että mieheni juoksisi jonkun toisen naisen luona siten, että ei samalla panosta yhtään meihin, ja jotenkin jatkaisimme silti yhdessä. Ap
On hyvin mahdollista, ettå mies juoksee jo, kun ei ole sinusta kiinnostunut.
Teidän lapset on tosi pieniä vielä, jos vaan pystyy niin odottaisin ainakin vuoden-pari vielä. Ihan vaan siksi, että arkikin on paljon helpompaa kun taloudessa on toinen aikuinen ja toisaalta elämä muuttuu paljon paremmaksi kun saa taas nukkua. Mene yksin terapiaan, jos tuntuu sille. Sanotaan, että perheiden onnellisuus on alimmillaan kun nuorin lapsista on 2v, ja alkaa siitä sitten hiljalleen parantua. Mutta jos ei mitään muutosta ala tapahtua niin eihän tuossa pidemmän päälle ole oikein vaihtoehtoja. Joko ero ja uusi elämä aluilleen tai jatkatte saman katon alla kasvatuskumppanina. Voisin pitää todennäköisenä että jossain vaiheessa toinen rakastuu johonkin muuhun ja se on sitten menoa, en ihmettelisi jos miehellä olisikin jo joku toinen.
Alue: Aihe vapaa
Et ole enää miehelle parisuhdekumppani vaan hänen lapsiensa äiti. Yksinkertaista ja yleistä.
-mies