Etäopetus olisi täysin laillista
Perusopetuslaki ei mainitse etäopetusta mutta eipä se mainitse lähiopetusta myöskään. On vain oikeus opetukseen.
OPS taas toteaa oppimisympäristöistä, että niiden tulee olla monipuolisia, turvallisia, kannustaa luovuuteen, hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa ja olla myös koulun ulkopuolella.
Mistä kohtaa tämä on ristiriidassa etäopetuksen kanssa?
Kommentit (177)
Samaa mieltä. Laissa ei lue, että perusopetus pitäisi antaa lähiopetuksena.
Ei missään.
Tässäkin lakia on tulkittu omien tarkoitusperien mukaan. Halutaan levittää epidemiaa.
Ehkäpä vasemmistoliiton äänestäjät muutenkin ovat niitä jotka haluavat ehdottomasti päästä eroon lapsistaan.
Kotiopetus on sallittua. Ja ollut sitä aina.
Näin se on. Perusopetuslaki ei ota kantaa tähän mitenkään. Siellä on kriteereitä mm maksuttomuudesta, ruokailusta jne mutta nämä ovat kaikki järjestettävissä.
Olisi täysin mahdollista siirtyä osittaiseen etäopetukseen jatkossakin, esim lapset ovat koulun tiloissa vuoroviikoin ja vuoroviikon etänä. Mikä taas mahdollistaisi tilojen väljemmän käytönkin.
Vierailija kirjoitti:
Kotiopetus on sallittua. Ja ollut sitä aina.
Kotiopetus on eri asia kuin opettajan antama etäopetus. Minkä laki myös mahdollistaa täysin.
Li Andersson ollut hirveän ehdottoman oloinen tässä asiassa ja jotenkin piiloutunut perusteluissaan pykälien taakse ihan kuin kyse olisi muka lähes pelkästää jostain pykälistä. Marin kommentoi fiksummin kun sanoi että tässä on monia eri näköhtia, joita hallitus punnitsee.
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.
Jos lähdette tuohon niin opettajien määrää voidaan vähentää todella paljon ja sitten palkataan tehtävien tarkastajia ja muita huonommin palkattuja aputoimijoita.
No nyt ollaan asian ytimessä. Opetusministeriön virkamiehet nyt yksinkertaisesti tulkitsevat lakia väärin. Tästä voisi jopa tehdä kantelun jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.
Osittainen etäopetus olisi täysin mahdollista.
Täysin etänä jatkuvasti ei tosiaan kaikkia kriteereitä saisi täytettyä, mutta osaetäopetukseen ei ole mitään estettä.
Etäopetushan on ollut vuosia käytössä esim. Pohjois-Suimessa, jotta pienten koulujen lapset voivat opiskella esim. valinnaiskieliä. Lehdissä on esitelty näitä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.Osittainen etäopetus olisi täysin mahdollista.
Täysin etänä jatkuvasti ei tosiaan kaikkia kriteereitä saisi täytettyä, mutta osaetäopetukseen ei ole mitään estettä.
Oppilaat voisi käydä yhden tunnin koulussa ja muu osa koulupäivästä etänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.Osittainen etäopetus olisi täysin mahdollista.
Täysin etänä jatkuvasti ei tosiaan kaikkia kriteereitä saisi täytettyä, mutta osaetäopetukseen ei ole mitään estettä.
Juuri näin. Ryhmätyöt, taito/taideaineet ja kokeet lähiopetuksessa ja tukiopetus. Loput etänä.
Tämä olisi mielestäni hyvä ilman koronaakin. Olen kyllästynyt siihen, että lapsi kärsii koulun levottomasta ilmapiiristä ja pelkää kouluun menoa.
Li on vasemmistolainen. Marin lastensuojelulapsuuden kokenut ja traumatisoitunut. Ohisalo ilmeisesti myös.
Heillä on kuvitelma että yhteiskunta omistaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.Osittainen etäopetus olisi täysin mahdollista.
Täysin etänä jatkuvasti ei tosiaan kaikkia kriteereitä saisi täytettyä, mutta osaetäopetukseen ei ole mitään estettä.Oppilaat voisi käydä yhden tunnin koulussa ja muu osa koulupäivästä etänä.
Viikko-viikko tai 2/3-malli toimisi paremmin.

Ja sen yhden 45-minuuttisen takia notkuisivat parhaimmillaan kolme neljä tuntia julkisessa liikenteessä ja missaisivat ne oikeat tunnit?
Kaikki ei tod asu sen koulun vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kaikkia ops:n sisältöjä pysty etänä hoitamaan. Etenkin taito- ja taideaineissa usein mahdotonta. Ryhmäliikunta esim.
Kouluruokailu on myös yksi ongelmakohta.Osittainen etäopetus olisi täysin mahdollista.
Täysin etänä jatkuvasti ei tosiaan kaikkia kriteereitä saisi täytettyä, mutta osaetäopetukseen ei ole mitään estettä.Oppilaat voisi käydä yhden tunnin koulussa ja muu osa koulupäivästä etänä.
Koulukyytien kannalta hankalaa. Ennemmin vaikka yksi kokonainen päivä etänä, edeltävänä päivänä saisi lounaspaketin mukaan koulusta.
Tämä kalskahti minunkin korvaan, kun erityisesti piti kieltää kouluja antamasta etäopetusta.
Laamasuojahan tässä on takana, ei muuta 🦙
Juuri itse asiassa mietin, että pitäisi kaivaa perusopetuslaki esiin ja katsoa, mitä siellä opetuksen järjestämisestä sanotaan. Koska minua on hämännyt tämä julkinen keskustelu siitä, että etäopetus ei olisi laillista.
Mutta näin uumoilinkin. Ei siellä mitään asiasta taida olla.
Niinpä. Tätä olemme opettajakollegoiden kanssa miettineet, kun ministeriössä huudetaan, ettei lainsäädäntö mahdollista etäopetusta. Opetussuunnitelman näkökulmasta se on täysin mahdollista, eikä perusopetuslaki myöskään sitä kiellä.
Enemmän minusta nyt tuo "turvallisten oppimisympäristöjen" kriteeri on uhattuna, kun kouluihin puolipakolla lapsia laitetaan.