Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Olen itse lapseton ja naimisissa. Teen hyväpalkkaista asiantuntijatyötä, mistä en nauti, mutta koen elämäni silti olevan rikasta. Sisältöä elämääni tuovat ystäväni ja perheeni. Rakastan mökkeilyä, jolloin teen puutarhatöitä. Viljelypalstoja saa edullisesti, vaikka ei olisikaan mökkiä tms. Harrastan nykytanssia ja joogaa. Jooga on rentouttavaa ja sitä voi tehdä kotona käyttäen sovelluksia. Luen kirjoja ja katselen sarjoja ja dokumentteja. Leivon ja kokeilen uusia ruokareseptejä. Otetaan usein kahvi termariin ja eväät reppuun ja lähdetään jonnekin ulkoilualueelle/luonnonpuistoon. Mikä sen ihanampaa, kun katsella järvi- tai merimaisemaa juoden kahvia kuksasta. Maalaan paljon akryyleillä! Lapsuusenperheenjäsenilläni on eläimiä, jotka tuovat myös sisältöä. Entä, jos hankkisit vaikkapa koiran? Eläimet ovat terapeuttisia ja tuovat sisältöä elämään.

Kyllähän itsellekin kuvailemasi marraskuun harmaus ja räntäsade on aivan kauheaa, koska kärsin kaamosmasennuksesta. Joulukuussa yleensä helpottuu, kun voi rauhoittua kuuntelemaan joulumusiikkia ja juomaan glögiä kynttilöiden palaessa ja lukea kirjaa. Elämässä on paljon pieniä iloja.

Viestisi on hyvin surullinen ja pohdin sitä, että olen kuullut samankaltaisia ajatuksia arjen harmaudesta masennusdiagnoosin saaneelta läheiseltäni. Hän ei oikein saa nautintoa mistään. Kannattaa pohtia myös lääkärillä käymistä.

Mun pitäisi siivota kämppä, tavarat on levällään ja kaaos on ottanut tilat haltuun. Aamulla sitä ajattelee että tänään laitetaan paikat kuntoon töiden jälkeen, sitten pääsen kotiin ja avaan tietokoneen ja kökötän siinä koko illan ja seuraavana aamuna kaaos taas toivottaa huomenta.

Luulen, etta avain on tassa: kurja lapsuus ja haave, etta aikuisena kaikki on toisin. Ulkoiset puitteet aplla onkin toisin (ja niihin on kovasti satsattu) mutta sisainen tyhjyys edelleen sama kuin lapsuudessa. Ne puitteet eivat tuonneetkaan toivottua onnea ja nyt ap ei tieda, miten sen onnen voisi saavuttaa...itsetutkiskelun paikka siis. 

Aion nyt ehdottaa out of the box -tyyppistä ratkaisua. Lähde ayahuasca-tripille esimerkiksi Peruun. Syvä psykedeelinen kokemus voisi olla se, joka herättäisi sinut taas tähän hetkeen, saisi ehkä oivaltamaan asioita itsestäsi ja maailmasta. Älä tuomitse tätä ideaa heti kylmiltään. Suomessa meidät on kasvatettu pelkäämään hysteerisesti kaikkea, johon voi liittää sanan ”huume”. Ayahuascaa ja muita psykedeelejä on kuitenkin käytetty vuosituhansia ihmisten henkisen kasvun ja itseymmärryksen edistäjinä, ne ovat oikein käytettynä lääkkeitä, eivät huumeita. Aiheesta löytyy paljon tietoa netistä, ja Youtube on pullollaan ihan tavallisten ihmisten kokemustarinoita noilta tripeiltä. Kehotan tutustumaan aiheeseen avoimin mielin.

Haluaisit siis purjehtia? Hyvä ihminen, liity johonkin purjehdusseuraan, siitä se lähtee! Helsingissä toimiva Suomen purjelaivasäätiö järjestää joka talvi parin viikon purjehduksen Karibialle suomalaisella kuunari Helenalla. Miehistöksi pääsee kuka vain täysi-ikäinen, eikä maksa älyttömästi.

Vierailija kirjoitti:

Minun elämäni on jatkuvaa työttömyyttä, olisikin työpaikka. Kolme yhteistä lasta ja miehen lapsi tuo kyllä sisältöä elämään, ilman heitä ei olisi mitään syytä nousta aamuisin.

Ikäkin tulee vastaan, kukaan ei palkkaa vanhaa. Kunhan tuo 3v täyttää 18v niin kys.

Ole onnellinen työpaikastasi, ainakin on rahaa joskusmatkustella, minä olen käynyt laivalla ja ulkoiämailla viimeksi 2007.

Nainen 35v

Kannattaisiko alkaa etsiä itselleen jotain hyvää ammattia ja hakeutua opiskelemaan? Jo pääsykokeisiin valmistautuminen tuo sisältöä elämään. Olen saman ikäinen nainen kuin sinä ja opiskelen työllistävää alaa. En nyt haluaisi sanoa tässä iässä, että "kukaan ei palkkaa vanhaa".

AP:lle ehdottaisin samaa. Jonkun kivan, mielenkiintoisen asian opiskelu, vaikkei tähtäisikään alan vaihtoon. On ihanaa huomata, kuinka aivot virittyvät uusille taajuuksille, kun oppii.

Ei kai sitä sisältöä ole näin kun on vielä yksi lapsi nurkissa. Kaikki päivät on edellisen toistoa. Välillä on enemmän stressiä. Siitä saa vaihtelua. Loppumetrit vielä kun jaksaa. Sitten voi alkaa miettiä sitä elämää ja mitä haluaa elämältään. Kyllähän sitä haaveilee että voisi vaan kadota. Kaikki unohtais mut. Tietäis että ne pärjää hyvin. Vähän kuin ei olis ikinä syntynytkään. Puf pois eikä kukaan muistais mun olleen. Se olis hienoo.

Jos minulla ei olisi pientä lasta, lähtisin Berliinin seksiklubeille etsimään kokemuksia seksin ja seksuaalisuuden saralla. :)

Rakastu uudelleen  tai vaihda työpaikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Rakastu uudelleen  tai vaihda työpaikkaa?

Eikai rakastuminen ole noin vain päätös, vaan vaatii sen oikean ihmisen, johon rakastua? Jos henkilö on jotenkin traumatisoitunut lapsuudesta ja jollain tasolla masentunut, eikä koe elämää mielekkääksi tai elämisen arvoiseksi, niin en usko, että tuollainen neuvo on kovin helppoa toteuttaa. Mun mielestä on myös surullista ajatella, että elämä olisi elämisen arvoista vain mielekkään työn ja muiden ihmisten takia, eikä muut asiat tuottaisi iloa. Työn ja parisuhteen voi aina menettää, mutta rakkaat harrastukset ja kiinnostuksenkohteet voivat kannatella läpi elämän vaikeina aikoina.

Tee lapsia, niin elämäsi saa merkityksen.

Ja elämänsisältö ei lopu koskaan.

 

Minun pääasiallinen elämänsisältöni, jos aivan rehellinen olen, on kiusaaminen. Ja etenkin vanhan kiusaamissuhteen lämmittely. Kiusaamisen kohteeni kävi läpi pitkän terpian aiheuttamani masennuksen jälkeen ja lähti "suhteestamme", nykyään päiväni kuluvat yrittäen saada yhteyttä kiusattavaan. Noh, eihän se tietenkään onnistu, sillä hänellä on onnellinen elämä nykyään.

Menin aikanani naimisiin ensimmäisen miehen kanssa jolle kelpasin (olisiko luonteessa vikaa, hmmm... :) )

Ja tein lapsen jotta voisin osallistua äiti-leikkeihin porukan kanssa, jossa kovinkaan monella oli vain kovasti tahtoa menestyä elämässä, mutta vain vähän todellista tunne-elämää (joten tunne elämän merkityksellisyydestä jää vähäiseksi). Säälin lapsi-parkaani kun häntä ei kukaan rakasta oikeasti ja aidosti.

Niin, tähän on tultu. Kiusaamisen yrittäminen on elämäni sisältö ja siksi tein tämän aloituksen. Eikö ole säälittävää? Sanokaa nyt että on!

ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta en ole luopumaankaan valmis. Kuten sanottu tulen köyhistä oloista. Ei mulla ollut huoletonta nuoruutta jolloin harrastaa, shoppailla, käydä jossain discoissa ja festareilla jne. Mistään harrastuksista ei ollut puhettakaan (luin sitten kirjoja kun se oli ilmaista, paljon kirjoja, joskus yli 30 kirjaa kuukaudessa) ja kesälomat oltiin töissä ja muuten jaettiin mainoksia ja niistä rahoista ostettiin lukiokirjat, maksettiin yo-kirjoitukset, autokoulut, silmälasit jne.

Ihan omista lähtökohdista kirjoitan, olen 40v mies. Mulla sama tilanne eli vaatimattomat kotiolot loi itselle pärjäämisen paineen. Mulla on perhettä, mutta se vaan lisäsi painetta tehdä paljon duunia ja rahaa. Ja teinkin jonkin aikaa, IT-alalla tilanne oli hyvä ja ruuhkainen ja mulla oli relevanttia amattitaitoa. Mutta paloin lopuun, jonka jälkeen alkoi omat kysymykset siitä mikä on tärkeää. Muutin tähtäintä alemmas, yhä IT-alalla, mutta julkispuolella, palkat tonnin alempi, työaika kohtuullisempi 36 tuntia viikossa ja duunit jää töihin. Jää aikaa perheelle ja ja itselle (en meinaa että tarttis perhettä hankkia ollakseen kokonainen).

Eli tavotteiden tarkistaminen ja pohdinta voisi auttaa. Miksi tavoittelen sitä rahaa, joka vaatii niin paljon vapaa-ajan vaihtamista rahaksi (paljon duunia) Johtuisko se niistä koti-oloista kun ei ollut mitään, jäikö sieltä joku paniikki päälle? Riittäiskö vähempi? Tää on vaan takapenkkipsykologiaa, ota ihan miten haluat, vaikeeta se on tavoitteitaan muuttaa.

Mutta musta tuli onnellisempi, vaikka piti vaihtaa vuokralle vanhempaan kämppään, sijainti on kuitenkin ihan hyvä. En tavoittele omistusasuntoa, ehkä mökki joskus vois olla kiva. Rahankäytössä on yhä ongelmia, mutta yritän säästää. Stressiä ei ihmeemmin ole, duuni on parempi ja rennompi, eikä seuraa kotiin, piti vaan luopua kunnollisesta palkasta, mutta työympäristö on parempi. Olen ollut ihan sairaissakin työympäristöissä, jossa työntekijät on toisiaan vastaan kun provikkapalkka jne. Huono työnjohto.

Mut itse nämä on selvitettävä. Vaikka en itse käynytkään, suosittelisin keskusteluapua menneisyden penkomiseen, jos ei itse meinaa saada auki.

Kun mikään ei tunnu miltään, se voi kertoa myös työrasituksesta tai muutoksen tarpeesta. Itse olin melkein vuoden turta kun olin niin uupunut.

Minulla ja miehellä sisältöä tuo luova työ. Minä kirjoitan ja hän piirtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuossa vaiheessa voisi olla aika antaa niitä kokemuksia ja etenemispaukkoja toiselle. Opettaa, kasvattaa, saada aitoa elämänsisältöä. Tuo lapsettoman aikuisen elämä vaan on niin sisällötöntä.

Samaa mieltä. Työkavereissani on muutama 40-50v lapseton nainen, jotka valittavat samaa vuosikymmenien töihin-kotiin-töihin oravanpyörää. Olen itse salaa tyytyväinen, että olen saanut jo 16 vuotta olla mukana lapseni kasvussa. Hänen myötään olen todellakin saanut elämään sisältöä, toki joskus myös negatiivisiakin juttuja, mutta kuitenkin täyttä elämää.

Vahvasti eri mieltä. Lapsia ei tule hankkia jos ei heitä halua, lapsien pitäisi saada syntyä toivottuina. Ja ap ei lapsia halunnut, silloin se ei ole vaihtoehto. Samaa oravanpyörää se elämä sitä paitsi on vaikka olisi lapsiakin, harrastuksiin kuskaamiset ym vielä lisänä. 

Lapsettoman aikuisen elämän ei todellakaan tarvitse olla sisällyksetöntä! Eikä itselleen elämistä.

Täällä lapseton 32 v enkä aiokaan lapsia hankkia, en ole koskaan halunnut. Eikä aviomiehenikään onnekseni. Uskon että meidän elämä olisi tosi tylsää lapsien kanssa.

Molemmilla on paljon kavereita joiden kanssa käydään reissuissa, ulkomailla,mökillä yms. Festareita myös kierretään. Meillä 5 pariskunnan lapseton seurue jolla vietetään välillä joulut yhdessä mökillä, jos ei omille vanhemmille mennä jouluksi sisarusten kanssa. Sanoisin että eniten meillä elämään sisältöä tuo juuri hyvä kaveriporukka, jonka kanssa on vain älyttömän hauskaa. Elin aika samanlaista elämää parikymppisenä kuin nyt. En ymmärrä miksi pitäisi jättää pois jotain mistä nautti.

Minä olen ammatiltani tilintarkastaja enkä voi sanoa rakastavani sitä, mutta se mahdollistaa kaiken muun mistä haaveilen. Ja pidän työstäni siis aina aika ajoin 😁

Intohimoinen harrastus pitää löytää, muuten käy elämä tylsäksi.  Itse harrastan keräilyä ja tutkimista, ja siinä on minulle elämänsisältöä vaikka joka päivälle. Olen valinnut tällaisen elämänsisällön ja tavoitteen, ja katson, että se on minulle riittävästi. En kaipaa muut kuin aikaa lisää. Raha tietysti antaisi sitä aikaakin, mutta minkäs teet. Töissä on käytävä, että voi rahoittaa elämänsä.

Mutta tärkeintä on tajuta se, että oman pän sisällä ne merkitykset syntyy ja pohjimmiltaanhan missään touhussa ei ole juuri mitään järkeä. Täällä nyt leikitään näillä säännöillä kumminkin. Ja on helpottavaa oivaltaa, ettei viihtymiseen tarvita välttämättä rahaa, vaan mielikuvitusta ja uteliaisuutta. Ja kyllä sitä on kaikilla, kunhan antaa itselleen luvan nauttia mistä vain typerästä ja turhastakin,

Olen itse 50-vuotias mies, pienyrittäjä, perheetön, terveys hyvä jne eli asiat periaatteessa ihan hyvin.

Pieni talo maalla missä asun pääasiassa, pikkukaupungissa kaupunkiasunto, auto, moottoripyörä jne. Velkaa ei ole ollut vuosiin ja pärjään ihan ok.

Töissä sinänsä viihdyn (myös kapea osaamisala, työ myyntiä ja markkinointia), harrastuksissa kuluu aika ihan hyvin jne mutta usein silti tuntuu että miksi? Miksi se nyt menee näin? Työ on ja on ollut vuosien aikana tärkeä osa elämääni mutta en siitä varsinaisia väreitä ole ikinä saanut, se on vain välttämätön paha jonka joutuu hoitamaan jotta saa pidettyä elämänsä järjestyksessä.

Samoin kuin moni muu ketjussa, olen alkanut pohtia että olenko jo nyt jo siinä pisteessä että kovin montaa mutkaa ennen loppusuoraa ei ole? Ja nimenomaan mitä voisin tehdä vielä lisää ennen kuin se loppusuora tulee.

Tähän asti harrastukset lukemista lukuunottamatta ovat olleet enemmän vähemmän fyysisiä ja / tai liittyneet moottoriajoneuvoihin. Nyt niitä on aktiivisena jäljellä pyöräily ja moottoripyöräily, molemmista saan kiksejä jotta jaksaa aamulla herätä ja avata tietokoneen sekä puhelimen.

Nyt olen pohtinut jonkun aikaa uutta harrastusta josta saisi kiksit ns. kotisohvalla, sijoittamisen aloittamista. Säästöjä on jonkin verran ja jos jättää ajoneuvojen vaihtelun vuosittain uuteen niin kk tasolla pystyn investoimaan tuonnekin. Siitä harrastuksesta voisi olla ns. ykköseksi, sellaiseksi johon uppoaa ja joka toisi sisältöä elämään.

Aloittajan aivopuoliskoista taitaa olla käytössä vain looginen puoli ja luovuus aivan käyttämättä, meditoi päivittäin, anna mielesi olla tyhjä ja katso mitä sieltä nousee pintaan. Tee aarrekartta (netistä löytyy vinkkejä) ja katso mitä tapahtuu. Lue Pablo Nerudan runo Kuolee hitaasti hän... Kirjoita runo, kirjoita vaikka kymmenen korona-haikua vauva-sivustolle :) Ravistele henkistä puoltasi että ymmärrät herätä nauttimaan tästä hetkestä!

Kun olin nuoruudessa (15-30 vuotiaana) masentunut, minustakin tuntui ettei elämällä ole minua varten mitään kiinnostavaa.

Se ajatus pohjautui siihen, etten ansaitse mitään, kun olen niin huono ja surkea, ihan pelkkä epätoivottu roska. En edes tajunnut silloin, ettei minulla ollut mitään unelmia! En uskonut, että minä saisin haluta mitään muuta, kuin mitä yhteiskunta minusta haluaa.

Vasta nyt 10-20 vuoden jälkeen ymmärrän, miten hukkaan tuo aika on kohdallani mennyt. Olen oppinut haaveilemaan laajasti ja sen myötä toteuttamaan niihin liittyviä pieniä käytännön tekoja, jotka tuovat haaveitani lähemmäs. Nyt ei elämältä puutu sisältöä, koska haaveitahan minulla riittää. Osaa kohti menen ja osa on tietysti vain päiväunia.

Toivottavasti ap ja muut uinuvat löytäisivät sisältään ne itselle tärkeimmät haaveet. Ja sieltä kautta löytyisi elämälle taas suuntaa.

Enkä nyt tarkoita, että olisin haaveillut posliinikuppien maalaamisesta. Minä haaveilin tietynlaisesta elämäntavasta, ja sen perässä elämän sisältö on rikastunut äärettömästi. Jos on jo saavuttanut yhden haaveen: nousta rahattomuudesta keskiluokkaan, kukaan ei estä lähteä toteuttamaan jotain aivan uutta haavetta. Miksi jäädä paikoilleen, jos ei ole tyytyväinen olo? Tätä et tee kenenkään muun vuoksi kuin itsesi. Sitä ei tarvitse mainostaa muille, vaan se on oma salaisuutesi, mitä kohti haluat mennä.

Voisiko haaveesi olla: elää iloista ja antoisaa elämää? Mielestäni se on jo positiivisempi ajatus kuin: mitä elämällä on minulle annettavaa? Ja kun olet hahmottanut sen mistä haaveilet, olet jo puolitiessä saavuttaa sen, kun mieleen alkaa nousta kysymyksiä ja ideoita toteuttamisvaihtoehdoista. Sanoisin, että sieltä sitä sisältöä rupeaa löytymään.

Anteeksi tämä ajatushöttö, en ole mikään kirjailija, mutta toivottavasti joku löytäisi tästä punaisen langan!

Rakastan tuota otsikkoa.