Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Vierailija kirjoitti:

Osasyy voi olla että olen tosi utelias ja kiinnostunut kaikesta maailmassa, joten luen ja tykkään opiskella uusia asioita vapaa-ajalla. Samoin merkitykselliseltä tuntuu sisarukseni, sukulaiset ja ystävät ja suhde heihin, ajanvietto yhdessä ja keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä ja heihin ja heidän ajatuksiinsa syvemmin tutustuminen uniikkeina ihmisinä. Ja se, että voin antaa jotain heille, esim. kivoja syntymäpäivä- ja joululahjoja (ilman odotusta että he sitten vastavuoroisesti antaisivat minulle lahjoja) tai maksan ravintolaillallisen tms.

Teetkö esim. mitään vapaaehtoistyötä tai oletko jäsenenä jossain järjestössä, jossa tehdään töitä jonkin itseä isomman tavoitteen tai asian eteen? Ehkä merkityksellisyyttä voisi hakea siitä, että yrittää tuoda jotain hyvää muiden elämään pyyteettömästi, oli se sitten vapaaehtoistyötä löytäeläintalossa tai jossain auttavassa puhelimessa tms.

Sulla varmaan tuo ison eron se, että on läheisiä. Jos ei ole sukua eikä ystäviä, jää aika paljosta paitsi.

Ihmisellä jolla ei ole mielenkiinnon kohteita, harvemmin on hirveästi myöskään intohimoja johonkin aatteeseen. Suurin osa valta-aatteista ja vapaaehtoistöiden kohteista esim. mulle on sellaisia joita vastustan, enkä missään nimessä haluaisi työskennellä niiden eteen. Teepä siinä sitten vapaaehtoistyötä jos arvot ovat hyvin erilaiset kuin valtaosalla... Jos kannattaa suuresti jotain aatetta, niin siinähän on jo elämän merkitys ja kuuluminen johonkin; eli juuri se jonka puute tässä oli ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Ei ap mutta sama ongelma kirjoitti:

Moni on maininnut "uusien asioiden opettelun" hyvänä ajanvietteenä. Mutta mitä tekee taidoilla jotka ei kiinnosta, tai ylipäätään. En esim. halua käyttää rumia virkkauksia vaatteina, tai täyttää kotia itsemaalatuilla posliiniesineillä. Miksi opetella taito, tehdä pari kötöstystä, ja lopettaa siihen koska niille kötöstyksille ei ole mitään tarvetta? Mitä hyödyttää opetella kieltä jota ei aio ikinä käyttää (jos ei esim. ole kiinnostunut ko. maan kulttuurista, eikä aioa muuttaa sinne asumaan)? Miksi pakotaa itsensä opettelemaan kanootin veistoa, jos ei ole mitään kiinnostusta kanootteihin.

Eli neuvo "opettele jotain uutta" on ihan turha jos ei ole jo valmiiksi motivaatiota, koska uuden opettelu vaatii sen motivaation. En esim. itse vielä tänäkään päivänä muista sanojen taivutusten hienoja nimiä (illatiivi allatiivi jne, ei mitään hajua mitä ne on) koska mielestäni olivat ja ovat täysin turhia joten en niitä vain oppinut millään peruskoulussa.

Eli jos ongelmana on mielenkiinnon kohteiden puute, ei siihen voi antaa ohjeeksi "opettele mielenkiintoisia asioita".

Jos ihmistä ei kiinnosta yhtään mikään, hän on masentuntut. Ei tuollainen ole normaalia. Kuitenkin sanot että rikkaana matkustelisit, mutta silti mikään kieli tai kulttuuri ei kiinnosta, vaikka sinulla on varaa myös matkusteluun?

Huomaa että en ollut ap, vaikkakin sama pätee myös minuun. Yhden kielen olen aikuisena opetellet, se kiinnosti, nyt osaan sillä tasolla että ainoa keino oppia lisää olisi muuttaa ko maahan. Muut kielet ei kiinnosta, lähes kaikissa maissa pärjää englannilla joten opiskelu yhtä reissua varten olisi ihan turhaa.

Niin ja joo, en varmaan ole normaali, kiitos muistutuksesta. Aina olen tällainen ollut, eipä ole apua löytynyt - etenkään siitä, että joku sanoo "et ole normaali". Varmaan olen liian looginen ajattelultani, kun en osaa nauttia esim. minkään (loogisesti) turhan opettelusta.

Up

Mitä tykkäsit tehdä lapsena? Kai sinulla silloin joku  harraste oli ja voisit uudelleen innostua siitä.

No mites vaikka bdsm? Rupee dominaks.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tykkäsit tehdä lapsena? Kai sinulla silloin joku  harraste oli ja voisit uudelleen innostua siitä.

Kaikilla ei ole ollut lapsena harrastuksia. Vaikka tällaoset lapset taitaa olla se marginaalinen ryhmä. Itse vietin lapsuuden kotona ja leikin niillä leluilla joita meillä oli ja ulkona olin yksin ilman kavereita. Usein kuljeskelin ja oleskelin pihalla kun en keksinyt mitään tekemistä. Kerran tosin yritin kiivetä puuhun kun oli tyksää, mutta siitä tuli heti sanomista ja viikko arestia. Joistain harrastuksista olin kiinnostunut, mutta usein perustelu oli se ettei meidän perheellä ollut varaa harrastuksiin. Sellaista se toisilla vain joskus on. Jossain vaiheessa muutettiin pienestä kaupungista maalle koska vanhempani olivat yhtäkkiä sitä mieltä että maaseudun luonto ja rauha on paras paikka lapselle kasvaa. En itse kokenut juuri kuitenkaam viihtyväni maalla. Ja jos omaa lapsuuttani pitäisi kuvata kahdella sanalla niin tylsä ja pitkäveteinen olisi aika osuvia. Ja ei, en ole AP, mutta voin samaistua hyvin AP:n tunteisiin. Poden itse kanssa aivan samanlaista tyhjyyden ja merkittömyyden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset, perhe ja koti tuovat kummasti sisältöä elämään. Mitä enemmän aika kuluu, sitä onnellisempi olen kun ne tuli hankittua!

Minulla oli myös nuoruudessa ajatus, että en muuta kaipaa kuin matkustelua, juhlia, opiskelua ja työtä, kivoja vaatteita ja menoja. Onneksi kuitenkin päädyin myös hankkimaan perheen.

Nyt tuo kaikki muu kiva on vain kirsikkana kakun päällä, todellisen sisällön ja suurimman onnen tuo perhe, lapset, nuo omat rakkaat ihmiset!

Lapset ja perheenperustaminen eivät ole joku automaatio, joka vaan tipahtaa elämään tai pistetään tilaukseen. Voi kun nämä viisastelijat tajuaisivat tämän.

Todella. Kun tajuaisivatkin. Mutta eihän ole mahdollista, että muiden olisi vaikea tuota idylliä saavuttaa, kun se kerran Minulta onnistui.

Esimerkiksi itse olen kokenut kaksi aborttia, joista jälkimmäisen raiskauksen seurauksena. Se mitä tapahtui lamaannutti ja nujersi minut täysin. Kun yritin hakea apua, en saanut, vaan traumatisoiduin entistä pahemmin. Eikä kyse ollut yhdestä "ammattiauttajasta", eikä edes kahdesta. No tässä olisi minulle elämänsisältöä ja projektin aihe: kirjoittaa aiheesta kirja. Fiktiossa tuo ei menisi läpi, koska ei siinä olisi uskottavaa. Todellinen elämä vain joskus päihittää absurdiudessaan fiktion.

En ikimaailmassa olisi pystynyt parisuhteeseen, kun jo pelkkä kosketus oli (ja on joskus vieläkin) minulle liikaa. Äidiksi en enää ikäni puolesta voi tulla. 

Ikinä ei voi tietää, mitä toisen ihmisen elämässä on tapahtunut ja mikä nykyiseen tilanteeseen on johtanut. Kunpa nämä kaikkitietävät neuvojat sen joskus tajuaisivat.

Minulla ei ole intohimoja. Luulen että on osa luonnon monimuotoisuutta, että ihmisissä on tällaista vaihtelua. Hyvä puoli minussa on, että siedän hyvin muiden mielestä tylsiä tehtäviä ja tilanteita ja pystyn viihdyttämään itseäni omilla ajatuksillani ja seurallani. Huono puoli sitten on, että tunnen suuremmassa mittakaavassa tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Yritän lohduttaa itseäni ajatuksella, että olen vain tällainen evoluution kokeilu, joka ei ehkä vain ole oikein parhaimmillaan tässä ajassa ja paikassa. Ei täällä kovin montaa kymmentä vuotta onneksi tarvitse olla.

Vaikuttaa, että Ap:lla on käsittelemättömiä asioita lapsuudessaan ja siksi hän ei pysty nauttimaan elämästään. Suosittelisin menemään esim. psykodynaamiseen terapiaan tai jopa ihan psykoanalyysiin, jos rahat riittävät ja kantti kestää. Todella raskasta (oma kokemus), mutta potentiaalisesti erittäin palkitsevaa ja saatat löytää "tarkoituksen" elämällesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ap mutta sama ongelma kirjoitti:

Moni on maininnut "uusien asioiden opettelun" hyvänä ajanvietteenä. Mutta mitä tekee taidoilla jotka ei kiinnosta, tai ylipäätään. En esim. halua käyttää rumia virkkauksia vaatteina, tai täyttää kotia itsemaalatuilla posliiniesineillä. Miksi opetella taito, tehdä pari kötöstystä, ja lopettaa siihen koska niille kötöstyksille ei ole mitään tarvetta? Mitä hyödyttää opetella kieltä jota ei aio ikinä käyttää (jos ei esim. ole kiinnostunut ko. maan kulttuurista, eikä aioa muuttaa sinne asumaan)? Miksi pakotaa itsensä opettelemaan kanootin veistoa, jos ei ole mitään kiinnostusta kanootteihin.

Eli neuvo "opettele jotain uutta" on ihan turha jos ei ole jo valmiiksi motivaatiota, koska uuden opettelu vaatii sen motivaation. En esim. itse vielä tänäkään päivänä muista sanojen taivutusten hienoja nimiä (illatiivi allatiivi jne, ei mitään hajua mitä ne on) koska mielestäni olivat ja ovat täysin turhia joten en niitä vain oppinut millään peruskoulussa.

Eli jos ongelmana on mielenkiinnon kohteiden puute, ei siihen voi antaa ohjeeksi "opettele mielenkiintoisia asioita".

Jos ihmistä ei kiinnosta yhtään mikään, hän on masentuntut. Ei tuollainen ole normaalia. Kuitenkin sanot että rikkaana matkustelisit, mutta silti mikään kieli tai kulttuuri ei kiinnosta, vaikka sinulla on varaa myös matkusteluun?

Huomaa että en ollut ap, vaikkakin sama pätee myös minuun. Yhden kielen olen aikuisena opetellet, se kiinnosti, nyt osaan sillä tasolla että ainoa keino oppia lisää olisi muuttaa ko maahan. Muut kielet ei kiinnosta, lähes kaikissa maissa pärjää englannilla joten opiskelu yhtä reissua varten olisi ihan turhaa.

Niin ja joo, en varmaan ole normaali, kiitos muistutuksesta. Aina olen tällainen ollut, eipä ole apua löytynyt - etenkään siitä, että joku sanoo "et ole normaali". Varmaan olen liian looginen ajattelultani, kun en osaa nauttia esim. minkään (loogisesti) turhan opettelusta.

Loogisesti ajatellen kaikki on turhaa, ja juuri sen takia siitä logiikasta ei ole elämän sisällöksi. Jos sinulle nimenomaan hyödyllisyys on tärkeä asia (esim. ettei kieltä voi opetella ihan vain siksi, että se voisi olla itsessään kiinnostavaa), niin miksi et opettelesi jotain taitoa, josta voisit hyötyä harrastuksenomaisesti rahallisesti? Ei kukaan pakota sinua maalaamaan posliiniesineitä, jos ne mielestäsi ovat rumia.

Kuulostaa siltä että Ap on jotenkin sivussa itsestään ja omasta elämästään. Mikä tuon tyhjyyden tunteen tuottaa? Oman itsensä kohtaamattomuus? Kokeile oikeasti ottaa täysi vastuu elämästäsi Ap. Ei ole ketään muuta ratkaisemaan kertomiasi ongelmia.

Oma käsitykseni elämän tarkoituksesta on pitää aivot sellaisessa tilassa että eläminen tuntuu jotenkin siedettävältä. 

Ehkä ilmeisin merkityksen tuoja ovat työ, ihmissuhteet ja jälkeläiset. Valitettavasti osa ihmisistä on suhteellisen kyvytön näissä asioissa (ml. allekirjoittanut) joten siedettävän elämän tapaa joutuu etsimään vähäisemmistä tai lyhytaikaisemmista tavoitteista tai toimista.

Jokin harrastus, liikunta tai puuhastelu auttaa yleensä elämään eteenpäin, jollain tavalla unohtamaan hetkeksi kaiken syvän tarkoituksettomuuden.

Loppujen lopuksi millään ei ole mitään merkitystä. Tai toisaalta kaikki on täynnä merkitystä - ts. ihmiselle jolla ei ole elämässä mitään oleellista varsin pienet asiat voivat tulla hyvinkin tärkeiksi, keskeisiksi elämässä. Tätä ns. normaalia elämää elävät eivät välttämättä ymmärrä

Neuvoilla kuten "ota täysi vastuu omasta elämästäsi" ei voi auttaa. Kyse ei ole tiedollisesta ongelmasta vaan kyvyttömyydestä. Mahdollisen ratkaisun on tultava sisäisesti.

Ei halvaantuneelle auta sanoa että "nouse ylös  ja kävele", ellei nyt sitten sanoja ole jokin jeesus.

Kyllä jalaton mielellään kävelisi tai juoksisi mutta kun ei pysty

Moi, ymmärrän mitä mielessäsi pyörii. Oon ollut aika samanlaisessa tilanteessa itsekin. Oravanpyörä, 9-5 life ei kiinnosta. Elämässä on muutakin kuin työ.

Joku jo sulta kysyikin että mitä tekisit jos et kävisi töissä ja raha ei oo ongelma? Vastasit että matkustelisit, laskettelisit jne.

Miksi et tee niin? Sulla on sun elämästä vastuu. Lopeta työt, jos työt ei kiinnosta. Myy asuntosi tai vuokraa eteenpäin. Ala tekemään niitä asioita, mitä haluat tehdä.

Ja joo in täältä ruudun takaa helppo antaa ohjeita, mutta kuten sanoin niin mä oon ollut, ja osittain olen edelleenkin, samassa pisteessä kuin sinä. Mutta mä yritän päivittäin olla olematta uhri-mindsetissä ja olla mun oman elämäni luoja.

Jos haluat jutella lisää niin voidaan vaihtaa jonkinlaisia yhteystietoja. =)

Elämä on valintoja, haluat talon, otat lainaa ja huomaat et voi enää valita toisin...paitsi, jos jätät talon maksamatta. Olet töissä jotta saat rahaa...paitsi, jos jäät töistä pois ja kehität itseäsi vaikkapa opiskelemalla jotain muuta alaa. Itse hyppäsin pois kärrynpyörästä, otin riskin ja aloin tekemään sitä mikä kiinnosti. Kävin läpi todella kovat ajat ja vähällä oli etten pudonnut kokonaan, taistelu kuitenkin kannatti, koska minusta tuli vahvempi ja itsevarmempi, olin itse päättänyt mitä teen elämälläni ja selvisin.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet tähän asti toteuttanut jonkun toisen (esim. vanhempiesi) unelmia, tai tehnyt sitä, mitä he ovat toivoneet sinun tekevän, tai olet olettanut heidän toivovan.

Olisiko ideaa, että kokeilisit jotain sellaista, vaikka harrastuksena, jota vanhempasi ja sukusi/lähipiirisi ei arvosta lainkaan, tai pitää jopa paheksuttavana. Esim. joku taiteen ala tai taidemuoto. Jotain, mikä ei ole millään tavalla trendikästä.

Ei. Ei mun äitiä kiinnostanut mitä elämälläni teen. Lukio piti käydä, sen jälkeen sille olisi ollut ihan sama jos menen töihin tai amikseen. Oma valinta oli lähteä yliopistoon jne. Pari välivuotta tosin tuli jo tuolloin kun en tiennyt mitä haluan. Ehkä joku innostuksen ja intohimon puute on aina ollut läsnä elämässäni.

.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset, perhe ja koti tuovat kummasti sisältöä elämään. Mitä enemmän aika kuluu, sitä onnellisempi olen kun ne tuli hankittua!

Minulla oli myös nuoruudessa ajatus, että en muuta kaipaa kuin matkustelua, juhlia, opiskelua ja työtä, kivoja vaatteita ja menoja. Onneksi kuitenkin päädyin myös hankkimaan perheen.

Nyt tuo kaikki muu kiva on vain kirsikkana kakun päällä, todellisen sisällön ja suurimman onnen tuo perhe, lapset, nuo omat rakkaat ihmiset!

Ap täällä. En halua lasta/perhettä. Se on ihan poissuljettu vaihtoehto, ollut aina. Abortinkin olen tehnyt eikä harmita yhtään. Lapsi ratkaisisi toki vapaa-ajan ongelmat eli vapaa-aikaa ei olisi eikä aikaa miettiä mitä haluaa tehdä kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa sitä lasta. Lapsen kanssa nimenomaan eletään sitä tasaisen tappavaa arkea rutiineinern eli ihan päinvastoin kuin mitä haluaisin. En todellakaan ole äitityyppiä, se on ihan selvä juttu. Itseasiassa en edes pidä lapsista, en pitänyt silloinkaan kun itse olin lapsi, siis esim. kouluikäisenä pienemmistä lapsista.

On kyllä jännä lukea tällaisesta ongelmasta! Jos mulla ei olisi lapsia, niin ei olisi ongelmaa elämän täyttämiseen. Luulenpa, että missä tahansa elämäntilanteessa olisi aina liian vähän aikaa intohimojen toteuttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluisan elämän elämiselle on 2 suurta estettä - raha ja aika. Se hyvinpalkattu vaativa asiantuntijatyö vie liikaa aikaa, n. 50h/vko, joka toisen viikonlopun ja olin töissä myös pääsiäisen, joulun, viime juhannuksen..lomalla olin viimeksi kesällä 2019 2vko ja matkustanut olen tasan vuosi sitreb 5vrk matkan. Jos taas ei tee työtä niin ei ole rahaa vaan on muutettava takaisin tuppukylään, vähäisestäkin matkustelusta luovuttava. Sitäkin olen miettinyt että jos vaan muuttaisi syrjemmälle, ottaisi koiran ja touhuaisi sen kanssa kaikkea, unohtaisi matkat ja teatterit jne.

Mutta en ole luopumaankaan valmis. Kuten sanottu tulen köyhistä oloista. Ei mulla ollut huoletonta nuoruutta jolloin harrastaa, shoppailla, käydä jossain discoissa ja festareilla jne. Mistään harrastuksista ei ollut puhettakaan (luin sitten kirjoja kun se oli ilmaista, paljon kirjoja, joskus yli 30 kirjaa kuukaudessa) ja kesälomat oltiin töissä ja muuten jaettiin mainoksia ja niistä rahoista ostettiin lukiokirjat, maksettiin yo-kirjoitukset, autokoulut, silmälasit jne.

Ei tuo nyt kyllä noin voi olla. Sulla on hyvinpalkattu asiantuntijatyö mutta sitten ei ole aikaa eikä rahaa? Jos on hyväpalkkaisessa työssä, on rahaa ja lomat on hyvät, vähintään se 5-6 viikkoa vuodessa voi matkustella, sulla on varaa ottaa vaikka palkatontakin lomaa. Ja miten se hyväpalkkainen työ on sitä että teet vaan jotain tylsää klikkailua huonolla koneella ja kuuntelet ihmisten valituksia ja käyt huonossa ruokalassa syömässä?

Ja miten toinen vaihtoehto on muuttaa takaisin tuppukylään ja olla tekemättä mitään?

Myy se asuntosi, sulla ei ole ketään jolle se jättää perinnöksi, tai laita vuokralle ja asu itse pienessä ja halvassa yksiössä vaikka Kontulassa niin jää rahaa matkusteluun.

Ap täällä. Ei mun työ mikään megahyväpalkkainen ole! Enemmän kuin suomalaisen keskipalkka mutta bruttovuositulot jää selvästi alle 100000 edellä kuvaamallani työmäärällä. Asun Helsingissä, täällä on kallista, maksoin yksiöstäni rapiat 300000, siihenhän ne rahat menee. Olen jo miettinyt halvempaan kaupunkiinkin muuttamista mutta kun nimenomaan tykkään kaupunkilaiselämästä...Keskusta-asuminen on niitä harvoja asioita joista koen iloa. Olen kotoisin tuppukylästä ja asuin aikaisemmin pienemmässä kaupungissa yli 10v ajan, tiedän kyllä mitä se on.