Hyvä että kaikenmaailman sosiaali- ja mielenterveyspalveluita tarjotaan aina vain nuoremmille lapsille
Sukupolvi X:n kohdalla heikoimpien orjuu*ttaminen onnistui vain osittain, koska suuri osa orj*ista karkasi. Nyt he ovat päätyneet eläkeläisiksi, syrjäytyneiksi, kodittomiksi ynnä muunlaisiksi hampuuseiksi joista on vain kuluja yhteiskunnalle. Tuo sukupolvi tulee kalliiksi, joten nyt orjuu*ttajia harmittaa. Virhe oli, että sukupolvi X:ää alettiin orjuu*ttaa vasta varhaislapsuuden jälkeen, siis esim vasta kun he olivat nuoria aikuisia. Silloin oli myöhäistä, he onnistuivat karkaamaan.
Nyt orjuu*ttajat ovat ottaneet opikseen. Nykyään kunkin sukupolven heikoimmat orjuu*tetaan jo mahdollisimman nuorina. Mitä nuorempana orjuu*ttaminen aloitetaan sitä pienemmällä todennäköisyydellä orj*a voi koskaan karata. Orj*a voidaan pitää orj*ana hänen elämänsä loppuun asti.
--
Joten on hyvä että lastensuojeluviranomaiset pyrkivät ottamaan perheiltä pois pikkulapsia jolloin heitä voidaan laittaa kontrolloiviin laitoksiin.
On hyvä että entistäkin hanakammin pikkulapsilla diagnosoidaan autismia jolloin heitä voidaan määrätä kaikenmaailman kontrolloivien sosiaalipalveluiden pariin.
On hyvä että entistäkin hanakammin pikkulapsilla diagnosoidaan ADHD jolloin heitä voidaan huu*mata zombeiksi vahvoilla "lääkkeillä".
--
Kunhan sosiaalipalvelut ja mielenterveyslääkitykset saadaan toimimaan maksimaalisesti niin pystytään luomaan huu*maus- ja kontrollimekanismi jolla saadaan pysyvästi orjuu*tettua mahdollisimman suuri osuus jokaisesta tulevasta sukupolvesta. Ei pidä pyrkiä kontrollin optimoimiseen vaan maksimoimiseen. Siten saadaan maksimaalinen määrä orj*ia, hurraa!
Kommentit (2)
Ei niille enää diagnooseja kirjoitella, jos kirjoiteltaisiin, pitäisi järjestää kouluun avustajat ja kuntoutusrahat ja kaikkea. Nykyisin puhutaan neurokirjosta.
Orjuu*ttamisen hyvät puolet:
1. Ansaitaan rahaa.
2. Se on hauskaa.
Ehkä muitakin hyviä puolia on.