Emilia Kent -jatko-osa L.M Montgomeryn Runotyttösarjaan

Muistatteko vielä tv-sarjaa Tie Avonleaan? Perustuu löyhästi Montgomeryn Sara, tarinatyttö -kirjasarjaan.

Ihana Prinssi Edwardin saari.

Minäkin olen lukenut Runotyttö-kirjat moneen kertaan, ensimmäisen kerran 9-vuotiaana. Tästä jatko-osasta en pitänyt ollenkaan, sain siitä vain pahan mielen ja myötähäpeän.

Vielä ajatuksia aiheen tiimoilta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Teddy Kent oli huonosti rakennettu hahmo. Hänessä ei ollut oikein mitään muuta ominaisuutta kuin jonkinlainen eteerinen välinpitämätön saavuttamattomuus. Vaikea kuvitella että Emily Kentin elämä voisi olla muuta kuin tylsää.

Kun taas siihen creepyyn setämies-Priestiin oli Montgomery itsekin lätkässä... En ollut yllättynyt, että tunnusti asian päiväkirjassaan.

Nyt kun aikuisena luin kirjat uudelleen, totesin että Perry olisi ollut paras. Hän oli iloinen, päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain Emilian vuoksi.

Olihan Teddyssä taiteellisuuden lisäksi vahvaa seksuaalista vetovoimaa, mikä vetosi voimakkaasti Emiliaan. Kirjassa verrataan ihan suoraan heidän välistä fyysistä vetoansa ja siitä tulevaa nautintoa Emilian sielullisiin orgasmeihin eli leimahduksiin.

Ei siinä puhuta seksuaalisesta vetovoimasta yhtään mitään, ei suoraan eikä oikein epäsuorastikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Teddy Kent oli huonosti rakennettu hahmo. Hänessä ei ollut oikein mitään muuta ominaisuutta kuin jonkinlainen eteerinen välinpitämätön saavuttamattomuus. Vaikea kuvitella että Emily Kentin elämä voisi olla muuta kuin tylsää.

Kun taas siihen creepyyn setämies-Priestiin oli Montgomery itsekin lätkässä... En ollut yllättynyt, että tunnusti asian päiväkirjassaan.

Nyt kun aikuisena luin kirjat uudelleen, totesin että Perry olisi ollut paras. Hän oli iloinen, päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain Emilian vuoksi.

Olihan Teddyssä taiteellisuuden lisäksi vahvaa seksuaalista vetovoimaa, mikä vetosi voimakkaasti Emiliaan. Kirjassa verrataan ihan suoraan heidän välistä fyysistä vetoansa ja siitä tulevaa nautintoa Emilian sielullisiin orgasmeihin eli leimahduksiin.

Ei siinä puhuta seksuaalisesta vetovoimasta yhtään mitään, ei suoraan eikä oikein epäsuorastikaan.

Emilia ei välttämättä edes tiennyt seksuaalisuudesta juuri mitään, koska tuohon aikaan tytöt ja nuoret naiset pyrittiin pitämään viattomina ja tietämättöminä niin kauan kuin mahdollista. Jos ei tiedä että on olemassa seksuaalisuutta ja seksiä, on aika vaikea haluta sellaista jonkun kanssa.

OI ihana ketju! Itse kuuntelin äänikrijana juuri tuon Emilia Kent -kirjan ja vaikka en yleensä tällaisista jatko-osista välittäkään, tuo kirja oli jotenkin toimiva ja vei minut takaisin ihanaan Emilian maailmaan. Joku täällä kommentoi juuri vastakkaista, mutta minusta kieli ja kuvailu oli samantyyppistä alkuperäisten suomennosten kanssa. Ihmettelin jopa sitä, miten tutulta tyyli tuntui ja miten selkeästi pystyin palaamaan vanhaan maailmaan uuden kirjan kautta. Tapahtumapaikat kun ovat paljolti samoja kuin trilogiassa.

Jos et ap (tai muut fanit) vielä tässä vaiheessa ole lukenut niin lue ihmeessä :)

En, enkä lue. En arvosta tippaakaan tollasia muiden kirjoista tehtyjä random jatko-osia. Mulla ne kirjat loppuu just niin kuin ne I. Alunperin kirjoitettu, ilman typeriä toisten kirjoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Teddy Kent oli huonosti rakennettu hahmo. Hänessä ei ollut oikein mitään muuta ominaisuutta kuin jonkinlainen eteerinen välinpitämätön saavuttamattomuus. Vaikea kuvitella että Emily Kentin elämä voisi olla muuta kuin tylsää.

Kun taas siihen creepyyn setämies-Priestiin oli Montgomery itsekin lätkässä... En ollut yllättynyt, että tunnusti asian päiväkirjassaan.

Nyt kun aikuisena luin kirjat uudelleen, totesin että Perry olisi ollut paras. Hän oli iloinen, päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain Emilian vuoksi.

Mun mielestä Teddyn hahmo on tarkoituksella etäinen, jotta jokainen lukija voi luoda hänestä mielessään sen unelmien täydellisen kumppanin Emilialle.

Perryssä oli myös se vika, että Emilialla ei ollut romanttisia tunteita häntä kohtaan.

Ihmettelen, miten en lapsena ja nuorena tajunnut Priestin ällöttävyyttä. Hahmo on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen, mutta suuri syy siihen, miksi Runotyttö on vaipunut unholaan.

Minulla sama juttu, että lapsena ja teini-ikäisenä en jotenkin muista pitäneeni Dean Priestiä mitenkään epämiellyttävänä hahmona, mutta kun nyt luin kirjat taas vuosien tauon jälkeen (olen 32), huomasin välillä ihan nyrpistaväni nenää Dean-kohtauksille, kun ne tuntuivat niin ällöiltä ja kiusallisilta :D 

Ehkä pystyn nyt samaistumaan paremmin Deaniin, joka oli muistaakseni 36-vuotias tavatessaan Emilian. Eipä tulisi mieleenkään tuntea minkäänlaista yhteenkuuluvuutta 12-vuotiaaseen :D Tai jos tuntisin, pysyisin kaukana, hyi että.

Vierailija kirjoitti:

En, enkä lue. En arvosta tippaakaan tollasia muiden kirjoista tehtyjä random jatko-osia. Mulla ne kirjat loppuu just niin kuin ne I. Alunperin kirjoitettu, ilman typeriä toisten kirjoituksia.

Ymmärrän :) Itse ajattelin niin, että kiva lukea kirjojen innokkaan fanin tuotos, ja suhtauduinkin siihen aluksi täysin erillisenä tarinana. Kiva oli kuitenkin huomata, että se vei takaisin samoihin maailmoihin. Eipä sitä pakko kuitenkaan lukea ole, jos vahvasti tuntee niin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Teddy Kent oli huonosti rakennettu hahmo. Hänessä ei ollut oikein mitään muuta ominaisuutta kuin jonkinlainen eteerinen välinpitämätön saavuttamattomuus. Vaikea kuvitella että Emily Kentin elämä voisi olla muuta kuin tylsää.

Kun taas siihen creepyyn setämies-Priestiin oli Montgomery itsekin lätkässä... En ollut yllättynyt, että tunnusti asian päiväkirjassaan.

Nyt kun aikuisena luin kirjat uudelleen, totesin että Perry olisi ollut paras. Hän oli iloinen, päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain Emilian vuoksi.

Olihan Teddyssä taiteellisuuden lisäksi vahvaa seksuaalista vetovoimaa, mikä vetosi voimakkaasti Emiliaan. Kirjassa verrataan ihan suoraan heidän välistä fyysistä vetoansa ja siitä tulevaa nautintoa Emilian sielullisiin orgasmeihin eli leimahduksiin.

Ei Teddyllä mitään tekemistä leimahduksien kanssa ollut. Ne liittyivät Emilian luomisvoimaan.

Minusta leimahdus kuvasi Emilian herkkyyttä nähdä ja kokea kauneutta ja ihmeellisyyttä pienissä hetkissä.

Mitä siinä kirjassa sitten oli? Misdä he aduivat? Millainen oli avioliittonsa? Mite heidän elämässään tapahtui?

Voisiko joku referoida, mitä tässä jatko-osassa suunnilleen tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miksi emilia ja ted odottivat monta vuotta ilsen ja tedin hääfiaskon jälkeen, kunnes lopulta kihlautuivat? Kirjailija kertoo, että vuosia kuluu. Ted asuu äitinsä kanssa montrealissa. Sitten yhtäkkiä vuosien jälkeen palaa ja viheltää. Kaunko vielä menee tämän jälkeen, että he avioituivat?

Luin juuri alkuperäisen kolmannen osan, josta sai sen käsityksen että Emilia ja Teddy vihittiin pienimuotoisissa juhlissa melko pian tämän hääfiaskon jälkeen. Ja tosiaan Teddyn äiti oli jo kuollut siinä vaiheessa, eli Teddy ei asustellut hänen kanssaan Montrealissa. Eli huolimattomasti lukenut fanittamansa kirjat tämä jatko-osan kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Teddy Kent oli huonosti rakennettu hahmo. Hänessä ei ollut oikein mitään muuta ominaisuutta kuin jonkinlainen eteerinen välinpitämätön saavuttamattomuus. Vaikea kuvitella että Emily Kentin elämä voisi olla muuta kuin tylsää.

Kun taas siihen creepyyn setämies-Priestiin oli Montgomery itsekin lätkässä... En ollut yllättynyt, että tunnusti asian päiväkirjassaan.

Nyt kun aikuisena luin kirjat uudelleen, totesin että Perry olisi ollut paras. Hän oli iloinen, päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain Emilian vuoksi.

Olihan Teddyssä taiteellisuuden lisäksi vahvaa seksuaalista vetovoimaa, mikä vetosi voimakkaasti Emiliaan. Kirjassa verrataan ihan suoraan heidän välistä fyysistä vetoansa ja siitä tulevaa nautintoa Emilian sielullisiin orgasmeihin eli leimahduksiin.

Hei, ne asui maalla ja pitivät karjaa, joten kyllä niillä täytyi olla asiasta aika hyvä käsitys. Jos jostakin asiasta ei ole soveliasta suuremmin puhua, se ei tarkoita, etteivätkö olisi aika tarkkaan tienneet silti.

Ei siinä puhuta seksuaalisesta vetovoimasta yhtään mitään, ei suoraan eikä oikein epäsuorastikaan.

Emilia ei välttämättä edes tiennyt seksuaalisuudesta juuri mitään, koska tuohon aikaan tytöt ja nuoret naiset pyrittiin pitämään viattomina ja tietämättöminä niin kauan kuin mahdollista. Jos ei tiedä että on olemassa seksuaalisuutta ja seksiä, on aika vaikea haluta sellaista jonkun kanssa.

Noin kolmasosa kuunneltu. Ihan ok, mutta itse tunnen eri hahmoista ihan eri tavalla kuin kirjoittaja ja se häiritsee. Huomaan välillä kuunnellessani väittävän vastaan - ei näin, Emilia tai Laura tai Elisabet olisi oikeasti sanonut näin!