Miehen ex somejulkaisuissa
Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä reilu kymmenen vuotta. Meillä perhe perustettu ja nykyisin menee suhteessa hyvin. Parisuhteen ensimmäinen vuosi oli vuoristorataa miehen vuosien takaisen avopuolison tullessa suhteemme väliin kolmantena pyöränä. Tilanne eskaloitui lopulta sen verran likaiseksi heidän osalta että suhde oli hetken vaakalaudalla jonka johdosta mies lopulta pyyteettä ilmoitti poistavansa jokaikisen kuvan exästään koneeltaan ja halusi väkisin että katson kun hän poistelin otoksia tietokoneeltaan osoittaakseen että on tosissaan kanssani samalla kun itkin petettynä. Sen jälkeen suhteessamme alkoi uusi luku ja avoliittomme alkoi voida paremmin. Kuvien poistotilanteesta kulunut kohta kymmenen vuotta mutta muistan yhä kuin eilisen kuinka mies kiinni jäätyään lopetti väitteen että ovat "vain ystäviä", kertoi mitä selkäni takana tehneet ja lopetti kuvien poiston jälkeen naiseen yhteydenpidon.
En ole Facebookissa ollut koskaan käyttäjänä mutta mies on ja viikonloppuna hän esitteli nuoruuskuviaan facebookista. Hän ei ole julkaissut perheestämme kuvia ja pitää somen suhteen nykyisin hiljaisuutta. Hänen esitellessä facebook-profiiliaan osui silmään se että hänellä oli satojen fb-kamujen jakoon pistetty lukuisia kuvia hänestä kyseisen exän kanssa. Kuvia jossa esim. Exä hänen kainalossaan tai ovat toisiinsa kietoutuneina sylikkäin. Profiilista olisi voinut saada kuvan että hän yhä parisuhteessa kyseisen naisen kanssa.
Koen tilanteen vaivaannuttavana menneistä johtuen. Hänhän halusi tehdä ison numeron aikanaan vaatien minua katsomaan kuinka hän poistaa kaikki kuvat kyseisestä exästään pelastaakseen avoliittomme jäätyään kiinni. Ja vielä vuosien jälkeen hänellä somessa kaikkien nähtävillä estradipaikalla romanttisia yhteiskuvia exänsä kanssa. Meistä sen sijaan ei ainuttakaan parisuhdekuvajulkaisua jolloin hänen profiilinsa parisuhteessa-merkintä johon ei merkattu että kenen kanssa yhdessä (kun en ole itse fb-käyttäjä) voisi saada monet olettamaan hänen olevan suhteessa yhäkin kyseisen naisen kanssa.
Mitä mieltä olette tässä tilanteessa siitä että miehellä yhteiskuvia somessa kaikille jaossa mutta jotka salannut puolisoltaan?
Menneen takia tilanne vaivaa minua ja toivoisin laajempaa perspektiiviä tähän etten ylireagoi liiaksi. En tiedä kehkeytyisikö riita jos muistuttaisin miestä siitä että väitti poistaneen jokaisen kuvan exästään.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-ap
Nyt on selittämisen makua. Huomaatko kuinka puolustelet itsellesi miehen tekemisiä?
Miten te epävarmat naiset kehtaatte vaatia, että miehen pitäisi poistaa hänen historiaansa?? Siihen historiaan on kuulunut rakkaus exään. Miksi mies ei saisi muistojaan pitää? Mikä teitä vaivaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on poistanut exän kuvat niin kuinka niitä on kuitenkin lisätty facebookkiin? Mies on valehdellut poistaneensa ne!
Kirjaudu itse myös facebookkiin ja merkitse parisuhdetiedot yms. julkisiksi. Pyydät tietenkin myös miehesi kaveriksi niin pääset perille mitä mies siellä posailee,
Kun mies aikanaan poisti edessäni kuvat koneelta hän poisti kuvat tietokoneen kuva-albumista muttei tuolloin kirjautunut Facebookin. Kuvat mahdollisesti voineet jäädä tuolloin poistotilanteessa ilman että hän miettinyt sen tarkemmin. Hänen facebookissaan julkaistuja kuvia parikymmentä joista useampi kyseisen exän kanssa joten on kuitenkin tietoinen mitä esittelyssään siellä on. Muista existään hänellä ei ole julkaistuja yhteiskuvia. Ehkei hän kyseisen kuvanpoistotilanteen jälkeen muista enää että vannoi poistavan kaikki kuvat kyseisestö exästään vaatiessaan minua seuraamaan poistoja. Olen vuosia sitten jo päättänyt eteen liity Facebookin enkä näe tarpeelliseksi tehdä niin nytkään. Lähipiirimme kuitenkin tietää kenen kanssa hän suhteessa vaikkei kaukaisemmat fb-kaverit tietoisia
-ap
Kirjaudut nyt vaan sinne Faceen vaikka eses vähäksi aikaa ja pyydä mies kaveriksi. Sen jälkeen käyt likettämässä kaikkia hänen ja eksän kuvia mitä sieltä löytyy. Kato mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin tässä ei nyt täsmää.
Jep... "Meillä on täydellinen suhde mutta kun eksän kuvat Facessa häiritsee mutta en haluu vaatia poistamaan mutta ois kiva jos minusta olisi siellä kuvia mutta en halua jakaa itsestäni juttuja somessa mutta häiritsee kun fb-kaveri ei tiennyt kuka olen mutta en oleta että kaikki 750 fb-kaveria minut tietää mutta miksi mies ei halua minua mainostaa mutta en vaadi tätä myöskään mutta haluan että kaikki tietää meidän olevan suhteessa mutta mieluiten silleen ettei mua mainosteta somessa mutta mies poisti kaikki eksän kuvat koneelta suurieleisesti mutta ei Fbstä vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa mutta ei mua eksä kiinnosta en halua esittää kaveria mutta silti harmittaa kaikki mutta mies petti silti eksän kanssa mutta anteeksi on annettu mutta silti harmittaa historia mutta mies on täydellinen ja ihana mutta ei osaa kontrolloida vihaansa mutta en minä halua turhasta riidellä mutta kun nämä luvat häiritsee mutta pelkään miehen reaktiota mutta kyllä tästä haluan puhua mutta kun mies on täydellinen ja suhde kukoistaa ja te ette vaan ymmärrä.
Tälleen lyhyesti kiteytettynä viimeisen 10 sivun viestit APlta😂
Jos olisit lukenut oikeasti koko ketjun tietäisit etten koe tarpeelliseksi parisuhde kuvia itsestånikään someen. Enkä koe tarpeelliseksi mainostaa suhdettamme. Se ei häiritse että joku miehen fb-kaveri ei tiennyt minusta, hänen ällistynyt ja suurielkeinen reaktio oli kylläkin erikoinen. Aloituksessa kysynkin ylireagoinko liiaksi kuvien näkemisestä. Onneksi tullut myös asiallisia vastauksia. Mies osaa kyllä kontrolloida suuttumusta joka on sanallista korkeintaan muttei koskaan väkivaltaa
-ap
Tämä viimeinen lause herätti huomioni. Tämä toistuu teksteissäsi -joudut selittelemään miehen käytöstä meille ja itsellesi. Elin lapsuuteni fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisen isäni ja manipuloivan äitini kanssa. Väkivalta kohdistui meihin molempiin. Vieläkin ovat yhdessä ja äitini selittää juuri vastaavalla tavalla kaikkea isäni käytöstä.
Rakas ystävä, ap, näethän, että olemme jämäköitä tässä asiassa, koska emme halua sinun kärsivän. Olemme täysin puolellasi tässä. Toivottavasti osaat lukea näitä ”negatiivisia kommentteja” tässä valossa. Ihan jokainen me täällä haluaisimme, että olisit onnellinen ja tällä tarinalla olisi onnellinen loppu ❤️
Vierailija kirjoitti:
Miten te epävarmat naiset kehtaatte vaatia, että miehen pitäisi poistaa hänen historiaansa?? Siihen historiaan on kuulunut rakkaus exään. Miksi mies ei saisi muistojaan pitää? Mikä teitä vaivaa??
Minä ymmärrän tätä kommenttia. Kuvat pitäisi saada pitää, sehän on miehen henk.koht. historiaa, mutta yksityisesti. Jos kuvien säilyttäminen vaikka omalla koneella on ongelmallista, niin niiden poisto ei ole ratkaisu, vaan asioista puhuminen ja luottamuksen rakentaminen uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-apNyt on selittämisen makua. Huomaatko kuinka puolustelet itsellesi miehen tekemisiä?
Samaa mieltä. Lisäksi se, että ap:tä on toistuvasti petetty voi kertoa jotain siitä, että hakeutuuko hän vääränlaisten miesten seuraan? Alistuuko parisuhteissa, onko ylikiltti, rajaton, ei pidä puoliaan?
Vierailija kirjoitti:
No otitko asian illalla puheeksi?
Täällä nyt manataan piruja seinille, mutta itse ihmettelen tuon työkaverin yllättyneisyyttä, kun kuuli vauvasi isän. Tuli mieleen, että tietää miehen hengailleen jonkun muun kanssa ja hämmästyi, kun kuuli että sinunkin kanssasi oikein vauvaksi asti.
Kyseisellä naispuolisella fb-kamulla ollut aikanaan tunteita miestäni kohtaan. Olivat tapailleet jokusen kuukauden menon menemättä vakavammaksi. En tiedä oliko hänen fb-kamulla siksi jotain hampaankolossa

Tämä elämäni toinen parisuhde. Tuskin kaikki maailman miehet pettäjiä varsinkaan aikuistuttua
-ao
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin tässä ei nyt täsmää.
Jep... "Meillä on täydellinen suhde mutta kun eksän kuvat Facessa häiritsee mutta en haluu vaatia poistamaan mutta ois kiva jos minusta olisi siellä kuvia mutta en halua jakaa itsestäni juttuja somessa mutta häiritsee kun fb-kaveri ei tiennyt kuka olen mutta en oleta että kaikki 750 fb-kaveria minut tietää mutta miksi mies ei halua minua mainostaa mutta en vaadi tätä myöskään mutta haluan että kaikki tietää meidän olevan suhteessa mutta mieluiten silleen ettei mua mainosteta somessa mutta mies poisti kaikki eksän kuvat koneelta suurieleisesti mutta ei Fbstä vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa mutta ei mua eksä kiinnosta en halua esittää kaveria mutta silti harmittaa kaikki mutta mies petti silti eksän kanssa mutta anteeksi on annettu mutta silti harmittaa historia mutta mies on täydellinen ja ihana mutta ei osaa kontrolloida vihaansa mutta en minä halua turhasta riidellä mutta kun nämä luvat häiritsee mutta pelkään miehen reaktiota mutta kyllä tästä haluan puhua mutta kun mies on täydellinen ja suhde kukoistaa ja te ette vaan ymmärrä.
Tälleen lyhyesti kiteytettynä viimeisen 10 sivun viestit APlta😂
Jos olisit lukenut oikeasti koko ketjun tietäisit etten koe tarpeelliseksi parisuhde kuvia itsestånikään someen. Enkä koe tarpeelliseksi mainostaa suhdettamme. Se ei häiritse että joku miehen fb-kaveri ei tiennyt minusta, hänen ällistynyt ja suurielkeinen reaktio oli kylläkin erikoinen. Aloituksessa kysynkin ylireagoinko liiaksi kuvien näkemisestä. Onneksi tullut myös asiallisia vastauksia. Mies osaa kyllä kontrolloida suuttumusta joka on sanallista korkeintaan muttei koskaan väkivaltaa
-apViestiesi perusteella henkinen väkivalta on vahvana teidän suhteessa ja miehen suuttuessa etenkin, eli en kehuisi että osaa kontrolloida suuttumustaan. Kysyit ylireagoitko, mutta olet myös kokenut tarpeelliseksi vastata jokaiseen "Kyllä"- viestiin että olet eri mieltä. Eli etsit validoimista, et mielipiteitä. Asiallisiksi kommenteiksi lasket ne jotka sanoo ettet ylireagoi.
Itse toit esille, että loukkaannuit kun miehen fb-tuttu ei tiennyt kenelle odotat lasta, eli sen perusteella annat kuvan että haluat ihmisten tietävän sinusta Fbssä ja muutenkin.
Kuten tuossa aikaisemmassa viestissä joku mainitsi, et haluaisi kuvis faceen sinusta mutta kyseenalaistat samalla miksi niitä ei ole. Tämä luo ristiriitaa. Suosittelen, että luet ketjun kommentit uudestaan. Myös ne, jotka ovat mielestäsi negatiivisia ja etenki ne, jotka olet itse kirjoittanut. Ne antaa ihan eri kuvan tilanteesta kuin mitä pääsi sisällä oletat.
Jos vartavasten haluaisin parisuhteesta ni kuvia Facebookin uskon että mieheni sellaisen pyynnöstä lisäisi. En näe tarpeen.
Se että hänen fb-ja eri reagoi voimakkaasti kuultuaan kysymykseensä vastauksen että kuka kumppanini on johti työpaikkakiusaamiseen minua kohtaan. Syrjintää ja seläntakananimittelyä. Vaikka kysyjän kanssa ennen kysymystä oli mukavat välit. Tuskin muuten hänen kysymystä ja siihdn reagointia miettisin mutta sain sen johdosta lokaa niskaan mikä yllätti
-ap
Vierailija kirjoitti:
No otitko asian illalla puheeksi?
Täällä nyt manataan piruja seinille, mutta itse ihmettelen tuon työkaverin yllättyneisyyttä, kun kuuli vauvasi isän. Tuli mieleen, että tietää miehen hengailleen jonkun muun kanssa ja hämmästyi, kun kuuli että sinunkin kanssasi oikein vauvaksi asti.
Mies oli melko väsynyt töistä tultua. Nukuin lapset ja menin vierelle mutta oli alkanut kuorsata ja näin paremmaksi lykätä aiheesta puhumista. Suuttuisi univelkaisena enempi jos herättäisin exästä jauhaakseni. Tänään illemmalla suunnitteilla puhua, palstaa lukien ajatukset pyörineet ja itkettänyt
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-apNyt on selittämisen makua. Huomaatko kuinka puolustelet itsellesi miehen tekemisiä?
Samaa mieltä. Lisäksi se, että ap:tä on toistuvasti petetty voi kertoa jotain siitä, että hakeutuuko hän vääränlaisten miesten seuraan? Alistuuko parisuhteissa, onko ylikiltti, rajaton, ei pidä puoliaan?
Tämä elämäni toinen parisuhde. Tuskin kaikki maailman miehet pettäjiä varsinkaan aikuistuttua
-ao
Kaikenikäiset miehet pettää. Sen lopettaa vain se jos viagrallakaan enää ei nouse tai totaalisen mielenkiinnon menettäminen naisiin ja miehiin. Moni mies siirtyy vanhemmalla iällä seksin harrastamiseen miesten kanssa. Joten naisiin voi mennä mielenkiinto mutta ei naapurin Jormaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-apNo jos mies on nyt sulle niin täydellinen kuten väität, niin miksi täällä kirjoittelet. Jatka vaan elämää miehesi kanssa.
Tätä aloituksessa mietinkin että ylireagoinko vai tulisiko asian esille nostamisen sijaan niellä sia mukisematta

Et ylireagoinut. Parisuhteessa ei kannata lakaista ongelmia maton alle. Ne tulevat sieltä ennemmin tai myöhemmin esiin ja etäännyttävät vain ja nakertavat luottamusta. Kerran se kirpaisee, kun otat asian puheeksi ja sillä selvä. Sitten homma on hoidettu pois päiväjärjestyksestä eikä se vaivaa sinua enää tai vie energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kaksi sivua, mutta nyt jo mietin, mitä kaikkea Ap, piilossa pidetty pikkuvaimo, ei saa omassa kodissaan ja parisuhteessaan tehdä. Ettei teatraalisia tempauksia ja hillittömiä raivareita harrastava mies ota kierroksia. Mitenhän lapset...
Perhe voi muuten hyvin ja onnellisesti. Mies on hyvä isä lapsille
-apRiittääkö sinulle, ap, että hän on hyvä isä? Etkö kaipaa hyvää parisuhdetta? Valitettavasti täytyy sanoa, että lapset huomaavat kyllä, jos vanhempien välillä ei ole kaikki ok. Myös sen hiljaisuuden ja ne sanat, joita ei sanota.
Sen lisäksi että hyvä isä lapsillemme on tärkeää olla hyvä kumppani. Ja mies onkin nykyisin asetuttua aloilleen
-apJotenkin tuntuu, että ap vähän kierrellen kommentoi tähän kysymykseen. Mies on asettunut aloilleen, mutta onko rakastava ja kunnioittava ja sinua huomioiva kumppani?
Olen aiemmin laittanut tänne että mies sanoo rakastavansa. Pitkin viikkoa myös huomioi esim. kokkaamalla ja hieromalla. En ole nähnyt syytä kyseenalaistaa onko hän nykyisin kanssani tosissaan
-apMun ex-mies sanoi rakastavansa, hoki miten tykkää minusta ja "sydän, sydän" sanaa hoki kun näki minut töllä hereillä. Hieroi, hieroi jalkojani, otti minut vakavaan puhutteluun kaakaokupin kanssa laittaen joululaulut soimaan taustalla ja halusi vakavissaan sanoa miten haluaa viettää joulun kanssani. Joku muu olisi otettu, itse en, koska sen teatterin taustalla oli tismalleen samantyylinen henkisen väkivallan ja sairaiden asetelmien pohjavire, mikä ei hellittänyt. Mies petti minua kenen kanssa pystyi, kirjoitteli toisille naisille ja yritti järjestää kilpailutuksia, mutta mikä pettymys kun en mennyt niihin mukaan.
Ap, herää.
Luotan ettei mieheni enää pettäisi. Vanha suola iski suhteen alussa mutta jatkoi eteenpäin. Edellisen seurustelukumppanini kohdalla en voisi samaan luottaa joka petti yhden sijaan vähintään viiden ihmisen kanssa
-apNyt on selittämisen makua. Huomaatko kuinka puolustelet itsellesi miehen tekemisiä?
Samaa mieltä. Lisäksi se, että ap:tä on toistuvasti petetty voi kertoa jotain siitä, että hakeutuuko hän vääränlaisten miesten seuraan? Alistuuko parisuhteissa, onko ylikiltti, rajaton, ei pidä puoliaan?
Tämä elämäni toinen parisuhde. Tuskin kaikki maailman miehet pettäjiä varsinkaan aikuistuttua
-ao
Eivät toki kaikki miehet ole pettäjiä todellakaan, kuten eivät kaikki naisetkaan. Tarkoitin vain, että joskus ihmiset kokevat ns. vääränlaiset ihmiset mukaviksi ja ajautuvat suhteeseen näiden kanssa. Esim. vaikka johtuen traumaattisestä taustasta (vaikka väkivaltaisesta ja / tai alkoholisoituneesta isästä), ihminen voi kokea puoleensa vetävänä miehen, joka on ikään kuin saavuttamaton, kylmä, ylimielinen muistuttaen näin omaa isää jne. En nyt sano, että tästä on kyse, mutta annoin esimerkin siitä miten historian tapahtumat voivat vaikuttaa käyttäytymiseen ja siihen miksi ihminen voi aina hakeutua vahingolliseen seuraan. Tämä lähinnä antamaan ajattelun aihetta, jos tämä pettämisteema tulee useasti eteesi. Ainakin tulee sellainen kuva, että olet hyvin myötäilevä.
Teillä on iso ongelma!
Voi olla että olet liian mustasukkainen ja ylireagoit, mutta se mitä kirjoitat, kielii kyllä ihan muusta.
Suhteenne ei perustu luottamukselle. Jos perustuisi, nuo kuvat eivät olisi kiinnostaneet sinua vähääkään, eivätkä muutkaan miehesi fb-asiat tai se, kenelle hän on kertonut tai ollut kertomatta suhteestanne. Ne olisivat yksinkertaisesti yhdentekeviä asioita sinulle, tuskin kiinnittäisit niihin huomioita. Jos joku asia kummastuttaisi sinua, voisit kysyä ihan neutraalisti mieheltä mistä on kyse, ja asiasta ei syntyisi minkäänlaista meteliä tai mielipahaa.
Nyt sinusta tuntuu pahalta juuri siksi, koska oikeasti koet, että et voi luottaa mieheesi. Tunteelle et voi mitään, eikä se ole oikein tai väärin. Se vain on.
Mies ei ole halunnut työstää luottamuksen kehittymistä suhteessa, vaan on saanut sinut nielemään epävarmuutesi raivokohtauksilla, suuttumisella ja dramaattisella uhriutumisella (esim. kuvanpoistonäytös). Käytös voi olla alitajuista tai tahallista, sitä me emme voi tietää kuulematta häntä. Joka tapauksessa sinut on saatu hiljaiseksi.
Ei ole mielestäni tavallista, että ihmisellä, joka käyttää fb:ta vain vähän, olisi siellä henkilökohtaisia sylikuvia, varsinkaan eksän kanssa. Yleensä ne, jotka pitävät yksityisyyttä somessa tärkeänä, eivät todellakaan jätä sinne roikkumaan vanhoja parisuhdekuvia. Voihan siihen jokin viaton selitys olla, mutta itse en keksi mikä sellainen voisi olla. Varsinkin jos hän kuitenkin vielä 5 vuotta sitten käytti tiliä normaalisti ja muita kuvia on hyvin vähän.
On myöskin erittäin oireellista, että miehesi ei tue sinua 100-prosenttisesti, jos sinua tönitään ja päällesi kaadetaan juomia.
Kaiken kirjoittamasi perusteella kuulostaa siltä, että miehelläsi on meneillään monenlaista, mistä sinä et tiedä.
On kokemusta miten tuollainen tilanne hoidetaan aikuismaisesti ja kaikkien energiaa sääsäen, mutta en halua auttaa sinua. Hoida itse ongelmasi. Olet ne väärillä valinnoillasi ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta miten tuollainen tilanne hoidetaan aikuismaisesti ja kaikkien energiaa sääsäen, mutta en halua auttaa sinua. Hoida itse ongelmasi. Olet ne väärillä valinnoillasi ansainnut.
Tämän sitten viitsit kuitenkin kirjoittaa ja syyllistää ikävästi ap:tä? Kaikki ihmisethän tekee vääriä valintoja, niin sinäkin! Tässä kommentissasi yksi niistä.
Sanoin. Poisti mutta lähti riitaisena pois enkä tiedä koska palaa. Olen hajalla
-ap
Miten näin pahan riidan saa selvitettyä kun toinen lähtee ovet paukkuen väläytellen eroa ja pitää mykkäkoulua? Pelottaa