Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsi ja ero?
21.04.2020 |
Meidän juuri kaksi vuotta täyttänyt lapsi on ns. erityispiirteinen, mitään diagnoosia ei ole, koska kuulemma ei vastaa mitään autismityyppiä eikä adhd-tyyppiä eikä muutakaan, josta olisi olemassa diagnoosi. Mutta kun ollaan käyty erikoislääkärillä ja lapsen terapioissa selvittelyissä, niin ne sanoo kaikki että erityispiirteitä on mutta ei mitään sellaista josta voisi sanoa että mitä. No nyt odotetaan, että lapsi kasvaa ja sitten selviää lisää asiasta.
Isoin ongelma on nyt se, että mies ei jaksa vaan haluaa erota. Ennen lasta oltiin oltu vuosia yhdessä ja meillä oli tavallinen parisuhde, mutta lapsen syntymä muutti kaiken, lapsi oli jo vauvana ns. haastava hoidettava, vaikka ihana ja rakas olikin ja on tietenkin vieläkin. Mies ei enää suostu hoitamaan lasta ollenkaan, sanoo että se on liian vaikeaa eikä hän jaksa niin vaikeaa. Se vaikeus on siis sellaista, että lapsella pitää olla esim. vaatteet ja vaippa tietyllä tavalla päällä, koska muuten hän hermostuu (johtuu aistiyliherkkyydestä) ja mies ei viitsi yrittää laittaa niitä vaatteita ja vaippaa sillä tavalla vaan laittaa vain jotenkin. Mies ei ymmärrä lasta ollenkaan vaan hermostuu tämän "vaikeuteen" koko ajan. Ja samalla kun mies on sanonut haluavansa erota niin on sanonut että haluaa erota meistä eli lapsesta myös. Olen ihan kauhuissani, jos toteuttaa uhkauksensa erota lapsesta (minusta kyllä saa eron jos haluaa). Toisaalta en ymmärrä miten pystyisi olemaan lapsen kanssa edes yhden yön eron jälkeen, koska ei nytkään kestä lapsen tarpeita edes puolta tuntia.
Onko kellään kokemusta siitä, että avioliitto päätyy eroon, koska toinen vanhemmista ei kestä erityislasta? Millaista elämä eron jälkeen oli? Viettikö lapsi aikaa molempien kanssa yhä?
Kommentit (28)
No huhhuh. Eiköhän tuo liitto ole taputeltu. Eron jälkeen en mielelläni antaisi lasta miehelle. Syyt tähän ovat selkeät viestissäsi.
Kuulostaa siltä, että lapselle tulee olemaan erittäin tärkeää, että arki on aina samanlaista ja ennustettavaa. Tähän ei ehkä vuoroasuminen sovi, tai se että joutuu välillä olemaan oloissa, joissa tarpeita ei oteta huomioon. Olen kuullut kyllä tapauksista, joissa vanhempien elämä on helpottanut, kun he pääsevät vuoroviikoin lepäämään eron jälkeen. Se kyllä edellyttää, että kumpikin hoitaa lasta hyvin.
Miten siedät miestä enää silmissäsi? Hän on ilmoittanut, että haluaa eron lapsestanne, jonka olette yhdessä maailman saattaneet! Luulisi, että kaikki kunnioitus ja luottamus on mennyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Eiköhän tuo liitto ole taputeltu. Eron jälkeen en mielelläni antaisi lasta miehelle. Syyt tähän ovat selkeät viestissäsi.
Kuulostaa siltä, että lapselle tulee olemaan erittäin tärkeää, että arki on aina samanlaista ja ennustettavaa. Tähän ei ehkä vuoroasuminen sovi, tai se että joutuu välillä olemaan oloissa, joissa tarpeita ei oteta huomioon. Olen kuullut kyllä tapauksista, joissa vanhempien elämä on helpottanut, kun he pääsevät vuoroviikoin lepäämään eron jälkeen. Se kyllä edellyttää, että kumpikin hoitaa lasta hyvin.
Miten siedät miestä enää silmissäsi? Hän on ilmoittanut, että haluaa eron lapsestanne, jonka olette yhdessä maailman saattaneet! Luulisi, että kaikki kunnioitus ja luottamus on mennyttä.
Lapsi täytti ihan äsken vasta kaksi, joten en muutenkaan mistään vuoroviikkoasumisesta haaveile. Ja hoidan kyllä lapsen, jos isä ei ota lasta ollenkaan luokseen. Mutta surettaa todella paljon, jos lapsi menettää isänsä tässä erossa. Siksi olen jaksanut olla miehen kanssa vielä, kun olen halunnut että lapsella on kuitenkin jonkunlainen isä. Muuten en sietäisikään miestä enää silmissäni enkä tosiaan kunnioita häntä enää yhtään, lapsen takia vielä yritän jaksaa, kun lapsi kuitenkin tykkää isästään. Ap
Tiedätkös, minä en pidä lapsista edes mutta tuo viestisi on sydäntäsärkevä. Voisikohan mies tarvita ammattiapua päänsä selvittelyyn? Teidän suhde on varmasti taputeltu, mutta suhde lapseen voisi olla vielä pelastettavaissa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkös, minä en pidä lapsista edes mutta tuo viestisi on sydäntäsärkevä. Voisikohan mies tarvita ammattiapua päänsä selvittelyyn? Teidän suhde on varmasti taputeltu, mutta suhde lapseen voisi olla vielä pelastettavaissa.
Millä minä saan miehen ammattiapuun? Olen pyytänyt häntä mukaani sekä pariterapiaan että niihin lapsen terapioihin (jotta mies saisi siellä puhua sen terapeutin kanssa millaista on arki isän kannalta lapsen kanssa), mutta mies ei suostu mukaan noihin mihinkään. En siis itse käy pariterapiassa vaan olen käynyt vain juttelemassa omasta jaksamisestani ja siellä on sanottu, että voin ottaa miehen mukaan puhumaan myös. Ap
Joku innostui alapeukuttamaan kaikki kommentit ja aloituksen. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Meillä oli hyvä ja läheinen parisuhde ennen lapsen syntymää ja paljon odotuksia yhteisestä (ihanasta) tulevaisuudesta. Minä sopeuduin siihen, että elämä muuttui täysin ja odotukset tavallisesti lapsiarjesta eivät toteutuneet. Mies ei siihen sopeudu vaan haluaa erota. Mutta ei tämä lapsen syytä ole. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsiaika taitaa olla niitä suosituimpia eroaikoja juuri tuosta syystä (ei jaksetakkaan lasta). Mutta eroa. Ja lastenvalvojan läsnäollessa teette sopimuksen, että isä ei ole missään tekemisissä lapsen kanssa. Voi nimittäin alkaa tekemään kiusaa asioissa, joihin tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus yms. Ja myös sen takia, että ne hankalat lapset alkavat kiinnostaa kouluiässä kun niiden kanssa pystyy tekemäänkin jotain. Toisin sanoen haluavat rusinat pullasta.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika taitaa olla niitä suosituimpia eroaikoja juuri tuosta syystä (ei jaksetakkaan lasta). Mutta eroa. Ja lastenvalvojan läsnäollessa teette sopimuksen, että isä ei ole missään tekemisissä lapsen kanssa. Voi nimittäin alkaa tekemään kiusaa asioissa, joihin tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus yms. Ja myös sen takia, että ne hankalat lapset alkavat kiinnostaa kouluiässä kun niiden kanssa pystyy tekemäänkin jotain. Toisin sanoen haluavat rusinat pullasta.
En minä halua erottaa lasta isästään. Ennemmin siedän kiusan itse kuin teen niin, että lapsi ei tapaisi isäänsä. Toinen asia on sitten, että kiinnostaako miestä tavata lastaan ollenkaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Meillä oli hyvä ja läheinen parisuhde ennen lapsen syntymää ja paljon odotuksia yhteisestä (ihanasta) tulevaisuudesta. Minä sopeuduin siihen, että elämä muuttui täysin ja odotukset tavallisesti lapsiarjesta eivät toteutuneet. Mies ei siihen sopeudu vaan haluaa erota. Mutta ei tämä lapsen syytä ole. Ap
Onko miehellä taipumusta mielessään suunnitella etukäteen asiat, ja sitten niiden pitää mennä just silleen? Oletko ennen lasta ollut suhteenne kuminauha? Kyselee toinen erityislapsen äiti...
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Näinhän se yleensä menee. Vammainen tai muuten erityislapsi hajottaa koko parisuhteen ja perheen kun vanhemmat eivät jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika taitaa olla niitä suosituimpia eroaikoja juuri tuosta syystä (ei jaksetakkaan lasta). Mutta eroa. Ja lastenvalvojan läsnäollessa teette sopimuksen, että isä ei ole missään tekemisissä lapsen kanssa. Voi nimittäin alkaa tekemään kiusaa asioissa, joihin tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus yms. Ja myös sen takia, että ne hankalat lapset alkavat kiinnostaa kouluiässä kun niiden kanssa pystyy tekemäänkin jotain. Toisin sanoen haluavat rusinat pullasta.
En minä halua erottaa lasta isästään. Ennemmin siedän kiusan itse kuin teen niin, että lapsi ei tapaisi isäänsä. Toinen asia on sitten, että kiinnostaako miestä tavata lastaan ollenkaan. Ap
Etävanhemmalla ei ole kuin oikeuksia. Jos teillä on tapaamissopimus esim. pari kertaa kuussa niin mies voi vaikka tuntia ennen sovittua aikaa perua koko jutun ilman sanktioita. Kannattaa alusta asti ottaa tiukka linja. Jos sopimus on ettei tapaa määrätysti ollenkaan niin sinä saat päättää milloin lasta tapaa, jos siis haluaa. Et ole miehen armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Meillä oli hyvä ja läheinen parisuhde ennen lapsen syntymää ja paljon odotuksia yhteisestä (ihanasta) tulevaisuudesta. Minä sopeuduin siihen, että elämä muuttui täysin ja odotukset tavallisesti lapsiarjesta eivät toteutuneet. Mies ei siihen sopeudu vaan haluaa erota. Mutta ei tämä lapsen syytä ole. Ap
Miehelläsi on vielä kesken sen tosiasian sulattelu, ettei lapsi täyttänyt suunniteltuja toiveita. Sinä sen sijaan äitinä olet jo asian hyväksynyt, koska pakkohan se on. Miehesi voi olla jopa masentunut. Lapsen syntymä on itsessään muutos elämäntilanteeseen, ja erityislapsen syntymä etenkin on sitä.
Älkää erotko vielä, on liian aikaista. Lapsikin on vasta parivuotias, joten kaikkien sopeutuminen uuteen tilanteeseen on vielä kesken.
Olisi oikeasti tärkeää päästä puhumaan jollekin ulkopuoliselle ja sanoa ääneen, mitä ajattelee. Itse pidin sisälläni pidäteltyä raivoa ja pettymystä vastaavassa tilanteessa. Esikoinen oli vaativa vauva, se vtti meitä molempia. Hyvä parisuhde muuttui syyttelyksi, synkkyydeksi ja aggressioksi. Minua otti päähän, kun tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Samoin miestä. Pimitin tunteitani, koska olin äiti ja äiti ei saisi ajatella näin. Sitten kai vähän masennuinkin. Mietin jopa i-murhaa, että pääsisin pois tilanteesta eli pilalle menneestä elämästäni.
Myöhemmin elämä helpottui, kun lapsi kasvoi. Hänestä tuli helpompi, kun hän oppi puhumaan ja ilmaisemaan itseään muutenkin kuin jatkuvasti itkemällä. Vähitellen lapsen omituisiin vaateisiin tottui, kun ymmärsi, että hänellä on tuntoaistin yliherkkyyttä, hahmotus- ja tasapainohäiriöitä jne.
Nyt meillä on reipas koululainen, joka tuo kokeista kotiin kiitettäviä. Hän on rauhallinen ja fiksu, vaikkakin ADD eli tarvitsee välillä vähän alkuun potkimista.
Tsemppiä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin kenkää tuollaiselle "isälle". Lapsi ei tuollaista tarvitse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Eiköhän tuo liitto ole taputeltu. Eron jälkeen en mielelläni antaisi lasta miehelle. Syyt tähän ovat selkeät viestissäsi.
Kuulostaa siltä, että lapselle tulee olemaan erittäin tärkeää, että arki on aina samanlaista ja ennustettavaa. Tähän ei ehkä vuoroasuminen sovi, tai se että joutuu välillä olemaan oloissa, joissa tarpeita ei oteta huomioon. Olen kuullut kyllä tapauksista, joissa vanhempien elämä on helpottanut, kun he pääsevät vuoroviikoin lepäämään eron jälkeen. Se kyllä edellyttää, että kumpikin hoitaa lasta hyvin.
Miten siedät miestä enää silmissäsi? Hän on ilmoittanut, että haluaa eron lapsestanne, jonka olette yhdessä maailman saattaneet! Luulisi, että kaikki kunnioitus ja luottamus on mennyttä.
Lapsi täytti ihan äsken vasta kaksi, joten en muutenkaan mistään vuoroviikkoasumisesta haaveile. Ja hoidan kyllä lapsen, jos isä ei ota lasta ollenkaan luokseen. Mutta surettaa todella paljon, jos lapsi menettää isänsä tässä erossa. Siksi olen jaksanut olla miehen kanssa vielä, kun olen halunnut että lapsella on kuitenkin jonkunlainen isä. Muuten en sietäisikään miestä enää silmissäni enkä tosiaan kunnioita häntä enää yhtään, lapsen takia vielä yritän jaksaa, kun lapsi kuitenkin tykkää isästään. Ap
Lapsi ei menetä tässä mitään . Päinvastoin, pääsee eroon isästä, joka ei hänestä edes välitä.
Lapsi ei tarvitse isää, joka ei välitä ja haluaa hylätä hänet. Antaisin miehelle samantien kenkää, kerta erotakin jo haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Meillä oli hyvä ja läheinen parisuhde ennen lapsen syntymää ja paljon odotuksia yhteisestä (ihanasta) tulevaisuudesta. Minä sopeuduin siihen, että elämä muuttui täysin ja odotukset tavallisesti lapsiarjesta eivät toteutuneet. Mies ei siihen sopeudu vaan haluaa erota. Mutta ei tämä lapsen syytä ole. Ap
Onko miehellä taipumusta mielessään suunnitella etukäteen asiat, ja sitten niiden pitää mennä just silleen? Oletko ennen lasta ollut suhteenne kuminauha? Kyselee toinen erityislapsen äiti...
On miehellä tuollaiseen ehkä taipumusta. Mutta ennen lasta ne oli asioita, jotka ei liittyneet niin minuun vaan esim. hänen työhön. Ehkä olen ollut vähän kuminauha kaikissa oman elämäni asioissa aina, olen tottunut sellaiseen. En siis erityisesti juuri vain tässä parisuhteessa. Mutta siis ennen lasta meillä ei ollut juurikaan asioita, joista olisin edes voinut olla kuminauhana, koska oltiin yleensä aika samaa mieltä asioista ja haluttiin aika samoja asioita. Ap
Kerta mies haluaa erota niin sitten eroatte. Älä roiku. Lapsikaan ei tarvitse isää, joka ei välitä.
Surullinen veikkaukseni - eroatte, mies etsii uuden naisen ja unohtaa lapsen.
Alue: Aihe vapaa
Nostan, jos joku haluaisi kommentoida.
Ap