Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsi ja ero?
21.04.2020 |
Meidän juuri kaksi vuotta täyttänyt lapsi on ns. erityispiirteinen, mitään diagnoosia ei ole, koska kuulemma ei vastaa mitään autismityyppiä eikä adhd-tyyppiä eikä muutakaan, josta olisi olemassa diagnoosi. Mutta kun ollaan käyty erikoislääkärillä ja lapsen terapioissa selvittelyissä, niin ne sanoo kaikki että erityispiirteitä on mutta ei mitään sellaista josta voisi sanoa että mitä. No nyt odotetaan, että lapsi kasvaa ja sitten selviää lisää asiasta.
Isoin ongelma on nyt se, että mies ei jaksa vaan haluaa erota. Ennen lasta oltiin oltu vuosia yhdessä ja meillä oli tavallinen parisuhde, mutta lapsen syntymä muutti kaiken, lapsi oli jo vauvana ns. haastava hoidettava, vaikka ihana ja rakas olikin ja on tietenkin vieläkin. Mies ei enää suostu hoitamaan lasta ollenkaan, sanoo että se on liian vaikeaa eikä hän jaksa niin vaikeaa. Se vaikeus on siis sellaista, että lapsella pitää olla esim. vaatteet ja vaippa tietyllä tavalla päällä, koska muuten hän hermostuu (johtuu aistiyliherkkyydestä) ja mies ei viitsi yrittää laittaa niitä vaatteita ja vaippaa sillä tavalla vaan laittaa vain jotenkin. Mies ei ymmärrä lasta ollenkaan vaan hermostuu tämän "vaikeuteen" koko ajan. Ja samalla kun mies on sanonut haluavansa erota niin on sanonut että haluaa erota meistä eli lapsesta myös. Olen ihan kauhuissani, jos toteuttaa uhkauksensa erota lapsesta (minusta kyllä saa eron jos haluaa). Toisaalta en ymmärrä miten pystyisi olemaan lapsen kanssa edes yhden yön eron jälkeen, koska ei nytkään kestä lapsen tarpeita edes puolta tuntia.
Onko kellään kokemusta siitä, että avioliitto päätyy eroon, koska toinen vanhemmista ei kestä erityislasta? Millaista elämä eron jälkeen oli? Viettikö lapsi aikaa molempien kanssa yhä?
Kommentit (28)
Pienet lapset aistivat ihmisten henkisen voinnin paremmin kuin vanhemmat lapset. "Taito" häviää pikkuhiljaa kouluiässä. Voi olla, että lapsi on erityisen hankala, koska herkkänä joutuu vielä kestämään teidän välistä kitkaa. Jos mahdollista niin olkaa edes pari viikkoa erillänne ja katsokaa miten lapsi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset aistivat ihmisten henkisen voinnin paremmin kuin vanhemmat lapset. "Taito" häviää pikkuhiljaa kouluiässä. Voi olla, että lapsi on erityisen hankala, koska herkkänä joutuu vielä kestämään teidän välistä kitkaa. Jos mahdollista niin olkaa edes pari viikkoa erillänne ja katsokaa miten lapsi voi.
Miten asiat olisi eri tavalla sen kahden viikon jälkeen? Kun ongelma ei ole lapsi vaan mies, joka ei jaksa huomioida esim. lapsen aistiyliherkkyyttä kun sen huomioiminen on "vaikeaa". Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset aistivat ihmisten henkisen voinnin paremmin kuin vanhemmat lapset. "Taito" häviää pikkuhiljaa kouluiässä. Voi olla, että lapsi on erityisen hankala, koska herkkänä joutuu vielä kestämään teidän välistä kitkaa. Jos mahdollista niin olkaa edes pari viikkoa erillänne ja katsokaa miten lapsi voi.
Miten asiat olisi eri tavalla sen kahden viikon jälkeen? Kun ongelma ei ole lapsi vaan mies, joka ei jaksa huomioida esim. lapsen aistiyliherkkyyttä kun sen huomioiminen on "vaikeaa". Ap
Sinun ongelmasi on mies. Jos mies ei ole lähellä niin sinäkin voit henkisesti paremmin. Lapsi taas ottaa siitä energiaa itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset aistivat ihmisten henkisen voinnin paremmin kuin vanhemmat lapset. "Taito" häviää pikkuhiljaa kouluiässä. Voi olla, että lapsi on erityisen hankala, koska herkkänä joutuu vielä kestämään teidän välistä kitkaa. Jos mahdollista niin olkaa edes pari viikkoa erillänne ja katsokaa miten lapsi voi.
Miten asiat olisi eri tavalla sen kahden viikon jälkeen? Kun ongelma ei ole lapsi vaan mies, joka ei jaksa huomioida esim. lapsen aistiyliherkkyyttä kun sen huomioiminen on "vaikeaa". Ap
Sinun ongelmasi on mies. Jos mies ei ole lähellä niin sinäkin voit henkisesti paremmin. Lapsi taas ottaa siitä energiaa itseensä.
Varmaan se on noin, mutta en silti ymmärrä miten kaksi viikkoa erillään muuttaisi mitään. Voin kaksi viikkoa paremmin, lapsi saa siitä kaksi viikkoa enemmän energia jne. Mutta entä sen jälkeen? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Mies varmaan rakastaa sua ja olisitte pysyneet yhdessä jos ette olisi saaneet erityislasta.
Meillä oli hyvä ja läheinen parisuhde ennen lapsen syntymää ja paljon odotuksia yhteisestä (ihanasta) tulevaisuudesta. Minä sopeuduin siihen, että elämä muuttui täysin ja odotukset tavallisesti lapsiarjesta eivät toteutuneet. Mies ei siihen sopeudu vaan haluaa erota. Mutta ei tämä lapsen syytä ole. Ap
Miehelläsi on vielä kesken sen tosiasian sulattelu, ettei lapsi täyttänyt suunniteltuja toiveita. Sinä sen sijaan äitinä olet jo asian hyväksynyt, koska pakkohan se on. Miehesi voi olla jopa masentunut. Lapsen syntymä on itsessään muutos elämäntilanteeseen, ja erityislapsen syntymä etenkin on sitä.
Älkää erotko vielä, on liian aikaista. Lapsikin on vasta parivuotias, joten kaikkien sopeutuminen uuteen tilanteeseen on vielä kesken.
Olisi oikeasti tärkeää päästä puhumaan jollekin ulkopuoliselle ja sanoa ääneen, mitä ajattelee. Itse pidin sisälläni pidäteltyä raivoa ja pettymystä vastaavassa tilanteessa. Esikoinen oli vaativa vauva, se vtti meitä molempia. Hyvä parisuhde muuttui syyttelyksi, synkkyydeksi ja aggressioksi. Minua otti päähän, kun tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Samoin miestä. Pimitin tunteitani, koska olin äiti ja äiti ei saisi ajatella näin. Sitten kai vähän masennuinkin. Mietin jopa i-murhaa, että pääsisin pois tilanteesta eli pilalle menneestä elämästäni.
Myöhemmin elämä helpottui, kun lapsi kasvoi. Hänestä tuli helpompi, kun hän oppi puhumaan ja ilmaisemaan itseään muutenkin kuin jatkuvasti itkemällä. Vähitellen lapsen omituisiin vaateisiin tottui, kun ymmärsi, että hänellä on tuntoaistin yliherkkyyttä, hahmotus- ja tasapainohäiriöitä jne.
Nyt meillä on reipas koululainen, joka tuo kokeista kotiin kiitettäviä. Hän on rauhallinen ja fiksu, vaikkakin ADD eli tarvitsee välillä vähän alkuun potkimista.
Tsemppiä teille!
Kiitos sinulle tsempistä! Oli kovin tutun kuuloisia asioita, joita kirjoitit. Mutta miten olla eroamatta nyt, jos mies kerran haluaa erota? Jos sanon hänelle, että odotetaan vielä vuosi tai kaksi, niin hän ehkä jää tähän jostain velvollisuuden tunnosta, mutta kun arki on sitä, että mies ei suostu enää ollenkaan hoitamaan lasta kun se on "liian vaikeaa" ja minä en enää pysty kunnioittamaan miestä enää yhtään, niin en tiedä miten tästä sitten avioliitto pelastuisi. Jostain terapiasta voisi olla apua, ja minä olenkin käynyt juttelemassa yksin, mutta mies ilmoittaa suoraan, että hän ei sellaiseen suostu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi on tärkeää että lapsella " on edes jonkinlainen isä". Mihin lapsi tarvii tuollaista isää? Ja miksi mies ansaitsisi kutsua itseään isäksi jos ei lapsi kiinnosta? Niin moni nainen toitottaa samaa. Pahin mitä voi olla olisi olla yksinhuoltaja. Annetaan miehen tulla ja mennä miten huvittaa ja leikkiä isää kun sille päälle sattuu. Otetaan yhteishuoltajuus jotta täysi nolla isä saa kuitenkin osallistua kaikkeen päätöksentekoon ja vaikeuttaa niin äidin kuin lapsen elämää. Potkaise pellolle noin mitätön mies.
Keskustelu on tosi tutun kuuloista, sillä työskentelen erityistarpeisten lasten ja heidän vanhemiensa kanssa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös terve lapsi on haastava 2-vuotiaana. Lähes jokaiselle vanhemmalle lapsen hoidon vaativuus ja rasittavuus tulee yllätyksenä.
Haluaisin sanoa esikoisensa synnyttäneille ja ei-lasta -ikinä -kasvattaneille: jokainen päivä on päivä kohti helpompaa aikaa. Myös parisuhde alkaa kukoistaa uudestaan, kun saa jälleen nukkua ja lapsi on vähemmän työläs hoitaa. Neurologisesti oirehtivalle on kuntoutusta, jonka tuloksena ehkä melko pienilläkin arjen ratkaisuilla lapsi pärjää kuin terve lapsi. Olisi tärkeää, että kummatkin vanhemmat pääsisivät osallistumaan kuntoutukseen, oppisivat hyväksymään lapsen ja itsensä sellaisina kuin ovat ja voisivat rakastaa perhettään ja sen ainutlaatuista elämää. Kukaan meistä ei ole täydellinen ei ihmisenä, ei vanhempana, ei lapsena eikä puolisona. Ja juuri epätäydellisyys on kiinnostavaa.
Alue: Aihe vapaa
En roikukaan. Olen sanonut miehelle, että saa eron jos haluaa. Ja olen sanonut, että hänen pitää sitten alkaa järjestellä asioita (asumis ym) kun kerran erota haluaa. Ap