Eri asunnot ja naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Helposti tuon avioeron saa tänä päivänä vaikka asuttais samassa osoitteessakin. Puoli vuotta harkinta-aikaa ja se oli sitten siinä.

Ihan kuin joku viitsis katsoa exäänsä sekuntiakaan pidempään kuin on pakko. Se 6kk:kin on naurettavaa holhoamista. Ihan kuin sitä erotessa enää pätkääkään kiinnostaisi harkita. Sen jälkeen kun sana ero on sanottu niin sitä on sinkku. Mitään ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et hommaa miestä, jonka kanssa on samanlainen/samankaltainen elämäntyyli?

Ei se miehen "hommaaminen" ole aina niin yksinkertaista. -eri-

Ei ole pakko tyytyä, voi olla myös yksin.

Niinkö?? Olen ollut sen verran monta vuotta jo yksin että alkoi pikkuhiljaa se surullisen kuuluisa "kriteerilista" kaventua. Rakastan tänhetkistä miestäni, vaikkakaan en kaikkea hänessä siedäkkään. Jostain pitää tinkiä, tai muuten olenkin lopun ikää yksin. Voin sanoa ettei sekään pitemmän päälle ole ihmiselle hyvä. Mutta jokainen tyylillään.

Eli olet joutunut tyytymään. Surullista että kuka tahansa kelpaa kunhan on mies.

Haluat tahallasi käsittää asian väärin, mutta ihan sama. Niihän ne pitkään yksin olleet ihmiset yleensä tekee. Onnea kumminkin jatkoon ja yritä pysyä terveenä.

Väärin, olen onnellisesti aviossa, en ole joutunut koskaan tyytymään. Mieluummin olisin yksin. Etsitkö ensisijaisesti elättäjää vai näyttelymiestä ystäville? Muuta syytä tyytymiseen en ymmärrä.

Anteeksi mutta missä kohtaan sanoin että olen "vaan" tyytynyt? En muutes sanonut, sinä sanoit. Sain tämän miehen itselleni monen tapahtuman kautta. Ja, elätän itse itseni, niinkuin hänkin itsensä. Mutta, jos naimisiin mennään niin omat asunnot silti pidetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Tämä. Helppoa kuin heinänteko. Isäni pyörittää muutamaakin eri naista omasta asunnostaan käsin vaikka vaimo kuvittelee omassa asunnossaan olevansa ainoa :)

Tietäisittepä vaan miten paljon miehet pyörittelee useampaakin naista kerralla vaikka asuttaisiin saman katon allakin.

Kyllä osa vaimoista tietää. Toisilla narsismi on niin pahana että estää näkemästä. Ihan pellen puuhaahan nuo avioliitot on ja esitystä nykyaikana.

Miten ois omakotitalo, jonka pihassa ois lämmin pikku rakennus? Sellainen jossa mahdollisuus nukkua, työskennellä jne. Englannissa näitä on ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pitää mennä naimisiin? Yhdessä tai erillään voi asua ilman pappien loitsujakin.

Olen eri, mutta minä ainakin haluaisin, että puoliso perisi minut ilman kovia perintöveroja ja saisi hyvät korvaukset työpaikan vakuutuksesta. 

Minäkin olen eri mutta huomaan, että sinun kaltaisia talousnäkökulmasta avioliittoon suhtautuvia järki-ihmisiä on paljon.

Avoliittohan on romantikoille, jotka uskovat rakkauden pitävän parisuhteen kasassa.

Avioliitto on niille, jotka tarvitsevat lakisääteistä liimaa parisuhteelleen.

Avioituminen on romanttisinta mitä minulle on koskaan tapahtunut <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Tämä. Helppoa kuin heinänteko. Isäni pyörittää muutamaakin eri naista omasta asunnostaan käsin vaikka vaimo kuvittelee omassa asunnossaan olevansa ainoa :)

Tietäisittepä vaan miten paljon miehet pyörittelee useampaakin naista kerralla vaikka asuttaisiin saman katon allakin.

Kyllä osa vaimoista tietää. Toisilla narsismi on niin pahana että estää näkemästä. Ihan pellen puuhaahan nuo avioliitot on ja esitystä nykyaikana.

Kuten kaikki seurustelut, oli ne sitten mitä tahansa liittoja ja missä tahansa asuinmuodossa. Aina petetään. Siksi onkin parempi olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Tämä. Helppoa kuin heinänteko. Isäni pyörittää muutamaakin eri naista omasta asunnostaan käsin vaikka vaimo kuvittelee omassa asunnossaan olevansa ainoa :)

Tietäisittepä vaan miten paljon miehet pyörittelee useampaakin naista kerralla vaikka asuttaisiin saman katon allakin.

Tottakai ja silloin se mies lähteekin uusille urille eli pyörittelemään entistä enemmän näitä omien asuntojen naisia, joille uppoaa kaikki puppu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Tämä. Helppoa kuin heinänteko. Isäni pyörittää muutamaakin eri naista omasta asunnostaan käsin vaikka vaimo kuvittelee omassa asunnossaan olevansa ainoa :)

Jos on kuspää, niin sitten on kuspää vaikka yhdessä asuisivat. Parempi sille vaimolle, että asuvat erillään. 

Ap, serkkuni on vuosia ollut tällaisessa liitossa. Erittäin hvyä järjestely muuten, mutta kustannuksia on tietysti kahdesta eikä yhdestä asunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

En ole ap, mutta vastaan. Parisuhteeseen on olemassa muitakin vaihtoehtoja, kuin kaikki tai ei mitään. Tässä(kin) asiassa mustavalkoisuus on rajoittunutta ajattelua. Ihmisiä voi yhdistää esimerkiksi yhteiset mielenkiinnon kohteet, kuten harrastukset ja hyvä kemia. Näistä on mahdollista nauttia ilman, että joutuu sovitaamaan yhteen arkipäiväisiä asioita, kuten siisteyskäsitystä, työvuorojen aikatauluja tai ruokailuja.

Siis miksi ei nauttisi tällaisesta elämästä, jos siihen on mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Olen eri, mutta minulle riittää, että jakaa ne tunteet ja ajatukset sekä yhteiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei ole tärkeää jakaa esim. yhteistä asuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Olen eri, mutta minulle riittää, että jakaa ne tunteet ja ajatukset sekä yhteiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei ole tärkeää jakaa esim. yhteistä asuntoa. 

En vähättele ajatuksiasi, mutta eihän kyse ole yhteisestä asunnosta vaan yhteisestä arjesta. Joka iltaisesta kainaloon nukahtamisesta ja sieltä heräämisestä, aamukahvista jne. Välipusuista aina ohi mennessä. 

Jokaisella toki on omat tarpeensa ja mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Minä olen introvertti, mutta puolisolta kaipaan läheisyyttä jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä ratkaisu. Mikä parasta. Parin vuoden erillään asumisen jälkeen avioeronkin saa ihan ilmoitusluontoisesti ilman harkinta-aikaa.

Tämä. Helppoa kuin heinänteko. Isäni pyörittää muutamaakin eri naista omasta asunnostaan käsin vaikka vaimo kuvittelee omassa asunnossaan olevansa ainoa :)

Tietäisittepä vaan miten paljon miehet pyörittelee useampaakin naista kerralla vaikka asuttaisiin saman katon allakin.

Tottakai ja silloin se mies lähteekin uusille urille eli pyörittelemään entistä enemmän näitä omien asuntojen naisia, joille uppoaa kaikki puppu. 

Ymmärränkö oikein, että sinun mielestäsi yhdessä asuminen on tärkeää siksi, ettei toinen voisi pyöritellä kuvioissa muita? Ai kamala, mikä ajatus! En ikimaailmassa haluaisi olla ihmisen kanssa, jolla on tuollainen ajatusmaailma. Oma parisuhteeni perustuu luottamukseen, asuttiin yhdessä tai ei.

Me olemme naimisissa ja asumme käytännössä eri asunnoissa. Toimii erittäin hyvin ja suhde on pysynyt loistavana kaikki nämä vuodet.

Minusta erittäin varteenotettava vaihtoehto erityisesti aikuisten ihmisten kesken, kun ei ole tarkoitus (enää) tehdä lapsiakaan tms. minkä vuosi ehkä peruskuvio olisi tavallaan helpompi. Kannustan kaikkia uskaltamaan oman näköiseen elämään ja parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Olen eri, mutta minulle riittää, että jakaa ne tunteet ja ajatukset sekä yhteiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei ole tärkeää jakaa esim. yhteistä asuntoa. 

En vähättele ajatuksiasi, mutta eihän kyse ole yhteisestä asunnosta vaan yhteisestä arjesta. Joka iltaisesta kainaloon nukahtamisesta ja sieltä heräämisestä, aamukahvista jne. Välipusuista aina ohi mennessä. 

Jokaisella toki on omat tarpeensa ja mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Minä olen introvertti, mutta puolisolta kaipaan läheisyyttä jatkuvasti. 

En ole sama, jonka viestiä lainasit, mutta vastaan silti.

Kuten sanoit, jokaisella on omat tarpeensa. Yhteistä arkea sekin on, vaikka ei koko viikkoa ollakaan saman katon alla. Kaikki eivät kaipaa fyysistä läheisyyttä jatkuvasti, henkinen yhteys voi olla jollekin tärkeämpi.

Itse asun puolisoni kanssa yhdessä, mutta en halua nukkua toisen kainalossa, tarvitsen aamuisin omaa rauhaa ja aikaa, oikeastaan illalla myös (riippuen päivästä). Miehellä sama eli kaipaa omaa rauhaa välillä, yleensä pelailee tämän ajan.

Meillä onneksi omat vuorokausirytmit tekee tilanteesta hyvän: mies aamuvirkumpi, itse iltavirkku. Näin sitä omaa aikaa jää molemmille hyvin.

Tärkeintähän on kuunnella omia ja puolison tarpeita, ei random-palstalaisten tai naapureiden.

t. onnellisesti naimisissa mutta eri osoitteissa -kommentoija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Olen eri, mutta minulle riittää, että jakaa ne tunteet ja ajatukset sekä yhteiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei ole tärkeää jakaa esim. yhteistä asuntoa. 

En vähättele ajatuksiasi, mutta eihän kyse ole yhteisestä asunnosta vaan yhteisestä arjesta. Joka iltaisesta kainaloon nukahtamisesta ja sieltä heräämisestä, aamukahvista jne. Välipusuista aina ohi mennessä. 

Jokaisella toki on omat tarpeensa ja mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Minä olen introvertti, mutta puolisolta kaipaan läheisyyttä jatkuvasti. 

Kuten sanoit, jokaisella on omat tarpeensa. Yhteistä arkea sekin on, vaikka ei koko viikkoa ollakaan saman katon alla. Kaikki eivät kaipaa fyysistä läheisyyttä jatkuvasti, henkinen yhteys voi olla jollekin tärkeämpi.

.

Fyysinen yhteys ei poissulje henkistä yhteyttä vaan vahvistaa sitä entisestään. Olemme hullun rakastuneita emmekä vain voi pitää näppejämme erossa toisistamme. 

Täällä myös yksi jolla on miehensä kanssa kaksi asuntoa. Ollaan naimisissa, ei lapsia. Rakastetaan toisiamme mutta välillä kaipaa sitä omaa aikaa ja omaa rytmiä ja niiden omien ystävien seuraa. Ihan kaikkea elämässä ei tarvi tehdä käsi kädessä. Meillä tämä toimii, mutta kuitenkin niin että pääasiassa eletään yhdessä ja kumpikin meistä käyttää suunnilleen yhtä paljon kumpaankin asuntoa.

Ja yhteen viestiin vielä vastaan että tästä järjestelystä huolimatta mieheni ei ole minulle lompakko tai näyttelyesine vaan sielunkumppanini, paras ystäväni ja seksipartnerini, olemme suhteessa tasavertaiset.

Jokaisen parin kannattaa tehdä omasta suhteestaan oman näköisensä. Ei pidä piitata siitä mitä työkaverit tai sukulaiset sanovat. Nyt eletään 2020-lukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt, että jos enää ikinä lähden parisuhteeseen, niin se on ehdoton edellytys, että kumpikin pitää oman asuntonsa. Miehen kanssa en suostu asumaan enää ikinä.

Tosin naimisiinkaan en tahdo mennä, se tuntuu ehkä hieman oudolta, että oltaisiin naimisissa, mutta eri osoitteissa. Tosin - jokainen tyylillään, jos se toimii teille, niin sitten toimii, ja turha miettiä, mitä muut siitä ajattelee. 

Mulle taas on täysin vieras ajatus, että "olisin parisuhteessa" ihmisen kanssa jonka kanssa en haluaisi jakaa kaikkea. Etenkin naimisiinmeno liittyy mielessäni hyvin kiinteästi kaiken jakamiseen. Asunto, elämä, tunteet, ajatukset. Jos ei halua jakaa, eikä hyväksyä toista täysin, omana itsenään, sellaisena kuin on, miksi "olla parisuhteessa"? Siis ihan vilpittömästi kiinnostunut näkemyksistä, en arvostele :)

Olen eri, mutta minulle riittää, että jakaa ne tunteet ja ajatukset sekä yhteiset mielenkiinnon kohteet, mutta ei ole tärkeää jakaa esim. yhteistä asuntoa. 

En vähättele ajatuksiasi, mutta eihän kyse ole yhteisestä asunnosta vaan yhteisestä arjesta. Joka iltaisesta kainaloon nukahtamisesta ja sieltä heräämisestä, aamukahvista jne. Välipusuista aina ohi mennessä. 

Jokaisella toki on omat tarpeensa ja mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Minä olen introvertti, mutta puolisolta kaipaan läheisyyttä jatkuvasti. 

Kuten sanoit, jokaisella on omat tarpeensa. Yhteistä arkea sekin on, vaikka ei koko viikkoa ollakaan saman katon alla. Kaikki eivät kaipaa fyysistä läheisyyttä jatkuvasti, henkinen yhteys voi olla jollekin tärkeämpi.

.

Fyysinen yhteys ei poissulje henkistä yhteyttä vaan vahvistaa sitä entisestään. Olemme hullun rakastuneita emmekä vain voi pitää näppejämme erossa toisistamme. 

Ei tietenkään ole poissulkevia asioita. Ei eri asunnossa asuminen tarkoita, etteikö fyysistä läheisyyttä voisi olla tarpeeksi, ja silloin kun ollaan yhdessä, niin voi olla juurikin tuo sama tilanne, että on hankala pitää näppejä erossa toisista jne.

Mutta kuten edellisessä viestissäni laitoin, niin kaikki eivä tarvitse sitä fyysistä läheisyyttä koko ajan. Esim. osa nukkuu paremmin yksin tai ei kaipaa jatkuvasti kosketusta.

Ihmiset on erilaisia, ja erilaisuutta pitää osata ymmärtää. Vaikka itse tekisikin toisin.