Miltä oppimisvaikeudet _tuntuvat_?

Tulee sellainen olo, ettei ymmärrä yhtikäs mitään mistään ja sitten meneekin jo keskittymiskyky. Alkaa jo miettiä, mitä tekee ikävien tehtävien jälkeen ja miten typerä sitä osaakin olla. Matematiikan, fysiikan ja kemian tunneilla aina tämä fiilis, hahmotushäiriö diagnoosina. Kielet sen sijaan kaikki kymppejä ja ysejä, keskiarvo peruskoulun päättötodistuksessa 8,4, tietysti heikko matemaattinen osaaminen sitä alensi.

Kun kuuntelen opetusta, joka on käsitteellistä ja vaikeaa, en pysty prosessoimaan kuulemaani samassa tahdissa. Muistiinpanoja en todellakaan ehdi kirjoittamaan. Hetken kuluttua en ymmärrä yhtään mitään ja sitten havahdun siihen, että ajattelen jotain aivan muuta.

Yläasteelle homma pysyi sellaisten opettajien kanssa jotenkin hanskassa, jotka puhuivat vain sen mitä kirjoittivat taululle ja tämä kaikki oli kirjoitettava itse omaan vihkoon. 

Olin harmiton oppilas minuun kiinnitetty huomiota peruskoulussa. Lukiossa pari opettajaa kommentoi reputuksiani, mutta kenelläkään ajatus ei kulkenut siitä eteen päin. Minut olisi pitänyt ohjata tutkimuksiin.

Koko elämäni olen tuntenut itseni laiskaksi, tyhmäksi ja saamattomaksi.

Hauuki on kala eikä muuuksi muutu.

Mulla näkyy niin että saatan oppia, mut 5min jälkeen en muista enää mitään. Joku päivä osaan ja joku ei.

Mul tulee mustia aukkoja ja valtavaa hajamielisyyttä, näkyt teksteissä. Sit joku työpaikalla vielä suuttuu kun ei suju. Voi kun ihmiset tajuaisivat että tämä on tila joka ei poistu. Parantua voi mutta se on noidankehä.

Peruskoulussa en päässyt ollenkaan läpi matikasta. Sääli nelosia vain tuli.

En tiedä onko minulla oppimisvaikeuksia sinänsä. Oppimisvaikeuteni ovat ehkä pikemminkin oppimisen kohdentamisen vaikeuksia, jotka eivät kuitenkaan johdu motivaatiosta vaan siitä että asiat eivät ole itsessään tarpeeksi kiinnostavia. Matematiikassa miellyttävää on vain geometria. Ne kolmiot ja muut. Trigonometria pysyi päässä vain sen ajan mitä tarvittiin kokeesta läpi pääsemiseen. Yhtälöt, ne jutut missä on numeroita ja kirjaimia sekaisin, raivostuttavat ja turhauttavat. Mihin ihmeeseen matemaatikko tarvitsee kirjaimia? Olen kuitenkin haka löytämään yhdenmukaisuuksia kohinasta. Pystyn keskittymään tehtävään hyvin jos se on rutiininomaista fyysistä työtä ja samaan aikaan voi miettiä omia juttuja. Esimerkiksi tiskaaminen olisi mukavaa hommaa elleivät muut ihmiset (keittiöhenkilökunta, asiakkaat) tekisi siitä sietämätöntä. älyllinen ponnistelu vaatii täysin ärsykkeettömän ympäristön ja kaikki muut to do-jutut pitää olla tehty alta pois. Silti jokin muu on aina kiinnostavampaa. Paras olisi jos pääsisin perehtymään aiheeseen täydellisen huolellisesti ja lähestymään asiaa jokaiselta kantilta erittäin hitaasti. Saan asiat hoidettua ryöpsäyksittäin kunhan deadline on tarpeeksi lähellä tai myöhästymisestä on kulunut tarpeeksi aikaa.. Kahvipöydässä keskustelua kiinnostavampaa voi olla vaikka lasiesine tai lamppu. Mietin miten esine on tehty, näen mielessäni elokuvan työläisistä puhaltamassa lasiesinettä, tai kuvittelen mielessäni miten lamppu purkautuu osiin kuin teknisessä räjäytyskuvassa. Ihmisten jaahas-onpas-säitä-pidellyt-smalltalk on vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Joskun tunnen että aivoni eivät saa otetta asioista. Maailma tulittaa aistejani ilmiöillä ja esineillä ja asioilla ja tunnen jääväni jälkeen. Tässä tilassa ihmiset ja heidän vaatimuksensa ja pelkkä olemassaolo vie energiaa. Oppiminen ja opiskelu, jopa kiinnostavien aiheiden, on näinä aikoina ei mahdotonta mutta selvästi hankalampaa. Näitä ”tiloja” tulee aina muutaman kuukauden välein. Pitkät kävelylenkit ja yksinolo auttaa. Jokaisen työpaikkani olen jättänyt kyllästymisen sekä burnoutin takia.

.

Masentavalta! Vie elämänilon kun ei vain opi mitään. Elämä on vaikeaa. Nolottavaa. Ei edes huvita opetella mitään kun tietää epäonnistuvan. Ei viitsi opetella mitään vain sen takia että heti unohtaa. Ei auta vaikka olisi kuinka kiinnostunut jostain jutusta, ei vaan opi. Ei kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla näkyy niin että saatan oppia, mut 5min jälkeen en muista enää mitään. Joku päivä osaan ja joku ei.

Mul tulee mustia aukkoja ja valtavaa hajamielisyyttä, näkyt teksteissä. Sit joku työpaikalla vielä suuttuu kun ei suju. Voi kun ihmiset tajuaisivat että tämä on tila joka ei poistu. Parantua voi mutta se on noidankehä.

Peruskoulussa en päässyt ollenkaan läpi matikasta. Sääli nelosia vain tuli.

Mikä diagnoosi sulla on. ?

Lapsella on tuollaista ja vasta tutkimuksiin menossa.

Oppimisvaikeus itsessään ei _tunnu_ miltään

Se että ei pysty tekemään asioita kuten "pitäisi" turhauttaa, aiheuttaa surua, vihaa, masennusta ja ahdistusta sekä pelkoa siitä, ettei riitä

Apua ja tukea voi hakea mutta on täysin arpapeliä saako sitä. Nuorena ehkä vähän helpommin.

Lukema ei heti mene jakeluun vaan vaatii kelaamista. Muistiinpainaminen on toinen ongelma. Puutteelliset tiedot tekstikirjassa estää asian riittävän ymmärtämisen, joka on kirjoittajan ongelma, kuten vaikeiden ja sekavien ilmaisujen käyttö, joista kaikista hän tekee ongelman lukijalle.

Kamalalta tuntuu. Hahmottamisen ja keskittymisen vaikeuksien takia esim opiskelu täyttä helvettiä. Usempaa kertaa tässä koitettu alaa vaihtaa, selitykseksi työpaikalla ei usein käy että en hahmota tai tarvitsen lisää aikaa oppimiseen- palkkaavat jonkun joka osaa jo. Opiskeluissa tuntuu siltä että nykyään halutaan vaan opiskelijat äkkiä ulos kouluista ja opiskeltavien asioihin ei saa kouluaikana tarpeeksi perhdyttyä, saati apua. Sitten jo työharjoittelussa ihmetellään että miksi et osaa jo tätä tai tätä- kun asiaa pintaraapaistiin koulussa ja kyseisiä hommia ei esim himassa voi treenata... Mikäli lapsella on oppimisen vaikeuksia niin kannusta aivan älyttömästi niissä asioissa missä on hyvä ja tsemppaa myös niissä, mikä ei suju niin hyvin. Kouluissa on tukiopetusta mutta senkin riittävyys tuntuu olevan kiven alla niin nuorten kun myös aikuispuolella- tukiopet on hyviä mutta minkä tekee jos itse varsinaisesta opetuksesta tai sen suunnittelusta puuttu runko ihan opetushallituksesta lähtien. Siinä ei erityisopekaan voi mitään kuuta taivaalta taikoa

Suoraan sanottuna kiroukselta geenien puolesta. Toisen vanhemman puolelta löytyy serkuilta mm. dysfasiaa, lukihäiriötä ja adhd:ta. Itselläni diagnosoitiin lapsuudessa vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia sekä autistiset piirteet. On tuo diagnoosihistoria ollut aika kirjava, on ollut jopa lievä kehitysvammakin, joka kumottiin yläasteella ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sen lisäksi on autismi-diagnoosi. Dysfasiaa (nykyään puhutaan kielellisestä kehityshäiriöstä) ei enää löydy tuoreimmista terveystiedoista, näköjään sekin on kumottu. Yhtään muuta autistia en tiedä suvustani. Koskaan en lisäänny. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Minua itseäni ei yhtään vielä autismi, sen piirteet tai oppimisongelmat matematiikassa (mikä on ihan todellista, hyvä kun osaan laskea 2+2=4) niinkään haittaa riippuen sen tasosta, mutta kun lisätään siihen laaja-alaiset oppimisvaikeudet, niin elämä on täynnä rajoitteita. Ei koskaan mahdollisuutta nostaa omaa tulotasoaan edes kohtuulliseksi, olen perinyt köyhyyden. Sisaruksillani on suht. ok tulot, toinen tekee ammattikoulutason töitä ja toinen akateemista, on omat asunnot ja elämään kuuluu matkustamista. Koen jääneeni jostain, sillä itseänikin kiehtoo eri kulttuurit, erityisesti Aasian (erityisesti Japani, haaveillut oppivani japanin kieltä) kulttuurit. Tunnen jotenkin itseni erilaiseksi köyhäksi kiinnostuksen kohteiltani, en ole sellainen stereotyyppinen "elämämkallu" juomassa yksinäni olutta betonikuutiossa. Ymmärrän mm. satiiria, mustaa huumoria ja samaistun yleensä keskinkertaisesta massasta erottuviin ihmisiin, oli ne sitten artisteja tai tavallisia ihmisiä.

Nyt aikuisena nauran yläasteaikaisille haaveille: oma ura, oma talo, oma puoliso ja oma auto. Todellisuudessa asun vuokra-asunnossa yksin työttömänä. En tarkoita sitä, että pienessä vuokrakaksiossani olisi mitään vikaa. Enemmän vain toivoisin pääseväni töihin, mutta olen osaamiseltani kakkoslaatua. Nykyaikana myös edellytetään korkeakoulutusta ja tekoäly korvaa monet suorittavan tason työt tai sitten niihin etsitään ulkomaalaista työvoimaa höpöttäen Suomen työvoimapulasta. 

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna kiroukselta geenien puolesta. Toisen vanhemman puolelta löytyy serkuilta mm. dysfasiaa, lukihäiriötä ja adhd:ta. Itselläni diagnosoitiin lapsuudessa vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia sekä autistiset piirteet. On tuo diagnoosihistoria ollut aika kirjava, on ollut jopa lievä kehitysvammakin, joka kumottiin yläasteella ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sen lisäksi on autismi-diagnoosi. Dysfasiaa (nykyään puhutaan kielellisestä kehityshäiriöstä) ei enää löydy tuoreimmista terveystiedoista, näköjään sekin on kumottu. Yhtään muuta autistia en tiedä suvustani. Koskaan en lisäänny. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Minua itseäni ei yhtään vielä autismi, sen piirteet tai oppimisongelmat matematiikassa (mikä on ihan todellista, hyvä kun osaan laskea 2+2=4) niinkään haittaa riippuen sen tasosta, mutta kun lisätään siihen laaja-alaiset oppimisvaikeudet, niin elämä on täynnä

Enemmän minua ahdistaa nämä elämässä rajatut mahdollisuudet, kun ne on oikeasti tiedossa. Helpointa olisi oikeasti olla kehitysvammainen, koska silloin ei välttämättä osaa vertailla itseään muihin ja keskittyisi niinkin pieniin asioihin elämässä. Ja kun vielä fyysistä vikaa (atopiaa, kuivasilmäisyyttä, pääkipuja, valonarkuutta, näköongelmia, taidan olla liian varhain raihnaistunut), niin en voisi tehdä töitä esim. siivoojana, koska tukehtuisin pölyyn ja kädet menisi käsidesistä punaiseksi. Ravintola-alan olen juuri ihon herkkyyden takia jättänyt, enkä muutenkaan enää pidä kyseisen alan töistä. Kohta valmistun uuteen ammattiin, myynnin ja asiakaspalvelun merkonomiksi.

Välillä kyllä mietin, että mitähän tulevaisuuden keski-ikäinen minä miettii. Ajatteleeko hän elämän valuneen täysin hukkaan epävarmuuden ja puuttuneen itseluottamuksen takia. Koulukiusattuna olin täysin eristäytynyt (osittain omasta halusta), pihalla sosiaalisista kuvioista, itsetuntovammainen, ortoreksiaan ja nettiriippuvuuteen taipuvainen uppoutuen pelimaailmoihin. Ei ihme, jos tuntuu siltä, että olisi jotenkin jälkeenjäänyt ja aivotkin taatusti syöpyneet. Koen niin välillä turhautuvani ihmisten pintapuolisiin juttuihin, että välillä sitä miettii, että voisi vain työskennellä yksin, mutta mitään avuja minulle ei ole luotu, millä pärjätä. Ulkoisia toki, voisi sitä alkaa harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, hehheh. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä ihmisiä yhtään, olen jopa vihannut sosiaalisia tilanteita, etenkin small talkkia. Kuitenkaan en ole tarpeeksi normaaliälyinen, mitä muistan tuoreimmat testitulokset koulupsykologin teettämänä (heikon ja heikon keskitason välimaastossa kokonaisuudessaan, matriisitehtävä oli keskitasoa ja yleistieto hyvä) mutta liian fiksu ollakseen sellainen niilo22:n kaltainen hölmö.

Tulipa pitkä teksti. Anteeksi siitä. Minulla onkin aina paljon kirjoitettavaa, tiedostan sen itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna kiroukselta geenien puolesta. Toisen vanhemman puolelta löytyy serkuilta mm. dysfasiaa, lukihäiriötä ja adhd:ta. Itselläni diagnosoitiin lapsuudessa vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia sekä autistiset piirteet. On tuo diagnoosihistoria ollut aika kirjava, on ollut jopa lievä kehitysvammakin, joka kumottiin yläasteella ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sen lisäksi on autismi-diagnoosi. Dysfasiaa (nykyään puhutaan kielellisestä kehityshäiriöstä) ei enää löydy tuoreimmista terveystiedoista, näköjään sekin on kumottu. Yhtään muuta autistia en tiedä suvustani. Koskaan en lisäänny. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Minua itseäni ei yhtään vielä autismi, sen piirteet tai oppimisongelmat matematiikassa (mikä on ihan todellista, hyvä kun osaan laskea 2+2=4) niinkään haittaa riippuen sen tasosta, mutta kun lisätään siihen laaja-alaiset oppimisvaikeudet, niin elämä on täynnä

Sinä kirjoitat hyvin. Lahjakkuutta sulla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna kiroukselta geenien puolesta. Toisen vanhemman puolelta löytyy serkuilta mm. dysfasiaa, lukihäiriötä ja adhd:ta. Itselläni diagnosoitiin lapsuudessa vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia sekä autistiset piirteet. On tuo diagnoosihistoria ollut aika kirjava, on ollut jopa lievä kehitysvammakin, joka kumottiin yläasteella ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sen lisäksi on autismi-diagnoosi. Dysfasiaa (nykyään puhutaan kielellisestä kehityshäiriöstä) ei enää löydy tuoreimmista terveystiedoista, näköjään sekin on kumottu. Yhtään muuta autistia en tiedä suvustani. Koskaan en lisäänny. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Minua itseäni ei yhtään vielä autismi, sen piirteet tai oppimisongelmat matematiikassa (mikä on ihan todellista, hyvä kun osaan laskea 2+2=4) niinkään haittaa riippuen sen tasosta, mutta kun lisätään siihen laaj

Osaan kyllä kirjoittaa, jopa analysoiden joidenkin mielestä. Ei se vielä kerro mitään henkilön kielellisestä lahjakkuudesta, vaan enemmänkin luetun ymmärtäminen ja sanavarasto, jotka ovat minulla heikkoa tasoa psykologien tekemien testien mukaan. On tehty WAIS-testi sekä ammatillisessa kuntoutusyksikössä ja ammatinvalintapsykologilla olevat nettitestit. Molemmissa testeissä olin hyvä niissä kuviopäättelytesteissä (kutsun sitä Mensa-testiksi, koska tein joskus vitsillä ilmaisversion, vaikka keskityin miettimään mikä kuvio voisi jatkaa edellä mainittua kuviota), kun taas WAIS-testissä yleistieto oli ok. Lukitestikin on tuttu juttu, jonka tein viimeksi omasta halusta noin neljä vuotta sitten ammattikoulussa, missä havaittiin lievää hitautta, mutta en kuitenkaan täytä lukihäiriö-diagnoosin kriteerejä. Se on siinä ja siinä.

Kirjoja en ole lukenut pitkiin aikoihin, enkä ole aikuisiällä mitenkään jaksanut lukea, kun tuntuu koko ajan elämä olevan liian hektistä. Myönnän, somettaminen vie ison ajasta kuten monilla muillakin ja tiedostan hyvin, millaista myrkkyä se on. Voi selittää osittain olon siitä, että mitenkä tuntee itsensä helposti huonomuistiseksi ja päätä särkee. Silti minun on vain vaikeaa tarttua kirjaan, vaikka niitäkin satunnaisesti lukenut. Fiktio tympäisee, mutta sen sijaan jaksan joitakin sarjakuvia lukea kuten Fingerporia tai Kari Suomalaisen teoksia. Voi johtua varmaan siitä, että mustassa huumorissa ja satiirissa hyödynnetään juurikin faktoja, ihan todellisia asioita pilan kohteeksi. Fiktiota minun on vain jotenkin vaikeaa ymmärtää. Muutenkin tunnen olevani jotenkin eri planeetalta. Saman sukupuolen edustajien (olen nainen) seurassa ainakin ajattelen, että en koe olevani samalla viivalla. Miehet taas tuntuvat helpommilta ymmärrettäviksi, eikä haittaisi vaikka työskentelisin miesvaltaisella alalla, jos minulle olisi vain suotu matemaattista lahjakkuutta. Helppous miesten kanssa toimeentulemisesta voinee johtua siitä, että koen voivani olevani vapaasti sitä mitä olen.

Pakko jatkaa uudessa kommentissa, koska tulee taas liian pitkää tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna kiroukselta geenien puolesta. Toisen vanhemman puolelta löytyy serkuilta mm. dysfasiaa, lukihäiriötä ja adhd:ta. Itselläni diagnosoitiin lapsuudessa vaikea-asteinen semanttis-pragmaattinen dysfasia sekä autistiset piirteet. On tuo diagnoosihistoria ollut aika kirjava, on ollut jopa lievä kehitysvammakin, joka kumottiin yläasteella ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sen lisäksi on autismi-diagnoosi. Dysfasiaa (nykyään puhutaan kielellisestä kehityshäiriöstä) ei enää löydy tuoreimmista terveystiedoista, näköjään sekin on kumottu. Yhtään muuta autistia en tiedä suvustani. Koskaan en lisäänny. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Minua itseäni ei yhtään vielä autismi, sen piirteet tai oppimisongelmat matematiikassa (mikä on ihan todellista, hyvä kun osaan laskea 2+2=4) niinkään haittaa rii

En ole hirveämmin kehittänyt saati haastanut itseäni. Laiskottelu on ollut minulle kaikkein helpoin tie, ja tiedän hyvin, että näin passiivisella elämäntyylillä dementoidun liian varhain. Aivot ovat muotoutuneet muottiinsa elämäntyylin myötä, herkkyyskaudet ovat jo ohi. Toki kävin lapsena toiminta- ja puheterapiassa, kyllähän sitä omatoimisuutta hieman alkoi tulemaan viidennellä luokalla ja olin jopa neljännellä tai viidennellä luokalla halukas oppimaan lisää kellonajoista, kun en osannut kertoa kellon olevan viisi yli neljä tai varttia vaille kuusi. Sen sijaan osasin kertoa sen olevan tasan neljä jne. Muuten tuli kotona asuessa istuttua tietokoneen tai pelikonsolin ääressä. Myönnettäköön, että englannin kieli kiinnostaa taas ja innostuin kevään uudesta kansalaisopiston kurssista johtuen nk. hienommista sanoista. Taso on B1. Aion hakea siihen keskitason kurssille. Silti tuntuu, että saan useita päiviä ja viikkoja työstää sitä, että osaan lausua sekä kirjoittaa uudet sanat oikein. Tämä sama toistuu ihan suomenkielisten sanojenkin kanssa, vaikka niin rakastan suomen kieltä ja suomalaisuutta halutessani vaalia sitä, kun näkee nykyään monien sekoittavan suomea ja englantia keskenään. Tykkään jopa siitä ns. poliitikkojen käyttämästä "hienosta" kielestä.

Tiedä sitten, onko minusta tullut jotenkin jälkeenjääneempi jonkun huomaamattoman seikan takia, mitä en ole osannut itsekään ajatellut. Masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa olin epäillyt koululaisena, mutta en koskaan päässyt edes tutkimuksiin. Jonkun kuraattorin masennustestin tein, mikä oli minun mielestä aika tyhjän kanssa, kun oli antaa ihan konkreettista näyttöä masennusepäilyyn. Olen myös lähes 30-vuotiaaksi jotenkin lapsenomainen, mitä tietysti ulkoinen olemus voi antaa ymmärtää, mutta on vähän sellaisia kiinnostuksen kohteitakin, kun vielä tykkään mm. vanhoista sarjakuva- ja piirroshahmoista (tämä johtuu suuremmilta osin siitä, että arvostan sitä että ennen osattiin piirtää käsin kun nykyään kaikki korvataan tietokoneella ja kohta tekoälyllä, arvostan ihan aitoa taidetta) ja pelaan välillä videopelejä. Jos vain olisin saanut yläasteella kuvataiteen valinnaiseksi, niin olisiko piirtotaitoni kehittynyt. Olin kuitenkin kuvataiteessa ysin oppilas ja mallista osasin piirtää muotokuvan. Aikuisiällä ajatellutkin, että jos olisin sarjakuvapiirtäjä, niin tekisin todennäköisesti Suomi-aiheista satiiria suomalaisista parisuhteista, perheistä yms. stereotypisoiden ja kritisoida nykyisiä ilmiöitä kuten OnlyFansia. Tietysti jotkut aiheeni voisivat mennä synkän humoristiksi, että voisin loukata joitakin ja näin ollen savustettaisiin ulos taidepiiristä. Liian epäkorrekti nykymaailmaan...

- nro. 32 ja 33 kommentit kirjoittanut

Turhauttavaa ja pazkamaista kun ei saanut apua siihen.

Sain keski-ikäisenä adhd- ja autismi-diagnoosit. Samalla tehtiin älykkyystestit, todettiin normaaliksi. Harmittaa toisaalta, kun tuli nuoruudessa tehtyä töitä kassalla, tehtaalla ja muuta sellaista, mihin ei välttämättä koulutusta tarvittu mutta sitten taas olo on helpottunut, kun tietää missä syyllinen ongelmiin on. Olin ennen diagnooseja vain perseilevä kakara kuten muutkin tarkkiksella olleet. Apukoululaisia kohtaan riitti enemmän ymmärrystä, kun heillä nyt oli puutteita älyllisellä puolella eivätkä he sille mitään voineet. Uskon, että osa tarkkista käyneistä voisi täyttää nepsy-diagnoosin kriteerit. 

Hemmetinmoista työtä saanut tehdä ja on sitä päästänyt jopa itkunpuuskia kun kuvitellut, ettei mitään opi. Silti päädyin niinkin vaikealle alalle kuin hiusala ihan kiinnostuksen takia, vaikka löytyy adhd, lukihäiriö ja jopa hahmotushäiriö. Se on ollut kuitenkin haavealani. Hahmotusta tuossa työssä vaaditaankin. Silti uskoin, että hahmottamistakin voi oppia. Tiedän kuulostaa aika pää pensaassa-meiningiltä :D Kampauksien harjoittelussa yksi kerta ei riitä vaan pitää toistaa ja vielä kerran toistaa. Englantia ees jotenkin ymmärrän ja sitähän on joka materiaalissa, pääasiassa opetellut tuotteet värikoodeilla. Sentään oon näyttänyt, että näinkin melko toivottomana tapauksena oon pystynyt toteuttamaan unelmiani. 

Vierailija kirjoitti:

Oppimisvaikeudet ovat infektioperäisiä. Pitkä antibioottikuuri auttaa. Vaikka monet ajatteluun liittyvät ongelmat ovat tietysti aivokudoksessa olevia infektioita, niin niiden alkuperä on suolistossa. Esim. Parkinsonin tauti alkaa aina suolesta, ja infektio siirtyy vagushermon kautta aivoihin. Kyseessä ei ole virusinfektio.

Kunpa mä eläisin sadan vuoden päässä, kun on vihdoin tajuttu että infektiot aiheuttaa melkein kaikki sairaudet ja vaivat.