Miksi joudumme hyväksymään yhteiskunnassa tahoja joiden mielestä on oikein että vanhukset kuolevat kunhan yritykset vaan menestyvät?
Hirviömäistä ajattelua. Ei eroa nat sismista mitenkään.
Kommentit (80)
Millä ajattelit että kuolema voitaisiin kadottaa maailmasta? Ihmisen elämä päättyy aina kuolemaan.
Kun politiikot ovat eniten huolissaan taloudesta, niin toimivatko omassa perheessäänkin näin? Eli oikeasti antavat läheistensä kuolla ilman hoitoa/sairauden ehkäisyä, kun tätä tekevät meille kansalaisille?
Esim. Varhila vastustaa henkeen ja vereen hengityssuojien käyttöä, niin miksi? Kiinassa ja muualla kaikki käyttävät niitä ja tatusti se on auttanut väkirikkaissa maissa koronan taltuttamiseen, kuten ulkonaliikkumiskiellotkin. Tämä pistää miettimään näiden pääälliköiden motiiveja. Niinistö on nostanut harvinaisen yksin näitä oikeita pyrkimyksiä ja kansaansa rakastaen tuonut ne julki, toisin kuin nämä virkamiehet. On kyllä jo aikakin tulla suurelle kansalle julki heidän toimet.
Vanhuksia on kyllä kuollut jo ennen koronaa.
Itse ainakin mieluummin kuolisin kuin olisin vuosia hoitokodissa toimintakyvyttömänä tai muistisairaana.
Onko sulle vanhukset tärkeämpiä kuin lapset? Joillain rahalla ne lapset täytyy ruokkia ja hoitaa ja kouluttaa.
Kannattaa vaan opetella hyväksymään että kaikki ihmiset ei oo aina sun kanssa samaa mieltä.
Olisimme voineet valita toisin.
Joukkoimmuniteetin valinnan seurauksena ihmisiä kuoleen turhaan. Vanhuksia, vammaisia ja monisairaita.
Jos olisimme valinneet toisin, eli noudattaisimme tartuntatautilakia ja WHO:n ohjeita, yrittäisimme estää koronaviruksen leviämistä, sen "hallitun" tartuttamisen sijaan ja riskiryhmistä suurempi osuus pysyisi hengissä.
Kun osittaisia karanteeneja määrätään poliittisen paineen kasvaessa liian suureksi (ruumisluvut kasvavat) ja taas availlaan saadaksemme joukkoimmuniteetin aikaiseksi, se tuottaa taloudelle enemmän harmia kuin koko kansaa koskeva kuukauden liikkumiskielto, tartuntaketjujen etsiminen ja henk.koht. karanteenit.
Me noudatimme vain ohjeita ei tule riittämään pandemian jälkeen selutykseksi miksi hallinto tappaa omia kansalaisiaan tämän joukkoimmuniteetti idelogian valitsemisen seurauksena.
Ne yritykset maksaa veroa joilla esim pidetään yllä terveydenhoitoa, koulutusjärjestelmää, poliisivoimia, ja maksetaan myös niiden sulle niin tärkeiden vanhusten eläkkeitä joita ilman he kuolisi. Vieläkö kuulostaa turhalta?
Vierailija kirjoitti:
Nyt yksinkertaistat liikaa. Ilman taloutta ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Talouden pyörät on saatava pyörimään. Mikset ole huolissasi siitä, että kausi-influenssaan kuolee vuosittain 500-2000 ihmistä.
Ensi viikolla avataan liikkeitä.
Jos sinä olet niin huolissasi influenssakuolleisuudesta, niin ilouutisena sinäkin voit kantaa nyt kortesi kekoon. Samalla vaivalla talttuu sekä influenssa että korona, ja muutama muukin kiertävä vihulainen. Jipii!
Jännä juttu muuten, että talouden pyöriksi kelpaa ihan mikä tahansa juottola tai kynsistudio. Ne eivät ole erityisen pääomaintensiivisiä yrityksiä, eivätkä ne tuota kansantalouteen mitään korvaamatonta, joten ehkä niiden harventaminen on vain positiivista. Niistä säästyvät rahat parantavat ylivelkaisen kansan säästämisastetta ja ne voidaan käyttää johonkin järkevämpään.
Ongelmahan ei ole varsinaisesti se, että vanhuksia kuolee. Totta kai vanhuksia kuolee. Ihmiset kuolevat vanhuuteen. Sen jokainen meistä tietää.
Ongelma on siinä, että jostain syystä vanhan ihmisen jäljellä olevia elinvuosia ei lasketa tärkeiksi.
Esimerkiksi minun isoisäni joutui aikanaan 80-vuotiaana sydämen ohitusleikkaukseen. Sairaala punnitsi kovasti, kannattaako noin vanhaa enää leikata, vai annetaanko kuolla. Mutta onneksi hänet leikattiin sitten kuitenkin.
Hän eli vielä 15 vuotta täyttä elämää, missään vaiheessa dementoitumatta tai joutumatta mihinkään hoivakotiin.
Vanhoilla ihmisillä ei ole automaattisesti toinen jalka haudassa, kun täyttävät 70. Vanhojen ihmisten elämä ei ole automaattisesti kitumista ja kuoleman odottelua, ja on jotenkin pöyristyttävää, että niin monet nuoremmat ihmiset täällä ajattelevat niin. Jos isoisäni olisi seitsemänkymppisenä sairastunut koronaan ja siihen kuollut, häneltä olisi jäänyt 25 vuotta elämästä elämättä. Hänelle ja myös minulle ja hänen muille läheisilleen nuo olisivat olleet tärkeitä menetettyjä vuosia.

Miksi haluat elättää kynsistudion omistajaa ja työntekijöitä verorahoilla maksamalla heille työttömyyskorvausta, kun he voisivat itse elättää itsensä työllä ja maksaa siitä vielä veroa? Jos sua ei kiinnosta laittaa sun kynsiä niin joitakin muita kiinnostaa.
Ap, työ on parasta sosiaaliturvaa, näin itsekin ajattelen ja muutama muu.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei ole varsinaisesti se, että vanhuksia kuolee. Totta kai vanhuksia kuolee. Ihmiset kuolevat vanhuuteen. Sen jokainen meistä tietää.
Ongelma on siinä, että jostain syystä vanhan ihmisen jäljellä olevia elinvuosia ei lasketa tärkeiksi.
Esimerkiksi minun isoisäni joutui aikanaan 80-vuotiaana sydämen ohitusleikkaukseen. Sairaala punnitsi kovasti, kannattaako noin vanhaa enää leikata, vai annetaanko kuolla. Mutta onneksi hänet leikattiin sitten kuitenkin.
Hän eli vielä 15 vuotta täyttä elämää, missään vaiheessa dementoitumatta tai joutumatta mihinkään hoivakotiin.
Vanhoilla ihmisillä ei ole automaattisesti toinen jalka haudassa, kun täyttävät 70. Vanhojen ihmisten elämä ei ole automaattisesti kitumista ja kuoleman odottelua, ja on jotenkin pöyristyttävää, että niin monet nuoremmat ihmiset täällä ajattelevat niin. Jos isoisäni olisi seitsemänkymppisenä sairastunut koronaan ja siihen kuollut, häneltä olisi jäänyt 25 vuotta elämästä elämättä. Hänelle ja myös minulle ja hänen muille läheisilleen nuo olisivat olleet tärkeitä menetettyjä vuosia.
Onneksi yhteiskunnalla oli varaa kustantaa hänelle sydänleikkaus. Tulevaisuudessa ehkä ei ole jos talous tuhotaan koronan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt yksinkertaistat liikaa. Ilman taloutta ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Talouden pyörät on saatava pyörimään. Mikset ole huolissasi siitä, että kausi-influenssaan kuolee vuosittain 500-2000 ihmistä.
Ensi viikolla avataan liikkeitä.
Jos sinä olet niin huolissasi influenssakuolleisuudesta, niin ilouutisena sinäkin voit kantaa nyt kortesi kekoon. Samalla vaivalla talttuu sekä influenssa että korona, ja muutama muukin kiertävä vihulainen. Jipii!
Jännä juttu muuten, että talouden pyöriksi kelpaa ihan mikä tahansa juottola tai kynsistudio. Ne eivät ole erityisen pääomaintensiivisiä yrityksiä, eivätkä ne tuota kansantalouteen mitään korvaamatonta, joten ehkä niiden harventaminen on vain positiivista. Niistä säästyvät rahat parantavat ylivelkaisen kansan säästämisastetta ja ne voidaan käyttää johonkin järkevämpään.
Oletko oikeasti näin yksinkertainen?
Ne juottolat ja kynsistudiot työllistävät ihmisiä jolloin ihmiset saavat palkkaa ja voivat kuluttaa sitä muihin palveluihin jotka taas työllistää ihmisiä. Ja valtion ei tarvitse maksaa työttömyyskorvauksia eikä sosiaalitukia ihmisille jotka elättävät omalla työllään itsensä. Eli kyllä nämä tuottavat maahan hyvinvointia joka on korvaamatonta kansantalouteen. Joukkotyöttömyys on tuhoisaa. Sinun mielestäsi ilmeisesti se jokin järkevämpi paikka rahalle olisi tilata kiinalaista krääsää?
Toisekseen, ei tässä olisi tarvinnut mennä mihinkään ääripäähän. Kun olisi topakasti eristetty riskiryhmät koteihinsa ja palveltu kuntien avulla heidän tarpeensa sinne niin koko muu yhteiskunta olisi voinut pyöriä lähes täysillä. Laumasuoja olisi tullut ja riskiryhmien eristämisellä kuolleisuus olisi ollut pientä.
Olen ap:n kanssa samaa mieltä tai siis miettinyt ihan samaa. Siitä yhdestä persunuoresta nousi hirveä haloo, koska hän julistautui f-sistiksi, mutta käytännössähän yhteiskunnassamme jylläävät juuri siihen liitetyt arvot, kun katsoo, miten varsinkin iäkkäitä kohdellaan ja miten heistä nyt tässä koronakriisissä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei ole varsinaisesti se, että vanhuksia kuolee. Totta kai vanhuksia kuolee. Ihmiset kuolevat vanhuuteen. Sen jokainen meistä tietää.
Ongelma on siinä, että jostain syystä vanhan ihmisen jäljellä olevia elinvuosia ei lasketa tärkeiksi.
Esimerkiksi minun isoisäni joutui aikanaan 80-vuotiaana sydämen ohitusleikkaukseen. Sairaala punnitsi kovasti, kannattaako noin vanhaa enää leikata, vai annetaanko kuolla. Mutta onneksi hänet leikattiin sitten kuitenkin.
Hän eli vielä 15 vuotta täyttä elämää, missään vaiheessa dementoitumatta tai joutumatta mihinkään hoivakotiin.
Vanhoilla ihmisillä ei ole automaattisesti toinen jalka haudassa, kun täyttävät 70. Vanhojen ihmisten elämä ei ole automaattisesti kitumista ja kuoleman odottelua, ja on jotenkin pöyristyttävää, että niin monet nuoremmat ihmiset täällä ajattelevat niin. Jos isoisäni olisi seitsemänkymppisenä sairastunut koronaan ja siihen kuollut, häneltä olisi jäänyt 25 vuotta elämästä elämättä. Hänelle ja myös minulle ja hänen muille läheisilleen nuo olisivat olleet tärkeitä menetettyjä vuosia.
Onneksi yhteiskunnalla oli varaa kustantaa hänelle sydänleikkaus. Tulevaisuudessa ehkä ei ole jos talous tuhotaan koronan takia.
Niin, hän on nyt jo kuollut. Ajattelen tässä nyt enemmänkin muita yli 70-vuotiaita (Italiassa jopa yli 60-vuotiaita), jotka jäävät tehohoidon ulkopuolelle tilanteessa, jossa paikkoja ei yksinkertaisesti ole. Miksi heidän jäljellä olevilla elinvuosillaan ei ole arvoa? Kerro sinä?
Ap, sairaanhoidossa on AINA priorisoitu, kuka hyötyy tehohoidosta, ei siis ole uutta. Tullaan priorisoimaan edelleenkin. Ellet hyödy jostain hoidosta, sitä ei anneta.