Kysy aspergerilta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

n45 kirjoitti:

Onko sulla sellasia tilanteita, että tulee mieleen joku hauska juttu ja kerrot sen ajattelematta väärällä hetkellä?

Tähän en ehtinyt vielä vastata eilen, mutta näitä sattuu usein. Olen nauranut vahingossa myös hautajaisissa, kun eräs sukulainen oli aika kiihkeä uskonasioissa ja rupesi saarnaamaan ja unohti pointtinsa kesken saarnan. Saattoi olla muistisairas ja minä olin vasta ala-asteikäinen, mutta noloa oli.

Ap

Olin nuorena ystävän luona ja oli muitakin ihmisiä kahvipöydässä niin mua alkoi naurattamaan mustikkapiirakka joka oli hassun näköinen. Muut oli äimän käkenä. En oo asburger vaan jos voi sanoa niin normaalin kirjoissa kuljen.

Huumorintajua onkin monenlaista. Se, ettei ymmärrä kaikkea huumoria, ei tarkoita, että olisi huumorintajuton. Esim. minä en aina ymmärrä ihmisten heittämää läppää. Toisaalta välillä luulen jotain vakavassa mielessä puhuttua asiaa vitsiksi.

N50 v.

Ihastunut useinkin yksittäisiin piirteisiin, en ole varsinaisesti koskaan tuntenut siis mitään sellaista vetoa keneenkään, vaan ajatellut, että joku on sympaattinen ja söpö.

Osaan itse flirttailla ja teen sitä usein, mutta en ymmärrä, jos sellaista tulee takaisin, tämä on aika hauska piirre minussa.

Pidän läheisyydestä ja halutkin on täysin normaalit, en siis ole aseksuaali. Tämän takia kaatui suhde siihen toiseen assiin, häneen ei olisi saanut koskea mitenkään.

Ap

Minua naurattaa todella tyhmät jutut.

Täällä päin on eräs kansanedustaja, joka puhuu usein junista, siis ihan huomattavan usein. Eilen tuli radiosta Jenni Vartiaisen "Junat ja naiset" ja rupesin nauramaan hysteerisesti kun tuli tämä kansanedustaja mieleen. Isä ja äiti onneksi ymmärsivät ja niin ymmärtävät myös parhaat ystäväni.

Toivottavasti kukaan ei tunnista nyt tästä. :D

Ap

Minusta ap vaikuttaa todella hauskalta ja sympaattiselta tyypiltä, kaikkea hyvää sinulle.

Pakko kysyä nyt ihan mielenkiinnosta, oletko AP Kainuusta? Taisin ymmärtää junavitsisi..

Olen joo. Onpa noloa että tajusit.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meidän as-piirteinen poika on aina ollut tosi hyvä liikunnassa, koordinaatio huippuhyvä ja lihaskunto. Tykkää liikkua luonnossa itsekseen, treenaa voltteja yms. Mutta sosiaaliset tilanteet saavat hänet todella epämukavaksi, hän jäätyy ja välttelee niitä. Koulussa pakko selviytyä, se on iso haaste. Raivareita tulee välillä, ihan pienestäkin ja tunteiden hallinta on silloin hankalaa. Miten silloin voisi auttaa? Alakoulussa oli muutama hyvä kaveri, mutta he on menneet muualle opintoihin. Uusia kaverisuhteita ei ilmeisesti edes anna syntyä, ei päästä nyk.koulussa ketään lähelleen. On tosi herkkä, vaistoaa juttuja herkästi. Eläimet on tärkeitä ja luonto. Ei halua olla erilainen tai erikoinen, hermostuu voimakkaasti, jos edes yritän ottaa näitä juttuja puheeksi. Hänelle ei ehkä olisi diagnoosi avuksi, taitaisi vaan vahvasti masentaa. Hän hahmottaa maailmaa eri tavalla, joka on meistä kiehtovaa ja hienoa. Kunpa saisin luotua itsevarmuutta häneen, olisin onnellinen. Nelilehtiapiloita hän muuten löytää kesällä tuosta vain, vaikka kuinka! Mikä voisi olla lukion jälkeen sopiva ala opiskeltavaksi? Siinä olemme neuvottomia.

Biologiaa ja maantiedettä voisi opiskella. Lintututkija hyönteistutkija...?

Oletko ap ikinä ollut autismiliiton jutuissa mukana?

En ole ollut niissä juurikaan, lapsena jollain leirillä viimeksi.

Ap

Assin äiti kirjoitti:

Kiinnostavaa lukea muiden asperger-piirteisten kuulumisia. Pojallamme diagnosoitiin juuri asperger-piirteitä. Hän on huippu lukuaineissa, matematiikassa ja lukemisessa. Epätasaisen kykyprofiilin matalassa päässä taas ovat liikunnalliset asiat.

Tulevaisuudessa mietityttää eniten heikko toiminnanohjaus: hän juuttuu helposti, jos ei ole valmista aikataulua tai ohjetta, mitä seuraavaksi. Arvosanojen puolesta akateemiset alat olisivat sopivia, mutta akateeminen vapaus ei.

Sosiaaliset taidot mietityttävät myös: hän viihtyy muiden seurassa, mutta ei koskaan tee aloitetta. Ei viestejä, ei soittoja ellei siitä erikseen muistuta.

Diagnoosin myötä olen oppinut ymmärtämään myös itseäni. Selvästi omiinkin sosiaalisiin törmäilyihini ja jumeihini on sama syy. Itselläni on korkea akateeminen tutkinto, mutta työura on ollut alisuoriutumista.

Kiinnostava ketju. Kuvailit juuri tyttäreni, aivan kaikki täsmää vaikka olen havainnut että diagnoosin alle mahtuu paljon eri tavalla toimivia ihmisiä. Toivotaan hyvää tulevaisuutta kaikille nuorille, jotka joutuvat kulkemaan matkaansa aikuiseksi tämän kanssa.

Diagnoosin kautta olen löytänyt piirteitä itsestäni, mutta ei niin voimakkaina. Koen, että ehkä assin äitinä en ole ollut paras mahdollinen esimerkki sosiaalisten suhteiden osalta.

Olen miettinyt voisiko minulla olla asperger. Diagnoosista suomessa ei taida olla muuta hyötyä kuin se, että uskaltaa mennä vertaistukitapaamisiin ilman epäilystä onko oikeassa seurassa?

Onhan diagnoosista se hyöty, että itsetuntemus lisääntyy ja voi etsiä apukeinoja. Esim. minulla on taipumus jumittua hiomaan jotain yksityiskohtaa tai projektia, ja silloin ei mikään muu etene. Työt myös sujuvat paremmin, kun joku toinen tekee mukana ja innostaa eteenpäin. Olen sanonut pomolleni näistä piirteistäni, ja hän ottaa ne huomioon. Samoin mieheni ymmärtää minua paremmin ja tukee.

Lapsen opettajankin kanssa on puhuttu ja hän auttaa samoin. Aikaisempi opettaja suuttui, kun lapsi oli hänen mielestään tottelematon - uppoutui täysin lukemiseen superkeskittymiskykynsä ansiosta eikä kuullut mitään.

Olen myös huomannut, että taipumus huomata pienet yksityiskohdat kuormittaa aivoja. Tarvitaan siis hyvät unet. Otan mm. B12-vitamiinia suihkeena, se antaa toimintatarmoa.

Tämä ketju toi itselle ehkä taas varmistusta siihen, etten minä ole ole asperger kuitenkaan. Olen joskus miettinyt sitä, mutta olen todella hyvä lukemaan ihmisten eleitä ja tunteita ja ymmärrän tunnetiloja hyvin. Ehkä olen sitten vaan muuten ujo ja sosiaalistentilanteiden pelkoa muuten sekä kiusaaminen yms on vaan lisännyt tätä. Joskus silti mietin, että olen jotenkin vähän "outo" ihminen ja siinä mielessä en aina osaa niin hyvin toimia kaikissa tilanteissa. Samalla minulla ei ole oikein ystäviä ja yksinäinen olen. Elämässä pärjääminen huolettaa ja pakko sanoa, että olen aika syrjäytynyt. Kysyisinkin onko sinulla kavereita ja miten nuoruus on muuten mennyt?

Kavereita ja ystäviä on paljon, muutama luottoystäväkin. Seurustellutkin olen aika normaalisti ikäisteni tapaan.

Hankala on ollut tutustua mutta pikkuhiljaa olen tutustunut.

Ap

Taidan tuntea aloittajan. Söpö tapaus myös livenä.

Syrjäytynyt en ole missään vaiheessa varsinaisesti ollut, mutta ala-asteella ja eskarissa todella yksinäinen ja kiusattu. Olin sitten illat koneella ja pelasin netissä.

Aika tylsää oli koko ala-asteen ajan elämä.

Yläasteella sain uusia kavereita ja yläasteajan parhaalla ystävälläni oli tourette, molemmat olimme vähän erilaisia ja muut pitivät outona, mutta meillä oli hauskaa yhdessä. Tämä ystävyys on yhä tallella, mutta hieman laantui kun hän löysi tyttöystävän ja sitä kautta uudet porukat.

Ap

Kun olit lapsi, miten äitisi suhtautui siihen, mitä sinä haluat?

Oletko käynyt normaalisti koulua? Tiedätkö omaa älykkyysosamäärääsi?

Kävin koulua normaalisti, joissakin aineissa joskus tukiopetusta ja matematiikka oli yläasteella osan ajasta mukautettu.

Älykkyysosamäärääni en tiedä, mutta veikkaisin sen olevan normaalilla tasolla, kenties hieman alemmalla kuin keskiverrolla, ainakin matemaattis-loogisen päättelykyvyn osalta.

Äiti suhtautui minuun lempeästi ja ymmärtäväisesti, on ollut kärsivällinen.

Ap

Tuskin älykkyysosamääräsi alhaisempi on, vaikutat analyyttiselta ja älykkäältä.