Kasvihuoneen perustaminen - APUA!
Yritin lukea netistä kasvihuoneen perustamisesta ja se alkoi kuulostaa todella monimutkaiselta! Joku oli käyttänyt haudankaivajaakin, että oli saanut tarpeeksi syvän montun routarajan alapuolelle.
Olen täällä eteläisellä rannikolla, joten kasvuolosuhteet ovat hyvät. Mikä olisi nyt yksinkertaisin tapa perustaa se pieni kasvihuone. En ole mikään viherpeukalo - vielä. Olen siis aloittelija näissä hommissa.
Ihan nurmikkoinen paikka on tuo, johon se kasvihuone aiotaan laittaa. Voisiko sitä laittaa vaikka ihan puuterassiperustalle? Eli tekisi puuterassin, jonka ankkuroisi kulmista maahan syvemmälle, ja siihen päälle sitten kasvihuone? Lujasti kiinni terassiin tietysti. Kasvit voisivat olla muovisissa tai puisissa laatikoissa mun puolesta.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
En ole se, jolta lkysyt, mutta valmiskasvihuoneissa on tuuletusluukku valmiina eikä se ole niin raskas, että tarvitsisi mitenkään kelata. Se aukeaa vasemman käden pikkusormella eikä tarvi varvistaa.
Tarvittava mullan määrä riippuu siitä, mitä aiot kasvattaa. Tomaatti tarvii noin 25 senttiä., yrteille riittää ehkä 15 senttiäkin, joku kesäkurpitsa taas tarvii puoli metriä.
Muovi on hyvä puusta tehtyjä viljelylaatikoita vuoraamassa siksi, että muuten on tosi, tosi vaikea estää kasteluvettä valumasta suoraan pois laatikosta laudanraoista. Multa ei vaan, vähänkään kuivahdettuaan, íme tarpeeksi nopeasti. (mutta pohjalla on myös hyvä olla viemäröintireikä, ettei tule vahingossa liikakastelua). Lisäksi jos laatikot on tehty kestopuusta, on hyvä olla jotain eristämässä niiden kyllästysaineita viljelymullasta. Itselläni on ihan tavallisesta laudasta tehdyt laatikot ja ne ovat kestäneet kymmenkunta vuotta, mikä minusta on ihan riittävä aika. Toiseen vaihdonin kyllä pohjan muutama vuosi sitten.
Hyvä kuulla, että 25 cm riittää. Tomaatti tulee olemaan pääkasvi. Eli silloin lankut voisi olla esim. 15 cm + 12 cm.
Viemäröintireikä? Eli siis muovissa kuitenkin reikä?

Vai olisiko se joku styroxlevy tarpeen siellä musta-astioiden pohjalla? Silloin korkeus voisi olla sen 30 cm. Onko eristäminen tarpeellista, jos on kyse tomaateista, paprikoista, salaatista ja yrteistä?
Tähän olisi siis tulossa ns. tuulettuva pohja, kun se on pääasiassa irti nurmikosta. Onko silloin altis paleltumaan vai ei? Eteläisellä rannikolla asutaan.
Tulisiko vielä asiantuntevia kommentteja?
Joskus tein kasvihuoneen ihan vain tavallisesta käsittelemättömästä kakkoskakkosesta, niin ihmeen pitkään se kestää lahoamatta kun vain muovi on ehjänä päällä. Toistakymmen vuotta kestää tuollainen rakennelma, kunhan riittävästi tukia kestämään lumen painon.
Lumen takia harjakaton muoto saa olla vähän terävämpi kulma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Routiiko maa? Jos ei ole kovin routiva, niin laita vähän soraa ja tee pitkästä puusta kehikko. Vedä muovit yli ja kiinnitä ne vetämällä ohuita naruja v-muodossa yli harjakaton ja koukkuihin tai nauloihin alarunkoon. Helppo vaihtaa muoveja!
Hanki kasteluvedelle tynnyri ja letku. Kastele illalla ja laita uusi vesi lämpiämään ja hapettumaan sekä lisää mahdolliset kastelulannoitteen joukkoon. Tynnyrille rakenna koroke kasvihuoneen sisälle lämpimään, jotta kastelu on painovoimainen eli lappo. Rakenna pöydät ja/tai multatilat puusta. Muovita multatilat sisäpuolelta.
Järjestä ilmankierto. Sellainen rautakaupassa myytävä käsin veivattava kela, jossa on vaijeri, avaa raskaimmankin kattoluukun. Pieneen kasvihuoneeseen voi riittää läpiveto eli ovet molempiin päätyihin. Hanki saranat ja säpit ja muovita myös ovet.
Itse rakennettu ja ei lasinen kestää hyvin pientä perustusten liikehdintää. Tee mieluiten vähintään 8 m2 kasvihuone, sillä pieniin tulee aina ongelmia. Jos tilaa on, niin vaikka 20 m2 neljällä ovella.
Jos ei ole kattoluukkua, niin ovien lisänä olevan tuuletusräppänän voi tukea myös halolla auki. Monella ei ilma kierrä tarpeeksi, joten suosi neliö ja harjakattomuotoa, tai lievästi suorakaidetta, mutta älä kapeaa ja pyöreäkattoista tunnelia. Sateisina kesinä voi muuten vaivata home. Laiskalla puutarhurilla kasvit tukehtuu myös kuumuuteen, kun ei ai aukaise tarpeeksi ajoissa aamulla ovia ja luukkuja. Syyskesällä joutuu pitämään enemmän ovia auki, kun kasvu on hidastunut, ei ole hallaa, tahtoo mahdollisesti säädellä kypsymisvauhtia pidemmälle aikavälille ja välttää homehtumisen!
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
Sen takia koska pelkkä puu imee itseensä mielettömästi vettä ja kasvualueen reunat kuivaa siksi kovaan tahtiin. Kastelu on kovaa työtä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
En ole se, jolta lkysyt, mutta valmiskasvihuoneissa on tuuletusluukku valmiina eikä se ole niin raskas, että tarvitsisi mitenkään kelata. Se aukeaa vasemman käden pikkusormella eikä tarvi varvistaa.
Tarvittava mullan määrä riippuu siitä, mitä aiot kasvattaa. Tomaatti tarvii noin 25 senttiä., yrteille riittää ehkä 15 senttiäkin, joku kesäkurpitsa taas tarvii puoli metriä.
Muovi on hyvä puusta tehtyjä viljelylaatikoita vuoraamassa siksi, että muuten on tosi, tosi vaikea estää kasteluvettä valumasta suoraan pois laatikosta laudanraoista. Multa ei vaan, vähänkään kuivahdettuaan, íme tarpeeksi nopeasti. (mutta pohjalla on myös hyvä olla viemäröintireikä, ettei tule vahingossa liikakastelua). Lisäksi jos laatikot on tehty kestopuusta, on hyvä olla jotain eristämässä niiden kyllästysaineita viljelymullasta. Itselläni on ihan tavallisesta laudasta tehdyt laatikot ja ne ovat kestäneet kymmenkunta vuotta, mikä minusta on ihan riittävä aika. Toiseen vaihdonin kyllä pohjan muutama vuosi sitten.
Hyvä kuulla, että 25 cm riittää. Tomaatti tulee olemaan pääkasvi. Eli silloin lankut voisi olla esim. 15 cm + 12 cm.
Viemäröintireikä? Eli siis muovissa kuitenkin reikä?
Jotkut käyttää isoja "muurarin" paljuja noina kasvualustoina. Tulee halvemmaksikin kuin tuo lankku. Ei tarvi mitään reikää pohjalla kun maltaa kastella säännöllisesti, eikä hukuta kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
En ole se, jolta lkysyt, mutta valmiskasvihuoneissa on tuuletusluukku valmiina eikä se ole niin raskas, että tarvitsisi mitenkään kelata. Se aukeaa vasemman käden pikkusormella eikä tarvi varvistaa.
Tarvittava mullan määrä riippuu siitä, mitä aiot kasvattaa. Tomaatti tarvii noin 25 senttiä., yrteille riittää ehkä 15 senttiäkin, joku kesäkurpitsa taas tarvii puoli metriä.
Muovi on hyvä puusta tehtyjä viljelylaatikoita vuoraamassa siksi, että muuten on tosi, tosi vaikea estää kasteluvettä valumasta suoraan pois laatikosta laudanraoista. Multa ei vaan, vähänkään kuivahdettuaan, íme tarpeeksi nopeasti. (mutta pohjalla on myös hyvä olla viemäröintireikä, ettei tule vahingossa liikakastelua). Lisäksi jos laatikot on tehty kestopuusta, on hyvä olla jotain eristämässä niiden kyllästysaineita viljelymullasta. Itselläni on ihan tavallisesta laudasta tehdyt laatikot ja ne ovat kestäneet kymmenkunta vuotta, mikä minusta on ihan riittävä aika. Toiseen vaihdonin kyllä pohjan muutama vuosi sitten.
Hyvä kuulla, että 25 cm riittää. Tomaatti tulee olemaan pääkasvi. Eli silloin lankut voisi olla esim. 15 cm + 12 cm.
Viemäröintireikä? Eli siis muovissa kuitenkin reikä?
Vai olisiko se joku styroxlevy tarpeen siellä musta-astioiden pohjalla? Silloin korkeus voisi olla sen 30 cm. Onko eristäminen tarpeellista, jos on kyse tomaateista, paprikoista, salaatista ja yrteistä?
Tähän olisi siis tulossa ns. tuulettuva pohja, kun se on pääasiassa irti nurmikosta. Onko silloin altis paleltumaan vai ei? Eteläisellä rannikolla asutaan.
Vaikea sanoa mitä eristyksellä tekee, koska sama lämpötila molemmin puolin.
Kasvihuoneessa voi kasvattaa tomaattia ja kurkkua. Ehkä basilikaa. Myös chiliä.
Suurinpiirtein kaikki muu viihtyy ulkona paremmin. Salaatti ei tykkää paahteesta, ei myöskään kaalit.
Papua voi kasvattaa mutta ei missään pikku huoneessa. Ehkä isossa muovihuoneessa ja hyvä tuuletus, ettei lämpiä liikaa.

Ok, kiitos tästä. Mites ruohosipuli? Onko mikään salaattilaji, joka viihtyisi kasvihuoneessa?
Entä mansikka-amppeli tai joku mansikkalaji? Viiniköynös? Joku makea juttu?
Paprika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Routiiko maa? Jos ei ole kovin routiva, niin laita vähän soraa ja tee pitkästä puusta kehikko. Vedä muovit yli ja kiinnitä ne vetämällä ohuita naruja v-muodossa yli harjakaton ja koukkuihin tai nauloihin alarunkoon. Helppo vaihtaa muoveja!
Hanki kasteluvedelle tynnyri ja letku. Kastele illalla ja laita uusi vesi lämpiämään ja hapettumaan sekä lisää mahdolliset kastelulannoitteen joukkoon. Tynnyrille rakenna koroke kasvihuoneen sisälle lämpimään, jotta kastelu on painovoimainen eli lappo. Rakenna pöydät ja/tai multatilat puusta. Muovita multatilat sisäpuolelta.
Järjestä ilmankierto. Sellainen rautakaupassa myytävä käsin veivattava kela, jossa on vaijeri, avaa raskaimmankin kattoluukun. Pieneen kasvihuoneeseen voi riittää läpiveto eli ovet molempiin päätyihin. Hanki saranat ja säpit ja muovita myös ovet.
Itse rakennettu ja ei lasinen kestää hyvin pientä perustusten liikehdintää. Tee mieluiten vähintään 8 m2 kasvihuone, sillä pieniin tulee aina ongelmia. Jos tilaa on, niin vaikka 20 m2 neljällä ovella.
Jos ei ole kattoluukkua, niin ovien lisänä olevan tuuletusräppänän voi tukea myös halolla auki. Monella ei ilma kierrä tarpeeksi, joten suosi neliö ja harjakattomuotoa, tai lievästi suorakaidetta, mutta älä kapeaa ja pyöreäkattoista tunnelia. Sateisina kesinä voi muuten vaivata home. Laiskalla puutarhurilla kasvit tukehtuu myös kuumuuteen, kun ei ai aukaise tarpeeksi ajoissa aamulla ovia ja luukkuja. Syyskesällä joutuu pitämään enemmän ovia auki, kun kasvu on hidastunut, ei ole hallaa, tahtoo mahdollisesti säädellä kypsymisvauhtia pidemmälle aikavälille ja välttää homehtumisen!
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
Sen takia koska pelkkä puu imee itseensä mielettömästi vettä ja kasvualueen reunat kuivaa siksi kovaan tahtiin. Kastelu on kovaa työtä muutenkin.
Ok, kuulostaa järkevältä. /ap
Viiniköynnös haluaa juuret vapaaseen maahan, ne menevät syvälle.
Nostan ketjun kun on kiva kuulla minkälaisia ratkaisuja on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos aiot laittaa sellaisen pienen 5-8 neliön kasvihuoneen, niin osta siihen sellainen valmis alumiiniperustus. Se maksaa satasen tai pari ja on ehdottomasti helpoin tapa perustaa tuollainen kasvihuone. Sen voi laittaa vaikka nurmikolle ja nurmikon routiessa perustus liikkuu kokonaisena eli kasvihuone myös, eikä vahinkoja tule.
TÄmmöisessä kasvihuoneessa kannattaa sitten vijellä jossain kasvilaatikoissa tai ruukuissa. Hyvä upuoli on joustava liikuteltavuus. Huono puoli on suurempi kastelun ja lannoitusen tarve kuin jos viljelisit maassa. Jos haluat viljellä ihan maassa, se onnistuu toki myös, mutta nurmikko pitää silloin kaivaa pois 20 cm syvyydeltä ja tilalle tuoda kasvumultaa. Älä yritä tuoda multaa nurmikon päälle tai kääntää nurmikkoa kasvualustaksi: se kasvaa edelleen nurmikkoa vaikka yrittäisit mitä.
Puisesta terassirallista on hyötyä lähinnä jos haluat että kasvihuoneesi on myös oleskelupaikka. Se ei vaikuta roudankestävyyteen millään lailla. Jos teet puisen lattian, ÄLÄ TEE SITÄ NURMIKON PÄÄLLE. Nurmikko kasvaa sen alla ja sen raoista läpi ja hermot menee. Kuori nurmikko pois 20 cm paksuudelta ja vaihda soraan.
Yksi olennainen kysymys kasvihuoneen ja kasvihuoneen perustusten rakentamisessa on myös, haluaako sinne kottikärryllä sisään vai ei. Jos on isompi kasvihuone siitä on huomattavasti hyötyä. Noissa 5-8neliön huoneissa ei yleensä ole edes tarpeeksi iso ovi siihen, mutta jos ovi on sattumalta tarpeeksi iso, niin kannattaa katsoa, ettei oven kohdalle tule kovin korkeaa kynnystä.
Nimimerkillä muutaman kasvihuoneen rakentanut ja eri menetelmiä kokeillut. TÄllä hetkellä mulla on sellainen kaivinkoneella kaivetun sorapatjan ja routaesiteen päälle rakennetulle tiiliperustukselle rakennettu tiililattiainen juttu.
Kiitos tästä. Tällä hetkellä meillä on miehen kanssa tällainen ajatus: terassiperustus, kulmista maahan joillakin ruuvattavilla perustussysteemeillä. Terassilaudat kiinni toisiinsa, niin ei nurmikko pukkaa läpi.
Paikka on kalteva, joten toisessa päässä on maan tasalla, toisessa "ilmassa", siis nostettu. Siihen päälle 15 cm korkea lankku, niin saa kasvihuoneeseen vähän lisää korkeutta, että multalava mahtuu hyvin.
Sisäpuolelle 30 cm syvä U-muotoinen kasvualue, kahden lankun korkuinen.
Kottikärryjä ei tarvitse sisälle, tämä on sen verran pienimuotoinen "viljely".
Miltä kuulostaa?
Eli ei ole nurmikon päällä, nurmikko säästyy siellä alla. Jos kasvihuoneen vaikka haluaa joskus siirtää. (Asumme vuokraomakotitalossa.) Ja kasvihuoneen pinnat polykarbonaattia, eli lasit ei mene rikki.
Ja vaikka miten routisi, niin kasvihuone ei mene rikki. Eikä vesi seiso.
Ainoastaan sitä tässä mietin, että pitäisikö oikeasti jotakin eristystä laittaa noihin multa-alueisiin? Muovit ilmeisesti?
Miten nurmikko mielestänne säästyy terassirallien alla? Ehkä jotain länttejä jää vihreäksi, mutta kamalalta se näyttää, kun rallit ottaa pois.
Ei sun mitään perustuksia tarvitse kaivaa!
Laitat laatoitetun pohjan siihen ja sitten siihen lattialle isot ruukut, johon istutat tomaatit ja kurkut. Tällä tavalla toimii mulla.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kakkahattutäti kirjoitti:
Ei sun mitään perustuksia tarvitse kaivaa!
Laitat laatoitetun pohjan siihen ja sitten siihen lattialle isot ruukut, johon istutat tomaatit ja kurkut. Tällä tavalla toimii mulla.
Näin lähtee kasvihuone lentoon myrskyllä. Kasvihuone pitää kiinnittää maahan tai lankkuihin.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein näin.
Suoraan nurmikolle maisemointikangas, sen päälle kivituhkaa, sitten kasvihuone sokkeleineen, sitten vähän lisää kivituhkaa ja kasvihuoneen lattiaksi betonilaattoja. Laattojen väleihin lasten hiekkalaatikosta hiekkaa. Laatat on reunoilta sijoitettu kasvarin sokkeliin ihan kiinni, ei tuuli vie. Sitten laastipaljuja ja isoja ruukkuja, niihin multaa, lannoitusta ja kasvit. Asutaan Keski-Suomen pohjoisosassa, ei ole routa rikkonut kasvaria.
Siis tällaista systeemiä juuri tarkoitin!
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Näin rakennat kasvihuoneen joka ei lähde lentoon myrskyllä.
1. Poista maata routarajaan.
2. Lisää soraa ja tarvittaessa eristelevyjä routiminen estämiseksi. (Lisää putki viiniköynnöksen juurille.)
3. Tee harkoista perustus ja muuraa harkot kiinni maahan ja toisiinsa.
4. Lisää harkkojen päälle puulaudat.
5. Kiinnitä laudat harkkoihin.
6. Lisää hiekkaa kasvihuoneen lattialle.
7. Laita laatat kasvihuoneen sisälle.
8. Kiinnitä kasvihuoneen perustustus lankkuihin.
9. Rakenna kasvihuone. Lisää kennolevyihin alumiiniteipit ja ylimääräisiä kiinnikkeitä.
10. Lisää automaattiset luukun aukeaisijat.
11. Lisää kastelujärjestelmä ja sadevesitynnyri.
Kasvihuoneen minikoko on kaksi tuuletusluukkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.kivikangas.fi/kasvilaatikon-rakentaminen-kasvihuoneeseen
Ehkä lankulla vielä kasvihuoneen korotus, niin kuin tässä kuvassa näkyy. Niin ei kasvilaatikot nouse rumasti sieltä maatasosta näkymään? ap
Joo ja niitä kasvilaatikkoja ei sitten kannat maalata millään myrkkymaalilla, kuten tuossa kuvassa vaikuttaisi olevan.
Vanha ketju mutta eikö tuo maali/öljy ole nimenomaan myrkytön ja lavakaulusten/kasvilaatikoiden suojaamista varten kehitetty.