Kasvihuoneen perustaminen - APUA!
Yritin lukea netistä kasvihuoneen perustamisesta ja se alkoi kuulostaa todella monimutkaiselta! Joku oli käyttänyt haudankaivajaakin, että oli saanut tarpeeksi syvän montun routarajan alapuolelle.
Olen täällä eteläisellä rannikolla, joten kasvuolosuhteet ovat hyvät. Mikä olisi nyt yksinkertaisin tapa perustaa se pieni kasvihuone. En ole mikään viherpeukalo - vielä. Olen siis aloittelija näissä hommissa.
Ihan nurmikkoinen paikka on tuo, johon se kasvihuone aiotaan laittaa. Voisiko sitä laittaa vaikka ihan puuterassiperustalle? Eli tekisi puuterassin, jonka ankkuroisi kulmista maahan syvemmälle, ja siihen päälle sitten kasvihuone? Lujasti kiinni terassiin tietysti. Kasvit voisivat olla muovisissa tai puisissa laatikoissa mun puolesta.
Kommentit (38)
https://www.kivikangas.fi/kasvilaatikon-rakentaminen-kasvihuoneeseen
Ehkä lankulla vielä kasvihuoneen korotus, niin kuin tässä kuvassa näkyy. Niin ei kasvilaatikot nouse rumasti sieltä maatasosta näkymään? ap
Sitten sinne kasvihuoneeseen u:n muotoisesti kasvualusta, lankuilla rajattuna. Noin 30 cm syvä? Onko styroksi pohjalla tarpeellinen tai ylipäätään hyvä idea? ap
Auttakaa nyt, mä haluan saada mun suunnitelman nopeasti valmiiksi :D
4,6 neliön kasvihuoneesta on kyse.
Mä tein pienen 1.8m*1m*1.2m (k *s*L) Pleksistä terassille. Avattava pulpettikatto ja pariovet edessä. Päivä meni tehdessä. Runko tuli 2*2 puusta. On seinää vasten katoksen alla ja ei ole routa keikutellut eikä haittais, sillä tuo kestää vaikka nostaa ilmaan.
Mene puutarhanettiin.Sieltä etsit sellaisen kun kasvihuone tms. Luet päivän pari.
Routiiko maa? Jos ei ole kovin routiva, niin laita vähän soraa ja tee pitkästä puusta kehikko. Vedä muovit yli ja kiinnitä ne vetämällä ohuita naruja v-muodossa yli harjakaton ja koukkuihin tai nauloihin alarunkoon. Helppo vaihtaa muoveja!
Hanki kasteluvedelle tynnyri ja letku. Kastele illalla ja laita uusi vesi lämpiämään ja hapettumaan sekä lisää mahdolliset kastelulannoitteen joukkoon. Tynnyrille rakenna koroke kasvihuoneen sisälle lämpimään, jotta kastelu on painovoimainen eli lappo. Rakenna pöydät ja/tai multatilat puusta. Muovita multatilat sisäpuolelta.
Järjestä ilmankierto. Sellainen rautakaupassa myytävä käsin veivattava kela, jossa on vaijeri, avaa raskaimmankin kattoluukun. Pieneen kasvihuoneeseen voi riittää läpiveto eli ovet molempiin päätyihin. Hanki saranat ja säpit ja muovita myös ovet.
Itse rakennettu ja ei lasinen kestää hyvin pientä perustusten liikehdintää. Tee mieluiten vähintään 8 m2 kasvihuone, sillä pieniin tulee aina ongelmia. Jos tilaa on, niin vaikka 20 m2 neljällä ovella.
Jos ei ole kattoluukkua, niin ovien lisänä olevan tuuletusräppänän voi tukea myös halolla auki. Monella ei ilma kierrä tarpeeksi, joten suosi neliö ja harjakattomuotoa, tai lievästi suorakaidetta, mutta älä kapeaa ja pyöreäkattoista tunnelia. Sateisina kesinä voi muuten vaivata home. Laiskalla puutarhurilla kasvit tukehtuu myös kuumuuteen, kun ei ai aukaise tarpeeksi ajoissa aamulla ovia ja luukkuja. Syyskesällä joutuu pitämään enemmän ovia auki, kun kasvu on hidastunut, ei ole hallaa, tahtoo mahdollisesti säädellä kypsymisvauhtia pidemmälle aikavälille ja välttää homehtumisen!
Annoin ohjeen karvalakkimalliin, joka on edullinen ja toimii. Sovella oman mielesi mukana.
9.
Voi sen tehdä noinkin kuten sanoit. Itse kaivettiin monttu ja täytettiin soralla, mutta ei se ole välttämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Routiiko maa? Jos ei ole kovin routiva, niin laita vähän soraa ja tee pitkästä puusta kehikko. Vedä muovit yli ja kiinnitä ne vetämällä ohuita naruja v-muodossa yli harjakaton ja koukkuihin tai nauloihin alarunkoon. Helppo vaihtaa muoveja!
Hanki kasteluvedelle tynnyri ja letku. Kastele illalla ja laita uusi vesi lämpiämään ja hapettumaan sekä lisää mahdolliset kastelulannoitteen joukkoon. Tynnyrille rakenna koroke kasvihuoneen sisälle lämpimään, jotta kastelu on painovoimainen eli lappo. Rakenna pöydät ja/tai multatilat puusta. Muovita multatilat sisäpuolelta.
Järjestä ilmankierto. Sellainen rautakaupassa myytävä käsin veivattava kela, jossa on vaijeri, avaa raskaimmankin kattoluukun. Pieneen kasvihuoneeseen voi riittää läpiveto eli ovet molempiin päätyihin. Hanki saranat ja säpit ja muovita myös ovet.
Itse rakennettu ja ei lasinen kestää hyvin pientä perustusten liikehdintää. Tee mieluiten vähintään 8 m2 kasvihuone, sillä pieniin tulee aina ongelmia. Jos tilaa on, niin vaikka 20 m2 neljällä ovella.
Jos ei ole kattoluukkua, niin ovien lisänä olevan tuuletusräppänän voi tukea myös halolla auki. Monella ei ilma kierrä tarpeeksi, joten suosi neliö ja harjakattomuotoa, tai lievästi suorakaidetta, mutta älä kapeaa ja pyöreäkattoista tunnelia. Sateisina kesinä voi muuten vaivata home. Laiskalla puutarhurilla kasvit tukehtuu myös kuumuuteen, kun ei ai aukaise tarpeeksi ajoissa aamulla ovia ja luukkuja. Syyskesällä joutuu pitämään enemmän ovia auki, kun kasvu on hidastunut, ei ole hallaa, tahtoo mahdollisesti säädellä kypsymisvauhtia pidemmälle aikavälille ja välttää homehtumisen!
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap

Älä kysele hölmöjä ja mene rakentamaan se huone.
No me otettiin nurtsi pois ja soraa pohjalle ja suodatinkangas.Mies teki sokkelin paksusta kestopuulankuista ja kiinnitti kasvarin siihen.
Sisälle laatikot kestopuusta ja keskelle betonilaatoista käytävä.
Mullat ja kasvit.Näin toiminut jo viisi vuotta.
Onko kestopuulatikot suojattu sisältä muovilla, jos kasvatat niissä syötäviä? Oletko ottanut selvää, että puusta ei irtoa myrkkyjä?
Vierailija kirjoitti:
https://www.kivikangas.fi/kasvilaatikon-rakentaminen-kasvihuoneeseen
Ehkä lankulla vielä kasvihuoneen korotus, niin kuin tässä kuvassa näkyy. Niin ei kasvilaatikot nouse rumasti sieltä maatasosta näkymään? ap
Joo ja niitä kasvilaatikkoja ei sitten kannat maalata millään myrkkymaalilla, kuten tuossa kuvassa vaikuttaisi olevan.
Ap, jos aiot laittaa sellaisen pienen 5-8 neliön kasvihuoneen, niin osta siihen sellainen valmis alumiiniperustus. Se maksaa satasen tai pari ja on ehdottomasti helpoin tapa perustaa tuollainen kasvihuone. Sen voi laittaa vaikka nurmikolle ja nurmikon routiessa perustus liikkuu kokonaisena eli kasvihuone myös, eikä vahinkoja tule.
TÄmmöisessä kasvihuoneessa kannattaa sitten vijellä jossain kasvilaatikoissa tai ruukuissa. Hyvä upuoli on joustava liikuteltavuus. Huono puoli on suurempi kastelun ja lannoitusen tarve kuin jos viljelisit maassa. Jos haluat viljellä ihan maassa, se onnistuu toki myös, mutta nurmikko pitää silloin kaivaa pois 20 cm syvyydeltä ja tilalle tuoda kasvumultaa. Älä yritä tuoda multaa nurmikon päälle tai kääntää nurmikkoa kasvualustaksi: se kasvaa edelleen nurmikkoa vaikka yrittäisit mitä.
Puisesta terassirallista on hyötyä lähinnä jos haluat että kasvihuoneesi on myös oleskelupaikka. Se ei vaikuta roudankestävyyteen millään lailla. Jos teet puisen lattian, ÄLÄ TEE SITÄ NURMIKON PÄÄLLE. Nurmikko kasvaa sen alla ja sen raoista läpi ja hermot menee. Kuori nurmikko pois 20 cm paksuudelta ja vaihda soraan.
Yksi olennainen kysymys kasvihuoneen ja kasvihuoneen perustusten rakentamisessa on myös, haluaako sinne kottikärryllä sisään vai ei. Jos on isompi kasvihuone siitä on huomattavasti hyötyä. Noissa 5-8neliön huoneissa ei yleensä ole edes tarpeeksi iso ovi siihen, mutta jos ovi on sattumalta tarpeeksi iso, niin kannattaa katsoa, ettei oven kohdalle tule kovin korkeaa kynnystä.
Nimimerkillä muutaman kasvihuoneen rakentanut ja eri menetelmiä kokeillut. TÄllä hetkellä mulla on sellainen kaivinkoneella kaivetun sorapatjan ja routaesiteen päälle rakennetulle tiiliperustukselle rakennettu tiililattiainen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä ohjeista! Voi tosiaan olla, että 4,6 neliötä on liian pieni, ehkä vähän isompi.
Valmiin aion ostaa. Muovisen, ei lasisen, niin ei ole niin herkkä routimiselle.
Kuinka syvästi multaa pitää olla? Miksi muovi on hyvä multa-astiossa? /ap
En ole se, jolta lkysyt, mutta valmiskasvihuoneissa on tuuletusluukku valmiina eikä se ole niin raskas, että tarvitsisi mitenkään kelata. Se aukeaa vasemman käden pikkusormella eikä tarvi varvistaa.
Tarvittava mullan määrä riippuu siitä, mitä aiot kasvattaa. Tomaatti tarvii noin 25 senttiä., yrteille riittää ehkä 15 senttiäkin, joku kesäkurpitsa taas tarvii puoli metriä.
Muovi on hyvä puusta tehtyjä viljelylaatikoita vuoraamassa siksi, että muuten on tosi, tosi vaikea estää kasteluvettä valumasta suoraan pois laatikosta laudanraoista. Multa ei vaan, vähänkään kuivahdettuaan, íme tarpeeksi nopeasti. (mutta pohjalla on myös hyvä olla viemäröintireikä, ettei tule vahingossa liikakastelua). Lisäksi jos laatikot on tehty kestopuusta, on hyvä olla jotain eristämässä niiden kyllästysaineita viljelymullasta. Itselläni on ihan tavallisesta laudasta tehdyt laatikot ja ne ovat kestäneet kymmenkunta vuotta, mikä minusta on ihan riittävä aika. Toiseen vaihdonin kyllä pohjan muutama vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos aiot laittaa sellaisen pienen 5-8 neliön kasvihuoneen, niin osta siihen sellainen valmis alumiiniperustus. Se maksaa satasen tai pari ja on ehdottomasti helpoin tapa perustaa tuollainen kasvihuone. Sen voi laittaa vaikka nurmikolle ja nurmikon routiessa perustus liikkuu kokonaisena eli kasvihuone myös, eikä vahinkoja tule.
TÄmmöisessä kasvihuoneessa kannattaa sitten vijellä jossain kasvilaatikoissa tai ruukuissa. Hyvä upuoli on joustava liikuteltavuus. Huono puoli on suurempi kastelun ja lannoitusen tarve kuin jos viljelisit maassa. Jos haluat viljellä ihan maassa, se onnistuu toki myös, mutta nurmikko pitää silloin kaivaa pois 20 cm syvyydeltä ja tilalle tuoda kasvumultaa. Älä yritä tuoda multaa nurmikon päälle tai kääntää nurmikkoa kasvualustaksi: se kasvaa edelleen nurmikkoa vaikka yrittäisit mitä.
Puisesta terassirallista on hyötyä lähinnä jos haluat että kasvihuoneesi on myös oleskelupaikka. Se ei vaikuta roudankestävyyteen millään lailla. Jos teet puisen lattian, ÄLÄ TEE SITÄ NURMIKON PÄÄLLE. Nurmikko kasvaa sen alla ja sen raoista läpi ja hermot menee. Kuori nurmikko pois 20 cm paksuudelta ja vaihda soraan.
Yksi olennainen kysymys kasvihuoneen ja kasvihuoneen perustusten rakentamisessa on myös, haluaako sinne kottikärryllä sisään vai ei. Jos on isompi kasvihuone siitä on huomattavasti hyötyä. Noissa 5-8neliön huoneissa ei yleensä ole edes tarpeeksi iso ovi siihen, mutta jos ovi on sattumalta tarpeeksi iso, niin kannattaa katsoa, ettei oven kohdalle tule kovin korkeaa kynnystä.
Nimimerkillä muutaman kasvihuoneen rakentanut ja eri menetelmiä kokeillut. TÄllä hetkellä mulla on sellainen kaivinkoneella kaivetun sorapatjan ja routaesiteen päälle rakennetulle tiiliperustukselle rakennettu tiililattiainen juttu.
Kiitos tästä. Tällä hetkellä meillä on miehen kanssa tällainen ajatus: terassiperustus, kulmista maahan joillakin ruuvattavilla perustussysteemeillä. Terassilaudat kiinni toisiinsa, niin ei nurmikko pukkaa läpi.
Paikka on kalteva, joten toisessa päässä on maan tasalla, toisessa "ilmassa", siis nostettu. Siihen päälle 15 cm korkea lankku, niin saa kasvihuoneeseen vähän lisää korkeutta, että multalava mahtuu hyvin.
Sisäpuolelle 30 cm syvä U-muotoinen kasvualue, kahden lankun korkuinen.
Kottikärryjä ei tarvitse sisälle, tämä on sen verran pienimuotoinen "viljely".
Miltä kuulostaa?
Suosittelen kestopuun sijasta lämpöpuuta:
Itse tein näin.
Suoraan nurmikolle maisemointikangas, sen päälle kivituhkaa, sitten kasvihuone sokkeleineen, sitten vähän lisää kivituhkaa ja kasvihuoneen lattiaksi betonilaattoja. Laattojen väleihin lasten hiekkalaatikosta hiekkaa. Laatat on reunoilta sijoitettu kasvarin sokkeliin ihan kiinni, ei tuuli vie. Sitten laastipaljuja ja isoja ruukkuja, niihin multaa, lannoitusta ja kasvit. Asutaan Keski-Suomen pohjoisosassa, ei ole routa rikkonut kasvaria.
Ajatuksena siis on, että jos se olisi terassilla, niin mahdollinen routiminen ei rikkoisi kasvihuonetta. Eikö vain?
ap