Kerro joku täysin turha asia päivästäsi
Kommentit (122)
Paistoin kaksi munaa ja söin keitetyn kukkakaalin ja tonnikalan kans, jäisiä puolukoita riepottelin annoksen päälle. Nam.
Söin äsken viimeisen palan tiistaina leipomastani porkkanakakusta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Se kuollut orava ( viesti 77) jäi vaivaamaan mieltä, joten menin katsomaan onko se viellä siellä ja päätin haudata sen. Tuli vähän aikaa sitten kuollut koirani tästä mieleen ja oli aika surullista. Kävin taas pitkän kävelylenkin ja katselin lintuja kuten kurkia ja joutsenia, vaikka sää näytti vaihtelevan jatkuvasti aina rakeista auringonpaisteeseen. Söin pitsaa ja eilisen ruoan lopun. Listasin kaikki kuuntelemani bändit ihan vain todetakseni, että tilanne on juuri niin kuin pelkäsin ja monia ei enää ole. Toisaalta monet ovat vielä elossa ja toivoa on sen suhteen. Samalla ajattelin kuinka kiva olisi jonkun kanssa omata sama musiikkimaku ja hassuahan se on kun tietenkin niitä ihmisiä varmaan onkin paljon, mutta ei heitä vaan helposti tapaa, kun ei tapaa muitakaan ihmisiä muutenkaan.
Tässä mietin mitä tekisin. Pitäisi kuitenkin lukea pääsykoekirjaa jos siitä olisi sittenkin apua jos päättävät jonkinlaisen kokeen pitää kuitenkin. Toinen vanhemmista yllätti ehdotuksella, että tulee kylässä käymään. Eihän siinä mitään muuten, mutta sen tietää sitten olevan kuin pyörremyrsky saapuisi, kun hänellä lievästi sanottuna levoton luonne. Sen vuoksi käyntiä varten pitää aina valmistella itseään. Varsinkin jos vielä tänne yöksi jää pitkän matkan takia. Toisaalta kiva jos edes joku täällä käy. Mietin myös, että olisi kiva aloittaa sähkökitaran soitto, kun osaan muutenkin soittaa paria soitinta niin ehkä olisi helpompaa senkin vuoksi. Toisaalta en viitsi kuluttaa säästöjäni. Onhan se hassua, kun aina sitten kun ehtii sisälle huomaakin sään vaan paranevan. Pitääkin vielä mennä ulos ja lukea sitä kirjaa sekä huomisen ruoka on tehtävä valmiiksi.
Olen laktoosi-intolerantti. Söin aterian päätteeksi muutaman kermakarkin ja sain ohimeneviä vatsakipuja. Yhtään isompi annos saa aikaan WC-reissun.
Olen syönyt 400kcal, ja syön vielä 200kcal.
kävin lenkillä.
miksi se on muuten joillekin niin erityistä, että siitä pitää oikein ottaa kuva ja laittaa nettiin, että aikuinen käy lenkillä? #äitijuoksee #äititreenaa ???????
Tein ruoaksi kanacurrya riisin kera. Semonnistui ihan nappiin ja teki mieli nauttia kuivaa valkkaria palanpainikkeeksi. Onneksi muistin, että viinitilkka kihahtaa minulle päähän sillä sekunnilla. Joten maltoin nauttia hyvästä ruoasta sellaisenaan ja korkkasin pullon vasta nyt. Ja sihahtihan se. He.
Heh, klikkasin linkkiä ja ajattelin laittaa varpaankynnet, mutta ap teki sen jo.
Söin toffeekarkin autossa.
Vanhan kynsilakan poistin. Laitoin kynsinauhaöljyä, ja puuvillahanskat käsiin. Nyt mietin et lakkaanko kynnet tänään vaiko vasta huomenna.
Keittämästäni teestä tuli hieman laimeaa.
aamulla tuli kakka kahvin jälkeen
Asia jota luulin hankalaksi olikin helppo. Asia jota luulin helpoksi osoittautui hankalaksi, siispä en tehnyt sitä.
Kokkasin Chili con Polloa, mausteeksi paprikaa, valkosipulia, chiliä, cayennepippuria, juustokuminaa, kanelia, mustapippuria. Chilit oli vähän liian mietoja, muuten maku jees.
Leivälläni oli neliönmuotoista metvurstia.
Jouduin anopin kanssa tekemisiin puolialasti.
Yllätyspiipahdukset aina piristää päivää.
Suunnittelin hakevani kaljaa, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Nyt kuitenkin kaihertaa, pitäisikö kuitenkin hakea. Olisi varalla, mutta kuitenkin joisin heti kaikki. Huomenna olisi pää kipeä ja vetämätön olo.
Vauva.fi-sivustolla tehdään järjestelmätestausta tiistaina 9.9. klo 7.00–8.00. Testauksen aikana sivusto toimii normaalisti, mutta keskusteluihin voi lähettää viestejä vain kirjautuneena. Viestejä voi silti lukea ilman kirjautumista. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit luoda sen helposti ja maksutta. Pahoittelemme tilapäistä muutosta palvelussa.
Vitutt mä sulle mitäää kerro.