Vihreiden Osmo Soininvaara: Meidän taloutemme on pian raunioina kuin sodan jäljiltä ja Ruotsin talous on Euroopan vahvin
Jos verrataan keskenään hidastamista ja antaa mennä -politiikkaa, ne eivät eroa toisistaan sairastuneiden määrässä pitkällä aikavälillä, mutta voivat erota kuolleiden määrässä, koska hidastamalla sairaaloiden kapasiteetti kestää paremmin. Sairastuneiden määrässä ne eroavat vain, jos rajoituksia jatketeen niin kauan, että kansa saadaan rokotetuksi tautia vastaan, mihin arvioidaan menevän puolitoista vuotta.
Nyt seuraa inhorealismia. Ero kuolleiden määrässä ei ehkä kuitenkaan ole niin suuri kuin kuvittelemme, koska huomattavaa osaa kuolevista ei kuitenkaan pystytä auttamaan. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Sodan aikana lääkärit joutuivat jakamaan potilaat niihin, jotka selviävät omin voimin, niihin, joita ei voi auttaa ja niihin, joiden elämä on kiinni lääkärin antamasta hoidosta. Erään uutisen mukaan Kiinassa tehohoitoon (=hengityskoneeseen?) joutuneista potilaista kuoli kaksi kolmesta. Heidän osaltaan hoidosta oli vain haittaa, koska viimeiset elinpäivät hengityskoneessa eivät ole todellakaan mitään laatuaikaa. Ruotsista tosin on huomatavasti lohdullisempaa tietoa.
Hidastaminen ei ehkä säästä kovinkaan monta ihmishenkeä, mutta vapauttaa lääkärit hyvin ikävästä potilaiden luokittelusta. Lääkärin on helpompi sanoa omaisille, että teimme kaikkemme, mutta vanha isänne kuoli kuin sanoa, että arvioin, ettei isäänne olisi voitu pelastaa, joten emme kytkeneet häntä hengityskoneeseen. Tämä luokittelu on sinänsä sairaaloissa arkipäivää. Joka päivä kymmeniä potilaita siirretään paranemiseen tähtäävästä hoidosta palliatiiviseen hoitoon. On erillisiä saattohoitoyksiköitä, joiden tehtävänä on tehdä kuolevan potilaan osasta parempi, mutta ei enää estää kuolemaa.
Hidastamisen huono puoli on, että se maksaa valtavasti. Jos tätä nykyistä lock downia jatketaan vaikkapa vain puoli vuotta, lasku kansantaloudelle on kymmeniä miljardeja. Puoli vuotta tuskin riittää alkuunkaan.
Lasketaanpa vähän. Suomessa rekisteröidään viikossa noin tuhat tartuntaa. Laumaimmuniteettiin tarvitaan noin kolme miljoonaa tartuntaa. Todellisuudessa tartuntoja on paljon enemmän kuin tuhat, koska lieväoireisia ja oireettomia ei testata. Arvataan siis, että tartuntoja on viikossa 10 000. Kestäisi siis 300 viikkoa eli kuusi vuotta, ennen kuin epidemia pysähtyy ja rajoitukset voidaan purkaa. Kaikki nämä määrät ovat arvailua ennen kuin vasta-ainetestit paljastavat tartunnan saaneiden määrän.
Hidastaminen aiheuttaa sekin kuolemia. Koteihinsa suljettujen vanhusten kunto romahtaa. Kun kansantalous sortuu, ei pystytä pitämään yllä nykyisenlaista sairaanhoitoa, jolloin sydänpotilaita ja syöpäpotilaita alkaa kuolla ylimääräisesti. Ja niin edelleen.
Julkisuudessa ei ole oikein hahmotettu, että valittu strategia merkitsee tilanteen jatkumista todella pitkään, ehkä jopa puolitoista vuotta. Sen jälkeen olemme hyvin köyhiä.
Voi olla, että kun kahden vuoden päästä tehdään tilinpäätöstä, Suomessa ja Ruotsissa on kuollut suhteessa yhtä moni, Ruotsissa ne ovat vain tulleet nopeammin, mutta meidän taloutemme on raunioina kuin sodan jäljiltä ja Ruotsin talous on Euroopan vahvin.
https://www.soininvaara.fi/2020/04/13/koronaviruksen-kanssa-on-vain-huo…
Kommentit (23)
Uskomattoman fiksu puolueesta huolimatta.
No trump ei mennyt who juoneen mukaan, joten toukokuuhun mennessä korela on voitettu :) samoin kuin afrikkalainen amerikkaan saapunut "ebola-potilas " ei suostunut karanteeniin niin ebola loppui
Soininvaaran ajattelu jumittaa kokonaan laumasuojassa mikä on kiistanalainen koronan kohdalla ihan lääketietellisestikin - onko lopulta niin leviävä, mikä on oireettomien osuus ja toisaalta kuinka suuri kuolleisuus on. Soininvaara näyttää luottavan optimistisimpiin arvailuihin kuolleisuuden pienuudesta, mutta huonommatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Toisaalta ei ole sanottua että hidastetussa ja tukahdutetussa vaihtoehdossa läheskään yhtä moni sairastuu eikä etenkään kuole. SOininvaara unohtaa kokonaan erot mitä Espanjantaudin aikana tapahtui USAn osavaltioiden välillä niiden osalta, jotka sulkivat koulut ja rajoittivat versus ne jotka eivät tehneet mitään. Ihan lopullisissa lopputulemissa.
Menee talous edellä ja unohtaa että Ruotsin vientivetoinentalous romuttuu kyllä myös ihan globaalin taloudenkin vuoksi ja lisäksi kotimarkkinat sakkaavat sillä vaikka jotkut tungeksivatkin siideriterasseilla niin merkittävä määrä etenkin maksukykyisistä ruotsalaisista eristää itsensä vapaaehtoisesti.
Soininvaara meuhkaa tyylilleen uskollisena, kun pahin on taitettu. Olisi kritisoinut jo alussa. En arvosta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Soininvaaran ajattelu jumittaa kokonaan laumasuojassa mikä on kiistanalainen koronan kohdalla ihan lääketietellisestikin - onko lopulta niin leviävä, mikä on oireettomien osuus ja toisaalta kuinka suuri kuolleisuus on. Soininvaara näyttää luottavan optimistisimpiin arvailuihin kuolleisuuden pienuudesta, mutta huonommatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Toisaalta ei ole sanottua että hidastetussa ja tukahdutetussa vaihtoehdossa läheskään yhtä moni sairastuu eikä etenkään kuole. SOininvaara unohtaa kokonaan erot mitä Espanjantaudin aikana tapahtui USAn osavaltioiden välillä niiden osalta, jotka sulkivat koulut ja rajoittivat versus ne jotka eivät tehneet mitään. Ihan lopullisissa lopputulemissa.
Menee talous edellä ja unohtaa että Ruotsin vientivetoinentalous romuttuu kyllä myös ihan globaalin taloudenkin vuoksi ja lisäksi kotimarkkinat sakkaavat sillä vaikka jotkut tungeksivatkin siideriterasseilla niin merkittävä määrä etenkin maksukykyisistä ruotsalaisista eristää itsensä vapaaehtoisesti.
Kyllä. Ja sitten vielä taas kerran että ei tähän koronaan kuole vain vanhukset. Menee paljon koulutettua nuorta/keski-ikäistä väkeä joita olis tarvittu uudelleenrakennukseen.

Soininvaaralla on aina joku pakko möykätä asiasta kuin asiasta, vaikka faktat eivät ole hallussa.
Veikkaisin, että lääkäreillä ja hoitajilla säilyy henkinen terveys Suomen mallilla parempana. Ei tuollaisesta luokittelusta isossa mitassa kukaan säily särkymättä.
Vai että niinkö siinä käykin, että Ruotsista tulee taas suurvalta. Kai sitä täytyy alkaa opetella puhumaan kunnollista ruotsia.
Soininvaara eristäytyy vapaaehtoisesti ja pelkää että saa kökkiä kotona vuoden
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soininvaaran ajattelu jumittaa kokonaan laumasuojassa mikä on kiistanalainen koronan kohdalla ihan lääketietellisestikin - onko lopulta niin leviävä, mikä on oireettomien osuus ja toisaalta kuinka suuri kuolleisuus on. Soininvaara näyttää luottavan optimistisimpiin arvailuihin kuolleisuuden pienuudesta, mutta huonommatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Toisaalta ei ole sanottua että hidastetussa ja tukahdutetussa vaihtoehdossa läheskään yhtä moni sairastuu eikä etenkään kuole. SOininvaara unohtaa kokonaan erot mitä Espanjantaudin aikana tapahtui USAn osavaltioiden välillä niiden osalta, jotka sulkivat koulut ja rajoittivat versus ne jotka eivät tehneet mitään. Ihan lopullisissa lopputulemissa.
Menee talous edellä ja unohtaa että Ruotsin vientivetoinentalous romuttuu kyllä myös ihan globaalin taloudenkin vuoksi ja lisäksi kotimarkkinat sakkaavat sillä vaikka jotkut tungeksivatkin siideriterasseilla niin merkittävä määrä etenkin maksukykyisistä ruotsalaisista eristää itsensä vapaaehtoisesti.
Kyllä. Ja sitten vielä taas kerran että ei tähän koronaan kuole vain vanhukset. Menee paljon koulutettua nuorta/keski-ikäistä väkeä joita olis tarvittu uudelleenrakennukseen.
Miksi pitää heittää löysiä "menee paljon nuorta väkee" heittoja, kun tietoa maailmalta on yllin kyllin. Italiassa, joka on "worst case scenario" on kuollut n 20 000 henkeä. Väkiluku on 10 x Suomen väkiluku. Eli aika pahasti pitäisi mennä jos Suomessa kuolisi 2000 henkeä. Alle 60 vuotiaita on Italiassa kuollut 800 henkeä, eli Suomen luvuilla 80. Tuskin Suomen jälleenrakennus on näistä 80 kiinni. Ja tämä luku oli "worst case".
Osmo on alusta asti lobannut laumaimmuniteetin ja sallivan politiikan puolesta. Aika näyttää toimiiko se tarpeeksi hyvin.
Soininvaaran "ansiot": Lipposen hallituksen (sama hallitus, joka myi hengitysmaskifirman ulkomaille) sosiaali- ja terveysministeri. Siinäpä taas kunnon vihervasemmistolaisuutta parhaimmillaan. Myydään jenkkifirmalle, että saavat päänavauksen Euroopan markkinoille. Varmaan meni vielä alihintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soininvaaran ajattelu jumittaa kokonaan laumasuojassa mikä on kiistanalainen koronan kohdalla ihan lääketietellisestikin - onko lopulta niin leviävä, mikä on oireettomien osuus ja toisaalta kuinka suuri kuolleisuus on. Soininvaara näyttää luottavan optimistisimpiin arvailuihin kuolleisuuden pienuudesta, mutta huonommatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Toisaalta ei ole sanottua että hidastetussa ja tukahdutetussa vaihtoehdossa läheskään yhtä moni sairastuu eikä etenkään kuole. SOininvaara unohtaa kokonaan erot mitä Espanjantaudin aikana tapahtui USAn osavaltioiden välillä niiden osalta, jotka sulkivat koulut ja rajoittivat versus ne jotka eivät tehneet mitään. Ihan lopullisissa lopputulemissa.
Menee talous edellä ja unohtaa että Ruotsin vientivetoinentalous romuttuu kyllä myös ihan globaalin taloudenkin vuoksi ja lisäksi kotimarkkinat sakkaavat sillä vaikka jotkut tungeksivatkin siideriterasseilla niin merkittävä määrä etenkin maksukykyisistä ruotsalaisista eristää itsensä vapaaehtoisesti.
Kyllä. Ja sitten vielä taas kerran että ei tähän koronaan kuole vain vanhukset. Menee paljon koulutettua nuorta/keski-ikäistä väkeä joita olis tarvittu uudelleenrakennukseen.
Miksi pitää heittää löysiä "menee paljon nuorta väkee" heittoja, kun tietoa maailmalta on yllin kyllin. Italiassa, joka on "worst case scenario" on kuollut n 20 000 henkeä. Väkiluku on 10 x Suomen väkiluku. Eli aika pahasti pitäisi mennä jos Suomessa kuolisi 2000 henkeä. Alle 60 vuotiaita on Italiassa kuollut 800 henkeä, eli Suomen luvuilla 80. Tuskin Suomen jälleenrakennus on näistä 80 kiinni. Ja tämä luku oli "worst case".
Juurikin näin, ja pitää muistaa että Suomessa kuolee joka vuosi yli 50 000 ihmistä. Aika kärpäsen surinaa on noi 80 koronakuolutta alla 60 vuotiasta.
Vierailija kirjoitti:
Osmo on alusta asti lobannut laumaimmuniteetin ja sallivan politiikan puolesta. Aika näyttää toimiiko se tarpeeksi hyvin.
Ruotsi on tutkimuslaboratoriona. Ottaako Suomi oppia vai ei, jää nähtäväksi. Yleensä hiihtelemme perässä ilman omaa ajattelua.
Eikö kenellekään herää pienintäkään epäilystä, että THL:n ja hallituksen valitsema laumaimmuniteetin etsiminen ei olet paras vaihtoehto?
Miksi emme nyt kun vielä olisi mahdollisuus, suostuisi WHO:n suosittelemaan viruksen leviämisen hillitsemiseen?
Miksi me tapamme oman maamme kansalaisia turhaan ja annamme levitää virusta kaikkiin maamme kansalaisiin?
Eikö kaikinpuolin järkevämp'ää olisi estää viruksen leviämistä ja suojella ihmisiä tartunnoilta ja kuolemiselta.
Rn ymmärrä miksi teemme jotain näin tartuntalain vastaista ja vastoin WHO:n ohjeistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soininvaaran ajattelu jumittaa kokonaan laumasuojassa mikä on kiistanalainen koronan kohdalla ihan lääketietellisestikin - onko lopulta niin leviävä, mikä on oireettomien osuus ja toisaalta kuinka suuri kuolleisuus on. Soininvaara näyttää luottavan optimistisimpiin arvailuihin kuolleisuuden pienuudesta, mutta huonommatkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Toisaalta ei ole sanottua että hidastetussa ja tukahdutetussa vaihtoehdossa läheskään yhtä moni sairastuu eikä etenkään kuole. SOininvaara unohtaa kokonaan erot mitä Espanjantaudin aikana tapahtui USAn osavaltioiden välillä niiden osalta, jotka sulkivat koulut ja rajoittivat versus ne jotka eivät tehneet mitään. Ihan lopullisissa lopputulemissa.
Menee talous edellä ja unohtaa että Ruotsin vientivetoinentalous romuttuu kyllä myös ihan globaalin taloudenkin vuoksi ja lisäksi kotimarkkinat sakkaavat sillä vaikka jotkut tungeksivatkin siideriterasseilla niin merkittävä määrä etenkin maksukykyisistä ruotsalaisista eristää itsensä vapaaehtoisesti.
Kyllä. Ja sitten vielä taas kerran että ei tähän koronaan kuole vain vanhukset. Menee paljon koulutettua nuorta/keski-ikäistä väkeä joita olis tarvittu uudelleenrakennukseen.
Koronaan kuolevat käytännössä vanhukset ja muista ryhmistä sairaimmat joiden elämänlangan voi flunssakin katkaista. On kausi-influenssojenkin yhteydessä kuollut yksi tai kaksi nuorta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenellekään herää pienintäkään epäilystä, että THL:n ja hallituksen valitsema laumaimmuniteetin etsiminen ei olet paras vaihtoehto?
Miksi emme nyt kun vielä olisi mahdollisuus, suostuisi WHO:n suosittelemaan viruksen leviämisen hillitsemiseen?
Miksi me tapamme oman maamme kansalaisia turhaan ja annamme levitää virusta kaikkiin maamme kansalaisiin?
Eikö kaikinpuolin järkevämp'ää olisi estää viruksen leviämistä ja suojella ihmisiä tartunnoilta ja kuolemiselta.
Rn ymmärrä miksi teemme jotain näin tartuntalain vastaista ja vastoin WHO:n ohjeistusta.
Et viittis trollata hevonpaskaa, kun kaikki varsin hyvin tietää, että Suomi kulkee nimenomaan hillitsemisen tietä.
Vierailija kirjoitti:
Osmo on alusta asti lobannut laumaimmuniteetin ja sallivan politiikan puolesta. Aika näyttää toimiiko se tarpeeksi hyvin.
Koska Osmolla on tausta tilastotieteissä, niin ymmärrän hänen ajatuskulkunsa. Laumaimmuniteetilla saadaan 2-3 vuoden suoja-aika panepidemian uusiutumista vastaan vs. vanhusten elinajanodote ja tätä kautta virus tukahtuu. Kuinka monta laatuvuotta vanhuksilla on verrattuna valtion budjetin pohjan murtumiseen ja siitä johtuviin seurauksiin?
En usko tämän muuttuvan viruksen tapauksessa laumaimmuniteettiin.
Se on valinnan paikka. Rahat tai henki.