Passiiviset somen käyttäjät, jotka ei jaa itsestä mitään kateellisimpia ja masentuneimpia
"Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne kertoo, että käyttötapa ja ihmisen persoonallisuus määrittelevät sen, kuinka myrkyllinen esimerkiksi Instagram on.
Sosiaalisessa mediassa ihmiset haluavat yleensä joko hakea vahvistusta mielipiteilleen tai osoittaa jonkin asian vääräksi, Whitbourne sanoo.
– Neuroottiset ihmiset eivät ole välttämättä perillä identiteetistään tai ihmissuhteistaan ja ovat alttiimpia ulkopuolelle jäämiselle, hän jatkaa.
Neuroottiset ihmiset saattavatkin olla erityisessä vaarassa kehittää kateellisuuden tunteita sosiaalisessa mediassa.
Passiiviset käyttäjät taipuvaisia masennukseen
Olet varmasti huomannut, että osa ihmisistä jakaa sosiaalisessa mediassa kaiken aamulenkistä sushi-illalliseen. Facebookin käyttäjät voidaankin tutkimuksen mukaan jakaa kahteen ryhmään, aktiiviseen ja passiiviseen.
Aktiiviseen ryhmään kuuluvat jäsenet kertovat ahkerasti kuulumisiaan, kun puolestaan passiiviset käyttäjät tyytyvät seuraamaan muiden toimintaa. Näiden kahden käyttäjän välillä havaittiin merkittävä vaikutus mielenterveyteen. Passiivisten käyttäjien todettiin olevan päivän päätteeksi huomattavasti aktiivisia käyttäjiä masentuneempia."
Allekirjoitatko tämän? Itsellä samansuuntaisia kokemuksia. Ne ketkä seurailee muiden päivityksiä on kriittisiä ja myrkyllisiä, ne ketkä päivittää itsekkin ei valita muiden päivityksistä miten laaduttomia ne on. Tuosta ketjusta "ärsyttävimmät some-päivitykset" tuli mieleen.
Kommentit (89)
Sisäänpäinkääntynyt ihminen on masentunut, käpertynyt. Masennus ja neuroosit häviävät kun siirtyy itsestä ulospäin. No, muihin tai asioihin. En ole huomannut asiaihmisten olevan yhtään sen kateellisempia, pikemminkin päinvastoin.
Musta kateus ja masennus ei edes sovi samaan henkilöön samanaikaisesti.
Jos on oikeasti masentunut, ei kiinnosta mikään. Ja kateus taas, se on narsistinen ominaisuus, kadehtia muita. Eikä narsisti voi olla masentunut, kun silloinhan se olis tunteva ihminen, jota se ei muuten ole.
Aloittajalta jäi lähde.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paattyiko-somen-selailu-suruun-inst…
Vastatkaa miksi ihmisen pitäisi huudella asioistaan netissä? Ei kukaan niistä huutele esim. torilla kaikille. Netti on kuin tori. Minua huolestuttaa se, että ihmisiä ei huolestuta enää yksityisyys.
Tohtori unohti yhden ryhmän. Me jotka seurataan vain itseämme. Some on todellakin tylsä. Minua kiinnostaa vain omat kuulumiseni.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuupa moni ei-aktiivinen hyvin tietävän, millaisia postauksia somessa on. Kyttäätte siis kuitenkin. Tämäkin pääsiäisen aika on yksinäiselle tylsää mutta onneksi on tullut somessa vastaan kymmenittäin kivoja kuvia joita katsella. Tykkään jokaisesta, se ei ole multa pois.
Osuiko ja upposi? Kuka sanoi, että kaikki täällä mielipiteensä kirjoittavat ovat kyttääviä ei-aktiivisia someilijoita, vaan paremminkin valitsevat huomattavasti tarkemmalla seulalla mitä ja KEILLE jakavat. Ymmärrätkö sinä mitä yksityisyys tarkoittaa? Se on se juttu, jota jokainen itsensä ja elämänsä kanssa sinut oleva osaa arvostaa ja varjella. Kaikilla ei ole tarvetta päteä. Esimerkiksi itse seuraan somessa lähinnä joitakin ryhmäkeskusteluita, ja olen asettanut estoja tiettyjen yksittäisten listoillani paistattelevien oman elämänsä sankarien postauksille. Kivat kuvat ovat hieman eri asia kuin toistuva, systemaattinen itsensä korostaminen muka vaatimattomasti. Jos tietää nämä henkilöt oikeasta elämästä, on heidän motiivinsa suhteellisen helppo ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalta jäi lähde.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paattyiko-somen-selailu-suruun-inst…
Ei kiinnosta koko linkki. Tätä se on kun on asiapitoinen ihminen. Ei kiinnosta ihmisten ongelmat :(
Anteeksi. En kertakaikkiaam tajua.
Tietenkin jos jollakin on hätä, haluan auttaa häntä.
Entäs ne jotka päivittää kerran kahteen vuoteen ja käy facebookissa kerran kuukauteen, ja on siellä ainoastaan siksi että sairaat narsistiekstrovertit (varsinkin tuollaiset naiset) yrittää leimata ihmisiä, jotka ei ole facebookissa?
t. mies
Vierailija kirjoitti:
EI ujous ja intoverttiys mielestäni tee minusta kateellista tai masentunutta.
Olen aidosti iloinen face kaverien puolesta jotka päivittää mukavia asioita elämästään. Mukavia ja iloisia asioita siellä minun facessa ni suurimmaksi osaksi näkyy.
Työpaikan kahvipöydässä olen hiljainen sivustaseuraaja, kuuntelija. Miten ihmeessä joku olettaisi että netissä olisin erilainen, haluaisin huomion keskipisteeksi?
Siltä minusta päivittäminen tuntuu, kuin huutaisin väkijoukossa omia asioitani. Se on niin ei minua, ettei tosikaan.
EI se silti tee minusta masentunutta tai kateellista. Yksityisviesteillä sekä messengerin että whatsappia kautta pidän yhteyttä ihmisiin ja jaan elämääni.
Faceminäni ei siis eroa irlminästäni. Siellä kahvipöydässäkin kyllä keskustelen, mutta pääasiassa kahden kesken ihmisten kanssa.
Tämä on tosi hyvin sanottu, ja olen ihan samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että itsestään puhuvat hakevat kenties hyväksyntää muilta. Minä en hae ihmisiltä hyväksyntää, joten miksi vaarantaisin yksityisyyteni? Hyvät ystävät livenä riittävät.
Tätä se juuri on, hyväksynnän hakemista. Ja se taas kertoo pohjimmiltaan epävakaavasta itsetunnosta.
Mullakaan ei ole tarvetta päteä. Käyn esim. facessa tsekkaamassa enää parin ihmisen postauksia erään ajankohtaisen asian takia mitä tapahtuu maailmalla. Mediassa kerrotaan asioista hyvin vähän, tai ei ollenkaan. Lähden sitten kiireesti pois kun olen kts. ne postaukset. Ikävystyttää jo valmiiksi kun kuitenkin joku ryntää kysymään kuulumisia. Ei, ei, ei. Muuten siellä saa jutella ihan oikeasti aamusta iltaan. EI. Omasta itsestä ja muista. EI. Oikea elämä on sitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vastatkaa miksi ihmisen pitäisi huudella asioistaan netissä? Ei kukaan niistä huutele esim. torilla kaikille. Netti on kuin tori. Minua huolestuttaa se, että ihmisiä ei huolestuta enää yksityisyys.
On eri asia kertoa arjestaan itse hyväksymilleen kavereille jotka on tuttuja kuin huutaa torilla. Miksi? Siksi että ihmiset tutustuu toisiinsa jakamalla itsestä asioita. Yksityiset ja arkaluontoiset asiat kerrotaan yleensä vain lähimmille mutta arkinen small talk-tyyppinen jutustelu tutuille. Somen idea on se.
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka päivittää kerran kahteen vuoteen ja käy facebookissa kerran kuukauteen, ja on siellä ainoastaan siksi että sairaat narsistiekstrovertit (varsinkin tuollaiset naiset) yrittää leimata ihmisiä, jotka ei ole facebookissa?
t. mies
Ketä kiinnostaa kattoa edes, kuinka usein joku käy facessa? Miten joku mies voi olla kiinnostunut ihmisten asioista? Juoruilevatko miehet? Ei kai sentään?
Minulla oli kavereita. Poistin koko profiilin ja tein ryhmien takia uuden ja sen jälkeen en ole hyväksynyt kaveripyyntöjä. Juuri siksi kun osa vaatii niitä päivityksiä, mutta kun käyn facessa vain joskus. Nyt kaikki ryhmät on whatsapissa, mutta tykkään joistakin harrasteryhmistä ja niissä jopa kommentoin, joskin harvoin. Arkisin some saa olla kokonaan kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastatkaa miksi ihmisen pitäisi huudella asioistaan netissä? Ei kukaan niistä huutele esim. torilla kaikille. Netti on kuin tori. Minua huolestuttaa se, että ihmisiä ei huolestuta enää yksityisyys.
On eri asia kertoa arjestaan itse hyväksymilleen kavereille jotka on tuttuja kuin huutaa torilla. Miksi? Siksi että ihmiset tutustuu toisiinsa jakamalla itsestä asioita. Yksityiset ja arkaluontoiset asiat kerrotaan yleensä vain lähimmille mutta arkinen small talk-tyyppinen jutustelu tutuille. Somen idea on se.
Minä toimin noin irl. Ei kiinnosta kuka on minusta mitäkin mieltä somen perusteella. Monet ihmiset eivät edes ole somessa. Huomasin että heitä yhdistää 1 piirre: ovat normaalia fiksumpia yleensä ja pitävät somea tyhjänpäiväisenä. Mulle some on vain väline asioihin joista saan tietoa.Kuten sanomalehti. En edes vastaa viesteihin facessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka päivittää kerran kahteen vuoteen ja käy facebookissa kerran kuukauteen, ja on siellä ainoastaan siksi että sairaat narsistiekstrovertit (varsinkin tuollaiset naiset) yrittää leimata ihmisiä, jotka ei ole facebookissa?
t. mies
Ketä kiinnostaa kattoa edes, kuinka usein joku käy facessa? Miten joku mies voi olla kiinnostunut ihmisten asioista? Juoruilevatko miehet? Ei kai sentään?
Puhuin itsestäni. Vi tut taa että joku kucipää narsistinainen tuomitsee minua siitä etten osallistu paljoa facebookissa, kun ainoa syy miksi yleensä facebookissa pysyn, on että ne samat narsistinaiset heittäisi vielä enemmän puukkoa selkään jos minulla ei olisi facebookia ollenkaan.
En päivitä mitään, kun kukaan ei ikinä kommentoi mun päivityksiin, ja tykkäyksiä tulee ihan muutama. Miksi siis vaivautua. Masentunut en tietääkseni kuitenkaan ole, ei vaan ketään kiinnosta kun ei ole läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka päivittää kerran kahteen vuoteen ja käy facebookissa kerran kuukauteen, ja on siellä ainoastaan siksi että sairaat narsistiekstrovertit (varsinkin tuollaiset naiset) yrittää leimata ihmisiä, jotka ei ole facebookissa?
t. mies
Ketä kiinnostaa kattoa edes, kuinka usein joku käy facessa? Miten joku mies voi olla kiinnostunut ihmisten asioista? Juoruilevatko miehet? Ei kai sentään?
Puhuin itsestäni. Vi tut taa että joku kucipää narsistinainen tuomitsee minua siitä etten osallistu paljoa facebookissa, kun ainoa syy miksi yleensä facebookissa pysyn, on että ne samat narsistinaiset heittäisi vielä enemmän puukkoa selkään jos minulla ei olisi facebookia ollenkaan.
Haetko naisten seuraa netistä? Miksi? Miksi et tutustu heihin livenä?
Entä ne, joilla on profiili, mutta hädin tuskin muistavat salasanaansa, kun eivät käytä koko alustaa?
Olen aika passiivinen postailemaan oman elämäni tapahtumia someen. Kerron niistä ihan irl niille ihmisille, joiden kanssa tulee oltua tekemisissä niin paljon, että oletettavasti toisen "tylsä" perusarki kiinnostaa. Tällaisia ihmisiä elämässäni on alle 20 kpl. Vertailun vuoksi esimerkiksi facebookissa "kavereita" on yli sata. En vaan näe syytä kertoa erikseen että leivoin sämpylöitä tai vietin koko illan Netflixiä katsellen 150:lle tuttavalle ja sukulaiselle.
En koe olevani masentunut tai katkera. Tykkään vain pitää henkilökohtaisen elämäni yksityisenä. En kovin aktiivisesti seuraa muidenkaan tekemisiä somessa, silloin tällöin toki. Enkä koe olevani mikään stalkkeri vain siksi, että postaan itse harvemmin kuin monet muut. Oletan että ihmiset postaavat someen sellaisia asioita, jotka haluavat jakaa muiden kanssa. Miksi siis se, että ihmiset katsovat postauksia, jotka itse on halunnut jakaa, olisi stalkkaamista? En ymmärrä logiikkaa.