Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä siitä että perheen tai suvun sisällä juorutaan toisten asioita?
11.04.2020 |
Olen äärimmäisen pettynyt lähisukulaiseeni. Olen kertonut hänelle asioita, jotka ovat luottamuksellisia. Ilmeni, että hän onkin kertonut ainakin muutamalle eri ihmiselle suvussa asioitani. Sellaisille, jotka eivät minulle itselleni ole mitenkään erityisen läheisiä.
Yksi noista sukulaisista kiirehti heti raportoimaan minulle, että "Liisa kertoi, että sinulla on..."
Tunnen oloni petetyksi. Taatusti en kerro tuolle lähisukulaiselleni enää yhtään mitään, niin rakas kuin onkin.
Mitä mieltä te olette siis tällaisesta, että suvun tai perheen kesken juorutaan toisten asiat? En nyt tosin ole ymmärtänyt erikseen sanoa tuolle lähisukulaiselleni ettei kerro eteenpäin, mutta itselleni luottamuksellisuus on itsestäänselvää ilman eri pyyntöä.
Kommentit (45)
Ap on ihminen, joka kertoo itsestään kaiken ja sitten ihmettelee, kun muut tietävät hänestä kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole "vyöryttänyt" mitään huoliani kenenkään niskaan, vaan ihan tasavertaisesti olemme asioita jakaneet. Sillä erotuksella että minä en ole hänen asioitaan raportoinut eteenpäin koskaan, mutta hän on.
AP
Joillakin on vaikeuksia ymmärtää, ettei toisten asioita lärpätellä eteenpäin. Useimmillle se ei onneksi tuota mitään vaikeuksia vaan kuuluu ihan perusasioihin.
Ei sitä voi millään estää. Se on sama kuin kirppujen vartioiminen.
Älä siis itse juorua.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä voi millään estää. Se on sama kuin kirppujen vartioiminen.
Älä siis itse juorua.
Melko ankeata ja yksinäistä elämää jos keneenkään ei voi luottaa. Kyllä sen pitää olla lähtökohta, ettei toisten asioita kerrota eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ah, tiedän tunteen!
Ennen pystyin kertomaan omia asioita isälleni, mutta nykyään hän kertoo KAIKEN eteenpäin uudelle naisystävälleen.
Aika lyhyiksi on nykyään jäänyt vastaukset, kun hän kysyy mitä kuuluu. No ihan hyvää.
Mielestäni on myös itsestäänselvää mitä asioita ei jaeta eteenpäin.
Ei pitäisi erikseen joutua tivaamaan ettet sitten vain kerro kellekään.
Mulla ihan sama äitini kanssa. Pitää itseään äärimmäisen luotettavana, mutta ei jotenkin ymmärrä että se luotettavuus kuuluisi olla kaikkien kohdalla. Kertoo surutta sisarusteni asiat minulle, vaikka sanon ettei mun tarvi niistä tietää, kertokoon itse jos katsoo aiheelliseksi. Tiedän siis, että sama menee toisinkin päin. En siis kerro enää ajatuksiani, toiveita, tekemisiäni juuri lainkaan. Mulle ei nykyisin tapahdu mitään.
Suuttui mulle tosissaan kun pyysin ettei puhu minun tietystä asiasta omalle sisarukselleen, kerron itse jos tarvii. Hän ei kuulemma kerro kenenkään asioista ja haukkui minut niin monelta kantilta etten olisi hänestä sitä uskonut. No, jätti huomiotta asiassa sen, että pyysin olemaan puhumatta juurikin siksi, että minun kuullen puhui minun asiaani ja vielä ihan väärin. Tässä on yksi syy, kun ei muista, puhuu mitä sattuu, joten asia muuttaa muotoaan jne.
On sokea omalle tekemiselleen ja kun nätisti sanoo ettei noin kuulu toimia, oletkin itse se epäluotettava, joka ei myönnä koskaan kun on väärässä ja olet maailman huonoin häviäjä. Niin varmasti, olen suurimman osan ikääni myötäillyt ja antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska oikea mielipide ei ole koskaan ollut se minun mielipide tai kokemus. Nykyisin olen kyllästynyt siihen että en saisi toimia niinkuin haluan ja pitänyt puoliani ja sanon mielipiteeni, niin olen se hankala. Minusta ei erikseen tarvitse sanoa ettei asioista saa puhua eteenpäin, se pitäisi automaattisesti olla niin että muiden asioista et kerro eteenpäin,olit sukua tai et.
Lapseni kertoi minulle muutama vuosi erään henkilökohtaisen asian. Kysyin, haluaako hän että kerron isälleen. Hän sanoi haluavansa kertoa asiasta itse. No hän ei ole puhunut, enkä minäkään ole asiasta maininnut puolisolleni. Meillä on ollut tapana jakaa kaikki asiat puolisoni kanssa ja minua vaivaa, kun hän ei tiedä tästä asiasta. En kuitenkaan voi kertoa, kun lapsi ei halua. Eikä asia minusta nyt edes ole kovin ihmeellinen, harmittaa melkein että kysyin, olisi ehkä pitänyt vaan suoraan ottaa puheeksi asia silloin myös miehen kanssa.
Mitä mieltä olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, tiedän tunteen!
Ennen pystyin kertomaan omia asioita isälleni, mutta nykyään hän kertoo KAIKEN eteenpäin uudelle naisystävälleen.
Aika lyhyiksi on nykyään jäänyt vastaukset, kun hän kysyy mitä kuuluu. No ihan hyvää.
Mielestäni on myös itsestäänselvää mitä asioita ei jaeta eteenpäin.
Ei pitäisi erikseen joutua tivaamaan ettet sitten vain kerro kellekään.Mulla ihan sama äitini kanssa. Pitää itseään äärimmäisen luotettavana, mutta ei jotenkin ymmärrä että se luotettavuus kuuluisi olla kaikkien kohdalla. Kertoo surutta sisarusteni asiat minulle, vaikka sanon ettei mun tarvi niistä tietää, kertokoon itse jos katsoo aiheelliseksi. Tiedän siis, että sama menee toisinkin päin. En siis kerro enää ajatuksiani, toiveita, tekemisiäni juuri lainkaan. Mulle ei nykyisin tapahdu mitään.
Suuttui mulle tosissaan kun pyysin ettei puhu minun tietystä asiasta omalle sisarukselleen, kerron itse jos tarvii. Hän ei kuulemma kerro kenenkään asioista ja haukkui minut niin monelta kantilta etten olisi hänestä sitä uskonut. No, jätti huomiotta asiassa sen, että pyysin olemaan puhumatta juurikin siksi, että minun kuullen puhui minun asiaani ja vielä ihan väärin. Tässä on yksi syy, kun ei muista, puhuu mitä sattuu, joten asia muuttaa muotoaan jne.
On sokea omalle tekemiselleen ja kun nätisti sanoo ettei noin kuulu toimia, oletkin itse se epäluotettava, joka ei myönnä koskaan kun on väärässä ja olet maailman huonoin häviäjä. Niin varmasti, olen suurimman osan ikääni myötäillyt ja antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska oikea mielipide ei ole koskaan ollut se minun mielipide tai kokemus. Nykyisin olen kyllästynyt siihen että en saisi toimia niinkuin haluan ja pitänyt puoliani ja sanon mielipiteeni, niin olen se hankala. Minusta ei erikseen tarvitse sanoa ettei asioista saa puhua eteenpäin, se pitäisi automaattisesti olla niin että muiden asioista et kerro eteenpäin,olit sukua tai et.
Voi, onpa kurjaa kuulla. Tuossa on juuri oiva esimerkki siitä, että on monia syitä miksi toisten asioita ei pidä kertoa eteenpäin. Ei pidä sitten ihmetellä, kun ei ole tosiaan enää haluja jakaa mitään syvempiä ajatuksia, toiveita ja tekemisiä - mitään oikeita kuulumisia. Jos lörpöttelee toisen asiat eteenpäin, ansaitsee vain ilmoja on pidellyt -kuulumiset.
AP
Vierailija kirjoitti:
Lapseni kertoi minulle muutama vuosi erään henkilökohtaisen asian. Kysyin, haluaako hän että kerron isälleen. Hän sanoi haluavansa kertoa asiasta itse. No hän ei ole puhunut, enkä minäkään ole asiasta maininnut puolisolleni. Meillä on ollut tapana jakaa kaikki asiat puolisoni kanssa ja minua vaivaa, kun hän ei tiedä tästä asiasta. En kuitenkaan voi kertoa, kun lapsi ei halua. Eikä asia minusta nyt edes ole kovin ihmeellinen, harmittaa melkein että kysyin, olisi ehkä pitänyt vaan suoraan ottaa puheeksi asia silloin myös miehen kanssa.
Mitä mieltä olette?
Menentät lapsesi luottamuksen mahdollisesti ikuisesti. Et voi olla ikinä varma siitä ettei mieheltäsi asia jotenkin lipsahda lapsellesi, vaikka tahtomattaankin. En kertoisi, jos lapseni on minulle vartavasten uskoutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsesi luottaa sinuun, niin miksi ihmeessä pilaisit sen luottamuksen kertomalla?
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi luottaa sinuun, niin miksi ihmeessä pilaisit sen luottamuksen kertomalla?
Niinpä, siksi en olekaan kertonut. Mutta jos mieheni joskus saa tietää, että olen tiennyt asiasta monta vuotta, enkä kertonut hänelle, tiedän että hän pahoittaa mielensä. Olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta ja olen sitä mieltä, ettei asioita pitäisi liikaa salailla.
Olen kyllä kannustanut miestä olemaan enemmän tekemisissä lapsen kanssa, jos heille sitten tulisi tilaisuus puhua. Uskoisin, että lapsikin tuntisi olonsa hyväksi, jos saisi puhuttua isänsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa on monta asiaa päällekkäin.
Jos sukulainen on luonnevikaisuuttaan lärppä koska tieto on hänelle valuuttaa, siinä ongelma on uskoutujalla, koska pitää lopultakin ymmärtää, että lärpälle kertominen heikentää omaa kuvaa suvun silmissä ja tekee sinusta naurettavan, koska sinusta maalataan naurettava kuva, jotta oma kuva olisi kirkkaampi. Mutta oletan nyt tässä, että nämä kaiken paskovat lähimmäiset ovat poikkeustapaus, ja puhutaan normaalimmasta suvusta, jossa juoruilu ei ole pahantahtoista eikä kenenkään asema toisten silmissä heikkene sen takia, eikä ylipäätään oteta mittaa ja haeta asemia.
Niin juoruilulla on myös myönteisiä tehtäviä. Se on asia joka tekee suvun jäsenistä toisilleen inhimillisiä ja hyvässä tapauksessa lähentää ja vähentää turhaa eristäytymistä ja väärää itsetärkeyttä. Täysin pidättyväisissä suvuissa yhteys muihin jää ohueksi ja katkeaa yhdessä sukupolvessa, koska toiset jäävät vieraiksi.
Ja sitten jää ymmärtämättä tosiaan se, että vaikka uskoutujalle se ja tämä täti on ehkä jäänyt vieraaksi, voi olla että uskotulle hän onkin läheisin ihminen ollut vuosikymmeniä. Jos uskottu mitenkään piittaa uskoutujasta ja asia on uskoutumista vaativa, sen käsitteleminen vaatii uskotulta paljon energiaa ja käy monesti liian raskaaksi. Etenkin kun uskoutujia saattaa olla useampia.
Ja kun aikaa kuluu, miten kertakaikkiaan muistaa, mistä asiasta kukakin saa tietää. Nykyihmisillä kun harvemmin on niin isoja salaisuuksia kerrottavana, että sen merkittävyys olisi muille niin selvä. Keskenmeno on maailman suurin asia sille, joka sen kokee, koska hän ei tiedä suvussa niitä tapahtuneen jo kymmenen kappaletta viimeisen vuosikymmenen aikana, koska mitään ei olla riittävän läheisiä jakamaan avoimesti.
Ja tässä tullaan historiaan. Jos uskottu on vanhempaa sukupolvea, hän on elänyt aikana tai vähintään omaksunut sukunsa arvot ajalta, jolloin naapureidenkin asiat on tiedetty tarkemmin kuin nykyisin oman perheen jutut. Eikä sitä ole kukaan kummeksunut. Vaimonhakkaajasta on tiennyt koko kylä, ja hyvä niin, koska kylä myös oli perheen sosiaalihuolto hätätilanteissa. Nykymaailman nyansoidut pikku-uutiset hienostuneesta perhe-elämästä eivät sitä taustaa vasten vain näyttäydy niin merkittävinä, että niistä osaisi automaattisesti tukkia turpansa iäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi luottaa sinuun, niin miksi ihmeessä pilaisit sen luottamuksen kertomalla?
Niinpä, siksi en olekaan kertonut. Mutta jos mieheni joskus saa tietää, että olen tiennyt asiasta monta vuotta, enkä kertonut hänelle, tiedän että hän pahoittaa mielensä. Olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta ja olen sitä mieltä, ettei asioita pitäisi liikaa salailla.
Olen kyllä kannustanut miestä olemaan enemmän tekemisissä lapsen kanssa, jos heille sitten tulisi tilaisuus puhua. Uskoisin, että lapsikin tuntisi olonsa hyväksi, jos saisi puhuttua isänsä kanssa.
Oletko kertonut tämän lapsellesi? Ehkä hän ei osaa katsoa asiaa kannaltasi, ja siitä puhuminen hänelle auttaisi häntä kasvamaan ja kehittämään suhdetta isään omalta puoleltaan, jos mahdollisuuksia on. Lapsellehan äiti ja isä ovat maailman nurkkapuut, joiden ei haluta ajatella nojaavan toisiinsa, koska niissä on kaikkia tappeja ja oksanreikiä ja hyikauhee. Aikuistuvan ihmisen olisi kuitenkin hyvä vähitellen alkaa nähdä vanhempansa myös tavallisina ihmisinä, jotka vain ovat onnistuneet luomaan vakuuttavan illuusion siitä, että maailma oikeasti lepää heidän harteillaan eikä paina mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi luottaa sinuun, niin miksi ihmeessä pilaisit sen luottamuksen kertomalla?
Niinpä, siksi en olekaan kertonut. Mutta jos mieheni joskus saa tietää, että olen tiennyt asiasta monta vuotta, enkä kertonut hänelle, tiedän että hän pahoittaa mielensä. Olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta ja olen sitä mieltä, ettei asioita pitäisi liikaa salailla.
Olen kyllä kannustanut miestä olemaan enemmän tekemisissä lapsen kanssa, jos heille sitten tulisi tilaisuus puhua. Uskoisin, että lapsikin tuntisi olonsa hyväksi, jos saisi puhuttua isänsä kanssa.
Kyllä aikuisen miehen (ihmisen) pitää kestää se, että lapsella (minkä ikäisellä tahansa) voi olla asioita joita voi jakaa vain toiselle vanhemmalleen. Älä petä lapsesi luottamusta.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on monta asiaa päällekkäin.
Jos sukulainen on luonnevikaisuuttaan lärppä koska tieto on hänelle valuuttaa, siinä ongelma on uskoutujalla, koska pitää lopultakin ymmärtää, että lärpälle kertominen heikentää omaa kuvaa suvun silmissä ja tekee sinusta naurettavan, koska sinusta maalataan naurettava kuva, jotta oma kuva olisi kirkkaampi. Mutta oletan nyt tässä, että nämä kaiken paskovat lähimmäiset ovat poikkeustapaus, ja puhutaan normaalimmasta suvusta, jossa juoruilu ei ole pahantahtoista eikä kenenkään asema toisten silmissä heikkene sen takia, eikä ylipäätään oteta mittaa ja haeta asemia.
Niin juoruilulla on myös myönteisiä tehtäviä. Se on asia joka tekee suvun jäsenistä toisilleen inhimillisiä ja hyvässä tapauksessa lähentää ja vähentää turhaa eristäytymistä ja väärää itsetärkeyttä. Täysin pidättyväisissä suvuissa yhteys muihin jää ohueksi ja katkeaa yhdessä sukupolvessa, koska toiset jäävät vieraiksi.
Ja sitten jää ymmärtämättä tosiaan se, että vaikka uskoutujalle se ja tämä täti on ehkä jäänyt vieraaksi, voi olla että uskotulle hän onkin läheisin ihminen ollut vuosikymmeniä. Jos uskottu mitenkään piittaa uskoutujasta ja asia on uskoutumista vaativa, sen käsitteleminen vaatii uskotulta paljon energiaa ja käy monesti liian raskaaksi. Etenkin kun uskoutujia saattaa olla useampia.
Ja kun aikaa kuluu, miten kertakaikkiaan muistaa, mistä asiasta kukakin saa tietää. Nykyihmisillä kun harvemmin on niin isoja salaisuuksia kerrottavana, että sen merkittävyys olisi muille niin selvä. Keskenmeno on maailman suurin asia sille, joka sen kokee, koska hän ei tiedä suvussa niitä tapahtuneen jo kymmenen kappaletta viimeisen vuosikymmenen aikana, koska mitään ei olla riittävän läheisiä jakamaan avoimesti.
Ja tässä tullaan historiaan. Jos uskottu on vanhempaa sukupolvea, hän on elänyt aikana tai vähintään omaksunut sukunsa arvot ajalta, jolloin naapureidenkin asiat on tiedetty tarkemmin kuin nykyisin oman perheen jutut. Eikä sitä ole kukaan kummeksunut. Vaimonhakkaajasta on tiennyt koko kylä, ja hyvä niin, koska kylä myös oli perheen sosiaalihuolto hätätilanteissa. Nykymaailman nyansoidut pikku-uutiset hienostuneesta perhe-elämästä eivät sitä taustaa vasten vain näyttäydy niin merkittävinä, että niistä osaisi automaattisesti tukkia turpansa iäksi.
Varmaan sitten noinkin, ymmärrän pointin. Mutta itse en ainakaan enää jakaisi mitään sen syvempiä tuntojani tai sellaisia asioita joiden en halua leviävän tädeille jotka eivät ole itselleni tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on monta asiaa päällekkäin.
Jos sukulainen on luonnevikaisuuttaan lärppä koska tieto on hänelle valuuttaa, siinä ongelma on uskoutujalla, koska pitää lopultakin ymmärtää, että lärpälle kertominen heikentää omaa kuvaa suvun silmissä ja tekee sinusta naurettavan, koska sinusta maalataan naurettava kuva, jotta oma kuva olisi kirkkaampi. Mutta oletan nyt tässä, että nämä kaiken paskovat lähimmäiset ovat poikkeustapaus, ja puhutaan normaalimmasta suvusta, jossa juoruilu ei ole pahantahtoista eikä kenenkään asema toisten silmissä heikkene sen takia, eikä ylipäätään oteta mittaa ja haeta asemia.
Niin juoruilulla on myös myönteisiä tehtäviä. Se on asia joka tekee suvun jäsenistä toisilleen inhimillisiä ja hyvässä tapauksessa lähentää ja vähentää turhaa eristäytymistä ja väärää itsetärkeyttä. Täysin pidättyväisissä suvuissa yhteys muihin jää ohueksi ja katkeaa yhdessä sukupolvessa, koska toiset jäävät vieraiksi.
Ja sitten jää ymmärtämättä tosiaan se, että vaikka uskoutujalle se ja tämä täti on ehkä jäänyt vieraaksi, voi olla että uskotulle hän onkin läheisin ihminen ollut vuosikymmeniä. Jos uskottu mitenkään piittaa uskoutujasta ja asia on uskoutumista vaativa, sen käsitteleminen vaatii uskotulta paljon energiaa ja käy monesti liian raskaaksi. Etenkin kun uskoutujia saattaa olla useampia.
Ja kun aikaa kuluu, miten kertakaikkiaan muistaa, mistä asiasta kukakin saa tietää. Nykyihmisillä kun harvemmin on niin isoja salaisuuksia kerrottavana, että sen merkittävyys olisi muille niin selvä. Keskenmeno on maailman suurin asia sille, joka sen kokee, koska hän ei tiedä suvussa niitä tapahtuneen jo kymmenen kappaletta viimeisen vuosikymmenen aikana, koska mitään ei olla riittävän läheisiä jakamaan avoimesti.
Ja tässä tullaan historiaan. Jos uskottu on vanhempaa sukupolvea, hän on elänyt aikana tai vähintään omaksunut sukunsa arvot ajalta, jolloin naapureidenkin asiat on tiedetty tarkemmin kuin nykyisin oman perheen jutut. Eikä sitä ole kukaan kummeksunut. Vaimonhakkaajasta on tiennyt koko kylä, ja hyvä niin, koska kylä myös oli perheen sosiaalihuolto hätätilanteissa. Nykymaailman nyansoidut pikku-uutiset hienostuneesta perhe-elämästä eivät sitä taustaa vasten vain näyttäydy niin merkittävinä, että niistä osaisi automaattisesti tukkia turpansa iäksi.
Varmaan sitten noinkin, ymmärrän pointin. Mutta itse en ainakaan enää jakaisi mitään sen syvempiä tuntojani tai sellaisia asioita joiden en halua leviävän tädeille jotka eivät ole itselleni tärkeitä.
Tämä on koko jutun ydin. Kerron kyllä itse haluamilleni tädeille ja serkuille asiani. Enhän minäkään määrittele Liisan puolesta ketkä ovat ne joille Liisan asiat kerrotaan.
Kiitos kaikille, nämä kaikki kommentit saavat itse asiassa minut yhä vahvemmin sille kannalle, etten kerro tuolle sukulaiselleni enää mitään mitä en voisi kertoa sille HÄNELLE tärkeälle mutta minulle hieman etäisemmälle sukulaiselle. Eli todellakin, ilmoja on pidellyt -kuulumiset korkeintaan.
AP
Aika kamalaa, että jotkut tosissaan katsovat voivansa määritellä toisen puolesta keille kaikille asioita kerrotaan, edes perheen sisällä. Ei ihme että luottamus menee.
Ärsyttää eriryisesti vanhemmissa ihmisissä, kun pitää tietää kaikki toisten asioista. Sitten äimistellään ja ihmetellään, kun joku ei elä saman muotin mukaan vaan elääkin tyystin toisenlaista elämää. Esimerkkinä; eräässä perheessä on perhearvot tärkeitä. Erään perheen aikuista lasta ei perhe-elämä voisi vähempää kiinnostaa ja on mitä todennäköisemmin asperger. Tämä ensin mainitun perheen vanhemman ikäluokan vanhemmat äimistelevät ja ihmettelevät asiaa.
Harvinaisen raivostuttavaa. Ei tee juuri näiden tyyppien kanssa hirveästi mieli keskustella.
Serkkuni pahastui, kun en kertonut hänelle joutuvani aivokasvainleikkaukseen. Hän kuuli vasta jälkikäteen. Meillä on äärimmäisen pieni (mutta tunnetasolla hyvin etäinen) suku. Tärkeintä ovat aina olleet raha ja ulkoiset saavutukset. Yksi serkuistani on esim. ignoorannut siskoni ja minut täysin. Tämän pahastuneen serkun kanssa olemme sentään jossain määrin tekemisissä.
En kertonut hänelle siksi, että leikkaus ja kasvain tuntuivat valtavan pelottavinta. En halunnut jakaa asiaa sellaisen ihmisen kanssa, joka automaattisesti juoruaisi asian eteenpäin, myös niille sukulaisille jotka eivät pidä minua minään ja ovat jo vuosikausien ajan sivuuttaneet minut kaikesta. Juoruaminen meidän suvussa kyllä hallitaan, mitään positiivista on äärimmäisen vähän.
Kuitenkin hänelle kuulemma olisi pitänyt kertoa, koska "meitä on niin vähän". On turha selittää hänelle syytä, koska ajattelemme niin eri tavalla.
Minua taas v-tuttaa ihmiset jotka vyöryttää omia huoliaan ja kriisejään tai mun muitakin läheisiä koskevia tragedioita mun kannettavaksi ja sitten olettaa että minä jaksan niitä kantaa puhumatta kenenkään kanssa ja yrittämättä auttaa.