Miten estää masennuksen kuiluun syöksyminen, kun on alkanut lopullisesti ymmärtää, että kumppania ja perhettä ei tule saamaan?

Vierailija kirjoitti:

Lue vauvapalstaa ja erityisesti aloituksia niistä miehistä jotka lähtee kun lapsi syntyy tai välttelee kotitöitä, teetättää vaimolla kaikki työt etenkin lasten hoidon ja maksattaa kaikki laskut.  Katso myös tvstä Supernanny ohjelmaa niin näet mitä lapsiperhearki on pahimmillaan, erityislapsia. Perehdy myös tilastoihin perheväkivallasta ja miehistä jotka tappaa koko perheen kun väsyttää tai on mustasukkainen uudelle puolisolle. Lue kertomuksia siitä miten pieneksi äidin tulot jää ja kuinka moni elää Kelan päivärahoilla vuosikausia ja perehdy siihen mikä mahdollinen eläke tulee olemaan kun olet elämäsi loppupuolella noilla tuloilla. Siis karua faktaa siitä mitä pahimmillaan perhe-elämä on. Muutaman vuoden kun luet huomaat olevasi onnekas kun olet näiltä säästynyt. Jos vauvakuume vielä vaivaa, osta koiranpentu tai ota kissanpentu. Saat hoivavietin purettua ja huonolla tuurilla kaikki rahatkin säästyy kun eläin alkaa sairastella. Vanhana kuitenkin saisit elellä yksin ja odotella vieraita jotka ei koskaan ehdi kuin kortin lähettää äitienpäivänä. Eivät käy vaikka lapsia olisi 10, etenkin jos ovat poikia. Keskity harrastamiseen, työhön, matkusteluun (kun se sallitaan) ja ystäviin.

Onko ap edes nainen?

Miksi et voisi saada kumppania?? Vaikket perhettä ehkä saisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksy se, että tulet kuolemaan yksin. Kun olet tuon asian hyväksynyt ja käsitellyt, ei asia lopulta tunnu miltään. Suosittelen myös olemaan täysin yksin eli älä hanki kissaa/koiraa seuraksi vaan opettele sietämään se yksninäisyydentunne. Miksi ei lemmikkiä? Jos kuolet kotiisi, niin ne syö sinua nälkäänsä. 

Kuolleena tuo tuskin enää haittaa. Ja vaikka jäisikin ilman kumppania, niin voi ihmisellä silti olla ystäviä jne jotka huolehtivat ettei yksin asuva ihminen ole kuukautta kuolleena asunnossaan lemmikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voisi saada kumppania?? Vaikket perhettä ehkä saisikaan.

No mietippä miksi naiset ei saa kumppania itselleen? En ala paasaamaan, koska asiasta kyllä on ollut puhetta palstalla ihan riittävästi.

Perheelliset on tylsiä.

Paljon deittailleena ja miesten kanssa puhuneena voin sanoa ettei se parisuhde nyt niin auvoisaa ja hienoa ole. Todennäköisemmin löydät vääränlaisen puolison kuin itsellesi oikeasti sopivan. Jotta voit saada sen mitä haluat pitää sinun ensin oppia tutkiskelemaan itseäsi, löytää arvosi ja itsekunnioituksesi. Löydä elämästä muutakin kuin vaan parisuhteen etsintä, löydä partneri omasta itsestäsi ja ole onnellinen että saat olla oma itsesi, sinussa on jo kaikki mitä tarvitset elääksesi hyvää elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Hyväksy se, että tulet kuolemaan yksin. Kun olet tuon asian hyväksynyt ja käsitellyt, ei asia lopulta tunnu miltään. Suosittelen myös olemaan täysin yksin eli älä hanki kissaa/koiraa seuraksi vaan opettele sietämään se yksninäisyydentunne. Miksi ei lemmikkiä? Jos kuolet kotiisi, niin ne syö sinua nälkäänsä. 

Hyvä pointti siitä, että me kuitenkin kuolemme yksin. Kuolinvuoteella se ei lohduta, vaikka olisikin puoliso. Lapset voisivat ehkä siinä mielessä lohduttaa, että elämä jatkuu, mutta lapset voivat kuolla ennen vanhempiaan - elämä on arvaamatonta. Lemmikit ovat yhtä tyhjän kanssa, vaikka onhan niistä puuhaa.

Kuten joku edellä sanoi, niin pitäisi keskittyä miettimään mitä voi tarjota kumppanille ja perheelle. Eikä vain sitä mitä voi saada niiltä.

Vierailija kirjoitti:

Näiden puolisonhakijoiden tälläkin palstalla pitäisi saada jotenkin yhteystiedot toisilleen, niin se voi johtaa parhaimmassa tapauksessa uusien onnellisten perheiden muodostamiseen.

Miksei täällä ole sellaista mahdollisuutta?

Eiköhän monet ole tietämättään täällä kohdanneetkin. Tinderissä vaan jokainen aiheuttaa kavahtumista toiselle, eikä siinä paljon perhesuunnitelmat edisty. Jotenkin maailma on mennyt tälläiseksi. Ennen kaikki nussivat ja lisääntyivät. Nykyään puolet nussii toisenkin puolesta, mutta lisääntymiskäppyrä laahaa perässä.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksy se, että tulet kuolemaan yksin. Kun olet tuon asian hyväksynyt ja käsitellyt, ei asia lopulta tunnu miltään. Suosittelen myös olemaan täysin yksin eli älä hanki kissaa/koiraa seuraksi vaan opettele sietämään se yksninäisyydentunne. Miksi ei lemmikkiä? Jos kuolet kotiisi, niin ne syö sinua nälkäänsä. 

Mitä väliä jos syökin, sitten kun olet kuollut? Sitä paitsi lemmikkieläimen odotettavissa oleva elinikä on paljon lyhyempi kuin kolmen-neljänkympin välillä olevan ihmisen.

Jos ajattelet, että elämä voi olla hyvää vain, jos saat puolison ja perheen ja että se on elämän ainoa tarkoitus, niin tuskin siinä tapauksessa voitkaan sitä masentumista estää (ellet sitten vielä saakin niitä).

Jos ajattelet toisin ja ymmärrät, että se ei ole elämän ainoa tarkoitus ja että elämä voi olla hyvää muutenkin, niin sitten voit sen estää.

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälin tunnistaminen ja siitä luopuminen ja elämän tarkoituksen ja -sisällön uudelleenmäärittely ovat hyvä agenda ensimmäiseen tiimipalaveriisi itsesi kanssa.

Ihmiset joilla on pakkomielle saada kumppani ovat heikoilla. Jos opettelee löytämään onnen itsestään ja tekemisistään on elämä paljon parempaa.

Tämä on asenne, jota en ymmärrä näillä palstoilla. Aivan kuin olisi maailman suurin synti toteuttaa ihmisen luontaista halua pariutua ja olla ryhmässä.

Joillekin yksinäisyys on helpompaa kuin muille. Kaikki eivät pärjää ilman mitään sosiaalisia kontakteja.

Joillekin perhe, ystävät ja sukulaiset tuovat sen elämän merkityksen, ei ikuinen yksinolo.

Ehkä tuollaista kirjoittaa ihminen, jolla on aina ollut seuraa ja vara valita onko yksin vai rakastavien ihmisten keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Voi käydä niinkin, että kun olet saanut perheen, alatkin kaivata niitä yksinäisiä, huolettomia aikoja. Yksin olon ihanuuden ymmärtää vasta, kun sen on menettänyt. Mikä ihana vapaus, hiljaisuus ja huolettomuus.

Se on ihan hyvä oletus, että oli miten oli niin ihminen on harvoin täysin tyytyväinen. Sinkkuna kaipaa parisuhdetta mutta parisuhteessa alkaakin kaipaamaan sinkkuutta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväksy se, että tulet kuolemaan yksin. Kun olet tuon asian hyväksynyt ja käsitellyt, ei asia lopulta tunnu miltään. Suosittelen myös olemaan täysin yksin eli älä hanki kissaa/koiraa seuraksi vaan opettele sietämään se yksninäisyydentunne. Miksi ei lemmikkiä? Jos kuolet kotiisi, niin ne syö sinua nälkäänsä. 

Mitä väliä jos syökin, sitten kun olet kuollut? Sitä paitsi lemmikkieläimen odotettavissa oleva elinikä on paljon lyhyempi kuin kolmen-neljänkympin välillä olevan ihmisen.

Niin no eihän sillä varsinaisesti mitään väliä ole, jos ei itse pidä sitä faktaa häiritsevänä. Valtaosa kuitenkin pelkää sitä, että kuolee kotiinsa ja tulee löydetyksi vasta viikkojen/kuukausien päästä. Lemmikki syö isäntänsä heti kun ruokakuppi on tyhjä. Kolme-nelikymppinen ihminen voi kuolla koska tahansa. Se, että keskimääräisesti elinaikaa olisi vielä vuosikymmeniä ei suinkaan tarkoita sitä, että jokainen elää vanhaksi. 

Ap. Elämä on jatkuva ketju ratkaistavia ongelmia. Kun saat puolison, hän ei ole koko aikaa mieleisesi. Saat lapsia. Yöllä et saa nukkua, rahat loppuu ja asunto on ahdas. Hankitte uuden asunnon. Velkaa tulee lisää ettekä pääse lomamatkalle. Ongelmat eivät lopu tämän elämän aikana. Niiden ratkominen tuottaa suurta mielihyvää. Se on elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku edellä sanoi, niin pitäisi keskittyä miettimään mitä voi tarjota kumppanille ja perheelle. Eikä vain sitä mitä voi saada niiltä.

Mikä sitten olisi riittävää tarjottavaa, jos rakkaus ei riitä? Millaista pääomaa, henkistä tai fyysistä, se edellyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue vauvapalstaa ja erityisesti aloituksia niistä miehistä jotka lähtee kun lapsi syntyy tai välttelee kotitöitä, teetättää vaimolla kaikki työt etenkin lasten hoidon ja maksattaa kaikki laskut.  Katso myös tvstä Supernanny ohjelmaa niin näet mitä lapsiperhearki on pahimmillaan, erityislapsia. Perehdy myös tilastoihin perheväkivallasta ja miehistä jotka tappaa koko perheen kun väsyttää tai on mustasukkainen uudelle puolisolle. Lue kertomuksia siitä miten pieneksi äidin tulot jää ja kuinka moni elää Kelan päivärahoilla vuosikausia ja perehdy siihen mikä mahdollinen eläke tulee olemaan kun olet elämäsi loppupuolella noilla tuloilla. Siis karua faktaa siitä mitä pahimmillaan perhe-elämä on. Muutaman vuoden kun luet huomaat olevasi onnekas kun olet näiltä säästynyt. Jos vauvakuume vielä vaivaa, osta koiranpentu tai ota kissanpentu. Saat hoivavietin purettua ja huonolla tuurilla kaikki rahatkin säästyy kun eläin alkaa sairastella. Vanhana kuitenkin saisit elellä yksin ja odotella vieraita jotka ei koskaan ehdi kuin kortin lähettää äitienpäivänä. Eivät käy vaikka lapsia olisi 10, etenkin jos ovat poikia. Keskity harrastamiseen, työhön, matkusteluun (kun se sallitaan) ja ystäviin.

Onko ap edes nainen?

Välipä tuolla, kaikki tuo voi sattua myös miehelle, jos tulee ero tai puoliso kuolee ja jää yksin lasten kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälin tunnistaminen ja siitä luopuminen ja elämän tarkoituksen ja -sisällön uudelleenmäärittely ovat hyvä agenda ensimmäiseen tiimipalaveriisi itsesi kanssa.

Ihmiset joilla on pakkomielle saada kumppani ovat heikoilla. Jos opettelee löytämään onnen itsestään ja tekemisistään on elämä paljon parempaa.

Tämä on asenne, jota en ymmärrä näillä palstoilla. Aivan kuin olisi maailman suurin synti toteuttaa ihmisen luontaista halua pariutua ja olla ryhmässä.

Joillekin yksinäisyys on helpompaa kuin muille. Kaikki eivät pärjää ilman mitään sosiaalisia kontakteja.

Joillekin perhe, ystävät ja sukulaiset tuovat sen elämän merkityksen, ei ikuinen yksinolo.

Ehkä tuollaista kirjoittaa ihminen, jolla on aina ollut seuraa ja vara valita onko yksin vai rakastavien ihmisten keskellä.

Samaa olen miettinyt. Kyllä useimmille ihmisille nimenomaan se oma perhe, ystävät ja sukulaiset on elämän tärkein ja rakkain asia, se mikä tekee elämästä elämisen arvoista ja jonka eteen ponnistellaan ja josta saadaan elämään merkitystä ja sisältöä. Eikä joku oma itsenäinen henkinen kasvu.

Sinne vaan yksityiselle lapsettomuusklinikalle heti kun tämä epidemia helpottaa ja spermapankin kautta raskaaksi. Tonnilla saa jo 1-2mahdollisuutta. Jos ei ole varaa siihen niin ei ole lapseen muutoinkaan. En tajua mitä täällä vingutaan kun ei saada lapsia. Helpoin vaihtoehto maailmassa edes yrittää! Ja maailma on täynnä yh:ta, kyllä sinäkin pärjäät jos ei tule myöhemmin enää vastaan sopivaa miestä. Saat ainakin sen lapsen tai pari. On se parempi kuin jäädä paitsi sekä miehestä että lapsesta/lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälin tunnistaminen ja siitä luopuminen ja elämän tarkoituksen ja -sisällön uudelleenmäärittely ovat hyvä agenda ensimmäiseen tiimipalaveriisi itsesi kanssa.

Ihmiset joilla on pakkomielle saada kumppani ovat heikoilla. Jos opettelee löytämään onnen itsestään ja tekemisistään on elämä paljon parempaa.

Tämä on asenne, jota en ymmärrä näillä palstoilla. Aivan kuin olisi maailman suurin synti toteuttaa ihmisen luontaista halua pariutua ja olla ryhmässä.

Joillekin yksinäisyys on helpompaa kuin muille. Kaikki eivät pärjää ilman mitään sosiaalisia kontakteja.

Joillekin perhe, ystävät ja sukulaiset tuovat sen elämän merkityksen, ei ikuinen yksinolo.

Ehkä tuollaista kirjoittaa ihminen, jolla on aina ollut seuraa ja vara valita onko yksin vai rakastavien ihmisten keskellä.

Samaa olen miettinyt. Kyllä useimmille ihmisille nimenomaan se oma perhe, ystävät ja sukulaiset on elämän tärkein ja rakkain asia, se mikä tekee elämästä elämisen arvoista ja jonka eteen ponnistellaan ja josta saadaan elämään merkitystä ja sisältöä. Eikä joku oma itsenäinen henkinen kasvu.

Mutta kaikille ei ole mahdollista saada perhettä. Kumppani ja lapset voivat myös kuolla. Vanhemmat kuolevat. Sukulaiset etääntyvät. Tällöin elämässä olisi parasta lähteä siitä, että kaikki on hyvin JO NYT. Kaikki mitä tulee sen lisäksi, on vain plussaa.