Minkälainen on tuntemasi ylisuojeleva äiti?

Vauvana oli koko ajan hyysäämässä ja keksi tikusta asiaa eli saattoi käydä kääntämässä täysin tyytyväisen lapsen ympäri vielä iässä, jossa kaikki normaalisti kehittyneet osaavat jo kääntyä itse. Aterimia ei saanut käyttää edes 2v, että ei vaan vahingoita itseään eli sormiruokaili ikätoverien käyttäessä jo sujuvasti vähintään lusikkaa. Ei myöskään saa juoda itse, että ei läiky jne. Onneksi lapsi on jo hoidossa, että saa edes osan ajasta harjoitella ihan tavallisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

No, täysi-ikäisenä vielä tosi tiukat kotiintuloajat (tyyliin klo 21-23), jos kaverit oli yön baarissa niin ei kyllä onnistunut olla mukana. Parikymppisenä yliopisto-opiskelijana ei saanut mennä poikaystävälle yöksi. Poikaystävää ei hyväksytty, koska ei ole korkeasti koulutettu. Vanhempien piti aina tietää missä on kun ei ole kotona.

No, ollaan tässä suht järki-ihmisiksi kasvettu, mutta kyllä jotenkin on olo että tollanen ns luottamuksen puute, se ettei asioista voitu vaan neuvotella tms. ja ajatus siitä, etten parikymppisenä korkeakouluopiskelijana osaa yhtään huolehtia itsestäni.. kyllä se on jollain tasolla itsetuntoon ja omanarvontuntoon vaikuttanut.

Vaikea sanoa millaista tämä mahdollinen ylisuojelu on lapsena ollut, kun en muista siitä mitään. Teininä kärsin masennuksesta, varmaan joku kytkös tähän asiaan silläkin.

Mulla oli juuri tuollainen äiti. Asuin opiskellessa toisella paikkakunnalla ja jos olin baarissa opiskelukavereiden kanssa (kävin tosi harvoin), äiti soitteli koko ajan ja seuraavana aamuna puhelin soi klo 7. Sama poikaystävälle yöpymisen suhteen. En ole koskaan ollut kova käyttämään alkoholia tms., mikä olisi voinut selittää huolen. En ole äidin kanssa läheinen. En tajua, miksi asioista ei voinut puhua - toki äiti voi olla huolissaan lapsen ollessa yöelämässä, mutta ei käyttäminen ja täysi-ikäisen rajoittaminen auta mitään.

Siis kyttääminen, ei käyttäminen

Äitini.

Mitään ei saanut tehdä, mitään ei saanut yrittää, mihinkään ei saanut mennä.

Hänen piti tietää kaikki, vaikka sitten väkisin ja urkkimalla.

Yritti samanlaista metodia myös lapsiini ja tunki väliin herkeämättä. Nyt onkin sitten välit lopullisesti poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin istun 5v lapsen harrastuksen ajan siellä salin tms ulkopuolella esim odotustilassa tai pukkarissa jos tulisikin tilanne että minua jostain syystä tarvitaan. Muut vanhemmat vievät ja hakevat lapsensa. Ylisuojelevaa tai ei mutta ei se minua haittaa.

Ja kiipeilyn tms suhteen en kiellä enkä pelottele mutta muistutan että pidä kiinni jne.

Harrastuksiin loikkii innoissaan eikä yritä takertua minuun ja saada mukaansa, yhtä innoissaan loikkii harrastuksesta takaisin kun olen paikalla.

Ei ole todellista!

Istuin minäkin, kun ei ollut mieltä ajaa vartiksi kotiin. Samalla sit olin se joka auttoi eteisen puolella kun 4-vuotias pissalle tullut ei saanutkaan verkkarin nauhoja auki tai yltänyt käsipyyhepapereihin. Ja se joka jäi loppuryhmän kanssa kun yksi massiivisen nenäverenvuodon vei ohjaajan huomion ja se joka piti itkevää 5-vuotiasta sylissä kun ohjaaja haki kylmäpakkausta toisesta päästä taloa ja soitti vanhemmille. Ja muuten myös se, joka tajusi tokalla kerralla varmistaa, että onko ohjaajalla edes vanhempien puhelinnumeroita mukana - ei ollut.

Kuulostaa huonosti järjestetyltä harrastukselta. Oman lapseni harrastuksissa on pienten ryhmissä kaksi ohjaajaa. Toinen on ryhmän kanssa, jos yksittäinen lapsi vaatii enemmän huomiota esim. vessareissulle. Palautetta vaan järjestäjälle!

Sellainen, joka pitää lastaan ”liian pienenä”. Ei siis pahasti ylisuojeleva, mutta omasta näkökulmastani outoa touhua... Nukutettiin pinnasängyssä 3-vuotiaaksi asti, syötetään omaa spesiaaliruokaa (ei allergioita, joten voisi syödä samaa kuin muutkin, mutta kun ”ei tykkää”). Hoidettiin iltapesut vauvatyylillä vielä yli 3-vuotiaana: lapsi makasi sängyllä ja tuijotti padilta ohjelmaa, kun aikuinen harjaa hampaat ja rasvasi ihon jne. (Toki imetettiin myös pitkään, mutta en jaksaisi nyt tästä ketjusta tehdä taaperoimetysjankkausta, joten älkää jaksako jauhaa mistään who:n suosituksista ja kehitysmaiden tilanteesta ja plaaplaa.) Vahditaan kaikki leikit, ettei vaan ole mitään vaarallista. Isolla trampoliinilla ei saa olla kuin yksi kerrallaan ja jos on useampi lapsi, niin ei saa hyppiä vaan pitää kävellä ympyrää. Temppuja (kuperkeikkoja, voltteja) ei saa yrittää, vaikka olisi yksinkin trampalla. Eikä kukaan muukaan saa tehdä, jos heillä ollaan kylässä. Jos lapsi vähääkään loukkaa itsensä touhuissaan, niin helikopteroidaan siinä ympärillä hösöttämässä, annetaan särkylääkettä ja lähdetään joskus päivystykseen ”ihan varmuuden vuoksi”.

Tämä voi kaikki olla toki ihan normaalia, mistäs minä tiedän. Itse vaan oon omia muksuja yrittänyt pitää ikätasoon nähden ajantasalla. Rohkaissut kasvamaan ja ottamaan vastuuta itsestään ja tekemään asioita itse. Aika huolehtivainen olen kyllä itsekin ja teen ehkä liikaa asioita valmiiksi, enkä vaadi tarpeeksi. Että kuka tässä nyt tekee sitten oikein ja kuka väärin. Mutta kyllä tuota sukulaisperheen ”isoa pikkuvauvaa” on ollu välillä huvittavaa seurata!

Työkaverini poika muutti pois kotoa 27-vuotiaana, ja tämä äiti käy joka viikonloppu siivoamassa pojan asunnon, ja kokkaa seuraavalle viikolle ruoat, jotka poika voi lämmittää mikrossa. Äiti myös soittaa pojalleen joka päivä, ja varmistaa että kaikki on kunnossa, poika pukeutuu lämpimästi jne. Hänen poikansa on ihan normaali, terve ihminen, eli ei ole mitään sairautta, mielenterveysongelmia tai kehitysvammaa tms., miksi pitäisi paapoa.

Hän puhuu pojastaan koko ajan että voi poika parka, kun eihän se pärjää ja eihän se osaa jne. Monesti on tehnyt mieli kysyä että oletko miettinyt että miksihän se ei pärjää, mutta äiti loukkaantuu herkästi kaikesta, joten olen pitänyt suuni kiinni.

En ymmärrä miksi pitäisi huomauttaa ja puuttua toisten asioihin. Antaa perheen toimia niin kuin toimii, miten se muihin vaikuttaa?

Taapero opetteli kävelemään. Kaikki tavarat otettiin pöydiltä pois ettei vaan ylety niihin. Vähän liioiteltua.

Tällaiset tyypit elävät lastensa kautta. Kun lapsi itsenäistyy, vanhemman elämä romahtaa. He eivät ole enää tärkeitä - tai niin he kokevat.

Samanlainen ongelma on heillä, jotka elävät työuransa kautta. Eläkkeelle ei halua siirtyä, koska ”Minä en enää ole maapäällikkö, KTT, professori Miettinen. Olen turha.”

Vierailija kirjoitti:

Sellainen, joka pitää lastaan ”liian pienenä”. Ei siis pahasti ylisuojeleva, mutta omasta näkökulmastani outoa touhua... Nukutettiin pinnasängyssä 3-vuotiaaksi asti, syötetään omaa spesiaaliruokaa (ei allergioita, joten voisi syödä samaa kuin muutkin, mutta kun ”ei tykkää”). Hoidettiin iltapesut vauvatyylillä vielä yli 3-vuotiaana: lapsi makasi sängyllä ja tuijotti padilta ohjelmaa, kun aikuinen harjaa hampaat ja rasvasi ihon jne. (Toki imetettiin myös pitkään, mutta en jaksaisi nyt tästä ketjusta tehdä taaperoimetysjankkausta, joten älkää jaksako jauhaa mistään who:n suosituksista ja kehitysmaiden tilanteesta ja plaaplaa.) Vahditaan kaikki leikit, ettei vaan ole mitään vaarallista. Isolla trampoliinilla ei saa olla kuin yksi kerrallaan ja jos on useampi lapsi, niin ei saa hyppiä vaan pitää kävellä ympyrää. Temppuja (kuperkeikkoja, voltteja) ei saa yrittää, vaikka olisi yksinkin trampalla. Eikä kukaan muukaan saa tehdä, jos heillä ollaan kylässä. Jos lapsi vähääkään loukkaa itsensä touhuissaan, niin helikopteroidaan siinä ympärillä hösöttämässä, annetaan särkylääkettä ja lähdetään joskus päivystykseen ”ihan varmuuden vuoksi”.

Tämä voi kaikki olla toki ihan normaalia, mistäs minä tiedän. Itse vaan oon omia muksuja yrittänyt pitää ikätasoon nähden ajantasalla. Rohkaissut kasvamaan ja ottamaan vastuuta itsestään ja tekemään asioita itse. Aika huolehtivainen olen kyllä itsekin ja teen ehkä liikaa asioita valmiiksi, enkä vaadi tarpeeksi. Että kuka tässä nyt tekee sitten oikein ja kuka väärin. Mutta kyllä tuota sukulaisperheen ”isoa pikkuvauvaa” on ollu välillä huvittavaa seurata!

Ainoa mikä oli oikeasti outoa oli nuo iltapesut, mutta kenties se oli heille vain mukava hellyttelyrutiini. Siis sellaista yhteistä leikkiä.

Varsinkin tuo trampoliinijuttu on normaalia vastuuntuntoista vanhemmuutta, ei kyllä millään muotoa ylisuojelevaa. Jos et usko, niin googletappa trampoliinionnettomuuksista. Kyllä niissä on ihan syystä kielletty temput ja monen lapsen yhtäaikaa olo.

Ja kyläpaikassa talon väki tietysti päättää mitä heidän trampoliinilla muut lapset tekevät ja valvovat tilannetta. Aivan itsestäänselvä asia.

Joillekin on suuri ongelma ymmärtää, että kylässä toimitaan talon tapaan. Itse ainakin kunnioitan muiden sääntöjä, vaikka tehtäisiinkin kotona eri tavalla.

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Tunsin yhden tällaisen ja vohoii vttu että piti lastaan pumpulissa ja suojasi pettymyksiltä ja antoi sille kaiken eikä koskaan kieltänyt. Lapsesta tuli täysin luonnevikainen mulkku.

Joo näitä on. Ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Työkaverini poika muutti pois kotoa 27-vuotiaana, ja tämä äiti käy joka viikonloppu siivoamassa pojan asunnon, ja kokkaa seuraavalle viikolle ruoat, jotka poika voi lämmittää mikrossa. Äiti myös soittaa pojalleen joka päivä, ja varmistaa että kaikki on kunnossa, poika pukeutuu lämpimästi jne. Hänen poikansa on ihan normaali, terve ihminen, eli ei ole mitään sairautta, mielenterveysongelmia tai kehitysvammaa tms., miksi pitäisi paapoa.

Hän puhuu pojastaan koko ajan että voi poika parka, kun eihän se pärjää ja eihän se osaa jne. Monesti on tehnyt mieli kysyä että oletko miettinyt että miksihän se ei pärjää, mutta äiti loukkaantuu herkästi kaikesta, joten olen pitänyt suuni kiinni.

.

Tästä tulee kyllä mieleen, että ehkä se poika ei oikeasti ole aivan normaali. Vaikea uskoa, että ihan normaali mies sallisi tuota. Vähintäänkin ruoista luulisi pojan haluavan itse päättää.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin on suuri ongelma ymmärtää, että kylässä toimitaan talon tapaan. Itse ainakin kunnioitan muiden sääntöjä, vaikka tehtäisiinkin kotona eri tavalla.

Tämä. Meillä eletään meidän säännöillä ja aikataululla. Jos Jenna-Erkille tulee tästä trauma, hän voi jäädä jatkossa kotiin. Terveiset vaan eräällä ylisuojelevalle määräilijälle.

Vierailija kirjoitti:

Sekopää! Siskoni on yrittänyt tehdä ennakollisia pahoinpitelysyytteitä poliisille kaikista sukulaisista ja osasta naapureitaan siinä pelossa, että jos satumme rais ka ta tai ha ka ta hänen lapsensa, koska olemme hänen perheonnestaan niin kateellisia.

Tämä ei ole enää ylisuojeleva äiti vaan päässä taitaa hiukan vippastaa!

Ei saa kiipeillä eikä mennä liian lähelle reunaa yms. Lapsi oppii tällä tavoin ylivarovaksi, joka ei ehkä uskalla aikuisena mitään, koska säikkyy kaikkea suht vaaratontakin. Taustalla on siis äidin omat pelot siitä, että jotain voi lapselle sattua. Menettämisen pelko ja surun pelko.

Minun äiti oli aika ylisuojeleva ja minustakin tuli samanlainen, josta olen koittanut pyristellä eroon. Aika turhaan.

Äidin puolustukseksi joskus ajattelin, että asia johtui ehkä kuulovammastani. Koska en kuullut kunnolla, olin oikeasti vähän vaaravyöhykkeessä toisinaan. Mutta kun sama asenne toistui myös normaalikuuloisten lastenlasten kohdalla, niin en sitten tiedä. Joka tapauksessa, äiti on rakas. Vikoineenkin.