Mikä on ollut julminta mitä olet joutunut parisuhteessa kokemaan?

vaimon pinaattukeitto ja kurapuuro

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valvottaminen oli kuluttavaa narsistin kanssa ollessa.

Jep, valvottaminen oli kamalaa, ja valvottajan mielestä ei väkivaltaa laisinkaan. Mun ex ei ollut (ehkä?) narsisti vaan alkkis ja usein kun tuli ympärikännissä baarista amuyöllä, alkoi sättiminen ja pientenkin asioiden puiminen, haukkuminen, tahalleen tv:n katsominen kovalla ym. Ai, että mikä helpotus kun tuo piina päättyi vihdoin ja saa nukkua yöt rauhassa.

Mulla sairain "valvottamis - kokemus" oli se, kun olin jo edellisen yön hänen seuraavaan valvonut ja tulin sit iltavuorosta töistä kotiin, niin mies väkivallalla uhaten pakottaa ottamaan psykedeelistä huumetta. Riideltiin sen jälkeen ja sitten alkoi tapahtua, koko todellisuus muuttuu, ja molemmilla huono trippi.. Pelkäsin edelleen miestäni, nyt jopa vielä enemmän. Keksimäni tekosyyn varjolla ajetaan autolla kaupunkiin. Ajaminenkin sen huumeen vaikutuksen alaisena oli yhtä hel*v*ttiä, mutta selvittiin siitä. Halusin ihmisten läheisyyteen siksi, koska pelkäsin mieheni voivan tappaa minut. Lopulta selvittiin takaisin kotiin ja selvittiin yli 12h tripistä. Pääsin vihdoin nukkumaan.. Koko ajan olin pelännyt, että mies satuttaa minua. Oli loppu aikoina siis hyvin väkivaltainen. Tällä kertaa vain uhkaili väkivallalla.

Alkoi huumepäissään pamahdella psykoosiin ja valvotti minua. Minun piti hänen kaverinaan vahdata ikkunoita, ettei "kyttiä näy ulkona", kaikki oli täysin hänen harhaansa... Kun seuraavana päivänä mainitsin, ettei huumeet sovi hänelle, sainkin kunnolla turpaani. Illalla lohdutti viemällä ravintolaan syömään ja piti käyttäytyä niin kuin mitään ei olis tapahtunut.

Kerran ajatti meidät syrjäiselle metsä mökille yöksi ja siellä pelotteli koko yön. Pelotteli tappamisella yms ja ettei kukaan saa koskaan tietää jos sinne tappaa mut. Minä sain paniikkikohtauksia, innostui vain enemmän.

Ja kehtaisi kaikille väittää, et minä olin se väkävaltainen, huusi äidilleen puhelimessa, et yritän tappaa, kun rymysi kännipäissään vessan lattialla eräänäkin vappuna..

Käytti erittäin julmaa henkistä väkivaltaa ja paljon myös ihan fyysistä väkivaltaa. Useita kertoja jouduin soittamaan poliisit paikalle. Kerran tuli 3 yksikköä ja kaikilla luotiliivit päällä, kun herra päätti vähän riehua, ajoi mut pois kotoo ja uhkas tappaa lemmikit veitsellä.

Lopulta HÄN jätti minut, kun huumeet vei mennessään..

Pahoinpotely ja tapon yritys. Onnistui melkein viemään lapseni.

Hekumoin nykyään sillä ajatuksella, että vakka on löytäny kantensa.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Just näin ja sitten kavereilta tulee viestejä ; "Jaxuhali" tai vielä kuvottavampaa "Olet rukouksissani". Paljonpa tukee ja lohduttaa tuollaiset huonosti verhotut vahingoniloiset v....uilut.

Mulla auttoi aivan valtavasti kun edes yksi ihminen sanoi: "Kauhea mies, et ansainnut tota. Mies päätti itse käyttäytyä noin, hyvä kun pääsit pois. Puhu vaan, minä kuuntelen". Tajusin sitten myös että nämä ihmiset joiden oli pakko sanoa että "oma vika, mitäs jäit", teeskenteli ylempiarvoisuutta ja yritti vain piilottaa oman epävarmuutensa. Eli niille tuli itselle parempi olo kun pääsi sanomaan toiselle noin. Säälittäviä ihmisiä, niiden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.

Mitä se puhuminen auttaa ? Ei yhtään mitään. Kierit vaan tuskassasi ja uraudut yhä syvemmälle kurimuksen kierteisiin. Nekin voimat kannatta säästää, jotta murtaudut ulos suhteesta, lähdet kalppimaan. Kyllä pärjäät ihan varmasti yksinkin, ilman mitään siunailijoita. Sellaiset ihmiset ovat vain hidaste.

Pitää toimia eikä puhua.

Sinulta taisi mennä pointi ohi. Puhuminen tapahtui sen JÄLKEEN, kun kirjoittaja oli jo päässyt väkivaltaisesta suhteesta pois. Monet ihmiset tarvitsevat sellaista jälkipuintia, se on inhimillistä ja tavallista. Sellaiset ihmiset, joiden mukaan ei saisi puhua asioista jälkeenpäin, vasta ovatkin aivan kammottava este elämässä eteenpäin pääsemiselle.

Tää on ollut mulle henkisesti vaikeaa: Sain tietää että vaimo oli valehdellut . Väitti ennen naimisiinmenoa että ei ole koskaan ollut miehen kanssa. Sitten selvisi että oli ollut montakin miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekassa suhteessani mies löi joskus, mutta enpä itsekään ollut puhdas pulmunen. Taisi olla enemmän elämän opettelua molemmilla, kumpikaan ei ollut kotoa parhaita mahdollisia eväitä saanut. Mies ei kuitenkaan mitenkään varoittamatta kilahtanut, vaan meillä oli aina kovia riitoja sitä ennen ja minä olin niiden rakentajana erityisen aktiivinen. Olin aivan hirveä kumppani.

Sen suhteen jälkeen en ole sietänyt tai en sietäisi, jos kohtaisin, enää yhtään väkivaltaa. Pienikin signaali siitä, että mies ei hallitse aggressioitaan saisi minut menettämään kiinnostukseni välittömästi. Vaikka siis minua on lyöty, en kykene ollenkaan ymmärtämään näiden hurmaavien mutta hakkaavien miesten kumppaneita. Minuun ei sellainen hurmaaminen ja lyömisten anteeksipyytely tehoaisi. Tämä on outoa, koska olen kuitenkin väkivaltaisessa suhteessa elänyt.

En tiedä osasinko selittää lainkaan asiaa, ja onko sillä kenenkään mielestä merkitystä edes, mistä syystä joku lyö. Noissa on se ero, että minä pystyin vaikuttamaan konflikteihin, ja luonnevikaisen puoliso ei voi tehdä mitään estääkseen väkivaltaa.

Sinuun on näköjään tehonnut syyllistäminen. Olet ottanut vastuun hakkaajasi käytöksestä. Niin on moni muukin. Syitä käydä toiseen ihmiseen käsiksi löytyy ihan aina. Olen minäkin menettänyt malttini ja ärsyttänyt monta, monta kertaa. Vaikka kuka tahansa minut tunteva kuvailisi minua ensimmäiseksi sanalla rauhallinen. Silti olen ihminen ja minulla on negatiivisiakin tunteita kuten jokaisella normaalilla ihmisellä. Joidenkin mielestä tämä on pätevä syy hakata. Näissä ihmisissä on jotain pahasti vialla.

Ja sinä, joka aiot tulla selittämään tähän että et ole ikinä ärsyttänyt kumppaniasi: kyllä sinä olet. Monta kertaa.

On olemassa myös henkistä väkivaltaa ja minun mielestäni tuo kirjoittaja otti vastuuta siitä mutta ei silti oikeuttanut sillä miehen fyysistä väkivaltaa.

Hänhän kirjoitti ettei enää hyväksy sitä yhtään.

Pelkäänäidinkuolevan kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä et onko oikeasti noin kauheaa et jää yksin? Siis mielummin väkivaltaisessa, alistavassa suhteessa kuin yksin

Hei camoon naiset mikä teitä vaivaa? Onko väkivaltainen ja alistava suhde mustelmien ja lyöntien arvoinen kunhan ei vaan jää yksin

Häpeän oman sukupuoleni edustajia, äitinikin on ollut alistavan narsistin ja psyykkisesti sairaan isäni kanssa jo yli 30 vuotta eikä loppua näy, itse olen vältellyt yhteydenottoa isääni

Isäni on yrittänyt melkein yrittänyt tappaa äitini kun olin lapsi

Äitini on tämän seurauksena sairastunut muistisairauteen

En minä ole yksinjäämistä koskaan pelännyt, mutta olen pelännyt, että minut tapetaan. Sellainen vaikuttaa ihmiseen. Äitisi on jo kauan sitten menettänyt toivonsa ja oman persoonansa. Mutta toivottavasti sinä olet oppinut jotain ja osaat toimia oikein.

Se, että tavaroita ei koskaan laiteta paikoilleen. Rassaa!!

Kamalinta oli, kun hän vain hävisi jonnekin useaksi päiväksi. Ei yksinolo haitannut, mutta olin tietty huolissani.

Korona etäisyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valvottaminen oli kuluttavaa narsistin kanssa ollessa.

Jep, valvottaminen oli kamalaa, ja valvottajan mielestä ei väkivaltaa laisinkaan. Mun ex ei ollut (ehkä?) narsisti vaan alkkis ja usein kun tuli ympärikännissä baarista amuyöllä, alkoi sättiminen ja pientenkin asioiden puiminen, haukkuminen, tahalleen tv:n katsominen kovalla ym. Ai, että mikä helpotus kun tuo piina päättyi vihdoin ja saa nukkua yöt rauhassa.

Mulla sairain "valvottamis - kokemus" oli se, kun olin jo edellisen yön hänen seuraavaan valvonut ja tulin sit iltavuorosta töistä kotiin, niin mies väkivallalla uhaten pakottaa ottamaan psykedeelistä huumetta. Riideltiin sen jälkeen ja sitten alkoi tapahtua, koko todellisuus muuttuu, ja molemmilla huono trippi.. Pelkäsin edelleen miestäni, nyt jopa vielä enemmän. Keksimäni tekosyyn varjolla ajetaan autolla kaupunkiin. Ajaminenkin sen huumeen vaikutuksen alaisena oli yhtä hel*v*ttiä, mutta selvittiin siitä. Halusin ihmisten läheisyyteen siksi, koska pelkäsin mieheni voivan tappaa minut. Lopulta selvittiin takaisin kotiin ja selvittiin yli 12h tripistä. Pääsin vihdoin nukkumaan.. Koko ajan olin pelännyt, että mies satuttaa minua. Oli loppu aikoina siis hyvin väkivaltainen. Tällä kertaa vain uhkaili väkivallalla.

Alkoi huumepäissään pamahdella psykoosiin ja valvotti minua. Minun piti hänen kaverinaan vahdata ikkunoita, ettei "kyttiä näy ulkona", kaikki oli täysin hänen harhaansa... Kun seuraavana päivänä mainitsin, ettei huumeet sovi hänelle, sainkin kunnolla turpaani. Illalla lohdutti viemällä ravintolaan syömään ja piti käyttäytyä niin kuin mitään ei olis tapahtunut.

Kerran ajatti meidät syrjäiselle metsä mökille yöksi ja siellä pelotteli koko yön. Pelotteli tappamisella yms ja ettei kukaan saa koskaan tietää jos sinne tappaa mut. Minä sain paniikkikohtauksia, innostui vain enemmän.

Ja kehtaisi kaikille väittää, et minä olin se väkävaltainen, huusi äidilleen puhelimessa, et yritän tappaa, kun rymysi kännipäissään vessan lattialla eräänäkin vappuna..

Käytti erittäin julmaa henkistä väkivaltaa ja paljon myös ihan fyysistä väkivaltaa. Useita kertoja jouduin soittamaan poliisit paikalle. Kerran tuli 3 yksikköä ja kaikilla luotiliivit päällä, kun herra päätti vähän riehua, ajoi mut pois kotoo ja uhkas tappaa lemmikit veitsellä.

Lopulta HÄN jätti minut, kun huumeet vei mennessään..

Mikä oli niin hyvää ettet lähtenyt ekasta pienestä varoitusmerkistä =?

saakelin rikas?  

Sori nyt kun tämä loukkaa, mutta melkoisia w t -tarinoita täällä. Kumppani pakottanut ottamaan huumeita ynnä muuta elä mäm koulujuttua. Että tuohon tilanteeseen voi päätyä, on varmasti pitänyt elää rikkinäinen lapsuus. Ehkä kukaan aikuinen ei ole opettanut tällaista ihmistä rakastamaan itseään ja puolustamaan omia rajojaan? Aika köykäisillä eväillä monet laitetaan maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Mua on yritetty kuristaa, lyöty kasvoihin, haukuttu, alistettu, eristetty, petetty ja jätetty, multa on varastettu ja käytetty hyväksi taloudellisesti.

Vaikka oon iskujakin saanut niin pahinta on ollut rikotut lupaukset, kamalat sanat ja suoranainen halveksunta.

Kaikkeen sitä ihmisolento turtuu.

Kannattaa mennä ajoissa terapiaan - ettei toista tuollaista itseään vahingoittavaa kuviota.

Yksi itsetuhoisuuden merkki on alitajuisesti ajautua toistamiseen täysin epäsopivan/karmean ihmisen kanssa parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Sori nyt kun tämä loukkaa, mutta melkoisia w t -tarinoita täällä. Kumppani pakottanut ottamaan huumeita ynnä muuta elä mäm koulujuttua. Että tuohon tilanteeseen voi päätyä, on varmasti pitänyt elää rikkinäinen lapsuus. Ehkä kukaan aikuinen ei ole opettanut tällaista ihmistä rakastamaan itseään ja puolustamaan omia rajojaan? Aika köykäisillä eväillä monet laitetaan maailmalle.

Ei ole niin yksinkertainen kaava, että "rikkinäinen lapsuus ----> huono parisuhde/perhe helvetti".

Esim turvakodin henkilökunta voi valaista sinua eri taustoista ja mekanismeista.

Pettäminen. Kropan haukkuminen usein. Pillu väljentynyt (3 synnytystä). Ylipäätään kaiken haukkuminen millainen olen. Huorakin vielä.

" . . .mies väkivallalla uhaten pakottaa ottamaan psykedeelistä huumetta. Riideltiin sen jälkeen ja sitten alkoi tapahtua, koko todellisuus muuttuu, ja molemmilla huono trippi..

Pelkäsin edelleen miestäni, nyt jopa vielä enemmän.

Keksimäni tekosyyn varjolla ajetaan autolla kaupunkiin.

Ajaminenkin sen huumeen vaikutuksen alaisena oli yhtä hel*v*ttiä, mutta selvittiin siitä.

Halusin ihmisten läheisyyteen siksi, koska pelkäsin mieheni voivan tappaa minut.

Lopulta selvittiin takaisin kotiin ja selvittiin yli 12h tripistä.

Pääsin vihdoin nukkumaan..

Koko ajan olin pelännyt, että mies satuttaa minua.[/quote]

Koko ajan pelkäsit että mies satuttaa sinua.

Tajuatko että oli silkasta tuurista kiinni ettette huumepäissänne siellä liikenteessä harhojenne vallassa törttöillen  vahingoittaneet muita?

Minulla oli erittäin tärkeä työtilanne päällä.

Olisi kestänyt vielä monta tuntia.

Ohimennen vilkaisin puhelintani.

Mies oli soittanut kahdeksan kertaa.

Pyysin anteeksi ja kävin soittamassa hänelle, koska kuvittelin, että asia koskee mahdollisesti hänen työmatkaansa.

Mies jätti minut yhdellä puhelinsoitolla.

Ei suostunut mihinkään keskusteluun enää koskaan.

Selvisin, mutten vieläkään muista miten.

Tästä on aikaa yli 20 vuotta enkä yleensä ole pitkävihainen enkä katkera, mutta tämä mies on ainut ihminen maailmassa, jolle en mitään hyvää toivo.

Jos tulisi vastaa kadulla, vaihtaisin äkkiä kadunpuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso kävi kerran humalassa käsiksi. Töni ja heitteli pitkin asuntoa, tarttui kurkkuun kiinni ja jakohotti jo nyrkkinsä, ei kuitenkaan lyönyt enkä saanut muutamaa pienen pientä mustelmaa kummoisempia vammoja.

Olin aina vannonut, että tällaisessa tapauksessa lähden ja ensin lähdinkin, selvittyään kuitenkin aneli anteeksiantoa ja toista mahdollisuutta, haki ammattiapua ja todella osoitti olevansa tosissaan. Kuukausiin en kuitenkaan suostunut laittamaan vihkisormista takaisin sormeeni, nyt tuosta on jo yli 10 vuotta aikaa, ja kulunut vuosikymmen on ollut todella onnellinen, mies on luopunut humalahakuisesta alkoholinkäytöstä kokonaan eikä agressiivista käytöstä ole ilmennyt lainkaan, hän on todella hellä, huomaavainen ja kaikinpuolin hyvä aviomies. Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta.

Miten tuollaisen tapahtuman jälkeen voi luottaa toiseen tai olla onnellinen? Viestisi jo kertoo että elät jatkuvassa pelossa "Silti toisinaan mietin, löydänkö itseni vielä jonain päivänä tuosta samasta tilanteesta." Lähde.

Onhan tuo mies osoittanut että todella on katunut ja itsekin omaa käytöstään kavahtanut.

Jos 10 v on kulunut hyvin niin on se melko pitkä aika.

Mitä tahansa voi elämässä tulla eteen, jotkut esim dementoituvat jo suhteellisen nuorina ja saattavat tulla väkivaltaisiksi sen takia.

Jos 10 hyvää vuotta ei riitä todisteeksi , niin eihän mikään sitten riitä koska jotain yllättävääkin voi tulla .

Kai ihmiselle voi antaa mahdollisuuden jos noin selvästi on " tehnyt parannuksen".

Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pettämistä jne. Paljon paskaa sitä on tullut koettua, ei paljoa luottamusta ihmisiin enää ole.

Pelkäänäidinkuolevan kirjoitti:

Mä en ymmärrä sitä et onko oikeasti noin kauheaa et jää yksin? Siis mielummin väkivaltaisessa, alistavassa suhteessa kuin yksin

Hei camoon naiset mikä teitä vaivaa? Onko väkivaltainen ja alistava suhde mustelmien ja lyöntien arvoinen kunhan ei vaan jää yksin

Häpeän oman sukupuoleni edustajia, äitinikin on ollut alistavan narsistin ja psyykkisesti sairaan isäni kanssa jo yli 30 vuotta eikä loppua näy, itse olen vältellyt yhteydenottoa isääni

Isäni on yrittänyt melkein yrittänyt tappaa äitini kun olin lapsi

Äitini on tämän seurauksena sairastunut muistisairauteen

En minäkään ymmärrä, että yksin oleminen olisi alkushokin jälkeen jotenkin maailmaa katava asia.

Shokista kyllä selviää, mutta väkivaltainen parisuhde voi johtaa toisenlaiseen lopputulokseen.

Yksin on hyvä olla.