Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lukiolaisen äidille tsemppiä
07.04.2020 |
Taustaa: Poika pian 17v ja käy siis ekaa vuotta lukioo. Esikoiseni. Aina ollut todella helppo lapsi. Kiltti, reipas, velvollisuudentuntoinen, tarkka ja siisti. Hänen kanssaan ei ole tarvinnut tapella mitään teini-iän omituisia kiukkuja ja jos joskus onkin ollut jostain pahalla päällä niin osaa sanoittaa aina mistä pahamieli kumpuaa ja pyytää myös anteeksi.
Koulussa ollut sellainen ns. tavallinen. Pienellä vaivalla pärjännyt kohtalaisen hyvin. Lukuaineiden keskiarvo oli ysiltä päästessä 8,7. Hankalinta on englannin kanssa. Lahjakas liikunnallisesti. On oikeastaan hyvä kaikessa mitä tekee,kun kyse liikunnasta. Omassa lajissaan pelaa sm-tasolla ja on siis ikäluokkansa suomen parhaimmistoa. Ei harrasta kylällä hillumista vaan viihtyy kotona. Pelaa pleikkaria ja siellä on kavereita. Pääasiassa treenikavereita,jotka asuvat eri paikkakunnalla ja lapsuuden paras ystävä, joka on asunut aina muualla ja ovat aina nähneet vai harvoin.
Lukio tietysti vaatii enemmän. Tiedossa on ollut, että oppilaat, jotka ovat pärjänneet kohtalaisen pienellä vaivalla yläasteella niin joutuvat muuttamaan asennettaan lukiossa. Pitkä matikka olisi vaatinut jatkuvaa, joka päiväistä opiskelua ja se ei lähtenyt. Kolme kurssia koitettiin ja vaihtoi sitten lyhyeen. Nyt on siis pakko suorittaa pitkä englanti tai pitkä ruotsi. Ruotsi oli yläasteella 9-10, mutta käytännössä tuota ei voi ajatella, koska yläasteella siinä ei vaadittu mitään. Vaihtoehdoksi jää englanti. Poika pärjäisi taatusti, kun suostuisi vaan nyt myöntämään ettei niistä kokeista pääse läpi sillä, että hiukan kertailee edellisenä iltana.
On keskustellut asiasta opon kanssa, englannin opettajan kanssa ja oman ryhmänohjaajansa kanssa. On saanut jotain vinkkejä opiskeluun. Mm. lukea jotain englanninkielistä 15min päivässä tai katsella netflixiä ilman tekstitystä jne. Itse olen sanonut, että lukisi joka päivä sanoja tai mitä tahansa kirjasta sen 15min joka päivä. Aivan olematon aika ja sillä uskoisin olevan paljon merkitystä.
Mutta ei. Jotenkin tyrmää kaikki. Kaikki vaihtoehdot on huonoja. Tuskailee miten pääsee kursseista läpi ja että ei voi oppia. Mikään tapa oppia ei kuulemma ole hänelle se oikea. Ei onnistu. Ei pysty. Ei kykene.
Muuten pärjää ihan tavallisesti. On tullut jostain kokeista hylsyjä, mutta sitten tulee hyviäkin numeroita ja lähinnä joku uskontokin on sellainen, että kun nyt hiukan näkee yhden kurssin verran vaivaa niin sellasen nyt tahkoo läpi jollain pakolla silti.
Mutta englantiin ilmeisesti pitäisi löytää se nappi mitä painamalla tieto on päässä.
Mua turhauttaa. En ymmärrä mitä sanoisin ja tekisin. Nyt tämä etäopiskelu tietysti tuo oman hankaluutensa asiaan. Pelkään, että koko ajan mennään eteenpäin ja kasaantuu lisää sitä oppimatonta asiaa. Todennäköisesti siis neljä vuotta käy lukioo tuon urheilun takia. Mutta pitää ne kurssit silti suorittaa.
Tiedän, että siellä on tosi paljon muita, jotka kamppailee näiden asioiden kanssa. Ei siellä muutkaan ole kursseista läpi päässeet.
Tsempatkaa mua. Tapahtuuko tässä jotain sellaista henkistä kasvua, että ymmärtää oman parhaansa ja alkaa panostaa, vaikka se välillä tökkisikin vai meneekö tämä pelikoneen hakkaamiseksi? Tavoitteet jatko-opiskeluun pojalla on selkeät..
Kommentit (46)
Meillä lapset ovat oppineet englannin juurikin pelaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla toimi porkkana itsellani lukiovuosina ja niin toimii meidan lapsillakin. Mutta se on tietenkin, kuinka rahan peraan on ja miten vanhempi pystyy maksamaan :)
Saako kysyä millasia summia teillä ollut?
Onko pojalla tyttöystävää? :( Tuossa iässä se alkaa monella menemään maku elämästä kun huomaakin kuuluvansa kiltteihin poikiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lukeminen ei ole mieleen. Ei kaikki innostu samoista eikä tarviikkaan. Mikä innostaa aidosti?
No urheiluhan se on aina ollut ykkönen. Luulin aina, että poika menee johonkin ammattikouluun, mutta ei hänellä mitään selkeää mielenkiinnon kohdetta siellä ollut ja päättikin sitten joskus ehkä seiskalla, että tahtookin lukioon. Pitkään ajattelin, että noinkohan se sinne oikeesti menee, mutta pysyi kyllä siinä päätöksessään ja panostikin yläasteella sen jälkeen opiskeluun enemmän ja asetti tavotteita numeroihin.
Itse olen aina ehdotellut hänelle jotain liikuntaan liittyvää ammattia, mutta ne ei sinänsä ole ottaneet tuulta alleen. Jossain kohtaa pohti fysioterapeutin opintoja. Nyt enemmän tuolla poliisin puolella mietteet.
Ei poliisikoulutukseen valinnassa vaikuta arvosanat.
Anna itse hoitaa se koulu. Kyllä hän läpi pääsee!
Lakkaa painostus ja vahtiminen.
Vielä yksi huomio. Ei 8.7 ole mikään perus eikä tavallinen vaan hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset ovat oppineet englannin juurikin pelaamalla.
Se on varmasti mahdollista. Kymmenen tuntia pelaamista vastaa ehkä tuntia kirjan lukemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin taas niin tyypillistä tälle palstalle. Haluaisin tsemppiä siihen, että joku tulisi kertomaan vertaistukena kokemusta siitä miten se ikä tuo muutosta ajatuksiin ja jotain tyyliin "meilläkin lapsella lukion alku oli hankala, mutta sitten..." tai joku oma lukioaikainen kokemus asiasta.
Mutta ei kun täällä palstalla aina mietitään, että se on se äiti, joka on pojan lukioon pakottanut ja päättänyt mitä siitä isona tulee.
Ehkä olen tyypillinen palstalainen, mutta oma kokemukseni on, että lukio-opiskelu hoidettiin itse.
Kävin kuvataidelukiota, jossa oli aika paljon oppilaita kauempaakin. Moni asui jo omillaan. Osasta tuli taiteilijoita, osa päätyi akateemiselle uralle. Yhdessä mietittiin valintoja ja tulevaisuuden haaveita, jotka muuttuivat siinä lukion aikana useimmilla. Jotkut jättivät pitkän matikan kesken, itse jätin pois kuviskursseja ja keskityin saamaan hyvät yo-paperit.
Toki pojat kypsyvät vähän myöhemmin. Mieheni soitti lukiossa vain rokkia ja kirjoitti penkin alle, mutta akateemisen uran hänkin lopulta sai.
Eli minä ehdottaisin, että päästäisit pojasta irti ja antaisit hänen katsella maailmaa ja miettiä elämäänsä oman ikäisten kanssa.
En minä pidä pojasta kiinni enkä ole estänyt häntä elämästä omaa elämäänsä. Miten tämän niin saa käännettyä. Hän kantaa itse vastuun omista tekemisistään enkä minä holhoa häntä mitenkään. Mutta silti saan pyytää henkistä tsemppiä itselleni. Esimerkiksi sitä juuri tuo kuvauksesi nyt on siitä miten oma miehesi lopulta järjesti asiansa. En siis kaivannut nyt mitään "aseita" millä käydä pojan kimppuun vaan, että joku sanoisi tosiaan, että näytti omakin lukioni siltä että ei mistään tuu mitään, mutta sitten joku kirkastui päässä ja alkoi tsempata enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lukeminen ei ole mieleen. Ei kaikki innostu samoista eikä tarviikkaan. Mikä innostaa aidosti?
No urheiluhan se on aina ollut ykkönen. Luulin aina, että poika menee johonkin ammattikouluun, mutta ei hänellä mitään selkeää mielenkiinnon kohdetta siellä ollut ja päättikin sitten joskus ehkä seiskalla, että tahtookin lukioon. Pitkään ajattelin, että noinkohan se sinne oikeesti menee, mutta pysyi kyllä siinä päätöksessään ja panostikin yläasteella sen jälkeen opiskeluun enemmän ja asetti tavotteita numeroihin.
Itse olen aina ehdotellut hänelle jotain liikuntaan liittyvää ammattia, mutta ne ei sinänsä ole ottaneet tuulta alleen. Jossain kohtaa pohti fysioterapeutin opintoja. Nyt enemmän tuolla poliisin puolella mietteet.
Ei poliisikoulutukseen valinnassa vaikuta arvosanat.
Anna itse hoitaa se koulu. Kyllä hän läpi pääsee!
Lakkaa painostus ja vahtiminen.
Vielä yksi huomio. Ei 8.7 ole mikään perus eikä tavallinen vaan hyvä!
Hään hoitaa sen itse enkä minä painosta enkä vahdi. Poika itse puhuu näistä minulle ja minä yritän tsempata. Usein olen sanonut kyllä hänelle myös, että kukaan muu ei pysty hänen puolestaan niitä asioita tekemään eikä tässä maailmassa ole nappia mitä painamalla hän alkaa puhua täydellistä englantia.
Ja joo pidän itsekin 8,7 keskiarvoa todella hyvänä, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että hän sai sen kohtalaisen pienellä vaivalla kuitenkin siihen nähden kuinka paljon enemmän lukiossa taas vaatii, että saa niitä parempia numeroita. Toki poika tietysti tiedostaa nämä jutut itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysi jatkaa. Voin todella suositella tota Worddivea. On selkea ja motivoi ainakin meidan poikaa, joka paransi ton avulla enkkua viime kesana :) Jos pojalla ei ole kesatöita, niin voisitko saada sen innostumaan tekemaan enkun eteen töita esim. tunnin pari paivassa?
Minäpä perehdyn tähän uudelleen taas ja näytän sen pojalle. Oliko teillä siitä joku maksullinen versio?
Juu, poika teki abikurssin mutta siella on myös muita versioita. Ja nimenomaan omaan lahtötasoon mukautettuna. Tsemppia!
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lukeminen ei ole mieleen. Ei kaikki innostu samoista eikä tarviikkaan. Mikä innostaa aidosti?
No urheiluhan se on aina ollut ykkönen. Luulin aina, että poika menee johonkin ammattikouluun, mutta ei hänellä mitään selkeää mielenkiinnon kohdetta siellä ollut ja päättikin sitten joskus ehkä seiskalla, että tahtookin lukioon. Pitkään ajattelin, että noinkohan se sinne oikeesti menee, mutta pysyi kyllä siinä päätöksessään ja panostikin yläasteella sen jälkeen opiskeluun enemmän ja asetti tavotteita numeroihin.
Itse olen aina ehdotellut hänelle jotain liikuntaan liittyvää ammattia, mutta ne ei sinänsä ole ottaneet tuulta alleen. Jossain kohtaa pohti fysioterapeutin opintoja. Nyt enemmän tuolla poliisin puolella mietteet.
Ei poliisikoulutukseen valinnassa vaikuta arvosanat.
Anna itse hoitaa se koulu. Kyllä hän läpi pääsee!
Lakkaa painostus ja vahtiminen.
Vielä yksi huomio. Ei 8.7 ole mikään perus eikä tavallinen vaan hyvä!
Hään hoitaa sen itse enkä minä painosta enkä vahdi. Poika itse puhuu näistä minulle ja minä yritän tsempata. Usein olen sanonut kyllä hänelle myös, että kukaan muu ei pysty hänen puolestaan niitä asioita tekemään eikä tässä maailmassa ole nappia mitä painamalla hän alkaa puhua täydellistä englantia.
Ja joo pidän itsekin 8,7 keskiarvoa todella hyvänä, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että hän sai sen kohtalaisen pienellä vaivalla kuitenkin siihen nähden kuinka paljon enemmän lukiossa taas vaatii, että saa niitä parempia numeroita. Toki poika tietysti tiedostaa nämä jutut itsekin.
Eli rauhoittele. Sano ettei ole hätää. Kyllä hän ne kurssit läpäisee ja se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Onko pojalla tyttöystävää? :( Tuossa iässä se alkaa monella menemään maku elämästä kun huomaakin kuuluvansa kiltteihin poikiin
Pojalla oli yläasteella muutama tyttöystävä. Yhden kanssa sitten oli hiukan pidempään ja tämä tyttö otti eron tosi raskaasti. Poika tunnollisena koki sen sitten jotenkin rankkana myös, että hän laittoi poikki ja sai toiselle sellaisen olon. Sittemmin ei ole seurustellut, mutta hänellä on todella paljon tyttöjä kaveripiirissä. Urheiluporukoissa on satunnaisesti ollut jotain tyttöjä, jotka olisi kiinnostuneita, mutta on toistaiseksi sitten pitänyt kaveritasolla nämä kaikki. Olettaisin, että kun kolahtaa niin sitten se arastelu asiasta jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se mieluummin konetta pelaa ku opiskelee ku se pelaaminen mahdollistetaan.
Meillä taas juurikin pelaaminen/some on tuonut hyvän englanninkielen taidon, kavereita on ympäri Eurooppaa ja juttelevat usein ilman pelaamistakin. Katsovat yhtäaikaa Netflixistä elokuvia jne.
Itsellenikin englanti oli ihan äärimmäisen hankalaa pari vuotta sitten kun lukiota kävin. Koska kävin lyhyttä matikkaa, tarkoitti se automaattisesti pitkää englantia, näin jälkikäteen kaduttaa etten tehnyt niitä toisinpäin. Kielen opiskelu ei motivoinut yhtään ja sain kaikista kursseista hylättyjä jotka myöhemmin kävin korottamassa arvosanaksi 5. Sain myös pitkän englannin yo-kokeesta hylätyn, niinkuin osasinkin aavistaa, mutta kompensaatiopisteillä pääsin siitä kuitenkin läpi. Jos poika ei tulevaisuudessa mene opiskelemaan sellaista alaa, johon englantia tarvittaisiin, onko se maailmanloppu jos sitä ei osaa? Lukiosta voi päästä läpi vaikkei englannin yo-kokeesta pääsisi, kompensaatiopisteitä saa helposti muista aineista.
Opolta sain kielten opiskeluun paljon vinkkejä, esimerkiksi kannattaa etsiä netistä joku juttukaveri, joka puhuu englantia, katsoa paljon sarjoja ja lukea kirjoja, puhelimelle saa ladattua erilaisia kieltenopiskelu-appeja jotka joka päivä antavat muutaman tehtävän, myöskin opo ehdotti minulle vaihtoon lähtemistä, mutta sitä en olisi uskaltanut toteuttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellenikin englanti oli ihan äärimmäisen hankalaa pari vuotta sitten kun lukiota kävin. Koska kävin lyhyttä matikkaa, tarkoitti se automaattisesti pitkää englantia, näin jälkikäteen kaduttaa etten tehnyt niitä toisinpäin. Kielen opiskelu ei motivoinut yhtään ja sain kaikista kursseista hylättyjä jotka myöhemmin kävin korottamassa arvosanaksi 5. Sain myös pitkän englannin yo-kokeesta hylätyn, niinkuin osasinkin aavistaa, mutta kompensaatiopisteillä pääsin siitä kuitenkin läpi. Jos poika ei tulevaisuudessa mene opiskelemaan sellaista alaa, johon englantia tarvittaisiin, onko se maailmanloppu jos sitä ei osaa? Lukiosta voi päästä läpi vaikkei englannin yo-kokeesta pääsisi, kompensaatiopisteitä saa helposti muista aineista.
Opolta sain kielten opiskeluun paljon vinkkejä, esimerkiksi kannattaa etsiä netistä joku juttukaveri, joka puhuu englantia, katsoa paljon sarjoja ja lukea kirjoja, puhelimelle saa ladattua erilaisia kieltenopiskelu-appeja jotka joka päivä antavat muutaman tehtävän, myöskin opo ehdotti minulle vaihtoon lähtemistä, mutta sitä en olisi uskaltanut toteuttaa
Mitä on kompensaatiopisteet?
Poika tosiaan koitti tota pitkää matikkaa, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Ei vaan pysynyt isossa ryhmässä perässä. Siellä oli yli 30 oppilasta luokassa eikä käytännössä mitään mahdollisuutta saada apua, jos oli joku ongelma.
Sellaisia aloja, joissa ei englantia tarvita ei oikeen enää ole olemassa.
Tässä nyt selvästi kostautuu se, että yläkoulu on liian helppoa. Nyt pitäisi tehdä töitä, mutta se tuntuu aivan vieraalta.
Oiskohan tuossa vähän samaa kun omassa lapsessani eli kun ei joku sujukaan, siitä tulee hirvittävä henkinen muuri ja ei edes yritetä. On tottunut siihen, että kaikki on vähän liiankin helppoa ja ei osaa oikein käsitellä niitä vaikeuksia. Pakottamalla ja tuputtamalla ei ainakaan meidän lasta saa tuosta suosta revittyä, vaan jotenkin se pitää saada lapsesta lähtemään. Jotenkin puoli huomaamattomasti saada lukemaan niitä kirjoja tai katsomaan niitä elokuvia. Mutta missään nimessä ei tuputtamalla.
Tästä ei varmaan hirveästi hyötyä, kun ei oikein ole niitä konkreettisia keinoja tarjota:(
Tuli mieleen ettet saisi sitä poikaa kielikurssille (kunhan tää korona helppaa..) tai vaikka sen urheilun varjolla johonkin ulkomaille pariksi kuukaudeksi?
Kannattaa tosiaan netistä lukea noista kompensaatiopisteistä, yksinkertaisesti sanottuna jokaisesta kirjoitetusta aineesta riippuen tulleesta arvosanasta saa tietyn määrän pisteitä, niillä pisteillä voi saada hylätyn arvosanan hyväksytyksi.
"Kompensaatiopisteitä kaikista suoritetuista yo-kokeista saa seuraavasti:
L 7, E 6, M 5, C 4, B 3 ja A 2 kompensaatiopistettä. Kompensaatiopisteet lasketaan yhteen. Jos yhteispistemäärä (siis ei keskiarvo) on vähintään
12, niin se kompensoi hylätyn arvosanan i+
14, niin se kompensoi hylätyn arvosanan i
16, niin se kompensoi hylätyn arvosanan i-
18, niin se kompensoi hylätyn arvosanan i= "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se mieluummin konetta pelaa ku opiskelee ku se pelaaminen mahdollistetaan.
Meillä taas juurikin pelaaminen/some on tuonut hyvän englanninkielen taidon, kavereita on ympäri Eurooppaa ja juttelevat usein ilman pelaamistakin. Katsovat yhtäaikaa Netflixistä elokuvia jne.
Ei vaikuta toimivan noin ap:n lapsella ainakaan.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä olen tyypillinen palstalainen, mutta oma kokemukseni on, että lukio-opiskelu hoidettiin itse.
Kävin kuvataidelukiota, jossa oli aika paljon oppilaita kauempaakin. Moni asui jo omillaan. Osasta tuli taiteilijoita, osa päätyi akateemiselle uralle. Yhdessä mietittiin valintoja ja tulevaisuuden haaveita, jotka muuttuivat siinä lukion aikana useimmilla. Jotkut jättivät pitkän matikan kesken, itse jätin pois kuviskursseja ja keskityin saamaan hyvät yo-paperit.
Toki pojat kypsyvät vähän myöhemmin. Mieheni soitti lukiossa vain rokkia ja kirjoitti penkin alle, mutta akateemisen uran hänkin lopulta sai.
Eli minä ehdottaisin, että päästäisit pojasta irti ja antaisit hänen katsella maailmaa ja miettiä elämäänsä oman ikäisten kanssa.