Millä tavalla olet etuoikeutettu tässä koronatilanteessa?
Esim. työpaikka, jota korona ei kosketa? Mahdollisuus etätyöhön? Taloudellinen puskuri? Mahdollisuus jäädä palkattomalle hoitamaan lapsia? Perusterve? Omakotitaloasuja? Tai jotain muuta, mitä?
Kommentit (89)
Korona on lisännyt töitäni ja ylitöitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä. Etätöitä olen tehnyt jo vuosia.
On töitä. Ne voivat vähän vähetä, mutta siitä ei tule suurta taloudellista huolta. On myös säästöjä kolmen kuukauden palkan verran.
Ja se, että on tylsää, on pieni murhe kuitenkin verrattuna oikeisiin isoihin murheisiin. Ajattelen, että minulla on asiat ihan hyvin.
Etätyöt, ei (vielä ainakaan) lomautusuhkaa, omia säästöjä runsaasti, OKT, rauhalliset itsenäiseen opiskeluun kykenevät lapset, mukava aviomies, ruuhkattomat ulkoilumaastot ihan talon vieressä, palvelut lähellä, käytössä kaksi autoa.
Sekä minulla että miehellä ei ole tulossa irtisanomisia tai lomautuksia. Voimme tehdä työt etänä ja työnantaja suhtautui siihen suopeasti että lapset ovat pois päiväkodista. Työt on aavistuksen vähentyneet toisin sanoen tullut normitahti ainaisen kiireen ja ylityön sijaan, päivät ovat joskus kivan leppoisia. Työnantaja ilmoitti tänään että kaikki saavat pitää torstaina ylimääräisen palkallisen vapaan.
Asun maalla. Valmiiksi jo äitiyslomalla eli kotikoulu kahdelle hoituu helposti. Kotona hevosia eli lasten harrastukset kotona. Niin syrjässä että kotivaraa sun muut arkipäivää. Hirvenlihaa ja marjoja pakastin täynnä ja puoliso käy töissä. Lisäksi maakunnassa missä vähän tartuntoja. Se tosin varmaan muuttuu vielä.
Hygienia-asiat työn puolesta selkäytimessä
Varaa jäädä kotiin syksyyn saakka
Hyvin työllistävä ala
Epäsosiaalinen introvertti: kotona on hyvä
Puoliso ei työelämässä, lapsi ei kotona: kontaktit minimoitu
Tulot eivät ole tippuneet: Olen niin pienituloinen kuin Suomessa on mahdollista olla, eli kansaneläkkeen kokoisella kuntoutustuella. Vähän pelottaa ettei siihen ehkä tulekaan jatkoa, sillä jatkohakemus on taas KELA:ssa. Mutta jos tulee, niin ei ole hätää minulla ja kahdella lapsella. Olen ihan riittävän hyvä säästämään ollut tähänkin asti.
Korona ei vaikuta palkkaan ja voin tehdä etätöitä 100%:sesti.
Varma työpaikka valtiolla ja hyvä palkka, kohtuuhintainen asunto, ei lapsia, joista tarvitsisi olla huolissaan, etätyö mahdollista 5 pv viikossa. Hyvä palkka, lapsettomuus ja pieni lainanlyhennys tarkoittaa sitä että puskuria on kertynyt 22.000 e. Lisäksi ja kaikkein tärkeimpänä puoliso, jonka kanssa jakaa arki, sen ilot, surut ja tasapaksuus. Myös puolisolla on hyvä puskuri, noin puolet suurempi kuin minulla, ja hyvä niin, koska työt loppuivat koronan myötä.
Toivoisin että löytäisin hyvän tavan auttaa niitä joilla ei ole asiat hyvin. Eniten huolettaa ne lapset, jotka tarvitsevat koulun tai päiväkodin turvaverkkoja ja joilla kotona ei ole kaikki hyvin.
Asun maalla, omaa lenkkimaastoa on ympärillä aika paljonkin, pellot mukaanluettuna. Pieneen kyläkauppaan ei korona todennäköisesti niin helposti löydä, varovainen olen silti. Vaikka lenkkeilisin kylän keskustassa, on väkeä vähän samaan aikaan liikkeellä.
Työni on se laatuista että voin sitä tehdä, ihmiskontaktit ovat vähäisiä. Jos työnantajalta, kunnalta loppuu rahat niin sitten voi tulla tiukkaa.
Montakin, ja vielä yksi bonus päälle.
- työni on etätyötä jo valmiiksi, eikä kriisi ole ainakaan vielä vaikuttanut alan töihin
- omakotitalo, oma piha jossa saa ulkoilla mielin määrin
- viihdyn hyvin kotona, ei ole menohaluja muutenkaan
- en sanoisi itseäni varakkaaksi, mutta sen verran on tilillä, että mielenrauha säilyy vielä pitkään
- en asu Uudellamaalla, joten periaatteessa voisin reissailla ympäri maata jos tulisi tarve
- en ole täysin terve (verenpainelääkkeet) mutten tunne olevani sairaskaan
- JA SE BONUS: Mieheni sai kaiken tämän keskellä TÖITÄ!!!
Kaikki on mennyt nappiin.
Ei ole vielä lapsia. Työni tarpeellisuuteen tai olemassaoloon ei korona vaikuta suoraan millään lailla. Teen töitä etänä kotonani. Sain juuri palkankorotuksen.
Se, miten korona vaikuttaa työnanatajafirmani talouteen nähdään vasta myöhemmin. Nurin se ei mene, mutta jos tulisi säästö-YT:t ja saisin kenkää, jäisin kokoaikaiseksi opiskelijaksi (opintoja jäljellä 1,5vuotta).
Asun sukulaisteni omistamassa asunnossa Helsingin keskustassa edullisesti. Olen säästänyt ASP:n täyteen ja toivon, että pääsen ostamaan ensiasuntoa kun asuntojen hinnat ovat jo kriisin myötä laskeneet.
En kanan huolta juuri mistään.
Muut pienemmät jutut: ehdin lomailla ja matkustaa kaikki suunnitellut jutut ennen epidemian leviämistä. Italia, Alpit, rantaloma, New York, Suomen Lappi - kaikki ehdin. Ei peruuntunut mitään lomia tai muitakaan suunnitelmia tämän takia. Nyt vain nautitaan tilanteesta ja toivotaan että läheiset pysyvät terveinä.
Asumme maalla Pohjois-Suomessa ja meillä on iso maatila. Työtä riittää, rahaa tulee ja saamme olla ulkona aamusta iltaan.
Koska minun ei tarvitse pelätä koska minulla on Tieto. https://www.youtube.com/watch?v=TBSGmfiGvgU
Etätyömahdollisuus. Työnantaja joka pitää huolta työntekijöistään ja on mahdollistanut etätyöt ”niin pitkään kun on vaan tarve”. Luultavasti palataan takaisin töihin vasta elokuussa.
Asun pienemmässä kaupungissa joten korona-aalto ei vielä koske niin meidän kaupunkia. Tosin meidän perhe sairasti jo koronan, saimme sen sukulaisilla käydessä etelässä. No onpa sairastettu ja kaikki selvisimme siitä hengissä vaikka kamala tauti olikin. Ei tarvitse enää pelätä että saisi sen ainakaan heti uudelleen.
Asunto on kaunis ja piha on iso. Siellä on kiva olla koska ei juuri nyt tasan lähdetä mihinkään liikkeelle. Kuka tietää kuinka pitkään tartutamme vaikka oireettomia jo olemmekin.
Työpaikalla meillä kummallakin vanhemmalla tuli lomautukset mutta ne eivät koskeneet meidän osastojamme. Tilanne voi tietenkin jatkossa muuttua mutta ainakin vielä talous on turvattu.
Asuntolainaa ei enää ole eikä muitakaan lainoja.
Lapset ovat sopeutuneet etäopetukseen hyvin.
Aika monesta asiasta saa olla onnellinen, terveydestä varsinkin.
Kumpikaan meistä ei menetä työtään, sillä mieheni työpaikkaa suojaa se, että hän on YT:issä henkilöstön luottamusvaltuutettu. Minä taas opiskelen alalle, jolla on jatkuva työvoimapula, nimittäin VO-opettajaksi. Meillä ei ole asuntolainaa (emme onneksi ehtineet ostaa taloa, jossa asumme tällä hetkellä vuokralla), eikä lapsia (emme luojan kiitos ehtineet hankkiutua raskaaksi vielä). Asumme myös väljällä asuinalueella ja meillä on iso oma piha. Säästöjäkin löytyy. Kumpikin on ikäistään paremmassa fyysisessä kunnossa. Miehelläni ei myöskään ole perussairauksia tai muita riskiryhmään liittyviä tekijöitä. Myös läheisemme ovat suurin osa vakaassa taloudellisessa tilanteessa, eivätkä kaatuisi työttömyyteen tai lomautuksiin.
Puskuria on pariksi vuodeksi eteenpäin vaikka rahaa ei tulisi mistään.
Eläke juokse, ei pulaa rahasta. Netistä voin tilata ruuat. Voin ulkoilla kuten ennenkin ja harrastaa jumppia kotona aivan riittävästi. Olen kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä.
Mulla on muuten pelkkiä riskitekijöitä ja rasitteita, mutta oma työpaikka sentään alalla, johon koronan tai edes taantuman/laman ei pitäisi vaikuttaa. Hyvä ja turvallinen avioliitto. Viihdyn kotona ja olen tottunut elämään niukasti ja yksinkertaisesti. Näihin seikkoihin ripustaudun kun meinaa muuten hajota pää.