Jos pelkästään vain vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja jokaisesta yrityksestä seuraa vain uusi ja pahempi vastoinkäyminen

7 huonoa vuotta ja 7 hyvää vuotta. Vanha totuus. Niin se vaan menee.

Niihin tottuu eikä parempaa enää odotakaan. Joitenkin vaan on pakko jaksaa ja toivoa, että ne eläkepäivät koittaa.

Riippuu ihmisestä. Olen varma, että joku muu olisi päätynyt monessa oman elämäni tilanteessa viimeiseen ratkaisuun, mutta minä olen jatkanut yrittämistä. Mikään vastoinkäyminen ei ole vielä ollut sellainen, että siitä ei olisi selvinnyt ja elämä jatkunut. Olen monta kertaa nähnyt, että sillä ei ole väliä lopputuloksen kannalta yrittääkö vai ei, mutta itse ajattelen, että jotain pitää tehdä ja luovuttaa ei voi. Olen kokeillut monta kertaa luovuttamista, mutta se ei tunnu oikealta enää muutaman viikon jälkeen ja ainoa kärsijä olen minä itse.

Albert Einstein sanoi aikoinaan että on hölmöä toistaa samaa uudelleen ja uudelleen jos hakkaa vain päätänsä seinään.

Mä olen tottunut tähän, aiemmin pahat vastoinkäymiset lamauttivat ja sairastuttivat, nykyään vain hiivin eteenpäin, välillä hiljaa, toisinaan sitten reippaammin.

Itse olen jo turtunut siihen, että kun jotain hyvää tapahtuu, niin huonoa seuraa heti perässä. Sain yhden tutkinnon tehtyä, ja heti sen jälkeen YT:t, ja menetin työni. Sain toisen työpaikan, vain määräaikaisen, mutta sairastuin kroonisesti. Nyt sain vuoden alussa pidemmän määräaikaisen. Mitähän kohta tapahtuu? Saan varmaan sen koronan ja jää vähintäänkin pysyvä keuhkovamma tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

7 huonoa vuotta ja 7 hyvää vuotta. Vanha totuus. Niin se vaan menee.

Kun kaatopaikkoja tonkinut hakattu ja hyväksikäytetty lapsi kuolee 6 vuoden iässä johonkin tuberkuloosiin, missä ne 7 hyvää vuotta ovat?