Oppiiko puolessa vuodessa seurustelukumppanin kanssa sopiiko yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.

Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka. 

Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan. 

Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua. 

Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.

Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.

Avo- tai avioliitto isoja aroja? Tuollaista kielikuvaa en ole ennen kuullutkaan :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aro

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.

Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka. 

Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan. 

Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua. 

Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.

Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.

Avo- tai avioliitto isoja aroja? Tuollaista kielikuvaa en ole ennen kuullutkaan :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aro

???

Joo, mieti että pystytkö elämään ilman miestä, jos pystyt niin hän ei ol3 se oikea. Jos et pysty hän on se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.

Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka. 

Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan. 

Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua. 

Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.

Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.

Avo- tai avioliitto isoja aroja? Tuollaista kielikuvaa en ole ennen kuullutkaan :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aro

???

Lainaamani kirjoittaja sanoi että avo/avioliitto on hänelle iso steppi.

"Aro eli steppi on luonnonvaraisen heinä- ja ruohokasvillisuuden ja joskus myös pensaiden peittämä verrattain kuiva ja puuton kasvillisuusvyöhyke." (wiki)

Aika mielenkiintoinen tapa ajatella yhteiselämää :D

Kyllä, ja rakkauden huuma kestää 1,5 vuotta, silloinkin vielä pohdit jatkaako vai ei. Tehkää matka niin tiedät (koronan jälkee).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Jännä miten eri tavalla ihmiset lukee tuon pitkän kommentin. En nähnyt siinä mitään kiristämistä, kiikkiin nappaamista, uhkavaatimuksia tai edes sitä, että tärkeintä olisi, miltä suhde näyttää ulospäin.

Vaikka tuo nyt kuulostikin vähän kaavamaiselta toimintatavalta, niin vastaukseen mahtui paljon hyviä ohjeita. Naisten kannattaisi enemmänkin noudattaa tuollaista kaavaa kuin jäädä epämääräiseen "suhteeseen" kuukausiksi tai jopa vuosikausiksi "epäröivien" miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.

Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka. 

Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan. 

Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua. 

Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.

Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.

Avo- tai avioliitto isoja aroja? Tuollaista kielikuvaa en ole ennen kuullutkaan :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aro

???

Lainaamani kirjoittaja sanoi että avo/avioliitto on hänelle iso steppi.

"Aro eli steppi on luonnonvaraisen heinä- ja ruohokasvillisuuden ja joskus myös pensaiden peittämä verrattain kuiva ja puuton kasvillisuusvyöhyke." (wiki)

Aika mielenkiintoinen tapa ajatella yhteiselämää :D

Leikitkö vain tyhmää vai etkö oikeasti osannut päätellä, mitä sillä "stepillä" tuossa tarkoitettiin? En itsekään pidä anglismeista, mutta asiayhteydestä käy kyllä ilmi, mihin se viittasi. Onko karanteeniaikana niin tylsää, että pitää saivarrella tuollaisista asioista? -eri-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Jännä miten eri tavalla ihmiset lukee tuon pitkän kommentin. En nähnyt siinä mitään kiristämistä, kiikkiin nappaamista, uhkavaatimuksia tai edes sitä, että tärkeintä olisi, miltä suhde näyttää ulospäin.

Vaikka tuo nyt kuulostikin vähän kaavamaiselta toimintatavalta, niin vastaukseen mahtui paljon hyviä ohjeita. Naisten kannattaisi enemmänkin noudattaa tuollaista kaavaa kuin jäädä epämääräiseen "suhteeseen" kuukausiksi tai jopa vuosikausiksi "epäröivien" miesten kanssa.

Jep, raikas tuulahdus 1950-luvulta. ”Näin pyydystät aviomiehen.” Mitäs, jos ei edes kiinnosta mikään avioliitto tai edes yhdessä asuminen, vaan pelkkä seurustelu omista osoitteista ilman sormuksia? Onko se jotenkin vähemmän vakavaa ja epämääräistä?

Sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Osoitatko vielä kohdan jossa väitin omaa tekemistäni yleisohjeeksi?

Muutoin en viitsi viestiisi vastata, enkä lukenut ensimmäistä "rivien väliä" pitemmälle koska se ei vastaa omaa kirjoittamistani mitenkään. Heti jos saat itsestäsi ulos jotain siihen mitä oikeasti kirjoitin, niin voin vastatakin. Tähän vääntelyyn ja "minussa kirjoituksesi aiheuttaa näitä tunteita.."- "keskusteluun" en viitsi lähteä ollenkaan, koska se on loputon suo.

Niinpä niin. Arvioni luonteestasi osui ihan nappiin heti ekasta. Kiitos tästä vahvistuksesta! XD

Sun luonne se tossa selväks tuli. Huomaa että oot tosi epävarma omasta suhteestasi, kun jonkun toisen tapa tehä asioita on noin iso peikko.  Miehes ei ilmeisesti halunnut käyttää sormusta, ja nyt on paha mieli. Näyttäis olevan tolla kirjottajalla ihan toimiva tapa saada selville toisen aikeet, joten way to go, ja hyvä ettet lähde väittelemään, vaikka se itsestään epävarmaa XD XD-tyyppiä(eli ihan teiniä, ei muut laita mitäänXDXD) itkettääkin ;)

Pus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.

Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka. 

Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan. 

Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua. 

Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.

Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.

Avo- tai avioliitto isoja aroja? Tuollaista kielikuvaa en ole ennen kuullutkaan :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aro

???

Lainaamani kirjoittaja sanoi että avo/avioliitto on hänelle iso steppi.

"Aro eli steppi on luonnonvaraisen heinä- ja ruohokasvillisuuden ja joskus myös pensaiden peittämä verrattain kuiva ja puuton kasvillisuusvyöhyke." (wiki)

Aika mielenkiintoinen tapa ajatella yhteiselämää :D

Leikitkö vain tyhmää vai etkö oikeasti osannut päätellä, mitä sillä "stepillä" tuossa tarkoitettiin? En itsekään pidä anglismeista, mutta asiayhteydestä käy kyllä ilmi, mihin se viittasi. Onko karanteeniaikana niin tylsää, että pitää saivarrella tuollaisista asioista? -eri-

Mikäs saivartelua hauskempaa, kun mahdollisuudet siihen tuodaan oikein hopeatarjottimella eteen? Oli sitten karanteenia tai ei :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Jännä miten eri tavalla ihmiset lukee tuon pitkän kommentin. En nähnyt siinä mitään kiristämistä, kiikkiin nappaamista, uhkavaatimuksia tai edes sitä, että tärkeintä olisi, miltä suhde näyttää ulospäin.

Vaikka tuo nyt kuulostikin vähän kaavamaiselta toimintatavalta, niin vastaukseen mahtui paljon hyviä ohjeita. Naisten kannattaisi enemmänkin noudattaa tuollaista kaavaa kuin jäädä epämääräiseen "suhteeseen" kuukausiksi tai jopa vuosikausiksi "epäröivien" miesten kanssa.

Kyllä. Olen vähän sellainen että uskon jos minulle sanotaan että olen tärkeä, ja että minusta välitetään, ja halutaan olla yhdessä eksklusiivisesti. Jos mies on tietynlainen, niin hän pääsee kyllä valehtelemaan minulle ja käyttämään ns. kiltteyttäni hyväksi. Ja näin on usein käynytkin. Katson myös liian pitkälle suhdetta joka ei ole minulle hyväksi. Kaavan jälkeen ei ole tätä enää tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Pitkät seurusteluajat on naisille huono juttu.

T. Mummo

Ei ole, jos sillä välttää narsistiin, luonnevikaiseen, väkivaltaa käyttävään, sovinistiin, alkoholistiin, peliriippuvaiseen yms. sitoutumisen. Pari vuotta kannattaa seurustella. Siinä vaiheessa alkaa viimeistään ruusunpunaiset silmälasit pudota ja tietää, kannattaako suhdetta jatkaa. Jos kaikki on vielä mallillaan, niin sen jälkeen on hyvä hetki tehdä isompia päätöksiä. 

Toki on niinkin, että kun pitkistyy, niin mutkistuu eli jos haluaa mennä naimisiin, niin sitä ei kannata jäädä odottelemaan yli viittä vuotta tai on erittäin todennäköistä, ettei sen kumppanin kanssa avioliitto tule toteutumaan koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Osoitatko vielä kohdan jossa väitin omaa tekemistäni yleisohjeeksi?

Muutoin en viitsi viestiisi vastata, enkä lukenut ensimmäistä "rivien väliä" pitemmälle koska se ei vastaa omaa kirjoittamistani mitenkään. Heti jos saat itsestäsi ulos jotain siihen mitä oikeasti kirjoitin, niin voin vastatakin. Tähän vääntelyyn ja "minussa kirjoituksesi aiheuttaa näitä tunteita.."- "keskusteluun" en viitsi lähteä ollenkaan, koska se on loputon suo.

Niinpä niin. Arvioni luonteestasi osui ihan nappiin heti ekasta. Kiitos tästä vahvistuksesta! XD

Ohiksena, tuo kirjoittaja useaan kertaan sanoi, että tämä on hänen tapansa ja on toiminut hänellä. Ei siis missään nimessä väittänyt sen sopivan yleiseksi ohjeeksi. Kyllähän se vaikuttaa kaavamaiselta, mutta joidenkin ihmisten ajattelu on lähtökohtaisesti kaavamaista. Sellaisella ihmisellä ajatukset parisuhteen muodostamisesta kehittyvät ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisen kaavan muotoon. Siinä ei ole mitään vikaa, kunhan henkilö ymmärtää pariutua itselleen sopivan ihmisen kanssa - kuten ko. kirjoittaja ilmeisesti on tehnytkin.

Sinun viesteistäsi tulee sellainen kuva, että alitajuisesti pidät omaa tapaasi (johon siis ei saa sisältyä paljon kaavamaisuutta) ainoana oikeana, ja siitä syystä koet tarvetta hyökätä tätä kirjoitusta vastaan. Eiköhän totuus kuitenkin ole, että eri ihmisille sopii erilaiset tavat? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tai väärää tapaa.

Riippuu yhdessä vietetystä ajasta. Jos näette päivittäin, oppii. Jos ette, ei.

Jos asutte saman katon alla, oppii. Muuten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.

Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.

Ensin siis tapaillaan.

Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut. 

Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella. 

Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.

Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.

Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.

Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.

Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.

Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.

Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.

Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.

Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.

Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa.  Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.

 Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä. 

Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?

Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan. 

Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä. 

En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista. 

Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken. 

Osoitatko vielä kohdan jossa väitin omaa tekemistäni yleisohjeeksi?

Muutoin en viitsi viestiisi vastata, enkä lukenut ensimmäistä "rivien väliä" pitemmälle koska se ei vastaa omaa kirjoittamistani mitenkään. Heti jos saat itsestäsi ulos jotain siihen mitä oikeasti kirjoitin, niin voin vastatakin. Tähän vääntelyyn ja "minussa kirjoituksesi aiheuttaa näitä tunteita.."- "keskusteluun" en viitsi lähteä ollenkaan, koska se on loputon suo.

Niinpä niin. Arvioni luonteestasi osui ihan nappiin heti ekasta. Kiitos tästä vahvistuksesta! XD

Ohiksena, tuo kirjoittaja useaan kertaan sanoi, että tämä on hänen tapansa ja on toiminut hänellä. Ei siis missään nimessä väittänyt sen sopivan yleiseksi ohjeeksi. Kyllähän se vaikuttaa kaavamaiselta, mutta joidenkin ihmisten ajattelu on lähtökohtaisesti kaavamaista. Sellaisella ihmisellä ajatukset parisuhteen muodostamisesta kehittyvät ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisen kaavan muotoon. Siinä ei ole mitään vikaa, kunhan henkilö ymmärtää pariutua itselleen sopivan ihmisen kanssa - kuten ko. kirjoittaja ilmeisesti on tehnytkin.

Sinun viesteistäsi tulee sellainen kuva, että alitajuisesti pidät omaa tapaasi (johon siis ei saa sisältyä paljon kaavamaisuutta) ainoana oikeana, ja siitä syystä koet tarvetta hyökätä tätä kirjoitusta vastaan. Eiköhän totuus kuitenkin ole, että eri ihmisille sopii erilaiset tavat? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tai väärää tapaa.

Samaa mieltä.

Toinen Ohis.

Riippuu ihmisestä.

Minun ja mieheni suhde alkoi tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, jota en kyllä suosittele kaikkien mahdollisten riskien vuoksi, mutta meillä toimi.

Minä (tuolloin 17v) ja mies (tuolloin 19v) muutettiin yhteen epävirallisesti samana päivänä kun tutustuttiin, ei siis oltu edes juteltu tuota ennen, mutta kyseessä oli kaverini isoveli. Neljän kuukauden jälkeen kun olin juuri täyttänyt 18 mentiin naimisiin salaa molempien vanhemmilta.

Ja ollaan vieläkin yhdessä ;) Terkkuja jos joku tunnistaa.

Avioliittolwirillä opetettiin, että 1/2 g- 3 vuotta kestää rakastumisvaihe. Sitten vasta tietää, mitä on jatkossa tiedossa.

Oman kokemuksen mukaan kyllä. Puolen vuoden seurustelun jälkeen muutto saman katon alle. Yhdessä ollaan oltu nyt 16 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Pitkät seurusteluajat on naisille huono juttu.

T. Mummo

Pitkät seurusteluajat ovat ihan parhaita! Intohimo säilyy eikä suhteen huonoja puolia tarvitse sietää.

T. 4v seurustellut toinen lähes mummo.

Totta tuo että jos toinen valehtelee niin ei voi oppia tuntemaan seurustellessa.

Itse seurustelin todella mukavan miehen kanssa. Muutimme yhteen ja hänen todellinen luonteensa onkin alistava väkivaltainen k*sipää, joka ei halua nähdä itsessään mitään vikaa eli ei ole tarvetta muuttua mitenkään. Nyt siis on opittu tuntemaan ja sitten voikin jo suhdetta alkaa pistää pakettiin.