Lue keskustelun säännöt.
Oppiiko puolessa vuodessa seurustelukumppanin kanssa sopiiko yhteen?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Eka 3kk jo näyttää tuleeko mitään ja seuraava etappi on 6kk.Itsellä nyt takana tuo maaginen 6kk ja huonolle näyttää.
Mikä muuttui?
Uskoin että miehellä on oma elämä hallussa; työ, harrastukset, lähimmäiset.
Vaan ei ole. Jatkuva rutina on nykyään joka päivästä. Eikä auta kun sanoo että itse hän omasta elämästään päättää mitä asioita se sisältää.
Eli jatkuva negatiivisuus. Joka ratkaisuun on ongelma.
Mikä sai sinut uskomaan että miehellä oli oma elämä hallussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu siitä, kuinka paljon vietätte aikaa yhdessä ja kuinka hyvin osaatte keskustella keskenänne. Ensimmäiset pari vuotta ovat kuitenkin yleensä hormonihöyryistä kuherrusaikaa, jonka aikana ei kannata tehdä mitään isoja päätöksiä. Kannattaa nauttia treffailusta ja seurustelusta ja tutustua toisiinsa rauhassa. Jos vielä parin vuoden jälkeen tuntuu hyvältä olla yhdessä, niin sitten voi alkaa suunnitella saman katon alla olemista.
Tällä menetelmällä ei kyllä montaa pariskuntaa muodostu. Kysymyshän on kuinka paljon osapuolet haluavat olla yhdessä ja kuinka paljon kompromisseja ovat halukkaat asian vuoksI tekemään. Nuorempana tämä toki on helpompaa kun elämä ei ole niin tiukasti asettunut tiettyihin uomiin eikä yleensä ole muita sitoumuksia , jotka pitäisi huomioida.
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmiset on rehellisiä, niin ilman yhdessäasumistakin voi tietää sopiiko toiselle vai ei.
Jos molemilla on tahto elää loppuelämä yhdessä, niin sillä selviää pitkälle.
Mutta, jos toine huijaa niin vuosikaan ei riitä.
Sinänsä olis hauska nähdä, onko pitkällä yhdessä asumisella ennen avioliittoa yhteyttä avioliiotn pituuteen?
Me mentiin puoli vuotta ensitapaamisesta kihloihin ja vuosi tapaamisesta naimisiin. Yhdessä 35 v. Onnelisesti.
Ei ole kyse siitä, sopiiko, vaan haluaako. Jos tarpeeksi haluaa, niin myös sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Eka 3kk jo näyttää tuleeko mitään ja seuraava etappi on 6kk.Itsellä nyt takana tuo maaginen 6kk ja huonolle näyttää.
Mikä muuttui?
Uskoin että miehellä on oma elämä hallussa; työ, harrastukset, lähimmäiset.
Vaan ei ole. Jatkuva rutina on nykyään joka päivästä. Eikä auta kun sanoo että itse hän omasta elämästään päättää mitä asioita se sisältää.
Eli jatkuva negatiivisuus. Joka ratkaisuun on ongelma.Mikä sai sinut uskomaan että miehellä oli oma elämä hallussa?
On ihan "normaali" työssäkävijä jolla viikottainen harrastus ja pitää läheisiinsä säännöllisesti yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissain tapauksissa voi tietää että EI sovi, sen näkee joskus nopeastikin. Sen, että sopii, näkee ehkä parin-kolme vuoden sisään kun ihastumisen hormonihuuru on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.
Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.
Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka.
Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan.
Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Enpä tunnista samaa kaarta omassa elämässäni. Kun tapasin nykyisen puolisoni, niin oli itsestäänselvää, että vietämme aikaa yhdessä vain siksi, että molemminpuolinen kiinnostus/ihastuminen on jo olemassa. Ei missään vaiheessa puhuttu tapailusta tai sovittu seurustelusta. Jossain alkuaikoina puolisoni totesi, että hän hakee loppuelämän parisuhdetta eikä jaksa mitään pelleilyä. Totesin olevani samalla mielellä. Vähitellen alettiin tutustua myös toistemme ystäviin ja sukulaisiin ja tehtiin suunnitelmia yhä pidemmälle tulevaisuuteen, aluksi ne olivat vain ulkomaanmatkoja parin kuukauden päässä, sitten asioita jotka "sitouttivat" seuraavaan kesään saakka jne. Vietimme yhdessä pidennetyt viikonloput, lomat ja usein myös juhlapyhät. Hankimme yhteisen pankkitilin, jolta maksoimme yhteiset menot. Sitten ilmoitettiin, että taloyhtiöön, jossa asuin, on tulossa iso remontti jonka keskellä saa kyllä asua mutta erittäin epämukavaa siitä tulee. Olimme ennenkin yhteen muuttamisesta puhuneet, mutta siinä vaiheessa aloimme keskustella siitä vakavasti. Yksi vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut puolisoni luo remontin ajaksi, mutta remonttia edeltävien parin-kolmen kuukauden aikana kypsyimme ajatukseen, että muuttaisin hänen luokseen kokonaan. Ja niin muutin. Naimisiin emme suunnittele koskaan menevämme emmekä siis tietenkään kihloihinkaan. Kummallakaan ei todellakaan ole tarvetta näyttää ympäristölle olevansa varattu, riittää erittäin hyvin, että tiedämme sen itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen ole yhtä oikeaa sääntöä. Riipuu ihmisistä ja tilanteista.
Jos kumpikin on kypsä ihminen, tietää tarpeensa, tuntee itsensä ja on valmis sitoutumaan ja heittäytymään, sekä pystyvät kaikin puolin kommunikoimaan ja avautumaan toisilleen, niin jo muutamassa viikossa runsasta kanssakäymistä voi selvitä, että toinen on just se, jonka kanssa haluaa kokeilla tappiin saakka.
Jos taustalla on traumoja tai mieli on rikki tai on muuta epävarmaa elämässä, myös yleisten tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, saattaa kivankin ihmisen kanssa vatuloida vaikka kymmenen vuotta kykenemättä sitoutumaan.
Viime kädessä koskaan ei voi ennalta olla täysin varma onnistumisesta ja suhde kuin suhde on jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Suhteen toimivuuden saa selville ainoastaan käymällä läpi sen kaikkine vaiheineen ja koska tahansa voi tulla stoppi, vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua.
Minä olen sen verran vanhanaikainen, että en voisi kuvitella ottavani vakavissani ihmistä, joka on sitoutunut monta kertaa elämässään. Sitoutumiseksi lasken avo- tai avioliiton. Minulle ne ovat niin isoja steppejä, että jos miehelläni olisi ollut takanaan enemmän kuin yksi avo- tai avioliitto, en olisi voinut uskoa, että meidän avoliittomme olisi hänelle loppuelämän suhde.
Yksi eroon päättynyt liitto oli itsellänikin takana kun tapasimme, mutta sen päättymisestä oli jo yli 20 vuotta. Niiden vuosien aikana oli muutama seurustelusuhde mutta ei yhtään sellaista, joka olisi johtanut liittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.
Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.
Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.
Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa. Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.
Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä.
Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.
Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.
Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.
Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa. Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.
Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä.
Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?
Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan.
Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä.
En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista.
Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Enpä tunnista samaa kaarta omassa elämässäni. Kun tapasin nykyisen puolisoni, niin oli itsestäänselvää, että vietämme aikaa yhdessä vain siksi, että molemminpuolinen kiinnostus/ihastuminen on jo olemassa. Ei missään vaiheessa puhuttu tapailusta tai sovittu seurustelusta. Jossain alkuaikoina puolisoni totesi, että hän hakee loppuelämän parisuhdetta eikä jaksa mitään pelleilyä. Totesin olevani samalla mielellä. Vähitellen alettiin tutustua myös toistemme ystäviin ja sukulaisiin ja tehtiin suunnitelmia yhä pidemmälle tulevaisuuteen, aluksi ne olivat vain ulkomaanmatkoja parin kuukauden päässä, sitten asioita jotka "sitouttivat" seuraavaan kesään saakka jne. Vietimme yhdessä pidennetyt viikonloput, lomat ja usein myös juhlapyhät. Hankimme yhteisen pankkitilin, jolta maksoimme yhteiset menot. Sitten ilmoitettiin, että taloyhtiöön, jossa asuin, on tulossa iso remontti jonka keskellä saa kyllä asua mutta erittäin epämukavaa siitä tulee. Olimme ennenkin yhteen muuttamisesta puhuneet, mutta siinä vaiheessa aloimme keskustella siitä vakavasti. Yksi vaihtoehto olisi ollut, että olisin muuttanut puolisoni luo remontin ajaksi, mutta remonttia edeltävien parin-kolmen kuukauden aikana kypsyimme ajatukseen, että muuttaisin hänen luokseen kokonaan. Ja niin muutin. Naimisiin emme suunnittele koskaan menevämme emmekä siis tietenkään kihloihinkaan. Kummallakaan ei todellakaan ole tarvetta näyttää ympäristölle olevansa varattu, riittää erittäin hyvin, että tiedämme sen itse.
Samaa kaartahan tekin menitte. En minäkään nyt sentään listaa tätä pöytään ensitapaamisella, vaan nämä asiat selviää ihan omalla painollaan. Miehelleni, ja häntä edeltäneelle miehelle olen sanonut, tai ennemminkin kysynyt että mietä mieltä olisit jos oltaisiin vain toistemme kanssa, ja katsottaisiin tulevaisuutta varovaisesti yhdessä. Ensimmäinen sanoi että ei kiitos, ja nykyinen mieheni vastasi että hän ei mitään niin mielellään haluaisikaan. Eipä ole suhde mennyt pilalle näistä sanoistani. Päinvastoin tuntuu olevan monelle niin selvää että vaaleanpunaiset lasit laitetaa nssilmille ja sitten parin vuoden päästä ollaan loukossa parisuhteessa jossa mukula jo tekee tuloaan, ja toinen vain ryyppää ja hakkaa.
Itselleni sopii kesustelu, puhuminen ja tällä tavoin toiseen tutustuminen. En olisi miehen kanssa jonka kanssa ei puhuttaisi tärkeitä, syvällisiä ja vaikeitakin asioita, omia haluja, toiveita, pelkoja, tunteita, koska "kyllä sen OIKEAN kanssa ei mitään tarvitse puhua kun sehän on se OIKEA" ;)
Yleensä kyllä, jos tuon puolen vuoden aikana vietetään pidempiä aikoja sekä yhdessä, että erossa. Jos tuossa ajassa ei vielä tunne toista tarpeeksi todetakseen yhteensopivuuden, johtuu se useimmin joko siitä, että ollaan oltu 24/7 yhdessä, jolloin kummallakaan ei ole ollut aikaa tarkastella tilannetta ulkopuolelta ja miettiä, miltä itsestä tuntuu. Ei myöskään tiedetä, miten toinen käyttäytyy välimatkan päästä. Sitten taas toinen vaihtoehto on, että ollaan oltu liian kauan erillään, että osaisi vielä sanoa yhteensopivuudesta. Jos treffailee kerran pari viikossa eikä vietä pidempiä aikoja saman katon alla, on vielä vaikea sanoa esimerkiksi toisen häiritsevistä tavoista/rutiineista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.
Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.
Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.
Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa. Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.
Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä.
Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?
Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan.
Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä.
En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista.
Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken.
Osoitatko vielä kohdan jossa väitin omaa tekemistäni yleisohjeeksi?
Muutoin en viitsi viestiisi vastata, enkä lukenut ensimmäistä "rivien väliä" pitemmälle koska se ei vastaa omaa kirjoittamistani mitenkään. Heti jos saat itsestäsi ulos jotain siihen mitä oikeasti kirjoitin, niin voin vastatakin. Tähän vääntelyyn ja "minussa kirjoituksesi aiheuttaa näitä tunteita.."- "keskusteluun" en viitsi lähteä ollenkaan, koska se on loputon suo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu todella paljon, joten vastaisin että saattaa nähdä tai sitten ei.
Itse toteutan vakavaan seurusteluun itselläni pettämätöntä kaavaa. Tietystikään mikään ei takaa myöhempää onnea, mutta sen sentään, voiko suhteesta ylipäätään tulla mitään.
Ensin siis tapaillaan.
Tapailu tarkoittaa sitä että mielellään vietetään tosien kansa aikaa, ja halutaan tutustua toiseen. Tapailuvaiheessa ei kysellä vielä sen kummempia, vaan nautitaan toisen seurasta, ja pidetään kivaa yhdessä. Ei mietitä onko toisella jotain muutakin tapailua siinä rinnalla, koska itselläkin saattaa olla joku jonka kanssa on pikkusutinaa ollut.
Tapailu kestää 3-4kk. Tuossa ajassa pitää molempien tietää haluaako seurustella.
Jos toinen haluaa vielä katsella, eikä ole seurusteluun valmis, ymmärrän että hänellä on joku kiinnostavampi nainen jossain, jonka jälkeen en enää miehestä viehäty, ja tapailu loppuu, koska en viehäty miehistä jotka ovat mielellään vähän kaikkien kanssa. toinen syy kateluun vielä, on se että mies ei halua seurustella ylipäätään. Tällöin voidaan jatkaa kivan pitoa yhdessä, mutta olen valmis ihastumaan uudelleen johonkin toiseen, jonka jälkeen kivan pito jää tämän kanssa, kun alan tapailla jotain toista miestä. Viimeistään silloin jos päätämme tämän uuden miehen kanssa alkaa seurustella.
Jos molemmat haluaa seurustella, niin siirrytään seurusteluun.
Seurustelu kestää 6kk-1,5v. Tuossa ajassa pitää pystyä oppia tuntemaan toinen niin hyvin että tietää haluaako hänen kanssaan muuttaa yhteen asumaan, ja kerkeää jo heilastella matkoilla, ja eri tilanteissa, majailla toisen luona, tavat tulee tutuiksi, ja ENNEN kaikkea kerkeää puhua, ja keskustella ne asiat joita seurusteluaikana punnitaan, eli perheen perustaminen, asuminen missä päin, ulkomailla? Eriävätkö mielipiteet liikaa, onko suhde eksklusiivinen, millaista on toisen alkonkäyttö jne.
Seurustelun jälkeen mennään "kihloihin", ja muutetaan yhteen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. "Kihloihin" siksi, että hommataan sormukset. Jos tämä pelottaa toista, eli ei millään haluaisi näyttää ympäristölle sormuksella että on varattu, niin sitten seurustelu loppuu. Tuon nimittäin olisi pitänyt olla selvä jo siinä vaiheessa kun tapailusta siirryttiin seurusteluun.
Sormusten jälkeen n. 6kk-1v siihen että mennään naimisiin. Tällä en tarkoita hääjuhlaa, vaikka toki sellaisenkin voi pitää jos haluaa. Maistraatti riittää. Jos naimisiin menoa ei tapahdu 6kk-1v sormusten jälkeen, niin sitteen mietitään missä on se vika ettei toinen halua sitoutua. Tästä joko päästään yli, eli pelot puhutaan pois, tai sitten huomataan että kok homma onkin virhe. Tällöin kihlaus perutaan, ja erotaan.
Näin omalla kohdallani, ja naimisiin olen mennyt vain tämän nykyiseni kanssa, kaikkien muiden karva on tullut esiin yleensä jo tapailusta seurusteluun siirtyessä. Koko hommaan aikaa menee siis noin 2-3v. Eli ei tarvitse tuhlata parhaita vuosiaan jonkun pelleilijän kanssa.
Vaikutat jopa pelottavalta, kaavamaiselta, mustavalkoiselta ja tuomitsevan äkkiväärältä tyypiltä. Ensinnäkin jos on muodostunut oikein "kaava" oikeaoppiselle parisuhteelle, niin se kertoo jotakin. Toisekseen asetat muodollisia ehtoja valtavasti ja niiden suhteen eri lailla ajattelevat ovat mielestäsi pelleilijöitä. Olin itse sitoutunut äärimmäisen selvästi parisuhteeseen, joka kesti vuosikymmeniä, mutta en käyttänyt käytännössä ikinä sormusta merkkinä ympäristölle varattuna olemisesta. Eikä puolisonikaan. Kumpikan ei sellaista pitänyt tarpeellisena, kun tiesimme ihan itse olevamme varatut ja sitoutuneet, luotimme toisiimme, ja osasimme asian tarvittaessa tehdä ulkopuolisille selväksi. Kumpikaan ei sormuksettomuudesta johtuen koskaan päätynyt mihinkään vahinkosivusuhteisiin. Naimisiin menimme 15:n vuoden jälkeen. Ei se tehnyt siihenastisesta suhteesta vähemmän vakavaa tai sitoutumatonta. Avioliitto on taloudellinen sopimus ja sen solmimme siinä vaiheessa kun mukaan tuli omistusasuminen ja lapset.
Itse kehotan keskittymään muotoseikkojen sijaan enemmän sisältöön.
Viestistäni ei mitenkään käy selväksi että keskittyisin muotoseikkoihn enemmän kuin sisältöön. Minulle sinä olisit kauhistus kumppanina, koska arvailisit ja kääntelisit sanojani jatkuvasti ja keksisit rivien väliin sellaista mitä siellä ei ole. Onneksi tuollainenkin käy yleensä jo tapailuvaiheessa selväksi, viimeistään seurustelun alkaessa.
Ja kyllä, minä en pärjää lastuna laineilla seilaamalla ja toisista hyvää uskomalla, saati että pätisin hyvällä ihmistuntemuksella. Minua on monesti loukattu pahasti, mutta tämän kaavan kautta nämä hyväksikäyttöyritykset ovat jääneet kokonaan pois. Minäkin voisin seurustella loppuikäni ilman mitään tästä kaavasta, mutta näin saan selville onko toinen samassa veneessä. Jos ei kehtaa näyttää olevansa kanssani, niin sitten ei tarvitse olla. En minä halua sinua enkä ketään sellaista joka ei voi sormusta sormaan laittaa. Pointti ei kuitenkaan ole sormuksessa, vaan siinä mitä se edustaa ja ympäristölle näyttää. Sitä ei ole pakko pitää sormessa, jos vaikka 6kk päästä tuntuu että se painaa tai työt estää. Se on kuitenkin haluttava hommata, on haluttava näyttää kaikille että yhdessä ollaan.
Sekin on totta että minulla on parisuhteesta mustavalkoinen kuva, jossa rakastetaan toista, halutaan olla yhdessä ja viettää aikaa tosien kanssa sekä pyritään siihen että toisella on hyvä olla. Haluan ja tarvitsen parisuhteeseen ehdottomasti samalla tavalla ajattelevan ja tuntevan ihmisen, ja jos ja kun se tällä kaavalla selviää maks 2v, niin ei ole mitään syytä muuttaa toimintatapaa. Nyt siis olen onnellisesti naimisissa, mutta jossain vaiheessa voin olla taas ilman parisuhdetta. Elämästä kun ei koskaan tiedä.
Jännä myös tämä, että ollaan niin mielellään disauttamassa toisen tapaa, vaikka tämä tapani ei ole sinulle eikä suhteellesi mitenkään vahingollinen, eikä sinulla tulisi olla mitään syytä arvostella, kun kerran itse olet omalla tyylillä si onnellinen. Minäkin olen omalla tyylilläni onnellinen, joten mikä takana tässä toiminnassasi?
Tietenkin käy ilmi. Sinä esität oman kaavamaisen muodollisen prosessin pakollisine steppeineen ja muut mallit ovat pelleilevien ajantuhlaajien. Kaavasi kertoo, että vaadit ehdokkaalta muotoseikkoja ehdottomasti ja lemppaat heti jos eivät suostu. Sinä kiristät siis nopeaan(kin) muodolliseen sitoutumiseen, vaikka toinen epäröisi. Lähinnä sellainen saattaa epätoivoisia ja -varmoja houkuttaa. Harvemmin uhkavaatimuksilla tervepäisiä saa kimppaan.
Sulle on tärkeämpää, miltä näytät(te) ympäristölle. Sekä omien epävarmuuksiesi paikkuu muotoseikoilla. Ymmärrän sen, enkä dissaa. Totesin vain että olet pelottava vaatimuksinesi. Kiva, jos olet siitä huolimatta saanut jonkun kiikkiin ja menee hyvin. Vilpittömät onnet siitä.
En siis halunnut sanoa sun mallin olevan sulle väärä, mutta että yleisohjeeksi siitä ei todellakaan ole, niin että kenenkään kannattaisi erityisesti alkaa harkita moista.
Se, että onko toinen samanluontoinen, samaa haluava ja sitoutumaan kykenevä, selviää tietenkin ilman sormusvelvollisuuksia, määräaikoja ja uhkavaatimuksiakin. Normaalien kesken.
Osoitatko vielä kohdan jossa väitin omaa tekemistäni yleisohjeeksi?
Muutoin en viitsi viestiisi vastata, enkä lukenut ensimmäistä "rivien väliä" pitemmälle koska se ei vastaa omaa kirjoittamistani mitenkään. Heti jos saat itsestäsi ulos jotain siihen mitä oikeasti kirjoitin, niin voin vastatakin. Tähän vääntelyyn ja "minussa kirjoituksesi aiheuttaa näitä tunteita.."- "keskusteluun" en viitsi lähteä ollenkaan, koska se on loputon suo.
Niinpä niin. Arvioni luonteestasi osui ihan nappiin heti ekasta. Kiitos tästä vahvistuksesta! XD
Kannattaa luottaa omaan intuitioon, jos VÄHÄÄÄNKÄÄÄN epäilyttää tai joku muu epäilee kannattaa kuunnella.
Olin ekan poikaystävän kanss liian sinisilmäinen ja menetin monta hyvää vuotta huonossa suhteessa tajusin vasta jälkikäteen kuinka minua kiusattiin suhteessa, muut näki minä en.
Nyt on mies joka on oikeasti hyvä ja kaikki näkee sen.
??? Nyt en ymmärrä.