Sosiaalisten tilanteiden pelko, jännitys ja kauhu. Kuinka olette päässeet yli? Pelkäättekö yhä?

Minulla on ollut jännitystä ja ahdistuneisuutta hyvin nuoresta asti. Lääkitys on sopiva ja voin nyt hyvin. Kävin vuosia terapioissa, mutta lääkityksestä.ja iän karttumisesta suurin apu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei käy samat konstit, riippuu varmaan vaikeusasteesta. Minä uuvuin täysin "siedätyshoitoon" ja olinkin sen vuoksi yli kymmenen vuotta työkyvytön. Kiitti vaan sen aikaiselle hoitokäytännölle, tosin sama taitaa olla vieläkin käytössä.

Haluaisitko avata tarinaasi hieman enemmän?

Kyllä. Siedättäminen ei auttanut vaan joka aamu jännittäminen alkoi alusta eikä siedättymistä tapahtunut. Noloja tilanteita kasaantui muistoihin valtavat määrät joiden alle luhistuin ja itsetunto laski niin alas ettei koskaan. Ajattelin että olen maailman huonoin jännittäjäkin koska en osaa oppia pois peloista, vaikka niin olisi pitänyt tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Opamox auttaa. Noita olen syönyt kahvikuppineuroosiin, sairaalloiseen jännittämiseen josta seuraa käsien vapinaa, äänen tärinää puhetta pitäessä ja pään ja oikeastaan koko kropan vapinaa, niin tasan 25 vuotta. Tuon lääkkeen kanssa ei ole minkäänlaista jännittämistä havaittavissa. Jos en aikoinaan olisi sitä alkanut käyttämään, olisin varmuudella todella syvästi alkoholisoitunut sairaseläkeläinen.

Joten kaikki moralisoijat, antakaa vaan palaa. Itse kuitenkin koen, että mieluummin syön näitä lääkkeitä lopun elämääni, kuin että lopettaisin elämisen. T. Keskisuuren yrityksen johtaja.

Mäkin käyttäisin mielelläni tollasia ja lievittäisin ahdistustani mut ei oo koskaan annettu. Toinen toistaan hyödyttömämpiä mielialalääkkeitä vaan annetaan. T. pitkäaikaistyötön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei käy samat konstit, riippuu varmaan vaikeusasteesta. Minä uuvuin täysin "siedätyshoitoon" ja olinkin sen vuoksi yli kymmenen vuotta työkyvytön. Kiitti vaan sen aikaiselle hoitokäytännölle, tosin sama taitaa olla vieläkin käytössä.

Haluaisitko avata tarinaasi hieman enemmän?

Kyllä. Siedättäminen ei auttanut vaan joka aamu jännittäminen alkoi alusta eikä siedättymistä tapahtunut. Noloja tilanteita kasaantui muistoihin valtavat määrät joiden alle luhistuin ja itsetunto laski niin alas ettei koskaan. Ajattelin että olen maailman huonoin jännittäjäkin koska en osaa oppia pois peloista, vaikka niin olisi pitänyt tapahtua.

Ymmärrän. Oletko myöhemmin siedättynyt pikkuhiljaa? Pakottaminen ei kyllä toimi.

Tuttua nämä prisman käytävällä alkavat huimaus - ja hikikohtaukset, kassajonossa jos jono menee liian hitaasti alkaa myös lihakset jännittymään ja vippaamaan päästä.

Mikä avuksi? Wim Hoffin hengitysharjoitukset, Vagushermon hallinta ja rauhoitus.

Nykyään ei ole mitään ongelmia.

Katsokaa youtubesta tai vaikka instasta.

Wim Hof

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Olin vuoden täysin yksin eristyksissä kotonani. Muutin jopa pienelle kunnalle sen vuoksi. Olin enemmän eristyksissä kuin nyt koronan aikaan. Silloin olin ttt-asiakas, kävin kyllä tapaamisissa, mutta kun oli työharjoittelun aika, jätin menemättä ja valehtelun milloin mitäkin. Ahdistus oli ihan fyysistä, rojahdin jo kaupassa käynnin jälkeen eteisen lattialle itkemään. Silloin ei ollut tietokoneita, joten sosiaaliset kontaktit hoidin lähinnä puhelimessa. Hyvin menee, olen tehnyt sitä ja tätä. Oikeasti ei mennyt todellakaan hyvin enkä todellakaan tehnyt mitään. Söin lähinnä. Kellekään en kertonut mitään, en edes sosiaalityöntekijälle.

Sitten päätin, että en tänne jää loppuelämäksi. Haluan elämäni ja ystävät sekä perheen takaisin. Aloin pakottaa itseäni sosiaalisiin tilanteisiin. Ensin aloin nähdä perhettäni taas, sitten kavereita kutsuin kahville kotiini. Huomaamattani olin pian läheisimpien kanssa ihmisten ilmoilla, tästä kohta kävin jo yksin kaupassa. Ostin koiran pitkän tauon jälkeen, joka pakotti ulos joka päivä. Parin vuoden päästä huomasin tekeväni aspan hommia :)

Tästä on reilu 10v. aikaa, mutta edelleen koen olevani parantuva ahdistua ja pelkääjä. Jos olen liian pitkään kotona, huomaan venyttäväni jo kaupassa käyntiä. Onneksi osaan itse jo viedä itseäni väkisin altistumaan ihmisille silloin, kun huomaan että koti kiinnostaa taas enemmän, mutta myös sosiaalinen puoliso tukee siinä mielessä, että aina kysyy mukaan menoihinsa. Oman fiiliksen mukaan sitten lähden mukaan tai en. Sinänsä ei ahdista enää ulkomaailma ja jopa nautin siitä, kun saa yksin vaikka käydä shoppailemassa, mutta iholle tunkevat ihmiset on jostain syystä pahin skenaario edelleen.

Eli summasummarum, yksinkertaisesti vain pakotin itseni takaisin "kartalle" pienin askelin, enkä enää pelännyt sitä, että ahdistaa vaan koin ne kaikki tunteet, jotka oli matkan varrella hyvinkin rajuja.

Opamox ym. bentsodiatsepiinit ovat kyllä hyviä rauhoittavia. Niiden kanssa vaan pitää olla tarkkana ettei ala ylikäyttämään. 2-3 kertaa viikossa suurinpiirtein jos pystyy pitämään käytön niin on hyvä. Riippuvuuspotentiaalia on ja vieroitus ei lukemani mukaan ole mitään kevyttä puuhaa. Näitä lääkärit ei kovin herkästi määrää enää. Jos tällaisen lääkkeen saat niin huolehdi siitä ettet joudu käyttämään päivittäin. Kaikenlaisia muita pillereitä tohtorit kyllä tykkäävät määrätä, mutta niissä on sitten enemmän haittavaikutuksia. Pieni annos jonkin aikaa voi toki olla ok ja jotkut kyllä syövät vuosia tai vuosikymmeniäkin niitä. Aluksi kuitenkin ehkä kannattaa yrittää muilla keinoin jos vain suinkin kykenee.

Vierailija kirjoitti:

Olin vuoden täysin yksin eristyksissä kotonani. Muutin jopa pienelle kunnalle sen vuoksi. Olin enemmän eristyksissä kuin nyt koronan aikaan. Silloin olin ttt-asiakas, kävin kyllä tapaamisissa, mutta kun oli työharjoittelun aika, jätin menemättä ja valehtelun milloin mitäkin. Ahdistus oli ihan fyysistä, rojahdin jo kaupassa käynnin jälkeen eteisen lattialle itkemään. Silloin ei ollut tietokoneita, joten sosiaaliset kontaktit hoidin lähinnä puhelimessa. Hyvin menee, olen tehnyt sitä ja tätä. Oikeasti ei mennyt todellakaan hyvin enkä todellakaan tehnyt mitään. Söin lähinnä. Kellekään en kertonut mitään, en edes sosiaalityöntekijälle.

Sitten päätin, että en tänne jää loppuelämäksi. Haluan elämäni ja ystävät sekä perheen takaisin. Aloin pakottaa itseäni sosiaalisiin tilanteisiin. Ensin aloin nähdä perhettäni taas, sitten kavereita kutsuin kahville kotiini. Huomaamattani olin pian läheisimpien kanssa ihmisten ilmoilla, tästä kohta kävin jo yksin kaupassa. Ostin koiran pitkän tauon jälkeen, joka pakotti ulos joka päivä. Parin vuoden päästä huomasin tekeväni aspan hommia :)

Tästä on reilu 10v. aikaa, mutta edelleen koen olevani parantuva ahdistua ja pelkääjä. Jos olen liian pitkään kotona, huomaan venyttäväni jo kaupassa käyntiä. Onneksi osaan itse jo viedä itseäni väkisin altistumaan ihmisille silloin, kun huomaan että koti kiinnostaa taas enemmän, mutta myös sosiaalinen puoliso tukee siinä mielessä, että aina kysyy mukaan menoihinsa. Oman fiiliksen mukaan sitten lähden mukaan tai en. Sinänsä ei ahdista enää ulkomaailma ja jopa nautin siitä, kun saa yksin vaikka käydä shoppailemassa, mutta iholle tunkevat ihmiset on jostain syystä pahin skenaario edelleen.

Eli summasummarum, yksinkertaisesti vain pakotin itseni takaisin "kartalle" pienin askelin, enkä enää pelännyt sitä, että ahdistaa vaan koin ne kaikki tunteet, jotka oli matkan varrella hyvinkin rajuja.

Ne fyysiset oireet oli siis armoton hikoilu, vapina, tutina, ääni mureni, jännitys, ahdistus, itku, levoton heiluminen tai naputtaminen jne.

Vaikka koen, etten ahdistu tai jännitä enää taikka oireilekaan mitenkään, tai en ainakaan huomaa, niin joku aika tuli sitten uuden elämäntilanteen edessä ihan järkyttävä punastuminen aina, kun puhuin. Ihan yks kaks. Punastuminen on nyt jäänyt ikävästi seuraksi arkeen, vaikka ko elämäntilanne on jo ohi ja arki jatkuu :/

Kahvikuppineuroosi ja kauppatilanteet jännittää (vieraiden ihmisten seurassa) . Elän elämää täysin normaalisti, en halua antaa sen estää elämistä. Moni ei varmaan päälle päin huomaisi tätä minusta... Tarvittaessa otan beetasalpaajia ennen tilanteita, mutta olen pyrkinyt lopettamaan kohtaamalla sen, että en kuole siihen häpeään, vaikka joku käsien tärinän huomaisikin.

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Olen joutunut vaihtamaan lääkäriä n. 8 kertaa, kun edelliset ovat lopettaneet kirjoittamisen tietämättömyyttään. Yleensä he ovat olleet nuoria ja aina naislääkäreitä, ei oikein mitään elämänkokemusta takana. Nykyään hyvä lääkäri, vanhempi herrasmies ja erittäin hyvin perillä näistä asioista. Silloin kun hänen potilaaksi olen alkanut, en ollut johtajatasolla, joten jätetään tämä sinun purkauksesi ihan omaan arvoonsa. T. Keskisuuren yrityksen johtaja. 

Lääkityksestä ei ole ainakaan kirjan Psykiatria, Isometsä (2014) mukaan hyöytä kuin laaja-alaisessa sosiaalisten tilanteiden pelossa ja silloinkin vain vähän. Psykoterapiasta on enemmän näyttöä eikä psykoterapiasuuntauksella vaikuta olevan juurikaan merkitystä. Tärkeintä on lisätä mentalisaatiokykyä.

Paras tapa selättää sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriä on pelon kohtaaminen. Vähän sama kuin altistumisterapiassa. Pitää uskaltaa ottaa se ensiaskel ja mentalisaation avulla saada minäpystyvyyttä lisättyä. Tähän voi auttaa jokin hokema, jolla hyväksyy itsensä pelottavassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opamox auttaa. Noita olen syönyt kahvikuppineuroosiin, sairaalloiseen jännittämiseen josta seuraa käsien vapinaa, äänen tärinää puhetta pitäessä ja pään ja oikeastaan koko kropan vapinaa, niin tasan 25 vuotta. Tuon lääkkeen kanssa ei ole minkäänlaista jännittämistä havaittavissa. Jos en aikoinaan olisi sitä alkanut käyttämään, olisin varmuudella todella syvästi alkoholisoitunut sairaseläkeläinen.

Joten kaikki moralisoijat, antakaa vaan palaa. Itse kuitenkin koen, että mieluummin syön näitä lääkkeitä lopun elämääni, kuin että lopettaisin elämisen. T. Keskisuuren yrityksen johtaja.

Mäkin käyttäisin mielelläni tollasia ja lievittäisin ahdistustani mut ei oo koskaan annettu. Toinen toistaan hyödyttömämpiä mielialalääkkeitä vaan annetaan. T. pitkäaikaistyötön

Kohdallesi on osunut ammattitaidottomia lääkäreitä, jotka eivät tiedä elämän realiteeteista yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Olen joutunut vaihtamaan lääkäriä n. 8 kertaa, kun edelliset ovat lopettaneet kirjoittamisen tietämättömyyttään. Yleensä he ovat olleet nuoria ja aina naislääkäreitä, ei oikein mitään elämänkokemusta takana. Nykyään hyvä lääkäri, vanhempi herrasmies ja erittäin hyvin perillä näistä asioista. Silloin kun hänen potilaaksi olen alkanut, en ollut johtajatasolla, joten jätetään tämä sinun purkauksesi ihan omaan arvoonsa. T. Keskisuuren yrityksen johtaja. 

Kuinka lääkärit viitsii määrätä enää kun annostuksesi on aika reilu? Yksityiseltä näitä saat? Riippuvuus on jo varmasti kun päivittäin näitä syöt, mutta ei se mitään jos lääkkeitä saat säännöllisesti eikä annostus nouse. Kokeilitko missään vaiheessa muita lääkkeitä? Mitä tarkalleen ottaen nuo lääkärit sanoivat Opamoxin käytöstäsi?

Vierailija kirjoitti:

Lääkityksestä ei ole ainakaan kirjan Psykiatria, Isometsä (2014) mukaan hyöytä kuin laaja-alaisessa sosiaalisten tilanteiden pelossa ja silloinkin vain vähän. Psykoterapiasta on enemmän näyttöä eikä psykoterapiasuuntauksella vaikuta olevan juurikaan merkitystä. Tärkeintä on lisätä mentalisaatiokykyä.

Paras tapa selättää sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriä on pelon kohtaaminen. Vähän sama kuin altistumisterapiassa. Pitää uskaltaa ottaa se ensiaskel ja mentalisaation avulla saada minäpystyvyyttä lisättyä. Tähän voi auttaa jokin hokema, jolla hyväksyy itsensä pelottavassa tilanteessa.

Et näköjään oikein ymmärrä itsekään ristiriitaa kirjoituksessasi. Mitä veikkaat, jos olisin vaikka Mercedes Benzin automyyjä, niin kumpaa sä luulet, että kehuisin ja suosittelisin, sitä mersua vai bemaria?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkityksestä ei ole ainakaan kirjan Psykiatria, Isometsä (2014) mukaan hyöytä kuin laaja-alaisessa sosiaalisten tilanteiden pelossa ja silloinkin vain vähän. Psykoterapiasta on enemmän näyttöä eikä psykoterapiasuuntauksella vaikuta olevan juurikaan merkitystä. Tärkeintä on lisätä mentalisaatiokykyä.

Paras tapa selättää sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriä on pelon kohtaaminen. Vähän sama kuin altistumisterapiassa. Pitää uskaltaa ottaa se ensiaskel ja mentalisaation avulla saada minäpystyvyyttä lisättyä. Tähän voi auttaa jokin hokema, jolla hyväksyy itsensä pelottavassa tilanteessa.

Et näköjään oikein ymmärrä itsekään ristiriitaa kirjoituksessasi. Mitä veikkaat, jos olisin vaikka Mercedes Benzin automyyjä, niin kumpaa sä luulet, että kehuisin ja suosittelisin, sitä mersua vai bemaria?

Ei sillä ole mitään merkitystä. Tutkimusnäyttö on se joka ratkaisee. Toki lääketiede korostaa lääkkeitä, psykologia psykologiaa ja homeopatia homeopatiaa. Fatka on kuitenkin se, että lääkkeen puute ei voi olla sairauden juurisyy. Mitä sitten tulee neurobiologiaan, niin kaikilla kolmella edellämainitulla voidaan vaikuttaa aivo- kemiaan ja rakenteissa näkyviin volyymeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Olen joutunut vaihtamaan lääkäriä n. 8 kertaa, kun edelliset ovat lopettaneet kirjoittamisen tietämättömyyttään. Yleensä he ovat olleet nuoria ja aina naislääkäreitä, ei oikein mitään elämänkokemusta takana. Nykyään hyvä lääkäri, vanhempi herrasmies ja erittäin hyvin perillä näistä asioista. Silloin kun hänen potilaaksi olen alkanut, en ollut johtajatasolla, joten jätetään tämä sinun purkauksesi ihan omaan arvoonsa. T. Keskisuuren yrityksen johtaja. 

Kuinka lääkärit viitsii määrätä enää kun annostuksesi on aika reilu? Yksityiseltä näitä saat? Riippuvuus on jo varmasti kun päivittäin näitä syöt, mutta ei se mitään jos lääkkeitä saat säännöllisesti eikä annostus nouse. Kokeilitko missään vaiheessa muita lääkkeitä? Mitä tarkalleen ottaen nuo lääkärit sanoivat Opamoxin käytöstäsi?

Ei se viitsimisestä ole kiinni, vaan ammattitaidosta/taidottomuudesta. Vuosia tuli kokeiltua terapioita, SSRI, beetasalpaajat ja noista ssri lääkkeistä n. 4 eri merkkiä. Ei kertakaikkiaan mitään apua. Aikaisemmista lääkäreistä en jaksa kirjoittaa mitään, koska heistä ei ole mitään kirjoitettavaa. Nykyisestä sitä vastoin olisi paljonkin kirjoitettavaa ja pelkästään positiivista. Hän on yksinkertaisesti sanonut, että selvästi tarvitset tätä lääkitystä arjessasi, eikä ole mitään syytä sitä lopettaa. Olen itse sanonut, että ainakin eläkkeelle asti joudun sitä varmasti käyttämään ja lääkäri on asiasta aivan samaa mieltä. Sitten voidaan asiaa miettiä, kun eläkkeelle olen muutaman vuoden päästä siirtymässä.

Eli varmastikin silloin tulen lopettamaan tai reilusti pystyy ainakin vähentämään, koska ei enää ole kokouksia, puheita, päämiestapaamisia, päämiesten luokse matkustamisia pitkin eurooppaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Olen joutunut vaihtamaan lääkäriä n. 8 kertaa, kun edelliset ovat lopettaneet kirjoittamisen tietämättömyyttään. Yleensä he ovat olleet nuoria ja aina naislääkäreitä, ei oikein mitään elämänkokemusta takana. Nykyään hyvä lääkäri, vanhempi herrasmies ja erittäin hyvin perillä näistä asioista. Silloin kun hänen potilaaksi olen alkanut, en ollut johtajatasolla, joten jätetään tämä sinun purkauksesi ihan omaan arvoonsa. T. Keskisuuren yrityksen johtaja. 

Kuinka lääkärit viitsii määrätä enää kun annostuksesi on aika reilu? Yksityiseltä näitä saat? Riippuvuus on jo varmasti kun päivittäin näitä syöt, mutta ei se mitään jos lääkkeitä saat säännöllisesti eikä annostus nouse. Kokeilitko missään vaiheessa muita lääkkeitä? Mitä tarkalleen ottaen nuo lääkärit sanoivat Opamoxin käytöstäsi?

Ei se viitsimisestä ole kiinni, vaan ammattitaidosta/taidottomuudesta. Vuosia tuli kokeiltua terapioita, SSRI, beetasalpaajat ja noista ssri lääkkeistä n. 4 eri merkkiä. Ei kertakaikkiaan mitään apua. Aikaisemmista lääkäreistä en jaksa kirjoittaa mitään, koska heistä ei ole mitään kirjoitettavaa. Nykyisestä sitä vastoin olisi paljonkin kirjoitettavaa ja pelkästään positiivista. Hän on yksinkertaisesti sanonut, että selvästi tarvitset tätä lääkitystä arjessasi, eikä ole mitään syytä sitä lopettaa. Olen itse sanonut, että ainakin eläkkeelle asti joudun sitä varmasti käyttämään ja lääkäri on asiasta aivan samaa mieltä. Sitten voidaan asiaa miettiä, kun eläkkeelle olen muutaman vuoden päästä siirtymässä.

Eli varmastikin silloin tulen lopettamaan tai reilusti pystyy ainakin vähentämään, koska ei enää ole kokouksia, puheita, päämiestapaamisia, päämiesten luokse matkustamisia pitkin eurooppaa jne.

Mukava kuulla. Lopettelehan sitten todella hissukseen bentsot. Pidä huolta itsestäsi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä yritysjohtajan kehuskella lääkkeillään. Mitä korkeammassa asemassa on, sitä helpompi on saada toimivaa apua terveydenhuollosta. Saisit aivan erilaisen kohtelun pitkäaikaistyöttömänä vaikka käyttäytyisit vastanotolla täsmälleen samalla tavalla.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Olen joutunut vaihtamaan lääkäriä n. 8 kertaa, kun edelliset ovat lopettaneet kirjoittamisen tietämättömyyttään. Yleensä he ovat olleet nuoria ja aina naislääkäreitä, ei oikein mitään elämänkokemusta takana. Nykyään hyvä lääkäri, vanhempi herrasmies ja erittäin hyvin perillä näistä asioista. Silloin kun hänen potilaaksi olen alkanut, en ollut johtajatasolla, joten jätetään tämä sinun purkauksesi ihan omaan arvoonsa. T. Keskisuuren yrityksen johtaja. 

Kuinka lääkärit viitsii määrätä enää kun annostuksesi on aika reilu? Yksityiseltä näitä saat? Riippuvuus on jo varmasti kun päivittäin näitä syöt, mutta ei se mitään jos lääkkeitä saat säännöllisesti eikä annostus nouse. Kokeilitko missään vaiheessa muita lääkkeitä? Mitä tarkalleen ottaen nuo lääkärit sanoivat Opamoxin käytöstäsi?

Ei se viitsimisestä ole kiinni, vaan ammattitaidosta/taidottomuudesta. Vuosia tuli kokeiltua terapioita, SSRI, beetasalpaajat ja noista ssri lääkkeistä n. 4 eri merkkiä. Ei kertakaikkiaan mitään apua. Aikaisemmista lääkäreistä en jaksa kirjoittaa mitään, koska heistä ei ole mitään kirjoitettavaa. Nykyisestä sitä vastoin olisi paljonkin kirjoitettavaa ja pelkästään positiivista. Hän on yksinkertaisesti sanonut, että selvästi tarvitset tätä lääkitystä arjessasi, eikä ole mitään syytä sitä lopettaa. Olen itse sanonut, että ainakin eläkkeelle asti joudun sitä varmasti käyttämään ja lääkäri on asiasta aivan samaa mieltä. Sitten voidaan asiaa miettiä, kun eläkkeelle olen muutaman vuoden päästä siirtymässä.

Eli varmastikin silloin tulen lopettamaan tai reilusti pystyy ainakin vähentämään, koska ei enää ole kokouksia, puheita, päämiestapaamisia, päämiesten luokse matkustamisia pitkin eurooppaa jne.

Tässä on sellainen ikävä tendenssi, että selvästi tärkein asia kohdallasi olisi päästä eroon oravanpyörästä ja sen aiheuttamasta stressistä, mutta pyristelet nyt oravanpyörässä lääkkeiden avulla. Hyvin monet kaltaisesi ajavat täysillä seinään sitten kun kropasta jokin pettää, tyypillisesti sydän. Eli mieleen stressin aiheuttamia haittoja saat peitettyä lääkityksellä ja copingilla (minäpystyvyydellä), mutta muita stressin aiheuttamia tuhoja muualla kehossasi ei voi estää millään muulla kuin irtaantumalla stressitekijöistä. Et olisi ensimmäinen paljon matkustava "pilleristi", joka viedään lentokentältä suoraan teholle ja sitä kautta ruumishuoneelle.

- Eri

<3