Ei kukaan jaksa tälläisiä eristäytymistä pidemmän päälle

Tylsäähän tämä on mutta pakko jaksaa. Väittäköön kotona viihtyvät mitä tahansa, tämä on hyvin monelle tylsääkin tylsempää.

Tämä palstakin on täynnä ilkeitä ihmisiä. Onko täällä aina tällaista? Vai johtuuko tästä tylsyydestä?

Vierailija kirjoitti:

Jaksoiko kukaan sotaa montaa vuotta? Ei varmaan, mutta pakko oli.

Ei ole oikein verrattavissa tautiin , koska sotahan  oli (ja on aina) ihan 100% :sti vain  ihmisten toiminnasta johtuvaa  JA myös IHMISTEN JATKAMAA toimintaa sinä aikana.

Virus, sen sijaan,  on varmaankin saattanut alkuaan  levitä jostain ihmisten toimista ja toiminnasta  ( tai niiden puutteesta) johtuen, mutta kun epidemia siitä  kerran on ns. lähtenyt liikkeelle,  niin minkään maan esim. teollisuuden koko kapasiteetti ei toimi kolmessa vuorossa vuorokauden ympäri sen leviämisen tehostamiseksi, eivätkä tiedemiehet ( ja -naiset) työskentele kehittääkseen valtiolleen ja maalleen vain lisää keinoja virusten määrän moninkertaistamiseksi ja tartuttamismuotojen lisäämiseksi tehdäkseen siitä vielä salakavalammin, herkemmin ja nopeammin tarttuvaa tautia jotta sitä olisi aina vain vaikeampaa edes havaita ja tunnistaa.

Sotahan  on näet periaatteeltaan aina vain   jotain ihmisten toimintaa joitain toisia ihmisiä vastaan ja suuntautuu heidän tuhoamisekseen mahdollisimman tehokkaasti  .

Taistelu virusta, eli siis koko ihmiskunnan vihollista  vastaan on paremminkin yhdistää kaikkien maiden ihmisiä yhteisrintamaan sitä vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin ja tieteessä yritetään suunnitella kansainvälisin ponnistuksin rokotetta sitä vastaan.

En ymmärrä näitä kommentteja pullamössöstä tai heikosta aineksesta. Kaikilla on niin erilainen tilanne kotona. Onhan se ihan eri asia olla kotona etätöissä, lomalla, lomautettuna tai irtisanottuna. Irtisanominen töistä voi aiheuttaa kriisin ja surun, josta selviytymiseen voi mennä pitkäkin aika. Siitä ei välttämättä selviä ilman ammattiapua. Joillakin ei ole ystäviä, perhettä tai läheistä sukua ja ainoat tutut löytyvät töistä tai harrastuksesta. Jollakin on voinut olla lieviä mielenterveysongelmia jo ennestään, mutta työ on pitänyt joten kuten kasassa. Yksin ollessa on aikaa ajatella itseään ja sitten romahtaa. 

Kyllä minustakin tuntuu välillä, että seinät kaatuvat päälle, ja minä sentään olen kotona viihtyvä introvertti. Normaalioloissa viihdyn pitkiäkin aikoja yksin ja saan aikani kulumaan lukemalla, kutomalla, ulkoilemalla tai kaappeja siivoamalla. Mutta tämä tilanne on niin erilainen, koska töiden jatkumisesta ei ole mitään tietoa ja muutenkin minulla on ollut vaikea tilanne töihin liittyen jo pitkään. Yt-uhka oli viimeinen pisara jaksamisessa. 

2 aivan eri asiaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksoiko kukaan sotaa montaa vuotta? Ei varmaan, mutta pakko oli.

Ei ole oikein verrattavissa tautiin , koska sotahan  oli (ja on aina) ihan 100% :sti vain  ihmisten toiminnasta johtuvaa  JA myös IHMISTEN JATKAMAA toimintaa sinä aikana.

Virus, sen sijaan,  on varmaankin saattanut alkuaan  levitä jostain ihmisten toimista ja toiminnasta  ( tai niiden puutteesta) johtuen, mutta kun epidemia siitä  kerran on ns. lähtenyt liikkeelle,  niin minkään maan esim. teollisuuden koko kapasiteetti ei toimi kolmessa vuorossa vuorokauden ympäri sen leviämisen tehostamiseksi, eivätkä tiedemiehet ( ja -naiset) työskentele kehittääkseen valtiolleen ja maalleen vain lisää keinoja virusten määrän moninkertaistamiseksi ja tartuttamismuotojen lisäämiseksi tehdäkseen siitä vielä salakavalammin, herkemmin ja nopeammin tarttuvaa tautia jotta sitä olisi aina vain vaikeampaa edes havaita ja tunnistaa.

Sotahan  on näet periaatteeltaan aina vain   jotain ihmisten toimintaa joitain toisia ihmisiä vastaan ja suuntautuu heidän tuhoamisekseen mahdollisimman tehokkaasti  .

Taistelu virusta, eli siis koko ihmiskunnan vihollista  vastaan on paremminkin yhdistää kaikkien maiden ihmisiä yhteisrintamaan sitä vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin ja tieteessä yritetään suunnitella kansainvälisin ponnistuksin rokotetta sitä vastaan.

Vaikka periaatteessa onkin kyse täysin eristä asiasta, on molempia kuitenkin pakko jaksaa. Sitä ei käy kieltäminen.

2 aivan eri asiaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksoiko kukaan sotaa montaa vuotta? Ei varmaan, mutta pakko oli.

Ei ole oikein verrattavissa tautiin , koska sotahan  oli (ja on aina) ihan 100% :sti vain  ihmisten toiminnasta johtuvaa  JA myös IHMISTEN JATKAMAA toimintaa sinä aikana.

Virus, sen sijaan,  on varmaankin saattanut alkuaan  levitä jostain ihmisten toimista ja toiminnasta  ( tai niiden puutteesta) johtuen, mutta kun epidemia siitä  kerran on ns. lähtenyt liikkeelle,  niin minkään maan esim. teollisuuden koko kapasiteetti ei toimi kolmessa vuorossa vuorokauden ympäri sen leviämisen tehostamiseksi, eivätkä tiedemiehet ( ja -naiset) työskentele kehittääkseen valtiolleen ja maalleen vain lisää keinoja virusten määrän moninkertaistamiseksi ja tartuttamismuotojen lisäämiseksi tehdäkseen siitä vielä salakavalammin, herkemmin ja nopeammin tarttuvaa tautia jotta sitä olisi aina vain vaikeampaa edes havaita ja tunnistaa.

Sotahan  on näet periaatteeltaan aina vain   jotain ihmisten toimintaa joitain toisia ihmisiä vastaan ja suuntautuu heidän tuhoamisekseen mahdollisimman tehokkaasti  .

Taistelu virusta, eli siis koko ihmiskunnan vihollista  vastaan on paremminkin yhdistää kaikkien maiden ihmisiä yhteisrintamaan sitä vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin ja tieteessä yritetään suunnitella kansainvälisin ponnistuksin rokotetta sitä vastaan.

Aika moni sitä tautia on "tahallaan" levittänyt.

Terveisiä ulkomailta. Me olemme mieheni kanssa olleet nyt 3 viikkoa eristyksissä. Ei tee tiukkaakaan, hyvin voidaan jatkaa. Katsotaan, koska hallitus päättää, että koronauhka ei ole enää liian suuri.

Olen tottunut olemaan yksin ja viihdynkin ihan hyvin.

Mutta kuten joku sanoi, ttä on otettu pois se valinnanvapaus.

Vaikka olisin ennen ollut vaikka pari, kolme päivänäkin, jopa viikon ihan kotona, niin sitten kuitenkin joskus haluan lähteä hetkeksi jonnekin ulos.

Kirjastoon, uimaan, kirpparille, kaverille, jonnekin yhteiseen toimintaan, karaokeen jne. Oli joku syy lähteä ja päämäärä minne mennä.

Nyt on ainoa mennä kävelemään ilman päämäärää tai kauppaan, harvoin käyn muutenkaan apteekissa.

Ne joilla nyt on työ, opiskelu tai perhe löytyy aina muutakin ideaa kuin viettää pelkkää vapaa-aikaa.

Kun on jo ennen tätä tarpeeksi ollut sitä vapaata aikaa, kylliksi levännyt ja ei ole univelkaa, koti melko siisti ja paikat kunnossa niin päivät ovat joskus tosi pitkiä. Ei huvita turhanpäiväistä nyppiä ja keksiä. Tekemistä ei riitä millään kotona, koko päivää ei jaksa lukea tai katsoa telkkua, eikä olla netissäkään. Ympäriinsä ei huvita tuntikausia ulkona kävellä kun ei ole autoa mennä jonnekin kauemmaksi.

Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä joilla on samoin.

Vierailija kirjoitti:

Tylsäähän tämä on mutta pakko jaksaa. Väittäköön kotona viihtyvät mitä tahansa, tämä on hyvin monelle tylsääkin tylsempää.

Tämä palstakin on täynnä ilkeitä ihmisiä. Onko täällä aina tällaista? Vai johtuuko tästä tylsyydestä?

Kyllä minä tietysti tuon ymmärrän olevan totta, vaikka käytännössä minun onkin sitä mahdoton ymmärtää. Tuntuu vain hämmentävältä, että oma koti tuntuisi jotenkin ahdistavalta ja tylsältä. Olen toki melkoinen introvertti, joten muiden seuraa en niin osaa kaivatakaan. Kaipa se selittää näkemyseron.

Ihanaa kun saa vihdoinkin levätä kunnolla! Työni on kiireistä ryntäilyä kaiket päivät. Mies on jo eläkkeellä ja nyt saamme viettää rauhassa aikaa yhdessä. Mulle oikein tervetullut lepo ja rentoutusaika.

Katselkaa vaikka dokkareita keskitysleireiltä selvinneistä. Laittaa asiat kummasti perspektiiviin.

Tähän mennessä ei ole ahdistanut kun ollut etätöitä. Muutaman viikon päästä nekin loppuvat. Saa totutella tähän pidemmän päälle, siihen että talous nousee, menee niin pitkään, että tuskin enää työllistyn. Tässä tilanteessa tuskin kukaan palkkaa uutta väkeä. Onneksi on perhe, ainakin vielä. Työt olleet käytännössä ainoa sosiaalinen kontakti mitä on ollut, kun ystäviä ei ole koskaan vaikka sellaisia olen yrittänyt löytää. Viihdyn kyllä hyvin yksin, mutta kun olen tottunut tekemään töitä, niin tieto siitä, että kohta olen totaalisen hyödytön ja rahaton ahdistaa aivan suunnattomasti. Jos ei olisi lapsia, olisin aivan valmis narun jatkoksi jo nyt. Taidan tehdä hoitotahdon koronan varalta, perussairaana se hyvällä säkällä voisi viedä hengen ja olisi kaikille kivempi että kuolisin johonkin sairauteen kuin oman käden kautta. Ja ennenkuin kukaan väittää etten ota tautia tosissani, niin olen kyllä noudattanut kaikkia suosituksia. Mutta jos tämän nyt on jotakuinkin koko väestö käytävä läpi, niin voin olla vapaaehtoinen. On tämä elämä kyllä syvältä. :(

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tämä on vaikeaa, kun ei saa nähdä kavereita eikä kukaan osaa kertoa, milloin seuraavan kerran on ikäistään leikkiseuraa. Synttärit on peruttu, kaverin synttärit peruttu, loma peruttu. Kyllä me aikuiset kestämme ja ymmärrämme, mutta hän ei.

Mä ymmärrän lastasi. Kuulun siihen sukupoveen, joka vielä sairasti sikotaudit, vihurirokot, tuhkarokot ja vesirokot. Muistan ihan hyvin, millaista oli, kun tauti oli itsellä lievänä, mutta minnekään ei saanut mennä eikä ketään saanut tavata. Siihen aikaan vanhemmatkaan eivät pahemmin viihdyttäneet lapsiaan vaan itse piti keksiä itselleen tekemistä. Eikä tullut telkkaristakaan aamusta iltaan lastenohjelmia. Olihan se myös kurjaa, kun omat tai kaverin synttärit oli peruttu. Kun itse oli terve, kaverit olivat vuorostaan sairaina. Eikä sille voinut mitään. Oli vaan pakko kestää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tämä on vaikeaa, kun ei saa nähdä kavereita eikä kukaan osaa kertoa, milloin seuraavan kerran on ikäistään leikkiseuraa. Synttärit on peruttu, kaverin synttärit peruttu, loma peruttu. Kyllä me aikuiset kestämme ja ymmärrämme, mutta hän ei.

Lapsille on myös hyvä opettaa pettymistä. Vaikka nyt tuntuisikin pahalta, niin se kannattaa pitkällä tähtäimellä. Siinä oppii myös arvostamaan sitä, mitä jo on, eikä ota kaikkea itsestäänselvyytenä.

Kyllä, olen samaa mieltä. Pettymykset kuuluu elämään. 5-vuotias ei kuitenkaan omaa samanlaista ymmärrystä kuin aikuinen. Kaverisuhteet ovat myös erilaisia. Minä aikuisena voin viestitellä ja puhua ystäville. Tuonikäinen lapsi ei saa videopuhelusta irti sitä, mitä aidosta leikkiseurasta. Monta kuukautta tällaista on pienelle lapselle vaikeaa eikä se muuksi muutu, vaikka kuinka kerrottaisi, että tähän kuolee ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jaksanut jo lähes 40v.

Sinulta ei nyt kysytty.

Vierailija kirjoitti:

Olen tottunut olemaan yksin ja viihdynkin ihan hyvin.

Mutta kuten joku sanoi, ttä on otettu pois se valinnanvapaus.

Vaikka olisin ennen ollut vaikka pari, kolme päivänäkin, jopa viikon ihan kotona, niin sitten kuitenkin joskus haluan lähteä hetkeksi jonnekin ulos.

Kirjastoon, uimaan, kirpparille, kaverille, jonnekin yhteiseen toimintaan, karaokeen jne. Oli joku syy lähteä ja päämäärä minne mennä.

Nyt on ainoa mennä kävelemään ilman päämäärää tai kauppaan, harvoin käyn muutenkaan apteekissa.

Ne joilla nyt on työ, opiskelu tai perhe löytyy aina muutakin ideaa kuin viettää pelkkää vapaa-aikaa.

Kun on jo ennen tätä tarpeeksi ollut sitä vapaata aikaa, kylliksi levännyt ja ei ole univelkaa, koti melko siisti ja paikat kunnossa niin päivät ovat joskus tosi pitkiä. Ei huvita turhanpäiväistä nyppiä ja keksiä. Tekemistä ei riitä millään kotona, koko päivää ei jaksa lukea tai katsoa telkkua, eikä olla netissäkään. Ympäriinsä ei huvita tuntikausia ulkona kävellä kun ei ole autoa mennä jonnekin kauemmaksi.

Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä joilla on samoin.

Valinnanvapaus on suurin menetys.

Olen työtön joten sinällään maailmani ei tästä muutu ja yksinäinen. Nyt ei vaan voi lukea lehtiä kirjastossa eikä vain olla ihmisten ilmoilla kun muutenkaan juttukumppania ei ole.

Onkohan jossain korona-puhelin johon saisi soittaa ja jutella edes jonkun kanssa? Ahdistaa tää tilanne tosi paljon.

Saahan kuitenkin ulkoilla, ainakin vielä, miksei ihmiset tee sitä, kun alkaa liikaa päätä puristaa?

Vierailija kirjoitti:

Saahan kuitenkin ulkoilla, ainakin vielä, miksei ihmiset tee sitä, kun alkaa liikaa päätä puristaa?

Ulkoilen päivittäin, mutta tylsäksi käy ravata samoja polkuja päivästä ja viikosta toiseen. Olen näköjään niin tottunut siihen, että ulkoilen ympäri kaupunkia enkä vain kotinurkilla. Merenrantaa kaipaan aivan erityisesti. Autottomana ulkoilu rajoittuu nyt siihen, minne jaksaa kävellä ja sieltä pitää jaksaa vielä poiskin. Mutta joo, onneksi saa edes ulkoilla.

Tuli sellainen olo kommenteista, että omaan erinomaisuuteensa tukehtuvilla on vähintäänkin kumppani, usein myös lapsia. Kokeilkaapa olla yksin karanteenissa ja vielä etätöissä ilman mitään videokokouksia. Syöt yksin, ulkoilet yksin, asut kerrostalossa, jossa ei voi tehdä pihahommia jne. Saattaa mieli muuttua.

Mä joudun käymään kodin ulkopuolella töissä.

Nyt pari vapaapäivää. Tekemistä olisi enemmän kuin jaksan tehdä.

Normaalit kotityöt, tavallista tarkempi kodin puhdistus, lisääntynyt ruuanlaittotarve vie aikaa.

Lisäksi olen maalannut, huonekalun ja taulun.

Haluaisin ehtiä siivota vaatehuoneen, järjestellä lasten huoneet, lukea, katsella leffoja, pelata lasten kanssa, liikkua luonnossa, eli tekemistä riittää. Minä nauttisin karanteenista.

Vierailija kirjoitti:

Tuli sellainen olo kommenteista, että omaan erinomaisuuteensa tukehtuvilla on vähintäänkin kumppani, usein myös lapsia. Kokeilkaapa olla yksin karanteenissa ja vielä etätöissä ilman mitään videokokouksia. Syöt yksin, ulkoilet yksin, asut kerrostalossa, jossa ei voi tehdä pihahommia jne. Saattaa mieli muuttua.

Komppaan. Hajottaa tää tilanne.

Tossa yksi taas huohottaa kun on niin paljon tekemistä ettei kerkeä, ei kerkeä. Ahaa, no ookoo. Se on sun elämäsi jonka olet valinnoillasi päässyt tekmään.

Mun elämään yrityksestä huolimatta ei ole siunaantunut miestä lapsista puhumattakaan. Ystävät jäi kotipaikkaan ja täältä ei ole uusia löytynyt. Etätöissä minäkin ja kerrostalossa.