Onko joku muu alkanut syvästi vihaamaan kissojaan lasten syntymän jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-vaimo muuttui lasten synnyttyä hulluksi. Muun muassa kissoja kohtaan. Kun toinen kuoli, hullu otti kaksi uutta pentua vain saadakseen syyn raivota ja huutaa päivittäin. Erossa kissat jäi mulle.

Se oli varmasti se ex, jonka takin annoit nykyiselle vaimollesi ja joka oli epetto tekemään saunapuita?

Ei, se oli eri ex, tuo ex oli hyvä ja lempeä kissojen hoitaja ja eläinten käsittelijä. Nykyinen suuttui jostain syystä, kun kerroin tästä. Nykyään puhun vai hullusta exästä.

En ikinä voisi alkaa kissoja vihata. Meille tui kissa, kun odotin viidettä lastamme, Kissa oli alusta asti mulle tärkeä eikä sen tärkeys vähentynyt yhtään odotuksen edetessä ja vauvan synnyttyä. Kissa kuoli viime kesänä 18-vuotiaana ja vieläkin kaipaan sitä. 

Jep,mulla on ollut samoja oireita, tosin ei noin voimakkaasti. Toinen (äänekkäämpi) kissa erityisesti hivelee hermoja.

Tää ei kuitenkaan oo mitenkään pysyvä olotila vaan tykkään edelleen myös paijata ja hoitaa kissojamme. Uskon että kaipaan vain hiljaisuutta ja sitä ettei joku olisi koko ajan vailla jotain, ehkä seassa on myös huonoa omaatuntoa, kun ei ole enää niin paljon aikaa kissoille.

Toivottavasti tilanne helpottaa ja koeta olla välittämättä joistain näistä vastauksista.

Kissa uuteen kotiin, lapset tuo arkeen paljon vastuuta ja se on väsyttävää, ei ole mitään ihmeellistä jos ei sen lisäksi jaksa kuunnella eläimen tarpeita. Lemmikkien ja lasten yhdistämiseen vaaditaan sellainen luonne, että eläin tuo iloa, eläintä ei hommata vaan lapselle, vaan koko perheelle, jolloin sen hoidosta kannetaan vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Kissalle löytyy varmasti välittävä koti.

Tiedätkö paljonko kissoja on ilman kotia? Miksi haluatte ap:n kissan, kun kodittomia kissoja on pilvin pimein ja osa joudutaan lopettamaan. Jos kissasta huolehditaan niin ei se kissa ap:n tunteista kärsi. Kissa voi olla rakas lapsille ja elää ihan hyvää elämää vaikka ap olisi entinen kissa ihminen.

Ymmärrän ap:ta. Lasten saamisen jälkeen suhde lemmikkeihin monesti muuttuu. Ehkä olet ap lasten kanssa liian tiukilla?

Tiedän yhden 3 lapsen äidin joka pitää kissaansa äitinsä luona. Käy kissaa sääliksi.

Nyt on vika ihan jossain muualla kuin kissassa. 

Ensinnä, luovuta kissa jollekulle joka osaa sitä rakastaa. Sen jälkeen hankkiudu hoitoon ja selvitä, mikä sinua äitiydessä noin kovasti harmittaa. Ei nimittäin ole kissa syynä tuohon tunteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vika ihan jossain muualla kuin kissassa. 

Ensinnä, luovuta kissa jollekulle joka osaa sitä rakastaa. Sen jälkeen hankkiudu hoitoon ja selvitä, mikä sinua äitiydessä noin kovasti harmittaa. Ei nimittäin ole kissa syynä tuohon tunteeseen. 

Nimenomaan. Kissa ei edes vaadi paljoa. Rapsutuksia, leikkiä, siistiä hiekkalaatikkoa ja hyvää ruokaa. Jos tämän takia luopuu kissasta niin on kyllä outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kissalle löytyy varmasti välittävä koti.

Tiedätkö paljonko kissoja on ilman kotia? Miksi haluatte ap:n kissan, kun kodittomia kissoja on pilvin pimein ja osa joudutaan lopettamaan. Jos kissasta huolehditaan niin ei se kissa ap:n tunteista kärsi. Kissa voi olla rakas lapsille ja elää ihan hyvää elämää vaikka ap olisi entinen kissa ihminen.

Ymmärrän ap:ta. Lasten saamisen jälkeen suhde lemmikkeihin monesti muuttuu. Ehkä olet ap lasten kanssa liian tiukilla?

Ymmärrän koirasta luopumisen (koulutus, ulkoilu, rotukohtaiset tarpeet) mutta en kissasta.

Heräsit vaan kissapsykoosistasi, ei siinä kummempaa. Se on vaan eläin, kannattaa nyt hyväksyä se asia vaan. Ehkä alat nauttia taas lemmikkiharrastuksesta, kun vähän armahdat itseäsi, niin ei sentään pois tarvitse kissaa antaa.

Äläkä välitä näistä hysteerikoista, niillä on aivan epäterve parisuhde niiden kissojensa kanssa.

Voi että kun saisin oman kissan :( meillä on 2 pientä lasta mutta itsellä on paha allergia. Harmittaa niin paljon..

Te joilla ei ole allergiaa mutta luovutte niinkin helposta ja ihanasta lemmikistä niin... olen mielummin hiljaa.

Harmittaa niin paljon. Tilaa ja rakkautta olisi mutta en saa enää henkeä kissojen lähellä.. jos se kissarokotus keksitään niin OTAN 100% sen.

Vierailija kirjoitti:

Heräsit vaan kissapsykoosistasi, ei siinä kummempaa. Se on vaan eläin, kannattaa nyt hyväksyä se asia vaan. Ehkä alat nauttia taas lemmikkiharrastuksesta, kun vähän armahdat itseäsi, niin ei sentään pois tarvitse kissaa antaa.

Äläkä välitä näistä hysteerikoista, niillä on aivan epäterve parisuhde niiden kissojensa kanssa.

Oletko yksinäinen?

kaverille kävi, kun kysyi kummiksi kieltäydyin

Hanki itsellesi apua ja kissallesi parempi koti. Minä en alkanut vihaamaan kissojamme, mutta kun olin väsymyksestä sekaisin ja romahduspisteessä, niin en jaksanut huolehtia niistä kunnolla tai hoidin kyllä pakolliset ruokinnat, lääkitykset ja kuivitukset, mutta voimia ei riittänyt enää paijailuun ja silittelyyn. Se meni ohi, kun sain voimani takaisin ja pääsin taas jaloilleni.

Vaikuttaa siltä, että olet niin uupunut lapsiperhearjesta, että et jaksa kissaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsit vaan kissapsykoosistasi, ei siinä kummempaa. Se on vaan eläin, kannattaa nyt hyväksyä se asia vaan. Ehkä alat nauttia taas lemmikkiharrastuksesta, kun vähän armahdat itseäsi, niin ei sentään pois tarvitse kissaa antaa.

Äläkä välitä näistä hysteerikoista, niillä on aivan epäterve parisuhde niiden kissojensa kanssa.

Oletko yksinäinen?

En. Tykkään ihmisistä ja minulla perhe jne. Kuinka niin?

Olen kuullut monenkin äidin sanovan, ettei jaksaisi enää hoitaa lemmikkieläimiä vauvan synnyttyä. Kai se hoivavietti kohdistettiin lemmikkiin ennen lasta ja jaksaminenkin on rajallista. Ei ehkä kannata hankkia lemmikkieläimiä vauvavaiheeseen, vaan vasta sitten, kun lapset kasvavat ja tykkäävät vuorostaan lemmikeistä. Itsekin jaksat taas rakastaa koko kööriä.

käly oli just tollanen paskiainen....ostin kissat heiltä. en hoida heidän lapsia, ja nyt itkee kun kukaan ei auta lasten kanssa

Minä annoin kissan pois kun hyökkäsi sitterissä makaavan lapsen päälle sähisten ja kynsien. Onneksi oli toppapuku päällä vauvalla.

Eläin on aina eläin. Mutta en minä vihaa tuntenut, surua ja neuvottomuutta kylläkin.

Kyllä minäkin lapsen saannin jälkeen huomasin kissan ärsyttävän helpommin mitä ennen. Vähät unet ja uusi tilanne äitinä varmasti vaikutti paljonkin asiaan. Ennen ei niin kamalasti haitannut herätä yöllä kissan pudottaman tavaran räminään tai muuhun sekoiluun, mutta sitten kun heräili muutenkin, niin ärsytyskynnys laski huomattavasti. Ja suhde kissaan muuttui. Ennen inhimillistin sitä aivan tosissani, lapsen myötä siitä tuli ”vain” eläin, vaikkakin siis edelleen oli tosi tärkeä ja huolta siitä pidinkin. Että en nyt ihan kissan jokaista liikettä ja ääntä dissannut, mutta suhtautuminen kyllä muuttui enkä edes pidä sitä kovin outona.