Onko joku muu alkanut syvästi vihaamaan kissojaan lasten syntymän jälkeen?

Voisi ajatella että ne lapset inhottaa enemmän. Kannattaa hankkia eläimille rakastava koti jos tunnet noin.

Itselläni kissa tipahti ”toiseen kategoriaan” lapsen synnyttyä. Kissa ei saanut enää tulla makuuhuoneeseen ja varmaan sylittely väheni.

Tajusin sen olevan normaalia.

Mutta sitä kesti joitakin kuukausia, ja sitten kissan status perheessä taas nousi. Lapsikin oppi arvostamaan eläimiä, kissaa lapsi ei koskaan kiusannut.

Nyt se rontti on kissojen taivaassa, kuoli vanhuuteen. Ikävä on.

Hei AP, täällä yksi vastaavilla tuntemuksilla. Älä välitä ikävistä kommenteista.

Itse ajattelen, että tuntemuksemme on todennäköisesti aika luonnollinen reaktio äidiksi tulleelle ihmiselle. Meitä on siis muitakin, mutta eihän tästä tietysti voi kenellekään puhua.

Tervetuloa alapeukut. ;)

Fokus muuttuu kun lapset syntyy. Itselleni inho tuli typerää miestä kohtaan, enkä ikinä koskaan enää halunnut hänen koskevan minuun. Erosimme kun lapsi oli 7kk. Kissan otin kun lapsi oli 4-vuotias, ja hänetä en ole alkanut ikinä inhoamaan. Ymmärrän kyllä ap:n tunteet, noin voi käydä.

No koirani vitutti suuresti synnytyksen jälkeen ja myös jotenkin pelkäsin sitä (primitiivinen reaktio?) mutta tunteet kyllä tasottui siitä. Ollaan hyvää pataa taas. Normaalia.

Kiitos rehellisyydestäsi. Toivottavasti se tarkoittaa myös vastuullisuutta siinä mielessä, ettet ala purkamaan omaa sisäistä vihaasi lemmikkieläimeen eli kissaasi. Toki ymmärrät itsekin, että eläimen pahoinpitely on rikos jo lainkin mukaan ja tajuat hommata kissallesi uuden kodin ennen, kuin kovennat otteitasi. Kissahan on täysin omistajansa armoilla niin hyväsässä kuin pahassakin, eikä voi osalleen mitään. Toki ymmärrät myös sen, että tuo sisäinen vihasi ei häviä mihinkään, vaikka luopuisit kissaastasi, vaan etsii uuden purkupaikan joita usein ovat ne lähimmät ihmiset. Sinä olet vastuussa kissasi hyvinvoinnista ja velvollinen hoitamaan kissasi elinolot siihen malliin, ettet tuota kissalle tarpeetonta kärsimystä. 

Sinuna antaisin kissat pois, vaikka kyseessä olisikin hetkellinen hormonaalinen muutos tai synnytysmasennus, pelkään että kissa aistii vihasi ja saattaa pian alkaa käyttäytymään sinua tai muuta perhettä kohtaan erittäin ikävästi. Varmasti löytyy helposti rakastava koti. 

Sentään myönnät tunteesi ja uskallat niistä puhua.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas rakastan kissaamme entistä enemmän nykyään. Ihana miten haluaa suojella lasta ja nukuttaa sitä! Illalla viimeisenä lapsen vieressä, aamulla ekana kattomassa sitä. Vihatkaa vihaajat sen minkä haluatte, mutta voi ihanuus <3

Meillä kanssa kissat ihastuivat vauvaan. Nukkuvat aina vieressä ja jos vauva käy itkemään enkä heti ehdi paikalle tulee toinen kissoista ilmoittamaan asiasta hädissään ja katsoo mua silleen et "nyt nainen, tee jotain! Vauva itkee!"

Minua alkoi jotenkin inhottamaan tuo avaus.. Eläinparka. Tuli mieleen eläinrääkkääjät, jotka kiusaavat lemmikkejään ja purkavat omaa pahaa oloaan suojattomiin eläimiin.  Tee palvelus koko perheelle ja etsi kissalle uusi koti. 

Olen pettynyt siihen miten ilkeitä ja lapsellisia ihmiset ovat kun näitä kommentteja lukee. :/ Mulla ei edes ole lapsia (eikä varmaan tulekkaan) mutta silti jopa minä tiedän tämän;

Aloittajan tunteet ovat normaaleja, kaikille ei näin käy, mutta toiset alkavat inhota kissojaan/koiriaan. Se johtuu hormonaalisista syistä ja yleensä menee ajan myötä ohi. Eli se on täysin luonnollista, luontoäidin temppuja oman jälkeläisen suosimiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Miten te voitte riistää kissanpennut oikealta emoltaan? Kysyn vaan..

Meillä emokissa hylkäsi ja torjui tosi rankalla tassulla 16-viikkoisen pentunsa kun lakkasi imettämästä.

Kyllä sitten emoiksi ryhdyimme tuolle suloiselle ressukalle ja suhdetta kesti 18 vuotta :)

Vierailija kirjoitti:

Olen pettynyt siihen miten ilkeitä ja lapsellisia ihmiset ovat kun näitä kommentteja lukee. :/ Mulla ei edes ole lapsia (eikä varmaan tulekkaan) mutta silti jopa minä tiedän tämän;

Aloittajan tunteet ovat normaaleja, kaikille ei näin käy, mutta toiset alkavat inhota kissojaan/koiriaan. Se johtuu hormonaalisista syistä ja yleensä menee ajan myötä ohi. Eli se on täysin luonnollista, luontoäidin temppuja oman jälkeläisen suosimiseksi. 

Olet varmaan oikeassa. Tunteihan saa olla laidasta laitaan ja niin kuuluu ollakin, ihmisiä kun ollaan. Eri asia sitten mihin ne tunnereaktiot johtaa. Onko sillä tavoin aikuinen ihminen jo, että ymmärtää ettei mikään tunne oikeuta purkamaan sitä itseään heikompaan ja suojattomampaan kuten esim. lemmikkiin.

Se kissa pitää sua emonaan. Ihan ilmeisesti ehkäisyvammaisen ei olisi pitänyt hankkia yhtään lasta, mutta onneksi eläinsuojelu voi ottaa kissan ja lastensuojelu lapset.

Ja sitten munanjohtimet solmuun ja voit viettää ihanaa spurguelämää, johon sovit upeasti.

Pitäisi ainakin tajuta, ettei syy ole todellakaan kissan.

Itselläni oli tilanne, jossa laihdutin voimakkaasti terveydellisistä syistä. Painon pudottua minun oli jonkin aikaa vaikea sietää yhtä kissoistamme. Tämä kissa on ylipainoinen ja aina vonkumassa ruokaa. Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen yhteyden.

En lukenut vastauksia. En alkanut vihaamaan kissaa, kun perustin perheen, mutta annoin sen yksin lähistöllä asuvalle äidilleni seuraksi ja minusta se oli kaikille hyvä ratkaisu. Myönnän, että kiinnostus kissaa kohtaan laski lasten myötä, mutta en sentään vihannut. Mutta: kun lapset kasvoivat, minusta tuli taas enempi kissaihminen ja nykyisin meillä on kissakin, koko perheen silmäterä. Ehkä siinä on jotain "biologista", että kiintymys lemmikkejä kohtaan vähenee, kun on omia pieniä lapsia, mutta se ei tietysti oikeuta kaltoinkohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden 3 lapsen äidin joka pitää kissaansa äitinsä luona. Käy kissaa sääliksi.

Taidat puhua minusta, minulla on se kolmen lapsen äidin kissa ja voin takuuvarmasti sanoa, että kissa ei haluaisi enää muuttaa luotani pois.

Tämä kissa on maailman ihanin olento, aina iloinen ja raskaina päivänä ei poistu viereltä.

Ps. minulla, äidillä kolmine lapsineen ja kissalla on hyvät, läheiset välit.

Toivottavasti ymmärrät, että syy ei ole kissan. Vihasi ja ärtymyksesi ei johdu kissasta. Kuten joku jo sanoikin, niin jos et kohdistaisi vihaa viattomaan kissaparkaan, niin vihasi kohteena olisi joku muu.

Ymmärrä edes sen verran, että annat kissasi heti pois, jollekin joka antaa sille hellyyttä ja huolenpitoa. Äläkä enää ikinä ota yhtään lemmikkiä.

Aloittajan reaktio on normaali hormonien temppu, eikä edes hirveän harvinainen. Asia on vaan tabu syystä jonka tästäkin ketjusta näkee. Monet luopuu (mielestäni liian hätäisesti) tässä vaiheessa eläimistään erilaisiin "pitovaikeuksiin" vedoten. Hormoneilla on niin mahtava voima että niiden aiheuttamille tunteille EI VOI mitään, eikä niitä voi etukäteen ennustaa tai päättää miten käy. Se on ihan mahdotonta. Mutta tunne on vain tunne ja käytöksessä tunteiden ei tarvitse näkyä, aikuinen ihminen osaa käyttäytyä asiallisesti ja hoitaa lemmikin vaikkei siitä enää pitäisikään. Aloittaja ei sanonut että olisi kohdellut kissaa kaltoin.

Mä olen sitä mieltä, että kissan pois antaminen olisi huono idea jos sitä vaan jotenkin sietää. Toisin kuin monet täällä huutaa että "kissa löytää rakastavan kodin", niin valitettavasti löytöeläinten kanssa työskennelleenä joudun kertomaan että kaikille kissoille ei valitettavasti löydy rakastavaa kotia, ei edes kotia ylipäätään. Eläintaloista kissanpennut löytävät helposti kodit, koiratkin lähes aina iästä riippumatta, mutta aikuisia terveitä kissoja joudutaan lopettamaan paljon kun niille ei löydy kotia. Eli jos aloittaja jaksaa hoitaa kissaa, niin pitää sen. Varsinkin jos muu perhe tykkää kissasta. Todennäköisesti tulevaisuudessa taas aloittajakin tykkää kissasta. 

Samaa mietin että kissa kannattaa pitää jos vaan mitenkään pystyy. Suomessa hylätään vuosittain yli 20 000 kissaa, ja tuhansia lopetetaan kun ei ottajaa löydy. 

Jos ap tuntee jonkun kissarakkaan ihmisen, niin suosittelen antamaan kissan sinne parempaan kotiin. Siis jos ihan varmasti tietää, että kissa saa hyvää hoitoa ja hellyyttä. Ei tietystikään mihinkään löytöeläintaloon vaan tuttuun, rakastavaan perheeseen.

On vain ajan kysymys milloin ap ensimmäisen kerran lyö tai potkaisee kissaparkaa. Siinäpä sitten hieno esimerkki niille lapsille, miten eläimiä kohdellaan...