Slinda minipillerit
Hei! Onko täällä ketään joka olisi aloittanut nämä uudet Slinda pillerit? Itse aloitin pari viikkoa sitten, koska en migreenini takia voinut jatkaa e-pillereillä. Miten teillä on mennyt Slindojen kanssa?
Kommentit (1254)
Nyt 4 kk takana ja vuotoa ollut koko ajan kahden viikon välein. Järkyttävä masennus, mikään ei tunnu miltään ja itkettää koko ajan. Tosisinaan raivostuttaa eli mielialat vaihtelevat hurjasti. Hiuksia lähtee paljon. Ei taida jatkua minun kohdallani tämä touhu....
Itse kirjoitin viime vuonna tänne fiiliksiäni Slindasta ja silloin itsellänikin ilmeni hengenahdistusta. Pahin kerta oli varmaan se kun tuntui että joku pitäisi raskasta laattaa rintakehän päällä, meinasin mennä tunteesta ihan paniikkiinkin mutta se meni onneksi ohi. Happi aina kulki, mutta rintakehä tuntui ajoittain todella raskaalta ja varsinkin selällään ollessa. Piti oikein tehdä töitä jos halusi kunnolla vetää keuhkot täyteen.
Muutaman kerran heräsin öisinkin alkuvaiheessa ihan outoon puristukseen ja paineeseen vasemmalla rintaa ja kävin lääkärissäkin kohtausten takia. Eivät löytäneet mitään vikaa ja epäilivät sen olleen lähinnä psyykkistä. Pillerit tuntuivat laukaisseen jonkinlaisen ahdistuneisuuden. Menivät onneksi muutaman kuukauden aikana ohi, mutta lopulta lähes vuoden käytön jälkeen lopetin pillerit. Vaihdoin Azaliaan enkä ole mitään radikaaleja oireita näiden kanssa kokenut. Tuntuu hullulta, että katsoin niinkin pitkään läpi sormien kaikenlaista epämääräisyyttä.
No onpas huonoja kokemuksia täällä.
Itsehän sain tämän pillerireseptin juuri tänään käteen enkä kyllä innolla odota mitä oireita se tuo tullessaan. Joskus aikanaan olen kokeillut monenlaisia pillereitä ja hormonikierukkaakin, nyt oli 4 vuotta kuparikierukka, josta tykkäsin kovasti, mutta se aiheutti jatkuvan tulehduskierteen ja gyne nappasi sen tänään pois. Oli muuten ensimmäinen kertani gynellä (tähän asti käynyt vain tk/neuvolalääkärillä) ja oli kauhea kokemus. Hän koilotti kovaan ääneen asiani, ettei varmaan täynnä olevassa odotusaulassa jäänyt kenellekään epäselväksi miksi olin siellä. Muutenkin todella päälle käyvä asenne.
Lisäksi toiveenani on ollut jo pitkään sterilisaatio, koska en halua hormoneita käyttää ja kuparikierukkakaan ei sopinut, mutta hän tyrmäsi toiveeni täysin ja meinasi, ettei niitä naisille Suomessa enää juuri tehdä niiden vakavien haittavaikutusten vuoksi.. ?
No, puoliväkisin jouduin nyt ottamaan tämän Slindapillerin, toinen vaihtoehto olisi kuulemma ollut Kyleena, mutta eiköhän nämä kierukat ala nyt riittämään.. Hän kuitenkin ylisti Slindaa, mitään haittavaikutuksia ei kuulemma ole ja on tutkittu pilleri. Itsehän olin epäileväinen kun kuulin, että on ihan jokin uusi merkki. Esitin huoleni myös mahdollisista veritulppariskeistä, mutta ei kuulemma ole mahdollista näiden pillerien kanssa. Ei kai se auta nyt kun kokeilla ainakin se 3kk näitä ja katsoa jatkoa sitten, mutta nyt kyllä ärsyttää ihan huolella tämän päivän lääkärikäynti..
En ole aloittanutkaan näitä. Paketti on kaapissa toukokuusta saakka. Tein raskaudenkeskeytyksen silloin.
Nyt alkoi ärsyttämään vielä enemmän, kun googlettelin kuinka drospirenoni nimenomaan on aiheuttanut pillereistä johtuvan veritulpan, ja lääkäri juuri vakuutteli kuinka ei ole mahdollista?!
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi ärsyttämään vielä enemmän, kun googlettelin kuinka drospirenoni nimenomaan on aiheuttanut pillereistä johtuvan veritulpan, ja lääkäri juuri vakuutteli kuinka ei ole mahdollista?!
Ei gynen (ja parin muun lääkärin mukaan) mitenkään pysty aiheuttamaan veritulppaa kun rinnalta puuttuu synteettinen estrogeeni. Kuten Yasmin/Yaz/Yasminelle-yhdistelmäpillereissä esimerkiksi on ja joista veritulppia on raportoitu paljonkin..
Kiinnostuneena seuraan muiden kokemuksia Slindan käytön lopettamisesta. Itse päätin juuri muutama päivä sitten lopettaa niiden käytön. Suurin syy on painon kertyminen ilman järkevää syytä. Kahdessa Slinda-vuodessa on tullut 6 kiloa lisää painoa (alkupaino 53 nyt 59) ja kehonkoostumus on muuttunut pehmeäksi. Tänä aikana olen kerännyt myös selluliittia ympäri kehoa ( varsinkin takareisiin), mikä on ihan uusi ilmiö. Jos olin 40 vuotta selluliititon ja hoikka, on tämän muutoksen pakko johtua tästä valmisteesta (vaikka gyne sanoihin, että johtuu vain iästä ja sen muuttamasta aineenvaihdunnasta). Muut elintapani ovat pysyneet ennallaan, ja olen ehkä jopa vähentänyt syömistä, kun vaatteet puristavat.
Epäilen, että tämä tietty progesteroni ei vain sovi minulle. Se tekee saman kuin molemmissa raskauksissani, joissa keräsin myös runsaasti turvotusta ja itselleni epätyypillistä naistyyppistä rasvaa - jonka itsestään raskauksien jälkeen kadotin.
Slinda oli muuten hyvä valmiste anemiani hoitoon, sillä se vei vuodot lähes kokonaan.
Näin ymmärsin kans, mutta silti vaan Slindankin pakkausselosteessa lukee maininta veritulppariskistä..
Slindaton kirjoitti:
Kiinnostuneena seuraan muiden kokemuksia Slindan käytön lopettamisesta. Itse päätin juuri muutama päivä sitten lopettaa niiden käytön. Suurin syy on painon kertyminen ilman järkevää syytä. Kahdessa Slinda-vuodessa on tullut 6 kiloa lisää painoa (alkupaino 53 nyt 59) ja kehonkoostumus on muuttunut pehmeäksi. Tänä aikana olen kerännyt myös selluliittia ympäri kehoa ( varsinkin takareisiin), mikä on ihan uusi ilmiö. Jos olin 40 vuotta selluliititon ja hoikka, on tämän muutoksen pakko johtua tästä valmisteesta (vaikka gyne sanoihin, että johtuu vain iästä ja sen muuttamasta aineenvaihdunnasta). Muut elintapani ovat pysyneet ennallaan, ja olen ehkä jopa vähentänyt syömistä, kun vaatteet puristavat.
Epäilen, että tämä tietty progesteroni ei vain sovi minulle. Se tekee saman kuin molemmissa raskauksissani, joissa keräsin myös runsaasti turvotusta ja itselleni epätyypillistä naistyyppistä rasvaa - jonka itsestään raskauksien jälkeen kadotin.
Slinda oli muuten hyvä valmiste anemiani hoitoon, sillä se vei vuodot lähes kokonaan.
Nimenomaan! Slinda on ANTIandrogeeninen valmiste, joka takaa sen ettei kropan hötöstä ainakaan eroon pääse. Itselläni siis sama kokemus kuin sinulla. Selluliittia tuli Slindaa käyttäessä paikkoihin, joissa sitä ei ole koskaan ollut!
Itse kirjoittelin aiemmin kokemuksia. Minulle slinda ei aiheuttanut juuri muita sivuoireita kuin rintojen oireilun. Kuukautiset loppuivat ja elämä oli ihanaa, mutta rintoihin tuli hyvälaatuinen kasvain ja toinen rinta eritti. Rinnat olivat myös kipeät koko sen ajan (usean kuukauden) kun käytin slindoja. Myös kainalot ja kyljet olivat kipeät. Nyt kuukausi lopettamisen jälkeen kipu on yhä päivittäistä. Saa nähdä meneekö ohi, vai onko rintakudos jotenkin muuttunut. Onko muilla kipu mennyt ohi joskus ja missä ajassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi ärsyttämään vielä enemmän, kun googlettelin kuinka drospirenoni nimenomaan on aiheuttanut pillereistä johtuvan veritulpan, ja lääkäri juuri vakuutteli kuinka ei ole mahdollista?!
Ei gynen (ja parin muun lääkärin mukaan) mitenkään pysty aiheuttamaan veritulppaa kun rinnalta puuttuu synteettinen estrogeeni. Kuten Yasmin/Yaz/Yasminelle-yhdistelmäpillereissä esimerkiksi on ja joista veritulppia on raportoitu paljonkin..
Slindan pakkausselosteessa tosiaan lukee:
Verisuonitukosten riski voi olla hieman suurentunut pelkkää progestiinia sisältävillä valmisteilla.
En ole tällaiseen tietoon aikaisemmin minipillereiden kanssa törmänny, mutta ehkä tämä uusi pilleri tuo tullessaan ties mitä..
Minä olen vaihtanut yasmineista slindaan lääkärin suosituksesta saatuani aurallisen migreenikohtauksen. Toinen laatta menossa, menkat ei tulleet silloin kun olisi voinut odottaa. Sen sijaan 2.laatan ekalla viikolla alkanut ruskea tiputteluvuoto, jota on nyt viikon kestänyt.🙄 hikoilen myös hieman enemmän kuin ennen. Inhottavaa kun ei yhtään tiedä koska nämä vuodot alkaa ja koska ne mahdollisesti loppuu. Toivottavasti tasoittuu.
Mielenkiintoisia kokemuksia.
Itse olen syönyt 4kk ja olen myös huomannut että kehon koostumus on muuttunut sekä selluliitti lisääntynyt. Lisäksi itselläni on tummuneet hiukset, mutta ilmeisesti hormonimuutokset voivat vaikuttaa näinkin ja nimenomaan mieshormoni tummentaa (jota tässä slindassa on) toisinkuin naishormoni.
Mieliala on myös hyvin tasainen ja olen miettinyt onkohan sekään täysin ok. Levyjä olen syönyt putkeen jättäen lumepillerit pois ja kuukautiset jäivät pois heti ekan levyn jälkeen.
Pitäisiköhän itsekin kokeilla jättää lumepillerit pois, josko mitään auttaisi. Monen viikon vuoto ei innosta, etenkin kun muutenkin joudun lisärautaa ottamaan runsaiden kuukautisten takia. Täytyy seurailla vielä muutama kuukausi tasoittuuko..
Puoli vuotta Slindan kanssa ja päätin nyt lopettaa. Masennus pahentunut aivan järkyttävästi. Mielelläni elän endoni kanssa kivuissa ja monsuunivuodoissa kuin tyhjänä kuorena, joka ei jaksa elää. Muuten Slinda on ollut ihan ok, ilman sen kummempia sivuvaikutuksia. Harmi ettei sopinut minulle.
Kolmatta viikkoa vuotoa joka hitaasti lisääntyy kokoajan, ei enää siis tiputtelua. Näyttää siltä että tämä ei ole loppumassakaan. Kauanko tätä on seurattava? Haittaa seksielämääkin..
Itse lopetin nämä n. 2 viikkoa sitten. Takan kokeilut kaikista mahdollisista laastareista, yhdistelmä pillereistä, minipillereistä ja kierukoista. Mikään ei sovi… alun perin ehkäisy aloitettu anemiaan runsaiden menkkojen takia 15 vuotiaana. Nyt kokeiluja takana 8 vuotta, ja slindoihin sen päätin lopettaa. Slindojen piti olla se viimeinen ja paras vaihtoehto, mutta ei todellakaan mennyt näin. Söin vuoden verran ja vuotoa oli koko_ajan. Pari hassua vuodotonta päivää saattoi olla, mutta kokoajan tiputtelua tai kunnon vuotoa. Myös hormonaalinen akne teki paluun, jonka sain kun söin desogestreleitä. Alkaa suoraan sanottuna jo vituttamaan kun mikään ei sovi. Nyt eilen alkoi vuodot taas ja verta tulee niin paljon, että tamppoonia saa olla vaihtamassa tunnin-kahden välein… josko se anemia sitten tekee taas paluun:(
Vierailija kirjoitti:
e-pillereiden syöminen on todella tyhmää, kun kierukkakin on saatavilla.
Kierukan ehdottaminen on todella tyhmää, ainakin minulle jolla on useamman lääkärin toimesta todettu selvästi herttamainen, väliseinärakenteinen kohtu jossa kierukka ei koskaan tulisi edes pysymään sisällä.
Söin ensin 3kk slindaa ja ennen pillereitä iho oli ihan ok kunnossa, mutta heti niiden lopettamisen jälkeen alkoi hormonaalinen akne. Odottelin, että akne häviäisi ajan kanssa kun hormoonit tasaantuu, mutta vielä 8 kuukauden jälkeenkin lopettamisesta akne vaan paheni ja paheni. Aloitin slindat uudelleen ja nyt 4kk jälkeen akne on selvästi helpottanut ja menossa parempaan päin. Ärsyttää, kun en oikeastaan haluaisi näitä pillereitä enää syödä mutta pakko nyt jatkaa ihon takia. Seksihalut olivat aivan täysin nollassa ja siitä johtuvaa masennusta oli jo ennen pillereiden aloitusta. Pillerit hieman auttaneet, mutta ei kovin suurta muutosta.
Täällä vaihtui ehkäisyvalmiste Diane Novasta Slindaan. Vaihdoksen potkaisi käyntiin migreeni sekä koronarokotteesta aiheutuneet pitkäkestoiset vuotohäiriöt ja kivut, joille ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt mitään selittävää syytä.
Diane Nova määrättiin alun perin aknen hoitoon ja toimi siinä huikein tuloksin yli 10v ajan ongelmitta ja sivuoireitta. Mutta sitten tosiaan tuon koronarokotteen jälkeen elimistössä tapahtui jotain ja Diane Nova ei enää sovi, vaan alkoi ilmetä runsasta, taukoamatonta vuotoa ja toki tuon migreeninkään kanssa yhdistelmäpilleri ei enää natsannut.
Yhden liuskan olen nyt ehtinyt käyttää Slindaa. "Tyhjennysvuoto" alkoi lumepillereiden aikaan ja on kivulias kuten minulla aina. Ja se toivottavasti loppuu nyt kun uusi liuska alkaa ja hormonipitoisuus nousee taas. Ihon kunto on jopa parantunut verrattuna Diane Novaan - kuivuuteen ja atopiaan taipuvainen herkkä ihoni on ollut kuulas ja näpytön. Muutenkin huomaan muutoksen limakalvoilla parempaan suuntaan, kuivuus ei ole ollut ongelma aiemminkaan, mutta huomaan että tilanne on siltä osin nyt parempi kuin aiemmin, eikä silmät tai nenän limakalvo kuivu kuten ennen. Mieliala ok, unenlaatu ok, paino pudonnut pari kiloa (51kg -> 49kg). Varmaan nesteitä.
Kaikin puolin tyytyväinen, jos tilanne jatkuu tällaisena.