Lue keskustelun säännöt.
Korona-aika on vienyt minut masennukseen, koska olen perheetön sinkku
Kuilussa
29.03.2020 |
Olen 35-vuotias sinkku. Vakavia suhteita on kyllä ollut, viimeisin päättyi kolme vuotta sitten ja nyt alkaa tuntua, että näinköhän jään lapsettomaksi ja ikuisesti yksin.
Olen ollut kaksi viikkoa yksin kotona tapaamatta ketään, etätöitä teen kotoa käsin, siinä ainoat sosiaaliset kontaktit. Haluaisin yli kaiken miehen ja lapsia. Tunnen valtavaa pistävää kipua ja kateutta siitä, ettei minulla ole perhettä. Pitkälti tämän vuoksi olen jo 1,5 vuotta sitten lopettanut kaiken sosiaalisen median käytön. En kestä katsoa muiden perhe- ja raskauspäivityksiä.
Eilen tein kuitenkin sen virheen, että kirjauduin Facebookiin, ja siellähän niitä raskausmahoja ja perhepäivityksiä oli, jotka sysäsivät minut syvälle kuiluun. Monella oli esimerkiksi kirjoituksia siitä, miten korona-aika on tuntunut ihanalta ja on tajunnut, miten ihana perhe heillä on ja sydän sydän sydän. Kommenteissa muut yhtyvät kuoroon ja osa vielä lisää, miten kurjaa olisi olla nyt kurjien tyyppien kanssa saatikka yksin.
HS:ään Poikkeustilassa-juttusarjaa kirjoittava Saska Saarikoskikin kirjoitti ”Mielummin kuitenkin perheruuhka kuin yksin. -- Yksin olisi varmaan todella raskasta.” Ja ”Elämä on koronan aikana sakeampi versio itsestään. Kun oman elämän ympärille vedetään rajat, perhe-elämästä tulee entistä tiiviimpää, yksinäisyydestä entistä yksinäisempää.” https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006456244.html
Muistutukset siitä, kuinka yksin olen ja kuinka ikäni vuoksi mahdollisuudet enää ehtiä saada perhettä ovat sulkeutumassa, saavat ajatukset todella synkiksi. Kunhan tämä välitön koronakriisi päättyy ja julkisille paikoille voi taas mennä, aion hakeutua lapsettomuusklinikalle jäädyttämään munasolujani.
Koronakriisistä on tullut siis myös henkilökohtainen kriisi, joka on kärjistänyt jo pitkään kokemani yksinäisyyden tunteet ja hiipivät paniikin siitä, että jään lapsettomaksi. Onko muilla vastaavia tuntemuksia?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Joo, olen jo vuosikausia ollut ajatuksessa, että loppuelämä tullaan olemaan yksin. Sen myötä lapsihaaveetkin ovat romuttuneet. Lähiomaisiin on hyvät välit, mutta en tuskin enää pärjään kun vanhukset putoavat kelkasta.
Minä olen myös yrittänyt sopeutua siihen ajatukseen. Olen käynyt syvissä vesissä miettiessäni maailmankaikkeutta ja elämän tarkoitusta ja yrittäessäni tulla siihen johtopäätökseen, että voin päättää olla onnellinen, vaikken koskaan saisikaan perhettä. Olen viettänyt lukemattomia tunteja myös selaten netistä kokemuksia siitä, millaista lapsiperhe-elämä todella on, jotta voisin lakata haluamasta sitä.
Olen yrittänyt päättää, että alan keskittyä elämässä kaikkeen muuhun. Olen yrittänyt päästää irti toiveistani, ettei enää tarvitsisi tuntea tätä kipua. Ehkäpä sitten voisi toteutua ”saat sen mistä luovut”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mutta se on hyvä, että ainakin sinulla on toimintasuunnitelma, kun nyt on varmistunut, että haluat niitä lapsia jopa ilman miestä. Käytä tämä aika nyt siihen, että valmistaudut henkisesti yksinhuoltajuuteen ja olemaan kiitollinen myös elämästä lapsen kanssa ilman miestä. Mies tulee jos on tullakseen, mutta ei se voi olla siitä kiinni, pystytkö elämään antoisaa elämää!
Ja ei kannata olla kateellinen somepäivityksille eikä ottaa niitä kaikkia todesta. Ota huomioon, että somepäivityksissä aina näytetään se siloinen, jopa valheellinen puoli. Toki joitakin perheitä tämä varmasti lähentää, mutta todellisuudessahan ennustetaan, että perheväkivalta tulee eristäytymisen aikana itseasiassa lisääntymään.
Naisilla on sentään tuo mahdollisuus saada lapsia ilman miestä. Mitäpä tekee samassa tilanteessa oleva mies?
Vierailija kirjoitti:
No mutta se on hyvä, että ainakin sinulla on toimintasuunnitelma, kun nyt on varmistunut, että haluat niitä lapsia jopa ilman miestä. Käytä tämä aika nyt siihen, että valmistaudut henkisesti yksinhuoltajuuteen ja olemaan kiitollinen myös elämästä lapsen kanssa ilman miestä. Mies tulee jos on tullakseen, mutta ei se voi olla siitä kiinni, pystytkö elämään antoisaa elämää!
Ja ei kannata olla kateellinen somepäivityksille eikä ottaa niitä kaikkia todesta. Ota huomioon, että somepäivityksissä aina näytetään se siloinen, jopa valheellinen puoli. Toki joitakin perheitä tämä varmasti lähentää, mutta todellisuudessahan ennustetaan, että perheväkivalta tulee eristäytymisen aikana itseasiassa lisääntymään.
Yksinhuoltajuuden hyväksyminen tulee olemaan vaikea paikka. Minulla on takana myös avioliitto ja kaksi muuta vakavaa parisuhdetta. Elämäni ei aina siis ole näyttänyt tältä. Asioiden piti mennä hyvin toisella lailla. Lapsenhankinnassakin paljon haaveilen juuri siitä, että olisi mies jonka kanssa kokea kaikki: positiivisesta raskaustestistä siihen kun näkisin vauvan ensimmäistä kertaa miehen sylissä ja kun olisimme yhdessä ylpeitä, kun lapset kasvaisivat. Nyt asutan yksin 26 neliön yksiötä ja olen hajota suruun.
Eikö facebookissa ole jotain sinkkuryhmiä, joissa on suuri enemmistö miehiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtään vähättelemättä aloittajan tuntoja. Minun perheettömän sinkun elämä ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan, kun en aiemminkaan juuri tavannut ketään ja aikakului sisällä ollessa.
En voi samaistua. Elän elämäni parasta aikaa, ei lapsia, asuntolainaa yai huonoa avioseksiä huolehdittavana. Olen 5 vuotta nuorempi ja kehoni tuntuu kyllä kovasti haluavan tulla raskaaksi, mutta mieli ei toimi samalla aaltopituudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama! Varsinkin tuo laiskanpulskea Saska "Mikä olisi kuuluisin sukunimi jonka voin ottaa?" Saarikoski ent Snellman ent Saarikoski jauhaa aina, siitä miten hyvin hänellä on asiat ja miten yksinäisillä on kurjaa jne. Ärsyttävä setämies.
Ap:lle tsemppiä. Kirjoitin turhan kettuilevan viestin joka jo poistettiin. En ollut tosissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtään vähättelemättä aloittajan tuntoja. Minun perheettömän sinkun elämä ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan, kun en aiemminkaan juuri tavannut ketään ja aikakului sisällä ollessa.
En minäkään ole kova menemään. Nyt kuitenkin Tinderkin tuntuu jotenkin hiljenneen. Yhdet Skype-videotreffit minulla oli maanantaina, ja juttu luisti, mutta tiettyjen seikkojen perusteella päätin olla sopimatta uutta videotapaamista, vaikka mies sitä ehdottikin. Olen siis käynyt normaaliolojen aikana silloin tällöin treffeillä. Ehkä 15 miestä olen tavannut vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet perheetön sinkku, koska olet masentuva (ja masentava) luuseri.
Vierailija kirjoitti:
En voi samaistua. Elän elämäni parasta aikaa, ei lapsia, asuntolainaa yai huonoa avioseksiä huolehdittavana. Olen 5 vuotta nuorempi ja kehoni tuntuu kyllä kovasti haluavan tulla raskaaksi, mutta mieli ei toimi samalla aaltopituudella.
Näin olen myös koittanut suhtautua. Tiedän, ettei minunlaiselleni ole olemassa mitään lopullista tilaa, jonka saavutettuani voisin olla täydellisen onnellinen. Tiedän, että pitkässä parisuhteessa katoaa (ajoittain) se intohimo, johon minulla nyt vielä on mahdollisuus. Siitä huolimatta olen nyt tainnut saapua siihen ikään, että kehoni suorastaan huutaa minua lisääntymään, joten lyhyemmät suhteet eivät tyydytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta se on hyvä, että ainakin sinulla on toimintasuunnitelma, kun nyt on varmistunut, että haluat niitä lapsia jopa ilman miestä. Käytä tämä aika nyt siihen, että valmistaudut henkisesti yksinhuoltajuuteen ja olemaan kiitollinen myös elämästä lapsen kanssa ilman miestä. Mies tulee jos on tullakseen, mutta ei se voi olla siitä kiinni, pystytkö elämään antoisaa elämää!
Ja ei kannata olla kateellinen somepäivityksille eikä ottaa niitä kaikkia todesta. Ota huomioon, että somepäivityksissä aina näytetään se siloinen, jopa valheellinen puoli. Toki joitakin perheitä tämä varmasti lähentää, mutta todellisuudessahan ennustetaan, että perheväkivalta tulee eristäytymisen aikana itseasiassa lisääntymään.
Yksinhuoltajuuden hyväksyminen tulee olemaan vaikea paikka. Minulla on takana myös avioliitto ja kaksi muuta vakavaa parisuhdetta. Elämäni ei aina siis ole näyttänyt tältä. Asioiden piti mennä hyvin toisella lailla. Lapsenhankinnassakin paljon haaveilen juuri siitä, että olisi mies jonka kanssa kokea kaikki: positiivisesta raskaustestistä siihen kun näkisin vauvan ensimmäistä kertaa miehen sylissä ja kun olisimme yhdessä ylpeitä, kun lapset kasvaisivat. Nyt asutan yksin 26 neliön yksiötä ja olen hajota suruun.
Juu, ei tämä lapsiarki "sinkku"äitinäkään mitään herkkua nyt ole. Olen kateellinen niille perheille joissa on kaksi vanhempaa, niille jotka nyt hehkuttaa somessa sitä miten kerrankin saa viettää "kiireetöntä perhearkea yhdessä ulkoillen ja leipoen ja omaa pihaa laittaen ja muistetaan nyt kaikki arvostaa sitä mikä elämässä on tärkeintä ja pysytään terveinä!".
Ja sitten olen minä, kaksi lasta, pieni ja ahdas kerrostalokämppä, käyn töissä jossa on nyt henkisesti todella raskas tilanne sekä iso riski saada tartunta, lapsiani pallotetaan paikasta toiseen kun olen töissä (isälle jos isä on vapaalla, pitkinä päivinä kouluun, pienempi päiväkotiin), lapset oireilee tätä muuttunutta ja raskasta arkea, oma jaksaminen piipussa, yritän hoitaa isomman etäopetusta niinä päivinä kun ei ole koulussa, isomman lapsen tukitoimet on tauolla, huolehdin laskuista (lasten pitäminen kotona 24/7 näkyy heti kauppalaskussa)-- v*ttu tämä mitään lomaa ole, sori vaan.
Toivon todellakin että saat jonain päivänä perheen, ehjän perheen. <3 Yksinhuoltajuus on aika raskas risti tälläisinä aikoina, kun ei niitä tukiverkkojakaan saa nyt käyttää.
Tsemppiä!
Ap... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi samaistua. Elän elämäni parasta aikaa, ei lapsia, asuntolainaa yai huonoa avioseksiä huolehdittavana. Olen 5 vuotta nuorempi ja kehoni tuntuu kyllä kovasti haluavan tulla raskaaksi, mutta mieli ei toimi samalla aaltopituudella.
Näin olen myös koittanut suhtautua. Tiedän, ettei minunlaiselleni ole olemassa mitään lopullista tilaa, jonka saavutettuani voisin olla täydellisen onnellinen. Tiedän, että pitkässä parisuhteessa katoaa (ajoittain) se intohimo, johon minulla nyt vielä on mahdollisuus. Siitä huolimatta olen nyt tainnut saapua siihen ikään, että kehoni suorastaan huutaa minua lisääntymään, joten lyhyemmät suhteet eivät tyydytä.
Uskoisin että ollaan sillä lailla erilaisia, että sinä ihan muullakin kuin biologian tasolla haluat lapsia ja haluat perheen ja ihmisiä ympärillesi. Minä taas viihdyn yksin enkä halua perhettä, joten luonnollisesti sopeudun paremmin. Voimia sinne, ei tämä poikkeustila loputtomiin kestä.
Velana ja sinkkuna mun on aika vaikea samastua ap:n tuntoihin. Kyllä oman pään sisällä riittää ajanvietettä vielä ainakin muutamaksi vuosikymmeneksi. Korona on kyllä rajoittanut omaakin elämääni, mutta en kyllä masennusta ole kokenut, ihan mukava kun voi harrastuksista ja työmatkoista säästyneen ajan käyttää esim. romaanien lukemiseen.
Ajattelin otsikon perusteella kirjoituksen olevan provo, mutta luettuani tekstin taisitkin olla tosissasi. Itse kahden lapsen isänä olen viime aikoina ajatellut miten onnekkaita lapsettomat sinkut ovatkaan, kun ei tarvitse pelätä koronan vaikutuksia ja olla jatkuvasti huolissaan lasten puolesta tässä jatkuvasti kurjistuvassa maailmassa. Jos olisin lapseton, ei minua pelottaisi mikään maailmantilanne, sillä aina olisi ulospääsy tarvittaessa. Mutta lasten takia on vaan kestettävä ja pysyttävä aina vahvana, vaikka mikä olisi. En toki kiistä etteikö lapsista olisi valtavasti iloa ja sisältöä elämään, mutta se vastuu ja huoli etenkin näinä aikoina painaa joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin otsikon perusteella kirjoituksen olevan provo, mutta luettuani tekstin taisitkin olla tosissasi. Itse kahden lapsen isänä olen viime aikoina ajatellut miten onnekkaita lapsettomat sinkut ovatkaan, kun ei tarvitse pelätä koronan vaikutuksia ja olla jatkuvasti huolissaan lasten puolesta tässä jatkuvasti kurjistuvassa maailmassa. Jos olisin lapseton, ei minua pelottaisi mikään maailmantilanne, sillä aina olisi ulospääsy tarvittaessa. Mutta lasten takia on vaan kestettävä ja pysyttävä aina vahvana, vaikka mikä olisi. En toki kiistä etteikö lapsista olisi valtavasti iloa ja sisältöä elämään, mutta se vastuu ja huoli etenkin näinä aikoina painaa joka päivä.
No, tavallaan tämä viestisi auttaa kateuden tunteisiini, mutta lopulta suurimman huomioni saa nyt kuitenkin se, minkä sinäkin toteat: lapset tuovat elämään valtavasti iloa ja sisältöä. Olen elänyt pitkiä aikoja sinkkuelämää, olen miettinyt kaikenlaisia vaihtoehtoja, mitä tehdä elämälläni. Olen miettinyt lähteväni jonnekin Tiibetiin elämään luostarielämää. Ajatuksissani olen tosiaan pyöritellyt kaikkia vaihtoehtoja läpi, olen tuntenut monesti iloa ja helpotusta vapaudestani (realistisesta mahdollisuudesta lähteä koska vaan minne vaan) ja siitä, että minulla on vain itseni huolehdittavana. Kuitenkin lopulta elämästä puuttuu nyt se merkitys, toisipa se sitten mukanaan miten paljon työtä ja huolta tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ap... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta se on hyvä, että ainakin sinulla on toimintasuunnitelma, kun nyt on varmistunut, että haluat niitä lapsia jopa ilman miestä. Käytä tämä aika nyt siihen, että valmistaudut henkisesti yksinhuoltajuuteen ja olemaan kiitollinen myös elämästä lapsen kanssa ilman miestä. Mies tulee jos on tullakseen, mutta ei se voi olla siitä kiinni, pystytkö elämään antoisaa elämää!
Ja ei kannata olla kateellinen somepäivityksille eikä ottaa niitä kaikkia todesta. Ota huomioon, että somepäivityksissä aina näytetään se siloinen, jopa valheellinen puoli. Toki joitakin perheitä tämä varmasti lähentää, mutta todellisuudessahan ennustetaan, että perheväkivalta tulee eristäytymisen aikana itseasiassa lisääntymään.
Yksinhuoltajuuden hyväksyminen tulee olemaan vaikea paikka. Minulla on takana myös avioliitto ja kaksi muuta vakavaa parisuhdetta. Elämäni ei aina siis ole näyttänyt tältä. Asioiden piti mennä hyvin toisella lailla. Lapsenhankinnassakin paljon haaveilen juuri siitä, että olisi mies jonka kanssa kokea kaikki: positiivisesta raskaustestistä siihen kun näkisin vauvan ensimmäistä kertaa miehen sylissä ja kun olisimme yhdessä ylpeitä, kun lapset kasvaisivat. Nyt asutan yksin 26 neliön yksiötä ja olen hajota suruun.
Juu, ei tämä lapsiarki "sinkku"äitinäkään mitään herkkua nyt ole. Olen kateellinen niille perheille joissa on kaksi vanhempaa, niille jotka nyt hehkuttaa somessa sitä miten kerrankin saa viettää "kiireetöntä perhearkea yhdessä ulkoillen ja leipoen ja omaa pihaa laittaen ja muistetaan nyt kaikki arvostaa sitä mikä elämässä on tärkeintä ja pysytään terveinä!".
Ja sitten olen minä, kaksi lasta, pieni ja ahdas kerrostalokämppä, käyn töissä jossa on nyt henkisesti todella raskas tilanne sekä iso riski saada tartunta, lapsiani pallotetaan paikasta toiseen kun olen töissä (isälle jos isä on vapaalla, pitkinä päivinä kouluun, pienempi päiväkotiin), lapset oireilee tätä muuttunutta ja raskasta arkea, oma jaksaminen piipussa, yritän hoitaa isomman etäopetusta niinä päivinä kun ei ole koulussa, isomman lapsen tukitoimet on tauolla, huolehdin laskuista (lasten pitäminen kotona 24/7 näkyy heti kauppalaskussa)-- v*ttu tämä mitään lomaa ole, sori vaan.
Toivon todellakin että saat jonain päivänä perheen, ehjän perheen. <3 Yksinhuoltajuus on aika raskas risti tälläisinä aikoina, kun ei niitä tukiverkkojakaan saa nyt käyttää.
Tsemppiä!
Minusta kuulostaa, että teet tosi hyvää työtä äitinä. Pystyn jo etukäteen tuntemaan nuo kuvailemasi kateuden tunteet hyvin, kun vain mietinkin, että tekisin lopullisen päätöksen hankkia lapsi yksin. Toinen vanhemmistani on kuollut ja toinen iäkäs eikä minulla ole muutakaan tukiverkostoa sukulaisista, joten tiedän, että lapsen kanssa tulisi olemaan rankkaa. Siitä huolimatta ehkä uskaltaudun yrittämään yksin ja ehkäpä löydän miehen myöhemmin elämässä. Toivon, että sinäkin, jos sitä toivot!
Joo, olen jo vuosikausia ollut ajatuksessa, että loppuelämä tullaan olemaan yksin. Sen myötä lapsihaaveetkin ovat romuttuneet. Lähiomaisiin on hyvät välit, mutta en tuskin enää pärjään kun vanhukset putoavat kelkasta.